kuvallinen kelakortti vai henkilökortti?

Niin kunpi noista kannattaisi hankkia kun ajokorttia en omista enkä ole lähiaikoina hankkimassa.Mitään mopokorttia tai vastaavaa kuvallista en omista.Ja kutsunnoissa kuulemma pitää olla kuvallinen henkilöllisyys todistus mukana että kaippa tuo on sitten pakko hankkia.
152685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei sillä kuvallisella kelakortilla tee mitään. On paikkoja, missä sitä ei hyväksytä ym. Kumpaakin ei kannata hankkia, joten poliisilta henkilökortti ehdottomasti.

Äänestä
  • Itse otin kuvallisen kelakortin eikä ole paikkaa missä se ei olisi
    käynyt. Mutta en käykään baareissa.

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Itse otin kuvallisen kelakortin eikä ole paikkaa missä se ei olisi
    käynyt. Mutta en käykään baareissa.

    Kuvallista Kela-korttia ei tarvitse kenenkään hyväksyä henkilöllisyyden todistukseksi, mutta se tosiaan kelpaa monesti esimerkiksi kaupoissa ja videovuokraamoissa. Sen sijaan poliisin myöntämä henkilökortti käy todisteeksi myös vaikkapa matkustaessa maihin, jonne passi ei ole välttämätön. Se on passin lisäksi ainoa virallinen hyväksytty henkilöllisyystodistus, edes ajokortti ei kelpaa aina tuohon tarkoitukseen.

    Lainaus Kelan sivuilta: "Kuvallisella Kela-kortilla voi pankeissa ja posteissa todistaa henkilöllisyytensä. Se ei käy henkilötodistuksena ulkomailla, eikä esimerkiksi Suomen Alkoissa."

    Lainaus poliisin sivuilta: "Kelakortti ei ole virallinen henkilökortti, joten sen hyväksyminen on kiinni henkilöstä jolle kortin esittää.
    Viralliset kaikkien hyväksymät henkilökortit ovat voimassaolevat passi ja poliisin myöntämä henkilökortti.

    Terveisin

    Toimistosihteeri Merja Rouhiainen
    Turun kihlakunnan poliisilaitos / lupahallinto /ajokortti- ja passiasiat"

    Äänestä

intin takia hankkis kyl mitään kuvallista todistusta. elleivät usko kuka sä oot, ni ei kai sitten tarvi armeijaankaan mennä =D

Äänestä
  • Sano vaan ettei sulla ole varaa hankkia sellaista korttia ja saat
    vapautuksen. Itsekin sain ;)

    Äänestä

Tiesitkö, että on olemassa yhdistetty kela- ja henkilökortti? Se näyttää ihan tavalliselta henkilökortilta ainoalla erolla, että se on voimassa "vain" 5 vuotta. Sellainen kun hankit niin et joudu enää raahaamaan kelakorttia mukanasi.

Eli mars poliisitalolle vaan.

Äänestä
  • .,.

    Äänestä

kortti...

Äänestä

Henkilökortti ehdottomasti. Käy virallisena henkilöllisyystodistuksena kaikkialla toisin kuin kuvallinen Kela-kortti, joka ei käy mm. pankissa todistukseksi.

Äänestä
  • Kuvallinen kela-kortti käy esimerkiksi pankeissa ja posteissa.

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    Kuvallinen kela-kortti käy esimerkiksi pankeissa ja posteissa.

    Eiköhän sekin ole ihan pankin oma valinta. Ei käynyt minulla, vaan piti olla henkilökortti (tai passi). Ja eipä tuo käy kaikkiin muihinkaan paikkoihin. Kuten tuolla ylempänä joku sanoikin, henkilökortti käy myös matkustusasiakirjana, toisin kuin Kela-kortti.

    Äänestä

  • minä taas kirjoitti:

    Eiköhän sekin ole ihan pankin oma valinta. Ei käynyt minulla, vaan piti olla henkilökortti (tai passi). Ja eipä tuo käy kaikkiin muihinkaan paikkoihin. Kuten tuolla ylempänä joku sanoikin, henkilökortti käy myös matkustusasiakirjana, toisin kuin Kela-kortti.

    No mulle on kela-kortti riittänyt. Tuskin alan maksamaan vielä tässä
    vaiheessa henkilökortista kun en matkustele vielä vuosiin :)

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    No mulle on kela-kortti riittänyt. Tuskin alan maksamaan vielä tässä
    vaiheessa henkilökortista kun en matkustele vielä vuosiin :)

    KORTTEJA!

    Äänestä

..älä ees mieti kuvallisen kelakortin ottamista,ei siinä mitään vikaa ole,mutta henkilökortti on kuitnkin parempi...

Äänestä
  • Mulla kelakortti ja käy mihin vaan!
    Alkossakin antavat viinakset kiltisti ostella :D he

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


18v täyttänyt kirjoitti:

Niin kunpi noista kannattaisi hankkia kun ajokorttia en omista enkä ole lähiaikoina hankkimassa.Mitään mopokorttia tai vastaavaa kuvallista en omista.Ja kutsunnoissa kuulemma pitää olla kuvallinen henkilöllisyys todistus mukana että kaippa tuo on sitten pakko hankkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu