korvapunkki???

reiluviiko sitten kun sain kissan. pennulla oli mustaa töhnää korvissa .
epäilin punkkia, soitin el.lääkärille hän meinasi että likaa ja putsaan ne . mutta en arvannut kysyä kuinka pian takaisin jos punkki.
siis viikkomennyt ei näy töhnää !
voinko olla jo huoleton??
olisi kurja sitten pitää kummallekkin laitaa kuuri .
4720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meidän pikkuisella kun on punkkeja ollut, niin kyllä sitä töhnää on ollut korvissa melkein päivittäin. Pari kertaa viikossa olen putsannut korvat. Ja meillä se ei ole ihan mustaa ollut, lähinnä ruskehtavaa, sellaista purua ja sitten vielä sellaisia oikein likatahroja korvan sisäpinnalla.

Äänestä
  • Kyllä ne punkit kyllä aika mahdottoman paljon kakkii. Yleensä kissa myös raapii korviaan ja pudistelee päätään ja se puru on ruskehtavaa.Viikon jos ollut puhtaat korvat,niin se todella voi olla vaan likaa. Toivottavasti!

    Äänestä

korvapunkit tunnistaa ja varmuudeksi katsoo vielä mikroskoopilla korvapunkki leviää muihinkin eläimiin ja kannattaa hoitaa heti pois kunnon lääkkeillä.

Punkin aiheuttama töhnä lisääntyy koko ajan eläimen korvissa, vaikka se onki joskus yllättävän vähäistä.

Äänestä

Meillä on kaks kissanpentua, jotka eilen kävi eläinlääkärissä just punkkiepäilyn takia, kun molemmat niin vietävästi rapsutti ja kuopsutti korviaan ja toisen korvissa oli aika reilusti sellaista tahmeeta purua. Mammahan silloin huolestui ja kiikutti pojat tohtoritädin luo! Otettiin näytteet ja tutkittiin, mutta ei löytynyt korvapunkkeja eikä mitään muutakaan! =)

Suosittelen kyllä ell käyntiä, ainakin ennen kuin alkaa omin päin lääkitsemään.. Mulle myös sanottiin, että hyvä on tulla käymään, koska punkit voi aiheuttaa tulehduksen ja silloin ei pelkkä loishäätö riitä!

Ja korvien säännöllinen putsaus on tarpeen, ettei kerry likaa korviin! Täällä ainakin on vahingosta viisastuttu.. =) Ei pitäis lukea näitä palstoja, kun heti huomaa kauhuissaan, että no nyt sillä on rähmää silmässä ja ihan varmasti on saanu jonku pöpön...

Tulee kalliiks, kun on ylihuolehtivainen! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolena? kirjoitti:

reiluviiko sitten kun sain kissan. pennulla oli mustaa töhnää korvissa .
epäilin punkkia, soitin el.lääkärille hän meinasi että likaa ja putsaan ne . mutta en arvannut kysyä kuinka pian takaisin jos punkki.
siis viikkomennyt ei näy töhnää !
voinko olla jo huoleton??
olisi kurja sitten pitää kummallekkin laitaa kuuri .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu