Puoliautomaatit

Seurassamme muutamalla hepulla on hirvijahdissa
puoliautomaatti kivääri ja aina heidän
tulittaessa saadaan jäljittää haavakoita. Tuntuu
että nämä puoliautomaatin omistajat luottavat
vain suureen määrään kuulia eikä siihen yhteen
tappavaan laukaukseen. Onko kenelläkään vastaavia
kokemuksia puoliautomaateista vai onko tämä vain
sattuma kun myös naapuriseurassa on tälläinen
tulittaja?

Vanha intiaanien sanontahan kuuluu että yksi
laukaus on lihaa, kaksi ehkä ja kolme p...kaa.
4394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meidän seurassa ei kellään ole puoliautomaattia,
mutta silti saadaan joskus kiitettäviä määriä
osumia yhteen hirveen esim.viimeksi 5 yhteen
sonniin vaikka ensimmäinen olisi jo tappanut,
joten en tiedä muuttuisiko tilanne vielä
pahemmaksi jos olisi puoliautomaatti sohloja.
Tietysti totta on, että puoliautomaatilla ainakin
toinen ja kolmas kuti lähtee "herkemmin"

Äänestä

Eihän asia ole ½-tomaattien vika vaan niitä
"huolettomasti" käyttävien henkilöiden.
Itselataava tussari voi olla aivan yhtä tarkka
kuin pulttilukkoinen metsästys ase (n.2MOA),
joten siitäkään tuskin on kyse.
Eli veikkaisin että syy löytyy niistä "trigger-
happy" ampujista.

Kokeilin muuten tässä männä päivänä ½-tomaatilla
kaksoislaukauksia hirvikokeen jäkeen ja yllätyin
kuinka helppoa on osua molemmat skodet
seiskaringin sisään.

sniper

Äänestä

Minulla on itselataava ja pulttilukkoinen
hirvikivääri. Kummallakin voi ampua
liikaa.Kokemusta on. Kumpikaan ei pakota ampumaan
enemmän mitä tarvii.

Äänestä

Omistan itse Remingtonin 7300 autoloaderin cal.30-
06!Vaikka siinä aseessa on tulivoimaa ja
ennekaikkea nopea ampua usea laukaus niin sillä
voi silti ampua harkitusti!Itse olen ampunut
1/2automaatillani kahdessa syksyssä 4hirveä ja
jokaiseen vain yhden laukauksen lopetus laakit!
Puoliautomaatin edut on selkeästi aukkopasseissa
ja hyvän ja huolellisen ampujan kourassa!
Kaksoisvasa tilanteissa ei sitä voita minun
mielestäni mikään!Viime syksynä sain todistaa sen
itse kun kaksoisvasat kaatui melkein samaan
läjään!MUTTA 1/2AUTOMAATTI MIEHET HUOLELLISUUTTA
JA JÄRKEÄ AMMUNTAAN!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikko kirjoitti:

Seurassamme muutamalla hepulla on hirvijahdissa
puoliautomaatti kivääri ja aina heidän
tulittaessa saadaan jäljittää haavakoita. Tuntuu
että nämä puoliautomaatin omistajat luottavat
vain suureen määrään kuulia eikä siihen yhteen
tappavaan laukaukseen. Onko kenelläkään vastaavia
kokemuksia puoliautomaateista vai onko tämä vain
sattuma kun myös naapuriseurassa on tälläinen
tulittaja?

Vanha intiaanien sanontahan kuuluu että yksi
laukaus on lihaa, kaksi ehkä ja kolme p...kaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu