eroon viinasta

menossa väärään suuntaan ja ymmärsin, että en pysty hallitsemaan alkoholia vaan se hallitsi minua. Rukouksessa Jumala tarttui elämääni ja pääsin AA:han tuttavan ohjaamana ja raitistuin.

Oli hyvä työ, loistavat kaverit, erinomainen vaimo, uusi talo, lapsi tulossa....

Join kun siitä tuli niin hyvä mieli vielä kaiken päälle. Join lisää jotta superhyvämieli pysyisi. En kestänyt vastoinkäymisiä, sanoin aina ja kaikille pahasti takaisin. Ja kun harmitti, join silloinkin.

Join, pidin hauskaa ja sohlasin.
Kriisi tuli, en mennyt enää ravinteleihin, join kotona. Pahaolo kasvoi. Vaihdoin töitä, vaihdoin töitä, otin asumuseron.

Loistavaa, ajattelin. Nyt ei kukaan ole rajoittamassa minua ja minun "normaalia" hauskanpitoa. Vaihdoin vielä kerran töitä, nyt sellaiseen joka ei haitannut juomista...

Aikansa ottaa ja hauskuus muuttuu helvetiksi.
A-klinikan kautta AA-ryhmiin. Monenlaista itsetutkiskelua ja terapiaa.

Join silti....
.
.
.
.
.


TOTAALINEN HELVETTI JA NÖYRTYMINEN.


Nyt juomatta useita kuukausia, mietiskellen ja palaten aina kun hetki on heikko...todellisuuteen.

Vain itseä varten, 1 erä voitettu!
Mielettömällä tahdolla ja nöyrällä asenteella.
Elämä voittaa.

Kirjan sanoma tuntuu olevan, että raitistua voi vain käytyään "pohjalla" ja se vaatii kymmenien vuosien rankan ryyppyputken. Kohtuullistaminen ei kuulemma onnistu lainkaan. Kojo yleistää liikaa omia kokemuksiaan muihin.

Olen raitistunut kolmesta päihteestä...

Tupakat jäi siihen että 8 kertaa yritettyäni lopettaa tajusin että se aine on koukuttanut minut. Vittunnuin tupakanpolttoon niin totaalisesti sinä hetkenä että viskasin röökit, sytyttimen ja vieläpä auton tupakansytyttimenkin kehä kakkosen tienpientareelle. Sitten kitkuttelin ja pääsin irti. Vitutus oli suuri apu.

Alkoholinkäytön lopetin kun aloin käyttämään kolmatta päihdettäni eli kannabista. Alkoholin "hienot" vaikutukset kokivat todella suuren arvoinflaation kun ymmärsin että päihteilyn ei tarvi olla kuvottavaa, limaista ja johtaa hirveisiin päänsärkyihin tai täysin holtittomaan käytökseen. Käytännössä sen jälkeen kun poltin ensimmäisen jointtini en ole juonut kuin ehkä 10 tuopillista olutta kaikkiaan... ja aikaahan tästä on kulunut nyt seitsemisen vuotta.

Pilven kanssa tykkäsin olla liiankin kanssa. Flegmatisoiduin ja lopulta henkiset ongelmat vei oman osansa. Käytin päivittäin. Tapasin nykyisen vaimoni joka laittoi suhteemme ehdoksi etten enää koskaan koske heinään. Se olikin sitten sen päihteen lopetussyy - jotain parempaa tuli tilalle, jotain jota arvostin enemmän ja jolle myin itseni.

Nyt ei ole enää päihteissä sellaisia joita voisin oikeastaan käyttää, alkoholia en todellakaan halua juoda, ajatuskin kuvottaa... pilveen en koske kun kerran olen luvannut (ja tiedostan ettei se minulle hyväksi ole). Tupakoista luopuminen oli ainoastaan hyvä asia.

Nyt raitistelua takana 4 vuotta. Nyt tämä elämä on saavutetusta voitosta nauttimista.

mainostamassa tuota kirjaa useita kertoja, joten koen eräänlaiseksi velvollisuudekseni vastata, vaikka en mitään uutta osaakaan aiheeseen tuoda.

Alkoholismin perimmäiset syyt ovat niin syvällä ihmisen psyykessä ettei niitä tavoiteta, mutta niihin voi vaikuttaa. Tärkein vaikutustapa on oma, aito halu raitistua. Jos itselleen jättää yhdenkin, miten pienen takaportin tahansa, viina valuu elämään takaisin juuri siitä. Kuvitelma palaamisesta kohtuukäyttöön on harhaa ja viinan mieliteko naamioituu useimmiten juuri tuoksi harhakuvaksi. Jos aikoo raitistua, on hyväksyttävä lopullinen ja peruuttamaton ero alkoholista koko loppuiäksi; ei lasillistakaan sampanjaa edes pojan häissä eikä omilla 60-vuotisjuhlilla.

Jokaisen parantuvan alkoholistin on todella saavutettava oma pohjakosketuksensa, vasta se saattaa antaa riittävän motiivin jolla viinasta pääsee eroon. Se ei välttämättä tarkoita kaiken menetystä taloudellisessa tai fyysisessä mielessä; pohjakosketuksen voi saada menettämättä ulkopuolisen silmissä mitään. Ihminen saavuttaa pohjakosketuksensa omassa mielessään.

Juopolla on todella mahdollisuus ihmisarvoiseen ja täysipainoiseen elämään raitistumalla. Muuta tapaa ei ole.

Mäkin luin kirjan. Koska siitä täällä mainittiin. Ja luin muitakin kirjoja aiheesta, ehkä luen enemmänkin. Lopetin alkoholinkäytön kokonaan noin puoli vuotta sitten koska yksinkertaisesti kyllästyin krapuloihin ja kännissä törttöilyyn ja morkkiksiin. Tein sitä liian usein, lähes joka vkloppu yli 10 v ajan.

Mittari tuli täyteen ja kaipasin uudenlaista elämää. Olin ennenkin kaivannut mutta ehkä nyt vasta mitta oli täysin täys. Hitaasti vaan päivä kerrallaan lähdin liikkeelle ja tähän asti on tultu. Erinomaisia olotiloja välillä, usko itseen on kasvanut valtavasti ja olen onnellinen päätöksestäni. Välillä kuitenkin tekee kovasti mieli olutta ja tupakkaa myös. Ne menee kuitenkin ohi aika nopeasti. Välillä huomaan suunnittelevani kohtuukäytön harjoittelua. Mutta kun lukee tätä palstaa ja kun tunnen itseni niin en uskalla. Pelkään että palaan takaisin siihen masentavaan elämäntapaan, jos en heti niin sitten myöhemmin.

En oo päättänyt kuitenkaan mitään lopullista, päivä kerrallaan vaan eteenpäin. AA:sa tai muissakaan en oo käynnyt. Vain tällä palstalla ja luen kirjoja. Ei oo kohtalotovereita lähipiirissä. Kaikki käyttää aika paljon alkoholia, en viihdy enää seurassaan. Olen aika paljon yksin. Sekin tekee hyvää ihmiselle välillä. Huomaan että olenkin enemmän erakko - oikeesti.