Ooppera

Minusta ooppera on joutavaa.
Pakkoko sitä on laulamalla puhua ihmisten.
Monet miehet nukkuu siellä.
Sit ne kehuu sukulaisille, että oltiin oopperassa.
Keisarin uudet vaatteet koko ooppera.
10735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ooppera on kaunista. Mutta makuasioista ei pidä kiistellä.

Äänestä
  • Kävin kaksikin eri kertaa katsomassa erään esityksen,samoin kaksi kertaa erään toisenkin.
    Aivan ihanaa! Eikä tarvinnut kitua tuntikausia! Ja rooleja oli vain kolme ja toisessa olisiko ollut neljä. Ja naiset lauloi kauniisti,samoin mieht. Ja sanoistakin sai selvää. Syksyllä tulee Car-men,autopojat,lastenoopperaan, mene ihmeessä.
    http://www.operafin.fi/produktiot.asp?polku=21;519;;1&tyyppi=1

    Äänestä

Kuten nuorena yleensä, mitä vähemmän tietää, sitä varmemmat mielipiteet ovat.
Niin oli minullakin.

Tavallisesti kesäisin, vaimo kävi Olavinlinnan oopperoissa. Ensin yksin, sittemmin lastemme kanssa.
Vajaa 20-vuotta sitten "uhrauduin" hänen seurakseen sinne.
Kyllä ainakin hollantilaisen se versio teki vaikutuksen.
Sen jälkeen olen "uhrautunut" muutaman kerran.
Kerran myös Verona ja Helsinki.

Jostain syystä puitteet vaikuttavat ainakin tälläiseen ei-kultureliin henkilöön.
Kun aloitus on tapahtunut Olavinlinnassa niin Veronan Areena sopii jatkoon mutta Helsingin uusi oopperatalokin tuntuu arkiselta.

"Uhraukseni" ovat kohdistuneet klassisiin "myyntioopperoihin".
Uudempia, taiteellisempia veitsiä tai kiusauksia en ole uskatanut harkitakkaan!

Oikeilla resursseilla tehtynä minusta nautittavaa viihdettä.

Ps. Aikanaan vaimon ollessa lasten kanssa linnaoopperassa istuin saman ajan Satamakadun Majakassa olutta ja viskiä juoden ja viisaita puhuen.
Oli rattoisaa ja tuli halvemmaksi, mutta voi sen aikansa toisinkin käyttää.

Äänestä

todellista rahan haaskausta kalliit oopperatalot,kyllä suomessakin olisi paljon järkevämpiä sijoituskohteita

Äänestä
  • Ei se kyllä noin ole. Itse olen nauttinut kovasti oopperoista ja kaikenlaisesta muustakin kulttuurista. Jos ei itse jostain pidä, ei sitä pidä toisilta kieltää.

    Äänestä

  • old_profile_33466 kirjoitti:

    Ei se kyllä noin ole. Itse olen nauttinut kovasti oopperoista ja kaikenlaisesta muustakin kulttuurista. Jos ei itse jostain pidä, ei sitä pidä toisilta kieltää.

    Jos kiellettäisiin kaikki, mistä joku ei pidä, niin mitä meille jäisi? Hapannaamoja olisimme kaikki.

    Äänestä

  • old_profile_33466 kirjoitti:

    Ei se kyllä noin ole. Itse olen nauttinut kovasti oopperoista ja kaikenlaisesta muustakin kulttuurista. Jos ei itse jostain pidä, ei sitä pidä toisilta kieltää.

    kyllä kai sitä voi kulttuuria harrastaa halvemmallakin kuin kalliissa oopperatalossa.Olin viikonloppuna Kiikoisten purpureissa ja esitykseet oli hyviä ilman kalliita kulisseja

    Äänestä

  • humpalle kirjoitti:

    kyllä kai sitä voi kulttuuria harrastaa halvemmallakin kuin kalliissa oopperatalossa.Olin viikonloppuna Kiikoisten purpureissa ja esitykseet oli hyviä ilman kalliita kulisseja

    yhtään en vähättele Kiikoisten purpureita, kulttuuria toki sekin ja hienoa jos vielä edullisesti. Ei yhtä kulttuurimuotoa tarvitse arvottaa toista korkeammalle. Oopperallakin vain on oma katsoja- ja kuulijakuntansa, joka ehkä eivät ole välttämättä kansanmusiikin ystäviä tai sitten ovat myös sitä. Meitä kun on moneksi ja kaikenlaista kulttuuria tarvitaan. Kyllä Suomi olisi aika heikko kulttuurimaa ilman omaa oopperaa, mieluummin saisi olla vielä useampia.

    ja oopperan arvostelijat lienevät niitä jotka eivät ole kertaakaan käyneet?!
    Niin olin minäkin aikanaan.

    Tai sitten "ajautuu" johonkin "vaikeaan" oopperaan valmiilla ennakkoasenteella.
    Kuten tuossa ylempänä totesin saavat minun puolestani veitset ja kiusaukset jäädä mutta pitäisi kyllä käydä tämäkin tarkistamassa.

    Vieraalla kielialueella käyn mieluiten musikaaleissa ja oopperassa.
    Useimmat musikaalit tuntee sisällöltään ja librettoon tutustun aina etukäteen.
    Savonlinnassa se "juokseva" libretto on yliveto!

    Äänestä

  • old_profile_28482 kirjoitti:

    On se Helsingin oopperatalossakin "juokseva libretto". Kun kolmannella piippuhyllyllä istuu, niin se on melkein silmien korkeudella. Mulle kun on riittänyt halpa kolmannen parven lippu, ikinä en paremmalla paikalla vielä olekaan istunut, joten kokemustakaan ei ole muusta. :)
    Jossain vaiheessa kävin useinkin oopperassa, mutta olen yksinäni laiska lähtemään enää iltamenoihin.
    Totta puhuen olen jossakin "vaikeammassa" oopperassa nukahtanutkin välillä, jos menin sinne työpäivän jälkeen väsyneenä, mutta se oli hetkellistä. Parempi aloittaa oopperoidenkin kuuntelu ja katselu kevyemmästä päästä. Voi vaikka huomata olleensa väärässä pitäessään sitä jonain eliittitaiteena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jalmari Rillumarei kirjoitti:

Minusta ooppera on joutavaa.
Pakkoko sitä on laulamalla puhua ihmisten.
Monet miehet nukkuu siellä.
Sit ne kehuu sukulaisille, että oltiin oopperassa.
Keisarin uudet vaatteet koko ooppera.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu