Tuossa te ootte kauheita keskustelussa tuli tuo
väkilannoitteet esille. Siinä keskustelussa
sivuttiin monta totuutta. Kumma vaan että se
tieto mikä nykyisin on asioista tahtoo unohtua.Se
lannoite asia kyllä on oma lukunsa. Ruotsalaiset
tutki senkin että kun valkoisia pyöreitä rakeita
kylvetään maastoon niin kanalinnut keräävät ne
nokkaansa. Sen jälkeen kun ne ovat niitä
lannoitteita syöneet ne kyllä tekevät munia mutta
niistä ei tule mitään. Tässä takavuosina
valtionmaille kylvettiin lentokoneista valtavia
määriä lannoitteita. Niitä säkkejä oli
teidenvarsilla rekkalasti toisensa perään. Ei
sitä yksityiset tehneet kun ei olu varaa.Silloin
metsissä oli todella vähän lintuja ja juku sanoi
että ne on metsästetty sukupuuttoon. Metsästäjien
ruokinta on taas ollut usein sen vähäisen kannan
pelastus. Samoin jos ajatellaan vesistöjä niin
järvet tuhottiin laskemalla niihin suovedet. Nyt
niissä on humusta joka kuluttaa vedestä hapen ja
metania nousee ilmaan. Metani taas tuhoaa
otsoonia ja niinedelleen.Se syy on monasti aivan
toisaalla kuin mistä sitä etsitään.Sodan jälkeen
Metsäseura Tapio aloitti soiden ojitukset valtion
rahoilla. Tämä homma on nyt lapissa menossa.
Siinä on tuhottu myös marjat ja saatu niitä
ryteiköitä tilalle. Ne marjat olisi monen linnun
ravintoa.Asioita pitäisi katsoa aina vähän
laajemmalti jos aikoo nähdä sen totuuden.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä useimmiten asia on niin, että metsästäjiä
nykyisinkin syytellään ihan turhasta ja haukutaan
tappajiksi ja murhaajiksi ihan suotta.
Sellaista määrää pyytetöntä ja ilmaista työtä
luonnon hyväksi ei pysty tekemään mikään muu
ryhmä tässä maassa kuin metsästäjät. Ja sellaisen
määrän kuin me haukkuja saamme siitä, että viemme
hirville nuolukiviä mahdollisimman kauaksi
teistä, viljelemme riistalle ja muille eläimille
viljaa, kunnostamme umpeen kasvaneita järviä,
huolehdimme (ja maksamme! noin 1000 - 4000 mk /
vuosi metsästäjää kohden) hirvikannasta, kaadamme
talvisin jäniksille haapoja, pidämme majavakannan
kurissa, opastamme nuoria, jne.
Jos joku ei voi sietää sitä, että joskus me myös
tapamme eläimiä, niin mielestäni saa olla
sietämättä. Oma saalismääräni vuodessa on
suunnilleen alla olevan mukainen:
1 jänis
1 teeri
2 pyytä
1 lehtokurppa
3 kyyhkystä
5 supikoiraa
3 kettua
1-5 minkkiä
2-3 harakkaa
2-3 varista
Ja yhteenlaskettuna syötävä riista
kappalemäräisesti on siis parhaina vuosina 8
eläintä / lintua.
Ja tuholaiset 8 - 20 eläintä / lintua. Joten ei
siellä metsässä todellakaan ammuta eläimiä kuin
karsinasta, metsästyspäiviä tähän määrään mahtuu
noin 50 vrk. Ja riistanhoitotyötä joka
viikonloppu, vuoden ympäri. Jokainen voi itse
miettiä työlleen arvoa esimerkiksi 100 päivälle
vuodessa, vaikkapa 2 tuntia päivässä.
Tämä kaikki tulee ilmaiseksi, penniäkään siitä
metsästäjä ei saa tililleen. Päinvastoin;
Ostetaan viljaa, käytetään omaa metsää,
kulutetaan tarvikkeita joita on ostettu jne.
Joten ei voi olla väärin sitten ampua vaikkapa 2
heinäsorsaa paistiksi. Vai maksatteko kenties
naudanlihasta samanlaista "hintaa"?
Tässä on vähän sellaista makua, että syytellään
metsästyksen vastustajia, kasvissyöjiä jne.
siitä, että hekään eivät ole täydellisiä.
Jokaiseen porukkaan mahtuu toki monenlaista
väkeä, mutta omasta puolestani voin todeta
omatuntoni olevan melko puhdas. Nykyisen
kaltaisessa maailmassa ei toki voi elää täysin
luonnon ehdoilla, eikä ympäristöystävällistä
tehdasta ole olemassakaan, mutta aina voi
etsiä parempia vaihtoehtoja ja tehdä vähintäänkin
sen mahdollisen: käyttää luomutuotteita (ei
väkilannoitteita ympäristöön), suosia ympäristölle
vähemmän haitallisia energiantuotantotapoja (kuten
tuuli- ja aurinkovoima), vähentää tavaran
kulutusta, lisätä kierrätystä jne. Ei metsästys
ole maailman ainoa paha, ei kukaan ole niin
sanonutkaan.
Nikki
"Metsästäjien ruokinta on taas ollut usein sen
vähäisen kannan pelastus. "
Millä noita metsästäjiä mahtaisi olla edullisinta
ruokkia, jotta se kanta säilyisi. Eikai se
metsästäjien kanta nyt niin uhanalaiseksi ole
käynyt? Ja lisäksi, olisiko kyse vain ns.
talviruokinnasta, vai peräti ympärivuotisesta?
Käsitinhän oikein?
Tota joo.Kyllähä tuo lause ainakin asiayhteydestä
erillään on vähän kömpelö. Mutta varmaan tajusit
itsekin että siinä oli kyse riistan ruokinnasta.
Tuo Nikki on varmaan ymmärtänyt ainakin tuon
ajatuksen luulen. Tärkein lienee avata silmät ja
nähdä että joskus se pahantekijä voi ollakin
hyväntekijä.Siinä jäi kertomatta että ennen tätä
lannoitusta oli aika josta sanottiin "hiljainen
kevät". Monet firmat kokeilivat metsissään
veskkomyrkkyjä. Metsiin laitettiin taulut
varoittamaan marjastajia. Linnut lukutaidottomina
söivät niitä marjoja ja kuolivat. Nämä kaikki
tässä ja edellä olleet asiat ovat karmeita. Ne
ovat erehdyksiä joiden ei kukaan haluaisi
toistuvan.