Enpäs osaakaan yhtäkkiä sanoa. Mutta näin mututuntumalla sanoisin seuraavaa:
Tutkintapyyntö koskee epäselvää asiaa, johon saattaa liittyä rikos. Tutkintapyynnön saatuaan poliisi tutkii liittyykö asiaan rikosta ja ryhtyy sen myötä asian mukaisiin toimiin.
Rikosilmoitus tehdään silloin kun on tapahtunut selkeä rikos.
0Äänestä
orig. venkula
Esitutkintalain mukaan poliisin on suoritettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen.
Poliisi ei ole sidottu sille toimitetun asiakirjan otsikointiin.
"Jokakodin juristit" väittävät, että otsikointi vaikuttaisi mahdollisen perusteettoman ilmoituksen tekemisestä mahdollisesti johtuvaan kunnianloukkaukseen. Todellisuudessa sillä ei taida juurikaan olla eroa.
Itse suosisin tuota tutkintapyyntö-termiä silloin, kun on nimettävissä epäilty henkilö.
Rikosilmoitusta puolestaan silloin kun on selvästi rikos tapahtunut, mutta tekijästä ei hajuakaan.
0Äänestä
lederhose
Esimerkki, kun veronmaksajalta varastetaan vaikka auto, hän ilmoittaa tapauksen heti poliisille, huomattuaan varkauden, tai marssii suoraan poliisiasemalla ja tekee rikosilmoituksen.
Kun samainen veronmaksaja riiteee naapurinsa kanssa, hän väsää itse tai teettää lakimiehellä poliisille ns. paskajuttuna, tutkintapyynnön, missä hän pyytää poliisia tutkimaan, onko NN madollisesti syyllistynyt rikokseen jne.
Eli ikinä veronmaksaja ei tee poliisille tutkintapyyntöä, missä hän pyytää poliisia tutkimaan, onko joku mahdollisesti syyllistynyt rikokseen varastamalla hänen autonsa, tai lyömällä häntä nyrkillä nenään tai jne...
On yhdentekevää, mitä nimikettä käyttää, olennaista on, mitä tosiseikkoja ilmoittaja poliisin tietoon tuo. Niiden perusteella päätetään, mitä tehdään vai tehdäänkö mitään - ei sen perusteella, miten ilmoitus on otsikoitu.
Vastaukset 6
Vanhimmat

Näin tietysti, mutta tutkintapyyntö = paskajuttu.
Tutkintapyynnöiksi otsikoidaan ilmoituksia, joiden perusteella tehdyt tutkinnat voivat johtaa vuosien vankeustuomioihin.
Kovin vähän esitutkinnasta tiedät, jos olet yhtäsuuruusmerkin tuohon väliin ihan vakavissasi vetämässä.