meripihkaa ja tuhkaa, Aloitanko???

Kiitos tämä auttoi!!

90-luvulla luin juurikin Dragonlancea.

Aika sikäli oli mukavaa, että kirjoja julkaistiin kronologisesti, ensin kronikat, sitten legendat.

Järjestyksessä ei ollut mitään epäselvää, luki sitä mukaa kuin julkaistiin.

Mutta olet oikeassa, että kronikoiden ja legendojen jälkeen ei edes ole paljon luettavaa. Luin kyllä eteenpäin, mutta tuli tunne, että uudet kirjat olivat kopioita vanhasta ilman juuri mitään uutta ja huonommin toteutettuina (mm. hahmot olivat enemmän tai vähemmän huonoja kopioita entisistä). Novellikokoelmat tietenkin olivat poikkeus, koska niissä joko irtauduttiin kronikoiden ja legendojen jatkumosta tai sitten kerrottiin lisää alkuperäisten hahmojen tekemisistä.

nimetön. kirjoitti:

90-luvulla luin juurikin Dragonlancea.

Aika sikäli oli mukavaa, että kirjoja julkaistiin kronologisesti, ensin kronikat, sitten legendat.

Järjestyksessä ei ollut mitään epäselvää, luki sitä mukaa kuin julkaistiin.

Mutta olet oikeassa, että kronikoiden ja legendojen jälkeen ei edes ole paljon luettavaa. Luin kyllä eteenpäin, mutta tuli tunne, että uudet kirjat olivat kopioita vanhasta ilman juuri mitään uutta ja huonommin toteutettuina (mm. hahmot olivat enemmän tai vähemmän huonoja kopioita entisistä). Novellikokoelmat tietenkin olivat poikkeus, koska niissä joko irtauduttiin kronikoiden ja legendojen jatkumosta tai sitten kerrottiin lisää alkuperäisten hahmojen tekemisistä.

Lohikäärmeiden ajan olisin voinut jättää noiosta uudemmista väliin, mutta sen jälkeen kun alkuperäiset kirjoittajat palaavat niin meno on taas huimaa sielujen sodasta lähtien. Koko sarja on kuitenkin lukemisen arvoinen.