Kivaa ja kannustavaa...

"Kun noita Jaskan kirjoituksia on täällä lukenut, tulee väkisinkin mieleen että Jaskalta on tainnut jäädä lääkkeet ottamatta. "

Onhan se toki huolestuttavaa jos haluaa virkamiehet vastuuseen väärinkätöksistään.

Joissain sivistysmaissa tuo on itsestään selvyys; jos viranomainen toimii väärin niin kansa pitää puoliaan ja jopa entinen presidentti voi joutua vastuuseen teoistaan... Kuten on ilmeisesti käymässä ranskassa; entinen Presidentti toimi Kaupunginjohtajana ja ilmeisesti peitteli 3-4 miljoonan Euron suuruisen taloudellisen väärinkäytöksen.

presidenttinä hänellä oli syyte suoja, nyt ei enää olepresidentti joten liki 20 vuotta vanha juttu nostetaan uudelleen esiin.

Meillä Työministeri toimi laista ja perustuslaista ja Euroopan ihmisoikeussopimuksesta piittamatta ja hyväksyi käytännön joka on johtanut mielivaltaan työvoimatoimistoissa.

No, kyse on virheelisestä menettelystä ja oikeudellisten tosiasioiden systemaattisesta salailusta kansalaisten vahingoksi...

Onhan toki huolestuttavaa puhua aiheesta...

Mutta tänään käydessäni Helsingin työvoimatoimikunnassa asiasta on nyt myös näytöä. Onko kyse vain yksittäisestä tapauksesta joka korjatan kaikessa hiljaisuudessa vai korjataanko koko oikeuskäytäntö...

No se vaatii sitä, että hieman painostetaan työvoimatoimistoja, työministeriä ja hankitaan tiedotusvälineiden kiinnostus asialle...

Mutta toki asian voi vaeta kuoliaaksikin...

Kuse on sikäli demokraattinen että ketään ei voi pakottaa mihinkään, mutta ei ole minun vikani jos ne jotka ovat saaneet karenssin vuoden 2003 alun jälkeen eivät halua rahojaan takaisin...

En voi taata tai luvata mitään, mutta olen kuullut, että joskus kannattaa edes yrittää, vaikkei sitä onnistuisikaan... Se on kuitenkin parempi kuin alist
9727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

...noista lääketehtaiden mainostajista. Sellaiseksi se nuppi turpoaa kun kaikenlaisia pillereitä popsii.
Olet aivan oikealla asialla & asioille täytyy saada muutos aikaan.

Äänestä
  • Sinulle.

    Jaska

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä. Ja olen myös sitä mieltä, ettei noiden räkänokkaisten koululaisten älyttömiin viesteihin kannata ottaa kantaa.

    Äänestä

  • jaska2 kirjoitti:

    Sinulle.

    Jaska

    Oliko työkkäreissä tänään paljon porukkaa? Itsekin olisin mennyt, mutta lähimpään työkkäriin matkaa yli 20 km ja maksaa yhteen suuntaan jo 5 euroa eli 10 euroa olisi tullut maksamaan se reissu... Ikävä kyllä ei ole varaa korvauksilla siihen!

    Äänestä

  • siellä... kirjoitti:

    ja tulostin työkkärin koneella sen varoituslapun...ja siellä se on aulan perällä ilmoitustaululla...

    Jos joku sattuu huomenna käymään siellä niin katsokaa josko on sattunut jäämään paikoilleen.

    Jaska

    Äänestä

Jaska2, On erittäin kunnioitettavaa, että joku jaksaa laittaa itsensä peliin tällä tavalla.

Ei noista lääketehtailijoista kannata välittää, jatka vaan samaa rataa. Moni arvostelijoista ei itse pysty, viitsi eikä osaisi taistella samalla tavalla.

Kaikkea hyvää ja kiitos !

Äänestä

Täällähän ollaa hyvin vastuullisia ja otetaan hyvin huomioon sosiaaliset näkökulmat ja työntekijöiden oikeudet.

"Suomi maailman kärkeä vastuullisessa kilpailukyvyssä
Julkaistu 06.07.2007, klo 03.39

Suomi on maailman kolmanneksi kilpailukykyisin maa, kun mittarina pidetään "vastuullisuutta".

Englannissa päämajaansa pitävä tutkimuslaitos AccountAbility laittoi valtiot järjestykseen sen perusteella, kuinka hyvin niissä noudatetaan ympäristösopimuksia sekä siviili- ja työntekijöiden oikeuksia.

Vertailussa kiinnitettiin huomiota myös mm. tilintarkastuskäytäntöihin ja erilaisiin sosiaalisiin mittareihin."

http://www.yle.fi/uutiset/talous/vasen/id64278.html

Äänestä
  • korruptoimaton maa ja lisäksi suomessa on maailman paras koulujärjestelmä...

    Korruption mittariksi toki valittiin mittari joka ei mittaa korruptiota kokonaan vaan erästä se osaa eli sitä täytyykö yritysten maksaa lahjuksia viranomaisille...

    No, Peruskoulua mitattaessa otettiin mittari joka mittaa onko oppilaiden kesken suuria eroja... Pisa-tutkimus ei kuitenkaan mittaa opetuksen tasoa vaan suoritusten tasaisuutta.

    Eli lahjakkaat eivät saa heidän tarpeitaan vastaavaa opetusta ja heikommat omien tarpeidensa mukaan.

    Mutta on kiva tietää että on olemassa tutkimuksia jotka kertovat suomen olevan vastuullinen maa...

    Mitähän vastuuta se sitten kuvaakaan; ei usko kovin laajaa vastuullisuuden kuvausta kun seuraa kehitystä vaikkapa ostareitten kulmilla... yhteiskunnan ulkopuollelle syrjäytyneiden elämä tuntuu vain kurjistuvan vuosivuodelta... sitä mukaan mitä vastuullisemmaksi suomi kehittyy.

    Äänestä

  • petteripeloton kirjoitti:

    korruptoimaton maa ja lisäksi suomessa on maailman paras koulujärjestelmä...

    Korruption mittariksi toki valittiin mittari joka ei mittaa korruptiota kokonaan vaan erästä se osaa eli sitä täytyykö yritysten maksaa lahjuksia viranomaisille...

    No, Peruskoulua mitattaessa otettiin mittari joka mittaa onko oppilaiden kesken suuria eroja... Pisa-tutkimus ei kuitenkaan mittaa opetuksen tasoa vaan suoritusten tasaisuutta.

    Eli lahjakkaat eivät saa heidän tarpeitaan vastaavaa opetusta ja heikommat omien tarpeidensa mukaan.

    Mutta on kiva tietää että on olemassa tutkimuksia jotka kertovat suomen olevan vastuullinen maa...

    Mitähän vastuuta se sitten kuvaakaan; ei usko kovin laajaa vastuullisuuden kuvausta kun seuraa kehitystä vaikkapa ostareitten kulmilla... yhteiskunnan ulkopuollelle syrjäytyneiden elämä tuntuu vain kurjistuvan vuosivuodelta... sitä mukaan mitä vastuullisemmaksi suomi kehittyy.

    Joku voisi tehdä tutkimuksen noista "tutkimuksista".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jaska2 kirjoitti:

"Kun noita Jaskan kirjoituksia on täällä lukenut, tulee väkisinkin mieleen että Jaskalta on tainnut jäädä lääkkeet ottamatta. "

Onhan se toki huolestuttavaa jos haluaa virkamiehet vastuuseen väärinkätöksistään.

Joissain sivistysmaissa tuo on itsestään selvyys; jos viranomainen toimii väärin niin kansa pitää puoliaan ja jopa entinen presidentti voi joutua vastuuseen teoistaan... Kuten on ilmeisesti käymässä ranskassa; entinen Presidentti toimi Kaupunginjohtajana ja ilmeisesti peitteli 3-4 miljoonan Euron suuruisen taloudellisen väärinkäytöksen.

presidenttinä hänellä oli syyte suoja, nyt ei enää olepresidentti joten liki 20 vuotta vanha juttu nostetaan uudelleen esiin.

Meillä Työministeri toimi laista ja perustuslaista ja Euroopan ihmisoikeussopimuksesta piittamatta ja hyväksyi käytännön joka on johtanut mielivaltaan työvoimatoimistoissa.

No, kyse on virheelisestä menettelystä ja oikeudellisten tosiasioiden systemaattisesta salailusta kansalaisten vahingoksi...

Onhan toki huolestuttavaa puhua aiheesta...

Mutta tänään käydessäni Helsingin työvoimatoimikunnassa asiasta on nyt myös näytöä. Onko kyse vain yksittäisestä tapauksesta joka korjatan kaikessa hiljaisuudessa vai korjataanko koko oikeuskäytäntö...

No se vaatii sitä, että hieman painostetaan työvoimatoimistoja, työministeriä ja hankitaan tiedotusvälineiden kiinnostus asialle...

Mutta toki asian voi vaeta kuoliaaksikin...

Kuse on sikäli demokraattinen että ketään ei voi pakottaa mihinkään, mutta ei ole minun vikani jos ne jotka ovat saaneet karenssin vuoden 2003 alun jälkeen eivät halua rahojaan takaisin...

En voi taata tai luvata mitään, mutta olen kuullut, että joskus kannattaa edes yrittää, vaikkei sitä onnistuisikaan... Se on kuitenkin parempi kuin alist

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu