Tilanteemme on tämä, minulla yksi lapsi, miehellä neljä. Ollaan seurusteltu puolisen vuotta ja puheeksi tuli lapsensaanti. Mies ei halua lasta ja minä kovasti haluan, en nyt, mutta joskus muutaman vuoden päästä. Tuntuu että jään jotenkin tyhjäksi jos en saa kokea enää uutta raskautta, synntystä ja pientä nyyttiä sylissä. Miehellä kahdesta huonosta liitosta lapset, ja ymmärrän hänen pelkonsa ja haluttomuutensa lapsensaannissa.
Minulla kuitenkin alkaa olemaan ikää jo sen verran etten tässä suhteessa enää asiaa voi kauaa miettiä, jos haluan lapsen onko suhde pakko lopettaa ja "yrittää saada lapsi hinnalla millä hyvänsä" vai voisinko yrittää vielä järkeillä miehelle lapsensaannista ? Onko kohtalotovereita ja kuinka teidän on käynyt?
Minulla kuitenkin alkaa olemaan ikää jo sen verran etten tässä suhteessa enää asiaa voi kauaa miettiä, jos haluan lapsen onko suhde pakko lopettaa ja "yrittää saada lapsi hinnalla millä hyvänsä" vai voisinko yrittää vielä järkeillä miehelle lapsensaannista ? Onko kohtalotovereita ja kuinka teidän on käynyt?
Vastaukset 11
Vanhimmat
ketään ei saisi pakottaa tai painostaa lasten hankkimiseen. tosin sanot haluavasi lasta joskus parin vuoden paasta, jolloin on mahdollista, etta miehesikin tulee toisiin ajatuksiin siina ajassa =) olette seurustelleet vasta vahan aikaa ja miehesi maksaa todennäkoisesti elatusmaksuja jo kahdelle naiselle, joten ymmärrän, että hän tahtoo jarrutella...
mutta toisaalta, sina saatat itsekin tulla, oma lapsesi kasvaa ja itse pääset aina helpommalla ja helpommalla... ehka parin vuoden päästä ajatteletkin, että haluat viettää aikaa kahdestaan miehesi kanssa!
ja voihan aina olla, ettet tulisikaan enää raskaaksi, vaikka molemmat niin toivoisitte...
miksi elämäsi olisi kuitenkaan tyhjää? onhan sinulla jo kokonainen perhe ja parisuhde!
Miehellä on neljä lasta!! Onhan aivan selvää, että sekin on jo nykyisinä aikoina huomattava määrä ei-lestadiolaisella henkilöllä. Jo pelkästään taloudellinen rasitus on huomattava, ja lisäksi kunnon ihmisellä lapsi tuo paljon muitakin velvoitteita - jos toki iloakin.
Ystävättäreni oli jokunen vuosi aivan samassa tilanteessa, biologinen kello tikitti eikä yksi (jonka hänen vanhempi, "toisella kierroksella" oleva puolisonsa vielä kesti) riittänytkään, hän halusi kiihkeästi toisen. Kumpikin piti päänsä, ystävättäreni valitsi avioeron.
jos ei pystynyt hoitaan ja olemaan entistenkään kanssa. Jos sinä itsekkäästä syystä haluat lapsen, niin mies kyllä lähtee lätkimän hyvin nopeesti.
Mä en uskaltais ikinä tehdä uuden miehen kans lapsia, jos se ei osaa ja pysty entisistääkään huolta pitämään, miski osais nyt? Ei osaa.
niinpa, mies on "itsekkaista syista" haluamatta lasta, vaikka kumppani haluaisi lapsen. Parisuhteen pitaisi mahdollisimman paljon olla kompromissien summa, ts. tayttaa kummankin osapuolen tarpeita, ei vain sen toisen.
Osaatko kuvitella niin pitkalle, etta lasten hankkimisen aika olisi mennyt ohi ja jait ilman nyt haluamaasi lasta. Osaisitko olla onnellinen suhteestasi, vai kantaisitko sisimmassasi kaunaa miehellesi, jolla on jo ne nelja ja sinulla vain yksi? Mitas jos eroatte jossain vaiheessa ja sinun vauva-aikasi olisi jo ohi? Mitas jos et vuoden, parin paasta enaa haluakaan vauvaa? Vaikeita kysymyksia.
tai vuodet menee ohi? Kyllä lapsi hankitaan muilla perusteilla kun sillä, että toinen haluaa, itseltä menee vauva aika ohi tms.
...ei ollenkaan. Niinhan mieskin nyt ajattelee, ettei han halua. Lapsi hankitaan halusta saada se lapsi. Pitaa tutkiskella omia ajatuksiaan, onko valmis luopumaan siita omasta halustaan, vai tulisiko myohemmin katkeraksi? Naita asioita kannattaa miettia, ettei tulisi jouduttua ojasta allikkoon... Mummuna on paha katua tekemattomia paatoksia.
tahtosi on, miehen vai sinun? Mikäli sinun, niin olet raskaana ehkä jo ensikuussa.
Ei millään pahalla, mutta tuosta sinun aloituksesta voi hyvinkin lukea rivien välistä tiettyjä seikkoja.
Joten en millään malta olla antamatta sinulle yhtä tärkeätä neuvoa: Unohda ainakin muutamaksi vuodeksi vauvahaaveet kokonaan, ja katso miten suhteenne etenee. Opettele ennenkaikkea tuntemaan miehesi kunnolla ja arvioi hänen isyyttään kiihkottomasti.
Tosiasia on, että hänellä on kaksi, kertomasi mukaan, huonoa liittoa takanaan. Kokemuksesta tiedän, että kun kuulee entisistä liitoista vain toisen osapuolen kertomuksen, on vaikea muodostaa kuvaa kokonaisuudesta. Hän saattaa kertoa, että entiset naiset olivat huonoja ja sinä, suhteenne ollessa vielä melko tuore, olet enemmän kuin halukas uskomaan sen ja uskomaan myös sen, että sinä olet erilainen, nainen, jota hän on aina odottanut.
Ennenpitkää saatat huomata, että sinulla olisi paljonkin keskusteltavaa näiden entisten 'huonojen' vaimojen kanssa.
Ja jos oikein piruja aletaan maalailla seinille, niin saatat itse liittyä tulevaisuudessa näiden 'huonojen' vaimojen riviin jonon jatkoksi.
Pointtini on se, että vielä on ihan liian aikaista edes ajatella yhteistä lasta. Et voi millään puolen vuoden suhteen jälkeen tuntea miestä, jota haluat tulevan lapsesi isäksi!
Ap on saanut hyviä näkökulmia asiaan. Lisäisin vielä yhden: on olemassa mieslaji, joka ei kykene hyvään suhteeseen lapsensa äidin kanssa. Mies ehkä tuntee itsensä. Kaksi varmaankin ihan alunperin rakastumiseen tai sen tapaiseen perustunutta ihmissuhdetta on päättynyt lasten tultua kuvioon. Miehen ja naisen suhde muuttuu kun saadaan yhteinen lapsi. Naisesta tulee miehelle hänen lapsensa äiti, miehestä naiselle hänen lapsensa isä. Tilanne luo uudenlaisen haasteen ja jännitteen, joka sitten joko on ratkaistavissa tai ei. Jos miehen omat kokemukset isästään tai äidistään tai näiden välisestä suhteesta ovat vaikeat, kuvio helposti siirtyy aina eteenpäin.
Kunnioita todella miehen toivetta. Neljä lasta saaneena hänellä on oikeus olla saamatta lisää lapsia. Ehkä hän haluaa nimenomaan suhteen jossa ei ole enää yhteisiä lapsia. Tässä vaiheessa on tärkeää olla rehellisiä puolin ja toisin. Selvää on myös se, että jos sinä haluat ehdottomasti lisää lapsia ja mies ehdottomasti ei, on tehtävä ratkaisu: sinä lähdet etsimään lapsellesi isää ja mies vapautuu etsimään sitä naista jonka viereen hän voi asettua vain itsenään, miehenä, ei enää yhteisten lasten isänä.
Mielestäni tuo oli todella hyvä kirjoitus. Tuo oli älyttömän hyvä seikka et "on olemassa mieslaji, joka ei kykene hyvään suhteeseen lapsensa äidin kanssa".
En ole koskaan sitä niin ajatellut, mutta varmastikin pitää paikkansa.
Rupesi tuntumaan että minun mieheni kuuluu juuri tuohon sarjaan ja kyllä rupesi ahdistamaan.. HUI
;(
Mun miehelläni just pirun vaikea äiti suhde ollut aina ja isästä ei tietoa. Lähtökohdat aika rajut siis..
Vaikea tilanne, jos "tuohon sarjaan" kuuluva mies ja itse haluaisi lisääntyä..
Tuttua tekstiä, paitsi että mun miehellä vain yksi, minulla ei yhtään. Tuntuu että olen miettinyt ja pohtinut näitä samoja asioita aivan liikaakin.
Heitän sinulle nyt omia ajatuksiani vain omien pohdintojeni kautta.
Olette olleet aika vähän aikaa yhdessä ja miestäsi ymmärrettävästi ahdistaa moiset puheet. Hän varmasti on oppinut hyvin tietämään että kun suhteen rakastumisvaihe on ohi, kaikki voi muuttua. Silloinhan sitä suhdetta ja toista osapuolta tarkastelee ihan eri tavalla. Miettii haluaako todella olla toisen kanssa, miksi on toiseen rakastunut..?
Ehkä myös tästä syystä olisi kuitenkin hyvä odottaa ainakin siihen että se rakastumisvaihe on ohi ja on nähnyt onko rakastuminen muuttunut rakkaudeksi vai onko kaikesta ihanasta huolimatta kasvettu erilleen..
Äläkä tee samaa virhettä kuin minä, eli painostaminen. Minä lähdin painostamisella näissä asioissa liikenteeseen heti suhteen alussa. Annoin miehen ymmärtää että jos hän ei halua kanssani lasta, niin sitten lähden lätkimään ja teen ne lapset jonkun muun kanssa. Muutaman vuoden sitä kesti kunnes miehelläni meni asiaan täysin hermot ja nyt eletään hyvin hyvin varovaista aikaa yhteisen lapsen saannin suhteen. Annoin mieheeleni tilan tutkia omia tunteitaan ja halujaan yhteisen lapsen suhteen ja tämä prosessi etenee nyt sitten omalla painollaan ja päättyy sitten joskus johonkin ratkaisuun.
Toki sitä miettii paljonkin kaikkea että pitäisikö vaan luovuttaa ja lähteä. Mutta joku tässä suhteessa mua pitää.. Mulla on se "etu" että olen 25-vuotias joten mulla on vielä aikaa saada se oma esikoiseni, ei mullakaan sitä rajattomasti ole, mutta muutaman vuoden nyt vielä kuitenkin..
Etene sinä asian kanssa varovasti ja anna miehellesi tilaa ja aikaa pohtia näitä asioita. Käykää vaikka pariterapiassa juttelemassa näistä asioista. Objektiivinen näkökulma on harvemmin pahitteeksi.. ;)
Ja vielä sellaista tuli mieleen että millainen suhde sinulla on miehesi lapsiin? Meillä se ainakin vaikuttaa tuohon lapsi asiaan aika paljon. Mieheni ei nimittäin halua yhteistä lasta ennenkö opin hyväksymään hänen lapsensa olemassaolon, ja siinä mulla todellakin on vielä tekemistä. En pyri siihen (eikä miehenikään sitä vaadi) että mun pitäisi rakastaa häntä, mutta kunhan nyt ensiksi oppisin ihan vaan hyväksymään. Eli varmasti miehesikin tuntee ajatuksen yhteisestä lapsesta paljon turvallisemmaksi jos hyväksyt hänen lapsensa.
Sitten tässä kysymys pohdittavaksi, jota olen itse pohtinut hyvinkin paljon.. Eli, haluatko yhteisen lapsen (vain) "tasapainottaaksesi" tilannetta? Eli koetko olevasi jotenkin "vajaa" koska miehelläsi on jo neljä lasta ja vielä kahden naisen kanssa. Eli hänellä on aika paljon enemmän perhetaustaa kuin sinulla. Elikkäs siis oletko täysin ja vilpittömästi tasapainossa hänen menneisyytensä kanssa vai haluatko tosiaan saada tilanteet "tasan".? Itselläni mun lapsikuume koostuu kahdesta halusta, eli siitä luonnollisesta tarpeesta saada lapsi ja halusta saada tilanne tasapainoon oman lapsen avulla etten tuntisi oloani niin vajaaksi.
Tällaista tuli mieleen, olen pahoillani kun tää teksti on aika jäsentelemätöntä, mutta eiköhän tästä jotain irtoa.
Voimia sinulle.