Kuuma kesä, osa 1

tomBond

Kesäloma! Mikä mahtava vapaus!
Ei töitä, ei stressiä, pelkkää oleilua vaan...

Olin saanut pitkän työrupeaman niinsanotusti putkeen ja olin mielestäni kesälomani vähintäänkin ansainnut. Istuin parvekkeella naukkaillen huuruista oluttani kun puhelin soi. Ajattelin, että töistä yrittävät vielä jotain ujuttaa minun tehtäväkseni. Poimin kuitenkin puhelimen käteeni, koska ei nyt mitään muutakaan tekemistä ollut.

- "Seitola" vastasin värittömällä äänellä, kuten yleensäkin.

- "No mummi täällä hei! Mukava kuulla äänesi, Jarmo!". Se oli isoäitini maalta.

Tervehdin häntä ja jäimme juttelemaan melko pitkäksi aikaa. Hän kertoi kuulumisiaan ja kylillä sattuneista tapahtumista vuoden mittaan. Omatuntoni alkoi kolkuttaa siksi, että en ollut käynyt tervehtimässä isovanhempiani pitkään aikaan. Päätin, että nyt siihen epäkohtaan tulee korjaus. Kysyin häneltä olisiko hänellä mitään sitä vastaan jos tulisin viikoksi maalle.

- "Tule toki, poika kulta! Täällä on myös pikkuserkkusi Sanna. Et ole tainnut nähdä häntäkään vähään aikaan, vai mitä?", isoäitini puolileikillään torui minua.

- "Kuka Sanna?", kysyin leikilläni ja pengoin samalla muistiani saadakseni jonkunlaisen mielikuvan pikkuserkustani. Mieleeni tuli kuva finninaamaisesta, puna- ja polkkatukkaisesta koulun hikipingosta, jolla muodot olivat vielä autuaasti valovuosien päässä odottamassa.

- "Mukava nähdä sitten Sannakin.", totesin sen enempää innokkuutta ääneeni tavoittelematta. "Nähdään sitten, hei vaan!", sanoin ja suljin puhelimen.


---------


Pakkasin putkikassiin vaatteitani, joita kuvittelin tarvitsevani mummolareissulla. Tarkistettuani vielä, että hammastahna ja -harja, dödö ja parta- sekä peseytymisvälineet olivat mukana, olin valmis lähtemään. Eteisessä tarkistin peilistä vielä tavan vuoksi, että peilikuva oli ok ja valmis siirtymään ihmisten ilmoille. Olin juuri aikeissa mennä ovesta ulos kun mieleeni pälähti kuin salamaniskusta: "Kortongit". Hätkähdin omaa ajatustani, sillä mitäpä minä niillä mummolassa tekisin. Toisaalta kun asiaa ajatteli, voisihan sitä pistäytyä kylillä tanssilavalla tarkistamassa seudun "tarjonnan". Muitta mutkitta viskasin lähes täyden paketin putkikassiin ja suljin oven.


Maalle oli aika mukava ajomatka, noin 300km, tiellä liikennettä sopivasti ja ilma raikkaan kesäinen. Mikäpä siinä oli ajellessa mummolaa kohti. Muistoihini tulvahti monen monituiset kerrat, kun pienenä pojankloppina istuin vanhempieni auton takapenkillä matkalla mummolaan tätä samaa tietä pitkin. Nostalgiset ajatukseni katkesivat kuin kananlento alkukiidon jälkeen. Maantien varressa seisoi tyttö liftaamassa perinteisesti peukaloa ylöspäin nostaen. Hänellä oli valkoinen t-paita ja vaaleat farkut sekä vaaleanruskeat tennistossut paljaissa jaloissaan. Hänen vieressään oleva rinkka näytti aika isolta. Tyttö näytti aika hyvältä, joten itsekseni virnistäen hiljensin vauhtia ja pysäytin auton tytön kohdalle.

Tyttö otti oven auki ja kurkisti sisään sanoen samalla: - "Hei, mä olen Kerttu ja matkalla pohjoiseen päin. Voisinko päästä jonkun matkaa sun kyydissä?", hän kysyi virnistäen iloisesti. Panin merkille, että tyttö olikin itseasiassa hyvin kaunis, arviolta noin 25-vuotias, punatukkainen nuori nainen, jolla oli näköjään pikaisen analyysin perusteella arvoituna kurvit varsin hyvin kohdallaan. Hänen t-paitansa kiristi rintojen kohdalta lupaavasti ja koska farkut istuivat noin äärettömän hyvin hänen päällään, kieli se vain siitä, että farkkujen alla oli mitä todennäköisimmin kimmoisa, kiinteä vartalo. Hän oli oikea seksipommi, mutta näytti silti vain siltä kuuluisalta naapurin tytöltä.
Olin ilmeisesti jäänyt ihailemaan näkemääni hieman tavallista pidempään, koska havahduin kevyeen rykäisyyn. Kerttu katsoi minua odottaen vastausta. - "Krhm, joo, tottakai. Anteeks, mulla oli yövuoro vähän aikaa sitten ja näköjään ajatukset vielä vähän harhailee... Ainiin, anteeks, mä olen Jarmo. Hauska tavata.", sanoin tarjoten kättä. Kerroin mihin olen matkalla ja se suunta sopi hänelle hyvin. Hän puristi kättäni ja hymyili takaisin: - "Hauska tavata, Jarmo. Ja kiitos kovasti, että otat kyytiin.". Kädenpuristus oli tiukka ja hän katsoi minua suoraan silmiin. Avasin auton takaluukun ja nostin hänen rinkkansa sinne. Istuimme autoon ja jatkoimme matkaa.

Matka taittui mukavasti ja osoittautui, että Kerttu oli mitä mainiointa matkaseuraa. Hänen puheensa oli iloista, värikästä, mukaansatempaavaa ja mikä parasta, myös älykästä ja välillä piristävän kaksimielistäkin. Hänen naurunsa pulppuili ja se oli tarttuvaa. Välillä nauraa räkätimme kuin pahaiset kakarat konsanaan, välillä keskustelimme hillitysti. Puheenaiheet vaihtelivat laidasta laitaan ja sain sellaisen käsityksen Kertusta, että hän oli paljon enemmän kuin mitä päällepäin näkyi. Nauraessaan hänen aistikas suunsa ja täyteläiset huulensa vetäytyivät ihanasti ylöspäin muodostaen kauniin puolikuun muotoisen kehyksen kauniiden valkoisten hampaiden ympärille. Aloin ilmeisesti salaa ihastua Kerttuun, koska tulin uteliaaksi hänen suhteensa. Mielestäni Kerttukin vilkaisi minua hieman pidempään välillä, vaikka en siitä ihan varma ollutkaan...

Pysähdyimme pienelle huoltoasemalle tankkaamaan ja jaloittelemaan. Kävimme kahviossa syömässä hieman suolaista ja ostamassa matkalle naposteltavaa ja juotavaa. Olin juuri jäätelötiskillä etsimässä mieleistäni jäätelöä hieman kumarassa tukkien samalla suurimman osan käytävää kun Kerttu sanoi menevänsä vessaan. En kiusallanikaan siirtynyt mihinkään jäätelötiskin äärestä, vaan heitin pokkana : - "Ai,ai, heti kun silmä välttää niin pahantekoon ollaan menossa." Kerttu nauroi, otti minua muina miehinä lanteilta kiinni ja änkesi itsensä seinän ja takapuoleni väliin, ikäänkuin hän olisi ollut ottamassa minua takaapäin. Hän liukui hitaasti takapuoltani vasten käytävän vapaalle puolelle. Samalla kun olimme hetken aikaa lusikka-asennossa, hänen oikea kätensä "lipsahti" etumukselleni, johon oli Kertun kosketuksen seurauksena salamannopeasti kehkeytynyt orastava jäykkäkouristus. Hän ei voinut olla huomaamatta sitä, koska hän vielä hieman puristi hellästi kädellään. Ohitseni päästyään Kerttu kääntyi minua päin ja sanoi hymyssä suin: - "Oma apu paras apu" ja katosi vessaan. Vatsassani kipristeli mukavasti, sillä olin juuri saanut ikäänkuin sanattoman vinkin siitä mitä ehkä tuleman piti. Minua hymyilytti kun kävin maksamassa ostokset kassalle. Marssin reippasti autolle odottamaan Kerttua.

Katselin Kerttua kun hän käveli takaisin autolle. Hän hymyili koko ajan ilkikurisesti pieni puna poskillaan. - "Kylläpä teki hyvää", hän tokaisi katsoen minua samalla silmiin. - "Niinkö?", kysyin. - "Joo, puoli vuotta ilman kundikaveria saa ihmeitä aikaan.", Kerttu vastasi. En sanonut siihen mitään, katsoin vain häntä odottaen jatkoa. Hän jatkoikin sanoen: - "Meille tuli bänät kun jätkä rupes sekoileen tabujen ja vieraiden muijien kanssa. En kattele kauaa sellasta touhua. Kundi häippäs sitten jonnekin Maltalle tai jotain sellasta, ihan sama. Sen jälkeen en oo miesten kanssa ollut. Mun parhaan tyttökaverin kanssa ollaan kylläkin harrastettu.. no, yhtä ja toista, kun molemmat ollaan aika avarakatseisia mitä öh.. tiettyihin juttuihin tulee.", hän selitti virnistäen lopuksi. - "Kuule Jarmo, häiritseekö sua jos mä puhun ihan suoraan asioista niinku ne on?", Kerttu kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen. - "Ei toki, en mä nyt mikään eilisen teeren poika ole.", vastasin hieman ontolla äänellä. - "No hyvä.", hän sanoi. Kerttu mietti hetken pää alaspäin kuinka aloittaisi, nosti sitten päänsä katsoen minuun ja aloitti: - "Mä oon aikalailla kaikkiruokainen seksin suhteen. Viimeiset puoli vuotta, niinku sanoin, ollaan mun tyttökaverin kanssa harrastettu lesbo-juttuja. Hyvin sekin sujuu, mutta kun mä kumminkin olen enemmän hetero kun bi, niin kyllä mä mielummin sisääni otan oikean kullin kuin teko-sellaisen. Vaikka oonkin näin nuori, niin mä oon ehtiny kokeilla tosi paljon kaikenlaisia juttuja. On oltu ryhmäsessioissa, yksin kolmen kundin kanssa ja samaan aikaan kaikkiin reikiin, sidottuna, sitojana, välinesessioissa, multi-lesbo-sessioissa monta kertaa, seksivaatekuvauksissa usein, fetissi-jutuissa tosi paljon, video- ja valokuva-hommissa melko paljon ja silleen...". Suutani kuivasi kun kuuntelin hänen kertomustaan. - "Vaikka mä suunnattomasti nautinkin erilaisista jutuista, niin silti mun mielestä parasta on se, kun nai yhden miehen kanssa. Se on jotenkin niin intensiivistä, koska kummankin huomio keskittyy vaan ja ainoastaan siihen toiseen ihmiseen. Se on parhaimmillaan jotain aivan ihanaa."

Katselin hiljaa tuota autoni konepellillä istuvaa ihanaa naista, joka kertoi tällaisia asioita aivan kuin olisi luetellut maitokaupasta ostamiaan tuotteita. Hän puolestaan katseli minua huolestunut ilme kasvoillaan ikääkuin kysyen samalla, että mitä mieltä minä olin kuulemastani. Katsoin asialliseksi sanoa jotain. - "Tuota... ", aloitin jäykästi. En ollut tottunut puhumaan näistä asioista näin suoraan kuin Kerttu. Ponnistelin kuitenkin kovasti ja jatkoin: - "öö... olihan tuo aikamoinen luettelo. Monia noista en ole kuullutkaan vaikka olen vanhempi kuin sä. Kiva kuulla, että olet sitä mieltä että oikea miehen.. öö.. vehje.. on parempi kuin tekovehje. Aito kai on kumminkin aina aito.", tavoittelin hieman kepeyttä ääneeni siinä sen paremmin kuitenkaan onnistumatta. Jatkoin samalla puuhevosen notkeudella: - "Mun mielestä on kuitenkin hienoa, että sä et oo alkanu käyttämään viinaa tai pillereitä vaan siks, että sun kundikaveri teki tollasen tempun. Sä oot upea nainen ja se jos mikä olis tuhlausta jos sä sekoilisit viinan tai tabujen kanssa.". Olin mielestäni sanonut jo tarpeeksi, joten päätin kuunnella mitä Kerttu sanoisi. Hän katseli minua silmiin pitkän aikaa. Sitten hänen silmiinsä nousivat kyyneleet ja hän hyökkäsi syliini yhdellä loikalla. Kerttu suuteli minua lujaa, vaativasti ja pitkään. En ole eläessäni suudellut niin pitkään kuin nyt Kertun kanssa. Hän oli todella hyvä suutelemaan välillä imien kieltäni, välillä huuliani. Välillä kielemme kiertyivät toistensa ympäri, välillä kutittaen toisiaan. En voinut sille mitään, että jalkovälissäni alkoi tuntua kovettumisen oireita. Myös Kerttu huomasi tämän, koska hän painoi lantiotaan entistä tiiviimmin kaluani vasten. Lopetimme suutelemisen, mutta pysyimme silti lujasti kiinni halaten toisiamme. Kerttu kuiskasi korvaani: - "Haluan naida sun kanssa, Jarmo. Ja pian." Hän irroittautui minusta ja hyppäsi autoon. Korvissani soi kun veri kohisi suonissani ja päässäni soi vielä hänen kuiskauksensa. Huoltoaseman pihasta lähdettiin vauhdilla, sillä nyt oli pakko löytää jostain paikka, jossa voitaisiin naida Kertun kanssa.

Ajoimme hiljaisuuden vallitessa. Jännitys väreili käsinkosketeltavana ilmassa. Tiesin, että noin kymmenen kilometrin päässä olisi pieni motelli, jota reissutyöläiset yleensä käyttivät nukkumapaikkanaan. Toivoin, että siellä olisi tilaa. Kerroin Kertulle mihin olin ajatellut, että menisimme ja se sopi hänelle kuulemma oikein hyvin. Kurvasin pois valtatieltä ja pysäköin auton motellin pihalle. Kävelin motellin vastaanottoon, jossa keski-ikäinen nainen toivotteli hyvät päivät ja kysyi kuinka voisi auttaa. Kerroin, että tarvitsisin huoneen. Nainen sanoi, että muutama huone oli vielä vapaana ja saisin niistä yhden. Maksoin huoneen etukäteen, koska se kuulemma oli talon tapana. Saatuani avaimet ja ylimalkaisen opastuksen motellin palveluista kävelin takaisin autolle, josta hain Kertun. Kerttu hymyili ottaessani häntä kädestä kiinni kun hän nousi autosta ulos. - "Oo.. ", hän oli kujertavinaan leikillään ja iski silmää minulle. Olin aikeissa lähteä huoneeseen kun Kerttu sanoi, että hän tarvitsee rinkkansa. Avasin takaluukun, nostin rinkan selkääni, lukitsin auton ja lähdimme huoneeseemme.

Sydämeni pamppaili kovasti kun avasin huoneemme oven. Huone oli varsin siisti niin halvaksi motelliksi. Ensimmäisenä silmiini osui sänky, joka oli tuplakokoa, ties mistä syystä. Huoneessa oli myös erillinen kylpyhuone suihkulla, jonne nostin Kertun pyynnöstä hänen rinkkansa. Huoneen yleisilme oli siisti. Katsoin Kerttua, joka myös katseli ympärilleen uteliaana. Hän hyppäsi kaulaani suudellen minua jälleen voimakkaasti. Hän puri minua alahuulesta hellästi, katsoi minua silmiin. - "En malttaisi odottaa, mutta minulla ei mene kauaa. Laittaudun vain hieman. Ota vaatteesi pois ja asetu valmiiksi sänkyyn, tulen aivan heti.", hän sanoi pehmeällä äänellä ja katosi samantien kylpyhuoneeseen lukiten oven perässään.
Otin sängystä pois päiväpeiton ja totesin, että sängyssä oli puhtaat liinavaatteet. - "Mainiota.", ajattelin itsekseni. Aloin pukea vaatteitani pois tarkistaen samalla, että en haisisi hielle. Bokserini teettivät hiukan töitä, koska minulla otti eteen aikalailla kun ajattelin mitä piakkoin tuleman piti. Kylpyhuoneesta kuului välillä kahinaa (vaatteet), välillä kopinaa (?), välillä veden lorinaa. - "Oletko valmis?", Kerttu sanoi oven läpi. Hyppäsin sänkyyn peiton alle istuvaan asentoon ja vedin peiton kaluni päälle. - "Joo, entä sinä?", vastasin. Kylpyhuoneen oven lukko napsahti auki. Kurkkuani kuivasi ja nielaisin kostuttaakseni sitä. - "Sulje silmäsi", kerttu käski. Suljin silmäni ja kuulin askeleiden kopinaa. Ne pysähtyivät jonkin matkan päähän sängystä. - "Avaa silmäsi", hän sanoi. Avasin silmäni. - "WOW!", henkäisin kun näin Kertun ja mitä hänellä oli yllään. Kerttu seisoi parin metrin päässä sängystä keskellä lattiaa jalat hieman harallaan. Hänen jalkojaan verhosivat upeat mustat sukat, jotka olivat kiinni satiinisissa sukkanauhaliiveissä. Hänellä oli kiiltävän mustat huiman korkeakorkoiset avokkaat, joissa oli noin kolmen sentin paksuinen pohja. Kertulla oli vielä pikkuhousut ja rintaliivit samaa satiinia kuin sukkanauhaliivitkin. - "Mitä pidät?", Kerttu kysyi. Suuni oli aivan kuiva enkä pystynyt vastaamaan muuten kuin nyökkäämällä. Kerttu virnisti, jolloin huomasin vasta, että hänen muutenkin aistikkaat huulensa olivat nyt verenpunaisiksi punatut ja lisäksi, että niissä oli jotain kiiltävää ainetta mikä sai huulet näyttämään entistäkin houkuttelevammilta. Sain kostutettua suutani sen verran, että kykenin muodostamaan sanoja. - "Voi Kerttu, näytät todella upealta! Mistä sinä nämä nyt kesken kaiken...?", yritin kysyä. Kerttu nosti sormensa huulilleni vaientaakseni kysymykseni ja sanoi: - "En lähde minnekään ilman tiettyjä perusjuttuja, ja nämä kuuluvat niihin.", hän näytti asuaan ja kenkiään. - "Ehkä se on turhamaisuutta, mutta minä nautin itse siitä kun saan pukea ylleni seksikkäitä asuja ja käyttää korkeakorkoisia kenkiä ja saappaita. Se on minulle tärkeä juttu." "Mutta ei tänne turhamaisuudesta ole tultu puhumaan.", hän jatkoi ja käveli varmoin askelin sängyn luo. Hän tempaisi peitot sängyltä kokonaan pois ja sanoi samalla: - "Näitä ei tarvita, koska kylmä meille ei ainakaan tule.". Kaluni ponnahti peiton alta kuin sätkyn saaneena. Kerttu tarrautui siihen kiinni ja sanoi: - "Oho! Sähän olet oikein hyvin varusteltu!..". Kaluni ei ole sieltä pienimmästä päästä, täydessä iskussaan 18cm pitkä ja himpun vajaa 4 cm halkaisijaltaan. Kerttu runkkasi hitain vedoin minua. Voi taivas miten hyvältä se tuntuikaan...! Hän istuutui sängylle ja otti kaluni suuhunsa. Värähdin nautinnosta. Hän pyöritteli kieltä ympäri kaluani, välillä imien sen vartta ja päätä vuorotellen. Kerttu oli tavattoman hyvä! Hän teki kaiken hitaasti nautiskellen. Halusin antaa saman nautinnon myös hänelle sikäli kun siihen pystyisin. Sanoin Kertulle: - "Haluan nuolla sinua.". Siirryin keskemmälle sänkyä. Kerttu nousi sängylle hitaasti kontaten ja kiusoitellen. Hän näytti uskomattoman upealta! Hän siirtyi päälleni kontallaan ja asettautui siten, että pystyi imemään kaluani samalla kun nuolisin häntä. Nuolin aluksi hänen satiinisia pikkuhousujaan ja vakoaan niiden läpi. Huomasin, että hän värähti nautinnosta. Hyväilin samalla hänen hyvin muodostuneita pakaroitaan ja kiinteitä reisiään. Suutelin sukkien verhoamia reisiä ja sääriä samalla kun käteni seikkailivat hänen nilkoissaan ja upeissa korkokengissään. Jalat näyttivät olevan hänelle hyvin eroottinen alue, koska hän siirsi jalkojaan koko ajan siten, että pääsisin niihin paremmin käsiksi. Samalla kun toinen käteni askaroi jalkojen parissa, valjastin toisen käteni siirtämään hänen pikkuhousujaan sivuun. Hän oli ajellut kaikki karvansa pois! Näky oli sanoinkuvaamaton! Ihailin hetken tuota kaunista vakoa ja sitten upotin kieleni siihen. Kerttu ynähti kun levitin hänen pienet häpyhuulensa levälleen ja nuolaisin klitorista. Se oli turvonnut hyvin esiin kiihotuksesta. Imin hellästi hänen klitoristaan samalla kun hän runkkasi minua ja imi samalla voimakkaasti. Luulin, että kaluni pää irtoaa, niin hyvältä se tuntui!
Työnsin kieleni hänen sisälleen ja pyöritin sitä edestakaisin. Kerttu keinui kieleni päällä ja yritti ilmeisesti saada kieleni vielä syvemmälle sisälleen. Hän ynisi voimakkaammin ja lopetti kesken kaiken touhuamisen kaluni parissa. Hän istui suorassa hyväillen itseään rintojen ja vatsan päältä siirtäen kättään lähemmäs vakoaan. Hän upotti sormensa sisäänsä samalla kun minä nuolin hänen klitoristaan. Toisella kädellään hän hyväili kaluani pitkin vedoin ylös ja alas. Kerttu sanoi huohottaen: - "Ooh..Jarmo, aaah..olet ihana... haluan sut..sisääni nyt..", ja hän nousi pois kasvojeni päältä kääntyen samalla toisinpäin.

Hän asettautui kaluni päälle ja ohjasi sen häpyhuuliensa väliin. Ihmettelin hetken itsekseni, että mitenkähän täyteen kukoistukseensa turvonnut kaluni mahtuisi hänen melko pienen näköiseen vakoonsa, mutta sitten ajattelin, että sehän nähtäisiin ihan kohta. Kerttu aloitti laskeutumisen pitkin kaluni vartta hitaasti syvemmälle ja syvemmälle. Tunsin kalun varressa tiukan puristuksen mitä syvemmälle se upposi Kertun sisään. Tunne oli sanoinkuvaamattoman upea! - "Oihh...luoja sentään...iha-na-a...", Kerttu huokaisi silmät kiinni kun hän jatkoi laskeutumistaan. Kaluni oli lähes kokonaan hänen sisällään ja puristus oli koko kalun matkalta melkoinen. Hän pysähtyi ja avasi silmänsä. Hän oli ottanut kaluni sisäänsä juurta myöten ja nyt hän istui hiljaa nauttien. Kerttu katsoi minua kiiltävin silmin ja sanoi hellästi huohottaen: - "On sulla, Jarmo, melkoinen parru..". Hän hymyili. Aloitimme varovasti keinuvan liikkeen edestakaisin. Kerttu keinui vastatahtia, pidentäen hieman liikettään. - "Jumalauta, että voikin tuntua hyvältä!", ajattelin parruni soutaessa sisään ja ulos tuota ihanaa naista. Tunsin kuinka lantiossani alkoi kihelmöidä hiljakseen. Ajattelin, että ei mene kauaa, kun lasti lähtee liikkelle. Kertulla oli aika kova tahti jo päällä kun hän ratsasti päälläni pitkin vedoin. - "Eeehh.... ooooo......ei oo tottaaaaah!", hän lähes huusi kiimoissan. Kerttu lopetti soutamisen ja irroittautui minusta sanoen: - "Käännytään ympäri.". Hän asettautui selälleen sängylle ja minä työnnyin hänen sisälleen hänen jalkojensa välissä. Soudimme edestakaisin hetken aikaa kun hän nosti jalkansa suoraksi ja ylös niin, että ne olivat rintaani vasten. Kerttu sanoi: - "Voisitko pitää jalkojani hyvänä? Se kiihottaisi minua kovasti.." Olin siis arvannut oikein. Otin hänen nilkoistaan kiinni ja levitin jalkoja hieman. Samalla kun pumppasimme edestakaisin toistemme sisällä, hyväilin hänen jalkojaan molemmin käsin. Tuntui ihanalta hyväillä hänen sukan verhoaman säären sisäpintaa. Kertun nilkat olivat uskomattoman sirot mutta silti vahvat. Ne olivat leukani kohdalla joten päätin suudella nilkan ympäri takaosasta aloittaen. Samalla kun asetin huuleni hänen nilkkansa sisäpuolelle, Kerttu voihkaisi voimakkaasti nautinnosta: - "OOOOOOOOH....Jarmo! IHANAA-AA...". Hän vapisi suorastaan kun suutelin hänen nilkkojaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että korkokengät ovat erittäin seksikkäät naisen jalassa. Ja nyt tässä edessäni oli yksi pari todella upeita korkokenkiä vielä upeammissa jaloissa! Sivelin huulillani Kertun korkokenkien huiman pitkää korkoa ja jalkaterän sisäosaa. Siirryin kengän pääliosaan ja siitä hänen jalkapöytäänsä. Nuolin, imin ja suutelin vuoronperään. Välillä otin koron suuhuni ja imin sitä, ikäänkuin olisin ottanut kengältä suihin! Hänen kiiltävien korkokenkiensä ihana nahan tuoksu oli huumaavaa. Kerttu katseli touhujani silmät kiiluen lipoen samalla kiiltäviä huuliaan. Häntä selvästikin kiihotti nähdä jalkojansa ja kenkiänsä palvottavan. Minua taas kiihotti tehdä niin.

Kerttu hyväili voimakkaasti rintojaan toisella kädellään ja toisella hän pyöritteli sormeaan klitoriksen päällä. Kaluni alkoi sykkiä sen merkiksi, että orgasmi oli tulossa voimakkaana ja melko pian. Hän huomasi, että olin lähes laukeamispisteessä, ja lisäsi vauhtia sormensa kanssa. Kerttu alkoi vapista laukeamispisteessä huohottaen: - "OHHOHHHOHH..EEEEEIII...JAARMOO..OOHH.. IHAAANAA..AAAAAH...MULTA TULEE IHAN JUST...VOI TAIVAS, ETTÄ TEKEE HYVÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!" Tunsin kuinka Kerttu lisäsi puristusta kaluni varressa. Se tuntui niin hyvältä, että minulta lähti orgasmi liikkelle kuin hidastettussa elokuvassa. Mahanpohjassani velloi perhoslauma, lanteitani kutitti ja kaluni oli halkeamispisteessä. - "OOOHHH... KERTTU...MULTA TULEE IHAN JUST....", sain soperrettua jotakuinkin selvästi. Orgasmini räjähti kuin kilo dynamiittia. Silmissä säkenöi ja tuntui, että happi loppuu. Kaluni sykki raivokkaasti ruiskuttaen spermat Kertun sisään. Kerttu kouristui selkä kaarelle huutaen suoraa huutoa: - "TULEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEHHHHHHHHH.....! AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA--AAAA---AAAA---AAAA-A-AAAAAAH...EI VIITTUUU!". Hänen jalkansa kouristuivat ympärilleni ikäänkuin kiskoen minua vielä syvemmälle hänen sisäänsä. Hänen kyntensä upposivat selkääni vaikken sitä siinä vaiheessa huomannutkaan. Kerttu tärisi ja huohotti henkeä haukkoen. Hän katseli minua lasittunein silmin kunnes hänen kontrollinsa alkoi palata. Sitten hän hymyili aurinkoisinta hymyään kauniina ja tyydytetyn näköisenä. Minäkin hymyilin, koska en ollut uskoa, että tämä kaikki oli todellakin totta. Irroittauduin vastahakoisesti Kertusta ja lysähdin hänen vierelleen hikisenä ja hengästyneenä. Kumpikin tasaili hengitystään, ennenkuin kumpikaan sanoi mitään.

Hän aloitti raukealla äänellä: - "Kiitos, Jarmo. Se oli todella ihanaa! Et tiedäkään miten olen kaivannut tällaista kunnon panoa.". Kerttu säteili hymyillessään minulle. Vastasin hänelle: - "Kiitos itsellesi, Kerttu. Sain kokea jotain sellaista upeeta, mitä en ikinä kuvittellutkaan saavani kokea. Paitsi korkeintaan fantasioissa ehkä.". Suutelin Kerttua ahnaasti ja hän vastasi samalla mitalla. Kerttu kääntyi kyljelleen minua kohti ja katseli minua tovin sanomatta mitään. Sitten hän kysyi: - "Saanko kysyä, että minkäslaisia fantasioita sulla sitten on?" ja hymyili arvoituksellisesti. Vaivaannuin hieman tuosta kysymyksestä, sillä en ollut varautunut siihen mitenkään. Päätin kuitenkin kertoa, olimmehan juuri naineet hyvän tovin ja minusta tuntui, että Kertulle saattoi kertoakin - olihan hän silti melkein ventovieras.

- "No tuota... niinkuin ehkä huomasit äsken, niin mua kiihotti kovasti toi sun asu ja kengät erityisesti. Ne on *niin* upeet! Mä oon aina kai ollu vähän korkkarifriikki sikäli, että tykkään kattoo jos naisella on makeet korkkarit jalassa ja osaa kävellä niillä. Eli niinku sä. Älä kysy et mikä juttu se on, koska en osaa sen paremmin sitä selittää, se vaan on niin. Sit mä oon fantisoinu joskus, että miltäköhän tuntuis jos... tuota..öh... nainen.. tuota... panisi mua perseeseen. Niin joo.. no sitten on tietysti näitä tavallisia, että ollaan milloin minkäkinlaisissa asuissa, ja silleen. Tota.. näin yhden pornopätkän, jossa naiset oli pukeutunu kumiin, tai siis lateksiin, ja mun mielestä se näytti hemmetin kiihottavalta päällä. Tosin, lateksi ei taida olla niitä ihan mukavimpia pitää päällä, luulisin. Anyway, mun yks fantasia on se, että sais joko kokeilla sellasta asua tai sitten naida naista, joka on pukeutunut lateksiin. Hehe, tai molempia!", virnistin.

- "Aijaa, katos vaan. Onhan sulla noita fantasioita ihan enemmän ku omiks tarpeiks.", sanoi Kerttu ja hymyili ilkikurisesti ja jatkoi: - "Itseasiassa lateksiasuja on kyl varsin mukava käyttää vaikka niiden pukeminen ei ihan yhtä helppoa olekaan kuin esimerkiks.. no.. tavallisten seksiasujen. Mut se tunne sitten kun asun saa päälle on jotain sellasta, että sitä ei voi verrata mihinkään. Se pitää itse kokea.", Kerttu vastasi.

- "Hmm.. tota, miten sä tiedät niin paljon tästä aiheesta?", kysyin Kertulta.

Hän vastasi hieman empien: - "No... niinku mä kerroin sulle alussa, niin mä oon ehtiny kokeilemaan kaikenlaista kivaa seksin saralla. Ja niihin juttuihin kuuluu muunmuassa seksivaatekuvaukset. Mä olin pitkään kuvauslistoilla yhdelle maahantuojalle, joka toi maahan korkealuokkaisia pvc- ja lateksiasusteita. Niin, ja tuo siis vieläkin. Tää maahantuontifirma oli yhden miehen bisnes, jossa hänen vaimonsa oli mukana valitsemassa ja testaamassa kaikki tuotteet, joita firma tuo maahan. Ja tää vaimo bongas mut yksistä bileistä ja kysyi, että ne haluais mut jos mä haluaisin alkaa freelancer-malliksi niiden tuotekuvaston kuvauksiin. Mä otin selvää että mitä siihen hommaan kuului ja tein sitten sopimuksen tän vaimon kanssa. Me tehtiin aika monta luetteloa kaikenkaikkiaan, joten siihen mahtuu sitten asu poikineen kuvattavaksi. Siinä oli niin pvc- kuin lateksiasujakin moneen lähtöön, joita piti esitellä kameralle. Mä en aikaisemmin ollut missään tekemisissä noiden materiaalien kanssa, niin tää vaimo sitten opasti mua ihan kädestä pitäen kaikkien kikkojen ja juttujen kanssa. Meillä oli tosi ihania sessioita.". Kerttu hymyili muistelmilleen ja jatkoi sitten: - "No joo, siinä siis historiaa lyhyesti. Mua on kuvattu varmaan kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissakin lateksiasuissa, mutta mun ehdoton suosikki on kyllä kissapuku. Ja sit toinen on pitkät sukat, korkeet saappaat, body ja pitkät käsineet."

- "Kissapuku?? Öö, siis...onko sun päällä ollu sellanen tiukka kokohaalari, mikä oikein nuolee pintaa?", kysyin epäuskoisena.
- "On.", vastasi Kerttu. - "Eikä vaan yks tai kaks kertaa, vaan ihan useemman kerran, eikä lisäks niin pitkäkään aika sitten.", hän hymyili.
- "Voi helvet... Ihan oikeesti?!!?", kysyin edelleen. - "VAU! Sä oot varmaan näyttäny aika perhanan hyvältä siinä...", sanoin Kertulle.
- "Joo, vaikka ite sanonkin, niin en kyllä tosiaan yhtään hullummalta. Haluaisitsä nähdä sen?", hän kysyi yllättäen.
- "Siis kuvan? Joo! Tottakai!", innostuin.
- "Ei, vaan sen asun mun päällä.", Kerttu korjasi.
- "TÄH??! Siis.... onko sulla...tota, öö.. siis mukana...?", änkytin leuka jäykkänä.
- "On. Mähän sanoin, että ilman tiettyjä juttuja mä en liikkeelle lähde minnekään. Ja tää on toinen niistä jutuista.", Kerttu vastasi tyynesti.
- "No tottakai haluan nähdä!", hihkuin veren kohistessa korvissani innostuksesta johtuen.
- "Okei. Mulla menee vähän aikaa tässä, mut sanon, että kannattaa odottaa.", Kerttu kujersi itsekin selvästi innostuneena. Hän nousi sängyltä venytellen vartaloaan. Hänellä oli edelleen satiininen asu päällään, pitkät sukat verhosivat hänen jalkojaan ja nuo ihanat korkokengät olivat edelleen hänellä jalassa. Hän nousi ylös sängyltä ja suikkasi minulle suukon suulle kun hän kauniin keinuvin askelin käveli kylpyhuoneeseen sulkien oven perässään.


---------------


Päässäni pyöri kaikenlaisia fantasioita maan ja taivaan välillä kun odottelin, että Kerttu tulisi kylpyhuoneesta. Hän oli ollut siellä jo aika kauan. Välillä oven läpi kuului vaimeaa narisevaa ääntä ilmeisesti siksi, että Kerttu puki asua päälleen. Kaluni ei kaikesta odottelusta ollut moksiskaan, vaan se oli täydessä iskussa koko ajan. Liekö sitten ajatukseni ruokkineet sen halua pysyä virkeänä, tiedä häntä. Kylpyhuoneen oven lukko napsahti ja ovi aukesi raolleen. Kerttu sanoi taas: - "Silmät kiinni, eikä saa kurkkia.". Tein työtä käskettyä. Keskityin kuuntelemaan. Kun Kerttu käveli kylpyhuoneen ovelta keskelle huonetta kuulin kuinka asu narahti hieman jokaisella askeleella. Samalla kuulin koron kopisevan lattiaa vasten. Se oli varmasti korkokenkä, siitä ei voinut erehtyä. Suutani alkoi kuivaa ja minun oli pakko nielaista. Äänet loppuivat ja hiljaisuus täytti huoneen. Olin hetken aikaa levoton, mutta sitten Kerttu sanoi pehmeällä äänellä: - "Avaa silmäsi.".

Avasin silmät. Edessäni seisoi Kerttu uskomattoman upeassa mustassa lateksiasussa, joka oli kiillotettu niin kiiltäväksi, että saatoin nähdä peilikuvani siitä. Asu istui hänen yllään kuin se olisi valettu hänen päälleen. Lateksi peitti joka kohdan hänen kehostaan poislukien kaulasta ylöspäin. Kiiltävä lateksi peitti hänen pystyt upeat rintansa niin, että se paljasti rintojen muodot vieläkin paremmin. Asu näytti ihan siltä, kuin se olisi ollut toinen iho hänen päällään. Asun kaarteet Kertun vartalon mutkissa heijastivat upeasti valoa ja nuolivat hänen vartaloaan. Hänen vakonsa oli lateksin peitossa, takapuolensa tiukkana esillä kun asu hyväili tiukasti pakaroiden puolikkaita ja niiden väliä. Asu oli niin kiiltävä, että siitä saattoi peilata huoneen kuvan. Katsoin alaspäin ja huomasin, että hänellä oli polvipituiset kiiltävät mustat korkeakorkoiset saappaat, joissa oli niinikään kolmen, neljän sentin paksuinen pohja ja hyvin korkeat kapeat korot. Saappaat näyttivät hyvin seksikkäiltä Kertun päällä olevan asun kanssa. Hän kääntyi hitaasti ympäri sijoillaan, joten sain erittäin hyvän silmäyksen asun istuvuuteen. Se korosti Kertun muodokasta vartaloa entisestään ja toi erittäin hyvin esille Kertun kiinteät reidet ja pakarat. Kaluni oli kivikova kun istuin sängyllä katselemassa tuota ihanaa lateksiin pukeutunutta naista vain parin metrin päässä minusta. Tilanne oli jotenkin aivan uskomaton enkä ollut uskoa todeksi sitä. Näytti siltä, että myös Kerttu nautti suuresti siitä, että hän esitteli asuaan minulle. Nännit hänen pystyjen rintojensa päissä olivat nimittäin painautuneet asun sisäpintaa vasten muodostaen selvästi ulospäin näkyvät kohoumat rintojen kohdalla. Ne suorastaan kutsuivat imemään itseään. - "Mitä pidät tästä?", Kerttu kysyi pehmeällä äänellä. - "Siis... UPEETA! Eiku *todella* upeeta! Sä näytät NIIN seksikkäältä tossa asussa, että mä en oo nähny mitään tällasta... siis ikinä. Enkä tosiaan osannut kuvitellakaan, että kokisin jotain tällasta muuten ku pelkästään fantasioissa..", hihkuin Kertulle. - "Haluatsä koskettaa?", Kerttu kysyi katsoen minua suoraan silmiin. Nielaisin jännityksestä ja suutani kuivasi silti. - "Joo.... tottakai...", vastasin jäykästi. Kerttu astui pari askelta lähemmäs ja jäi siihen seisomaan kevyeen haara-asentoon. Nousin sängyltä seisomaan Kertun eteen. Kaluni heilahteli jäykkänä puolelta toiselle. Kerttu hymyili nähdessään sen, ja otti kädestäni kiinni ohjaten sen rinnalleen. - "Oooh...", hän sävähti hieman, kun käteni kosketti hänen rintaansa. - "Se tuntui varmaankin aika hyvältä", ajattelin itsekseni. Käteni lepäsi hänen rinnallaan. Liikutin hieman kättäni ja puristin kevyesti. Lateksi tuntui ihanan sileältä, liukkaalta ja hieman hmm.. viileältä kättäni vasten. Samaan aikaan tunsin hänen kiinteän rintansa ja kovaksi jäykistyneen nännin lateksin läpi. - "Wow...", huokaisin tahtomattani. Kerttu oli sulkenut silmänsä ja nautti mitä ilmeisimmin hyväilyistä. Hänen huulensa olivat hiukan raollaan ja panin merkille että niissä oli taas tuo tuttu kiilto. Nostin toisenkin käteni hänen toiselle rinnalleen aloittaen tutkimusmatkan myös siltä puolelta. Puristelin hänen molempia rintojaan hellästi aina välillä peukaloilla pyörittäen nännejä, jotta ne pysyisivät edelleen kovina. Tosin, Kerttu oli niin kiihottunut, että siitä tuskin oli pelkoa. Siirsin käsiäni alaspäin Kertun vartalolla. Asu tuntui olevan aika tiukka, koska se ei kovin paljoa mennyt rypyille kun liu'utin käsiäni pitkin Kertun kylkiä. Ja nekin rypyt mitkä asuun ilmestyivät oikenivat saman tien. Liikutin käsiäni hänen vatsansa kohdalta selkää kohti ja sieltä takapuolen päältä alavatsalle. Huomasin, että Kerttu hieman vapisi. Tulkitsin sen kiihotuksen aiheuttamaksi, koska hänen suustaan kuului aina välillä hiljaisia huokauksia ja ynähdyksiä. Välillä kun käteni liukuivat alemmas hän puski itseään käsiäni kohti ikäänkuin saadakseen lisää hyväilyä. Samalla kun käteni seikkailivat Kertun keskivartalossa, nuolin hänen rintojaan ja imin pystyssä töröttäviä nännejään asun lävitse. Se tuntui huikealta! Kerttukin huokasi: - "Aaaa...hhh.. Jarmooo...kiihottavaa...". Tunsin lateksin huumaavan tuoksun ja se kiihotti minua entisestään. Jatkoin hänen hyväilemistään, mutta laskin pikkuhiljaa käsiäni alemmas niin etu- kuin takapuolellakin. Välillä käytin käteni hänen reisiensä sisäpinnalla. Joskus käteni "vahingossa" liukui hänen vakonsa päältä. Joka kerran niin tehdessäni hän värähti ja ynähti samalla. Se ilmeisesti kiihotti Kerttua paljon. Puristelin kevyesti hänen pakaroitaan, ne tuntuivat ihanilta. Siirryin alemmas hänen jalkojaan pitkin. Hyväilin vuoronperään kumpaakin lateksiasun peittämää jalkaa välillä suudellen ja nuollen asun pintaa. Saavutin hänen saappaansa. Ne olivat erittäin hyvännäköiset ja erittäin korkeakorkoiset saappaat ja ne näyttivät seksikkäiltä hänen päällään. Halusin nuolla noita saappaita. Käteni askaroivat pitkin saappaan kiiltävää vartta samalla kun huuleni ja kieleni pyörivät saappaan muissa osissa. Kerttu oli raottanut silmiään ja katseli touhujani hymyillen kevyesti. Hän istuutui sängylle, jotta pääsisin paremmin käsiksi hänen saappaisiinsa.
Makasin lattialla selälläni askarrellen Kertun upeiden saappaiden kanssa. Hän tarttui pystyssä kivikovana seisovaan kaluuni. Hänellä oli mustat kiiltävät lateksikäsineet käsissään ja nyt hän alkoi runkata minua. Se tuntui taivaallisen hyvältä! Jotenkin käsineet kädessä hänen kosketuksensa oli kiihottavampi kuin ilman niitä. - "Kumma juttu.. mutta hyvää tekee", ajattelin pikaisesti, ja jatkoin Kertun jalkojen parissa. Kerttu runkkasi kaluani tihenevään tahtiin ja toisella lateksin peittämällä kädellään hän hieroi itseään jalkovälistään. Kuulin, kuinka lateksi narisi lateksia vasten ja se kiihotti minua. En tiennyt, että pelkän äänen kuuleminen voisi kiihottaa jotakuta, mutta nyt olinkin itse todistamassa tätä tapahtumaa. Kerttu huohotti selvästi ja hänen käden liikkeensä kaluni varressa muuttuivat vaativammiksi koko ajan. - "Ooooohh... luoja, että tekee hyvää...äääh..", hän huokaili ääneen.
Asun jalkovälissä oli melko huomaamaton vetoketju, jonka Kerttu avasi hieman raolleen. Hän pujotti pari sormea raosta sisään ja paineli selvästikin klitoristaan, koska hän huokasi joka kerran nautinnosta kun sormi upposi raosta asun sisään. Katselin lumoutuneena hänen touhujaan samalla kun Kerttu hyväili saappaallaan kivettynyttä kaluani, joka oli jo pakahtumaisillaan kiihotuksen voimasta. Nousin lattialta seisomaan hänen eteensä. Sanomatta mitään hän tarrasi toisella kädellään kiinni kalustani ja imaisi sen suuhunsa. Kerttu imi rajusti samalla runkaten lateksikäsineen peittämällä kädellään kaluani. Voi taivas, että se tuntui hyvältä ja myös näytti kiihottavalta! Hän pyöritti toisen kätensä sormia asunsa raon sisäpuolella samalla ynisten. Yhtäkkiä hän siirsi asunsa sisällä olleen kätensä takapuolelleni ja pyöritti sormeaan peräreikäni päällä. - "Ummhhh...", sävähdin nautinnosta. Oli kuin olisin saanut sähköiskun. Hän sujautti kätensä taas asunsa sisään, koko ajan runkaten ja imien minua. Kohta hän taas siirsi kätensä takapuolelleni. Tällä kertaa hän painoi sormensa sisääni peräreikään. Sormi upposi sinne vaivatta vaikka ensireaktioni kirstikin sulkijalihaksen tiukasti kiinni. - "Ilmeisesti Kertulla oli sormi hyvin voideltu omista nesteissään", tuumin Kertun sormi sisälläni. Hän liikutti sormea hiukan sisälläni ja se tuntui uskomattoman kiihottavlta. Kerttu käänsi sormeaan siten, että ylettyi painamaan kaluni juurta sisältä päin! Samalla kun hän imi kaluani runkaten rajusti ja painoi sormellaan sisälläni, en voinut enää pidätellä orgasmiani, vaan laukesin hänen suuhunsa täysin varoittamatta hurjasti huutaen ja nytkien. Suurin osa spermastani valui Kertun suusta hänen asulleen ja siitä edelleen lattialle. Kertun sormi sisälläni souti edestakaisin ja painoi sisälle tullessaan kaluni juurta. Takapuolessani sykki ja tuntui kuin olisin tekemässä tarpeitani vaikka mitään ei tullutkaan ulos. Minusta tuntui kuin olisin saanut monta orgasmia peräkkäin. Se ei tietenkään pitänyt paikkaansa, mutta tuntui samalta. Kerttu imi edelleen kaluani, joka oli jo aika hellä äskeisen rajun laukeamisen jäljiltä. - "Odota vähän..", sanoin Kertulle. Kerttu katsoi minuun ja hymyili sanoen: - "Taisi tehdä aika hyvää, vai?". - "Et tiedäkään. En ole ikinä saanut tuollaista orkkua kun äsken tuli. Huhhuh...", vastasin ja jatkoin: - "Ja lisäks vielä kun sä näytät niin hemmetin seksikkäältä tossa asussa niin ei tässä voi muuta kun miettiä, että onko tää edes totta.". Kerttu nousi seisomaan sängylle. - "Kyllä tää asu kanssa tuntuu ihanan seksikkäältä päällä, sen voin sanoa. Ja se kans varmaan näkyy päällepäinkin..", hän virnisti. - "Mulla on sulle pari yllätystä vielä tähän asuun liittyen, mutta jos sä et jaksa..", Kerttu kiusoitteli. - "Ei, ei... kyllä mä jaksan!", keskeytin hätäisesti. En halunnut pilata tätä uskomatonta hetkeä. - "Mun oli vaan pakko vähän saada leputettua vehjettä sun käsittelyn jäljiltä, mutta eiköhän se nyt ala taas olla kunnossa.", selitin vakavana. Kerttu tarttui puolijäykkään kaluuni kiinni napakasti ja aloitti "elvyttämistoimenpiteet". Kalu jäykistyi alta aikayksikön täyteen mittaansa ja Kerttu oli edelleen silminnähden vaikuttunut sen koosta. - "Nyt mä haluan sut sisääni.", Kerttu komensi. Fantasiani oli oikeasti käymässä toteen, sillä olin pääsemässä naimaan lateksiin pukeutunutta naista! Ja tämä oli täyttä totta, ei mitään uniharhaa! Kerttu makasi selällään sängyllä kun asettauduin hänen jalkojensa väliin. Hän asetti kaluni asussa olevalle raolle ja siitä sisään. Tunsin lämpimän kosteuden tervehtivät kaluni päätä. Tosin, tällä kertaa Kerttu tuntui jotenkin tiukemmalta... Painoin kaluani syvemmälle hänen sisäänsä. Kerttu ynisi ja huoahteli kiihotuksen vallassa. - "Oooo... Jarmoooo!... Ihana kulli....syvemmälle......lisääää...AAALuoja...!" Sain painettua kaluni hänen sisälleen kokonaan. Puristus kaluni varressa oli voimakas mutta tuntui ihanalta. Makasimme hetken aikaa paikallamme minä kokonaan hänen sisällään. Yhtäkkiä kuulin vaimean surisevan äänen ja tunsin samalla kun kaluni värisi voimakkaasti. - "Mitä hel...", ihmettelin ääneen. - "Ei mitään hätää, mä laitoin sen päälle.", Kerttu vastasi ottaen minua hartioista kiinni etten irroittautuisi hänestä. - "Minkä laitoit päälle?", kysyin nopeasti. Kerttu selitti: - "No... tätä asua on vähän muutettu sikäli, että siinä on anaalisauva kiinteenä. Ja siihen on kaukosäädin, joka mulla on tässä.". Hän näytti pientä mustaa neliskulmaista litteätä rasiaa, jossa oli muutama painonappi. - "Anaali..mikä?", kysyin tyhmänä. - "Anaalisauva. Siis hieromasauva, joka on takapuolessani. Se antaa hurjat kiksit mulle kun käyttän sitä. Ja eiköhän se tunnu sullekin.", Kerttu selitti hymyillen. - "Aijaa... enpä olisi arvannut..", totesin hieman jäykästi. - "Ja toinen juttu on se, että sä oot mun sisällä, mutta silti lateksin ympäröimä. Eli tässä asussa on sellanen ikäänkuin sisäänpäin oleva lateksista tehty.. no.. vaikka onkalo...jonka oon sit painanu mun sisälle sellasella asettimella. Jotta sä voisit ylipäätään työntyä mun sisälle siinä onkalossa, niin siellä on erikseen, vähän miehisesti ehkä sanottuna, voitelu, jonka automatiikka hoitaa. Lisäks onkalo on seinämistä geelitäytteinen, eli jos mä haluan onkaloa tiukemmaksi, niin painamalla tästä ", Kerttu näytti nappulaa rasiassa ja jatkoi: - " automatiikka lisää geeliä onkalon seinämiin, jolloin puristus sun kalun ympärillä on tiukempi ja toisaalta se myös tekee onkalosta paksumman mun sisälle, joten sä tunnut mun sisällä paksumpana. Eli aikamoinen hitech-juttu, vai mitä? Ja kumpikin nauttii". - "No, onpa kyllä melkoinen asu!", henkäisin samalla kun Kerttu painoi hieman rasiassa olevia nappeja. Tunsin miten anaalisauva otti hieman kierroksia lisää ja onkalon puristus muuttui aavistuksen verran tiukemmaksi. Kerttu laski rasian kädestään , katsoi silmiini ja sanoi: - "Ja nyt...jos voisit naida mua kovaa..". Hän nosti jalkansa minua hartioilleni, jotta hän saisi minut vielä paremmin sisäänsä. Aloitin edestakaisen pumppaamisen. Todentotta, onkalo oli liukas kuin hänen oma vakonsa edellisellä kerralla. Puristus tuntui kaluni ympärillä hyvältä ja Kerttu työnsi lantiotaan omaani vasten. Pidin molemmilla käsillä kiinni hänen reisistään samalla kun suutelin hänen sääriään ja nuolin hänen upeita saappaitaan. Kerttu vikisi allani ja alkoi huohottaa kovasti: - "Eiiii... ooooh.... toottaaa....Jarmoooh....syvemmälle... nainainai...mua...". Jokaisella työnnöllä tunsin kuinka anaalisauva hänen sisällään tärisi lisäten kiihotusta. Se kiihotti minuakin, sillä tunsin kaluni varressa voimakkaan värinän. - "AAAAAAAHHH... ihanaaaa..... rakastaaaaaaan... naaida....tälleeen....oooooohhh....", Kerttu sopersi selvästikin lähellä laukeamispistettä. Hän hyväili itseään ja minua lateksikäsineineen, puristeli rintojaan ja lipoi huuliaan kiihottuneena. Hän pisti sormensa suuhuni ja aloin imeä niitä yksi kerrallaan. Pyöritin kieltäni jokaisen sormen ympäri ja imin niitä kuin olisin ottanut suihin. Lateksinen sormi suussani lisäsi omaa kiihottumistani niin, että olin laukeamaisillani. Kerttu alkoi täristä villisti ja huutaa: - "EEEEEEIIII....AAAUUUH...NUS-SI...NUS-SI...ANNAMULLE...OOOOH...OO...OIOIOI....JARMOO!...AAAAAHHH...". Hän päästi välillä korahtelevia kurkkuääniä, välillä ynisevää huohotusta. Hän otti kaukosäätimen käteensä ja painoi nappeja kerran. Sauva hänen sisällään otti lisää kierroksia ja tunsin värinän voimakkaana kalussani. Onkalo puristi vielä kovempaa kaluani kun kirnusin Kerttua sisään ja ulos hänen sisällään. Kertun selkä kaareutui ja hän päästi hurjia ääniä kun hänen orgasminsa räjähti liikkeelle. Hän puristi jaloillaan minua kuin olisi vaatinut minua tulemaan kokonaan sisäänsä. Tunsin kuinka kuumat aallot pyyhkäisivät palleistani liikkeelle hurjan siemensyöksyn. Ruiskutin spermani häneen hurjasti huohottaen - "Ei jumalauta, Kerttu!.. Sä... oot kyllä upee..EEEEH!!"... Kertun orgasmi alkoi jo osoittaa tasaantumisen merkkejä kun hän irroittautui minusta. Hän hymyili kauniisti tyydytetyn naisen hymyä. - "Olen nähnyt tuon hymyn ennenkin", ajattelin itsekseni, - "mutta en lateksiin puetun naisen kasvoilla.", jatkoin ajatustani. Kerttu suuteli minua sanoen: - "Kiitos, että sain upean orgasmin ja kiitos, että sain toteuttaa fantasiasi. Taidan tästä mennä hieman peseytymään ja pukemaan tämän asun päältäni. Sen jälkeen voitaisiin mennä vaikka syömään jotain.". Minä puolestani kiitin Kerttua siitä, että hän oli antanut minulle unohtumattoman kokemuksen, jollaista tuskin ihan heti tulisi vastaan. Hän hymyili ihanasti ja katosi sitten kylpyhuoneeseen.

--------------

Kirjoitanko jatkoa?

14

9686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M0zzarella

      Sen verran kostu tämä neiti;)

    • Nimetön

      Lisäääääääääääääääää

      • ei kande jatkaa

        niin ennalta arvattavaa skeidaa ette pahemmasta väliä!


    • liian

      pitkä oli tarina. ei jaksanu ees lukee kokonaan...

    • Jack72

      Hieno tarina, parani vaan loppua kohti! Ihan kuin minun fantasioistani :) Kirjoita ihmeessä lisää!

      • LX.rub

        Kirjoita ihmeessä lisää. Uskomaton mielikuvitus, vai eihän tää vain totta ole?


    • sca

      Kerrankin jotain lukemisen arvoista. Hitto, että oli mielenkiintoisesti kirjoitettu ja loogisessa järjestyksessä asiat eteni. Ei tarvinnut miettiä, miten ihmeessä toi nyt noin meni.
      Eikä todellakaan ollut liian pitkä. Loistava tarina!!

    • tomBond

      Kiitos kommenteistanne, myös niistä happamista :)
      Lisää kirjoittamiani juttuja löytyy kun pistätte keskustelufoorumin hakuun "naapurin kaksoiselämä" (ilman sitaatteja). Saman aiheen ympärillä pyöritään niissäkin, kinky-foorumi kun on. Kirjoittelen juuri uutta jatkoa tähän "Kuuma kesä"-stooriin. Pysykää linjoilla...

      • lisää!

        Kirjoita ihmeessä lisää!
        Tarina oli aivan älyttömän hyvä, yksityiskohtaisesti selitetty ja kyllä tämä neiti vain kostui.
        Kerrankin kunnon tarinoita täällä :)


      • Nimetön
        lisää! kirjoitti:

        Kirjoita ihmeessä lisää!
        Tarina oli aivan älyttömän hyvä, yksityiskohtaisesti selitetty ja kyllä tämä neiti vain kostui.
        Kerrankin kunnon tarinoita täällä :)

        naapurin kaksoielämää :-((


      • Ihailin

      • tomBond
        Ihailin kirjoitti:

        Hieno ja hyvin kirjoitettu tarina...Itseäni kiinnosti kovasti tuollainen fetissitarina...

        Mitenkä TomBondin saa yhteyden? Haluaisin antaa palautetta

        osoite on: [email protected]


    • Anonyymi00014

      Loistava tarina, omaa ”Kerttuani” etsinyt pitkään!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      168
      1428
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1019
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      650
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      622
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      573
    Aihe