SÄÄLIKSI KÄY NORMAALIN

Aapeliina

Koulun oppilaita, kun olen kuullut heidän viime vuodestaan. Siis juuri 1.luokkalaisia. Oma poikamme on steiner koulussa täällä Turussa. Olemme erittäin tyytyväisiä kouluun ja sen opetukseen.Eikä siitä sen enempää. Monet äidit ovat kertoneet, että heidän lapsensa tavallisessa koulussa ovat itkun kanssa joutuneet tekemään kotiläksyjä 1,5h päivässä ja kaikki tulee niin hirveällä vauhdilla, ettei lapsi pysy millään mukana. Miksi ihmeessä lapsien pitää jo 1 luokalla kasvaa isoksi lapseksi, kun ovat oikeasti vielä ihan lapsia. Juuri eskarista tulleita. Kaikki perustuu vaan tekniseen toimintaan, ei oikeastaan luovuutta arvosteta ollenkaan. Muistan itse miten ahdistavaa norm. koulussa oli, kun koko ajan piti kilpailla kuka on paras matikassa, äikässä ym. Kai se on tää nyky yhteiskunta miksi lapsien pitää olla juuri sellaisia. Ja mihin muottiin niitä yritetään laittaa.

8

1942

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lasten

      vanhemmat voivat myös vaikuttaa siihen, kuinka kilpailuhenkisiä lapset ovat. Jos kotona korostetaan, että pitää olla parempi tai paras tulee koulusta tosi raskasta. Lasta voi myös kannustaa tekemään parhaansa ja se riittää. Toiselle se paras on 10 ja toiselle 6. Ystäväni steinerkoululaiset kertoivat haluavansa mieluummin oikean numerotodistuksen, koska silloin ainakin tietäisivät missä mennään.

      • armis

        koko peruskoulujärjestelmä perustuu kilpailulle siksi suomalaiset ovat niin k i p e i t ä

      • Steinerlaisten äiti

        kyllä on joka vuosi saanut vanhemmat kesällä kotiin kirjeen opettajalta, jossa on kyllä tarkkaan kerrottu "selkokielellä", missä mennään. Enemmän ne kertovat lasten kolumenestyksestä, kuin kaikenkattava numero.

    • jälkeenjääneet

      jotka joutuvat tekemään ekaluokkalaisen läksyjä tuntitolkulla.

      Kas, kun lapset ovat normaaliälyisiä normaalikodin kasvatteja, niin kotiläksyihin menee max kymmenen minuuttia ala-asteella(oma kokemus kolmesta lapsesta).

      • Steinerlaisten äiti

        johtuu peruskoulussa saamistani opeista, mutta jotenkin tuo sisäluku ei nyt sattunut samalle kohdalle kanssasi.

        Eivätkös ne olleet juuri niitä peruskoulun ekaluokkalaisia, jotka niitä läksyjä tuntitolkulla tekivät.
        Mitenkäs he steinerkoululaisten ikäkautta vastaavaan kehitykseen mielestäsi liittyvät?

        Ja totuushan on se, että jos peruskoulun läksyihin todella paneutuu, eikä vain huitaise niitä kiireellä (kuten minä aikoinaan), niin kyllä niihin menee taatusti yli kymmenen minuuttia. Muuten on kyllä peruskoulussa alettu laiskottelemaan, jos vertaa 80-lukuun!

      • kokemusta...
        Steinerlaisten äiti kirjoitti:

        Peruskoulussa alkuopetuksessa lapsi selviää läksyistä noin 15min-30min. Jos menee paljon kauemmin niin tulisi vanhempien olla yhteydessä opeen. Silloin on usein kysymys oppimisvaikeuksista tms. jolloin yhdessä koulun kanssa tulisi neuvotella sopiva määrä läksyjä, jotta koululainen selviäisi niistä kohtuullisessa ajassa. Ei peruskoulu ole kovinkaan kilpailuhenkinen tänä päivänä. Olen työssäni nähnyt myös steiner-koulun käyneitä lapsia ja monesti heidän "akateemiset" taitonsa on paljon jäljessä peruskoululaisista. Voipi olla, että he sitten urakoi oikein kunnolla yläluokilla saavuttaakseen peruskoulun tason, mutta ainakin alkuopetus steiner-koulussa on mielestäni aivan liian hidasta. Monesti herkkyyskausi esim. lukemiselle on jo 6-vuotiaana!

      • Pussipirulainen
        kokemusta... kirjoitti:

        Ja monet steinerkoululaiset osaavatkin lukea jo aloittaessaan koulun. On meidän vanhempien mielestä kamalaa kuin toka tai kolmas luokkalainen ei osaa lukea, mutta lapset vaikuttavat aivan onnellisilta jollemme me aikuiset sitä kauhistelisi.

        Minusta oli ihan ok ettei lapseni osannut ekalla luokalla lukea kaikkia kamalia lööppejä ja juttuja joita kaupungit ja kylät ovat pullollaan. Tällähetkellä lapseni lukee ja kirjoittaa siinä missä kuka muu ikäisensä lapsi. Steiner lapsen erottaa vain siitä että hän saattaa olla onnellisempi ja tasapainoisempi.

        Olen myös kuullut että tavalliset koulut ovat ottaneet paljon esimerkkiä steiner pedagogiikasta.
        Sitäpaitsi yksi numero todistuksessa ei kerro yhtä paljon kuin A5 kokoinen paperi jossa yksilöllisesti kerrotaan lapsesi hyvistä ja parantamisen aiheena olevista asioista..

        Steinerkoulu sopii kaikille lapsille. On eri asia sopiiko se heidän vanhemmilleen..

      • Tuttiina

        Ilmeisesti et sinäkään ole tuhlannut aikoinaan läksyjen tekoon tuota 10 min kauempaa. Olisi ehkä kannattanut tai sitten pitää suunsa kiinni, niin sitä ei huomaisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1004
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      570
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      635
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe