kesätyöntekijät

Olen kaupungin sairaalassa sisuksilla kesätöissä. teen sairaanhoitajan sijaisuutta, vuosi koulua vielä jäljellä.

Tämä on ensimmäinen oman alan työpaikka ja tuntuu, että pieniä virheitä sattuu jatkuvasti. Eipä mitään isompaa ole sattunut, mutta tuntuu että mulle joudutaan sanomaan usein pienistä asioista. Mutta kun ei voi tietää..

Olisi kiva saada kuulla muiden alan opiskelijoiden kokemuksista kesätöissä. Mielestäni alalla on vaikea päästä työyhteisön jäseneksi kun väkeä on niin paljon ja hierakia kova.

Ja terveiset kaikille vakkareille: olkaa kivoja meille valmistumattomille!!
1369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen myös kaupungilla sh:n sijaisena toista kesää jo. Viime kesä meni sisuksilla ja nyt psykalla. Valmistumiseen vielä on myös aikaa. Itse koen myös useissa tilanteissa oloni vaikeaksi, olenhan "vasta" opiskelija ja silti vastuu on ollut ainakin aivan sama kuin pitkään työssä olleilla. Kesät ovat olleet rankkoja ja usein pohdin, olenko tehnyt kaiken oikein. Varmasti tuttuja tunteita kaikille.

Se täytyy kyllä todeta, että viime kesänä sisuksilla työyhteisö oli huono ja opiskelijaan työntekijänä suhtauduttiin kielteisesti. Nyt tänä kesänä suuntaus on ollut hieman toisenlainen, kaikki ovat olleet mukavia.

Tsemppiä kesätöihin !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelijiojkuyi kirjoitti:

Olen kaupungin sairaalassa sisuksilla kesätöissä. teen sairaanhoitajan sijaisuutta, vuosi koulua vielä jäljellä.

Tämä on ensimmäinen oman alan työpaikka ja tuntuu, että pieniä virheitä sattuu jatkuvasti. Eipä mitään isompaa ole sattunut, mutta tuntuu että mulle joudutaan sanomaan usein pienistä asioista. Mutta kun ei voi tietää..

Olisi kiva saada kuulla muiden alan opiskelijoiden kokemuksista kesätöissä. Mielestäni alalla on vaikea päästä työyhteisön jäseneksi kun väkeä on niin paljon ja hierakia kova.

Ja terveiset kaikille vakkareille: olkaa kivoja meille valmistumattomille!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu