Perintöosasta luopuminen

Perikunta joka pelkästään rähjää keskenään pystymättä sopimaan mistään asioista omistaa yhdessä pienehkön kiinteistön maaseudulla.

Olen saanut tarpeekseni tyhjästä rähjäämisestä pikkutilan päältä ja haluan eroon omasta osuudestani mitä pikimmiten. En halua kuitenkaan luovuttaa osuutta muille perillisille koska se aiheuttaisi vain lisää joutavaa rähjäämistä.

Siksipä kysyn voinko lahjoittaa osuuteni itse valitsemalleni yhdistykselle tai yksityiselle henkilölle ja mitä kuluja tästä aiheutuu minulle ja lahjan saajalle?

Kiinteistö sopisi mainiosti erilaisille rauhattomille porukoille kokousten ja bailujen pitopaikkaksi syrjäisen sijaintinsa vuoksi ollen kuitenkin siedettävässä paikassa sijainniltaan (pirkanmaa). Tontilla 2,5ha on tilaa mellastaa ja makuutilojakin löytyy kymmenelle henkilölle. Varasto ja saunatilat sisältyvät kiinteistöön joten pidempiaikainenkin majailu onnistuu.

Onko tähän mitään estettä vai riittääkö, että lahjan saaja suostuu sen vastaanottamaan ja maksamaan siitä määrätyt verot ja maksut?

Jos jollain on ehdottaa jotain joukkiota jolle lahjan antaa niin olisin kiitollinen vinkeistä.

Kysymys ja asia voivat vaikuttaa oudoilta mutta olen täysin vakavissani ja kysyn asiaa tosissani.
81037
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mitä sitä nyt ilmaiseksi pois antamaan. Hae oikeudelta perikunnalle pesänjakajaa, joka suorittaa jaon ja samalla myy tilan kenelle sitten myykin.

Äänestä
  • Olen ymmärtänyt asian niin, että jo yksikin osakas voi estää ja ainakin viivyttää myyntiä vuosikausia ja vaikka myynti lopulta toteutuisikin ainoa hyötyjä olisi juuri mainittu pesänjakaja koska kyse ei ole mistään isoista arvoista.

    Huokeimpana ja nokkelimpana ratkaisuna pidän mainitsemaani lahjoitusta ja nimenomaan sellaiselle joukkiolle joka osaa, haluaa ja jaksaa kahinoida muun osakasparven kanssa joka on erikoisen tunnettu riitaisasta, synkästä ja joka asiassa vastaan pullikoivasta luonteestaan. Siksi lahjan saajaksi ei sovi marttakerhot eikä pehmeät luomuviljelijät vaan saajan tulee olla selvästi karskimpaa joukkoa ja ainakin jonkin aatteellisen kiihkon kyllästämää.

    Luovun mielelläni omasta osuudestani kahdesta syystä: Osuus ei ole rahallisesti erikoisen merkittävä ja toisaalta siitä ilosta, että tiedän muiden osakkaiden naamojen rutistuvan ns. norsunvitulle asiasta kuultuaan olen valmis luopumaan muutamista tonneista.

    Äänestä

  • helppoa... kirjoitti:

    Olen ymmärtänyt asian niin, että jo yksikin osakas voi estää ja ainakin viivyttää myyntiä vuosikausia ja vaikka myynti lopulta toteutuisikin ainoa hyötyjä olisi juuri mainittu pesänjakaja koska kyse ei ole mistään isoista arvoista.

    Huokeimpana ja nokkelimpana ratkaisuna pidän mainitsemaani lahjoitusta ja nimenomaan sellaiselle joukkiolle joka osaa, haluaa ja jaksaa kahinoida muun osakasparven kanssa joka on erikoisen tunnettu riitaisasta, synkästä ja joka asiassa vastaan pullikoivasta luonteestaan. Siksi lahjan saajaksi ei sovi marttakerhot eikä pehmeät luomuviljelijät vaan saajan tulee olla selvästi karskimpaa joukkoa ja ainakin jonkin aatteellisen kiihkon kyllästämää.

    Luovun mielelläni omasta osuudestani kahdesta syystä: Osuus ei ole rahallisesti erikoisen merkittävä ja toisaalta siitä ilosta, että tiedän muiden osakkaiden naamojen rutistuvan ns. norsunvitulle asiasta kuultuaan olen valmis luopumaan muutamista tonneista.

    jos alat määräillä, kenelle osuutesi joutuu. Osallistut siis perinnönjakoon. Jos haluat pestä kätesi, voit luopua perinnöstä ehdoitta.

    Tai ota, mitä riidan jälkeen käteesi jää, ja lahjoita se sitten.

    Äänestä

asunnottomia,työttömiä ja juhlivia pariskuntia
tiedossa.Nehän asustelis mukavasti ja halvalla
siellä ympäri vuoden.Sitten on lahjoitetaan pals-
ta ja asuntoa vailla olevien palsta.

Äänestä

Sinulle koituu siitä kuluja: perintöosuudesta voit luopua kuluitta vain antamalla sen perintökaaren mukaiseen jakoon. Kaikki muu on lahjaa: maksat ensin osuudestasi perintöveron ja saaja sitten lahjaveron.

Äänestä
  • Perintöverot on jo maksettu ja kysymyksesi jääkin, suostuuko joku joukkio ottamaan lahjan vastaan ja maksamaan siitä lahjaveron?

    Toisaalta, eikö ole joitain yhdistyksiä/järjestöjä jotka on vapautettu moisista kiusallisista maksuista?

    Äänestä

  • eikö ole näin kirjoitti:

    Perintöverot on jo maksettu ja kysymyksesi jääkin, suostuuko joku joukkio ottamaan lahjan vastaan ja maksamaan siitä lahjaveron?

    Toisaalta, eikö ole joitain yhdistyksiä/järjestöjä jotka on vapautettu moisista kiusallisista maksuista?

    tai somalien lomamajaksi. Tai moottoripyöräkerhon päämajaksi. Tai luonnevammaisten kerhoksi.

    Äänestä

  • kehitysvammaisille kirjoitti:

    tai somalien lomamajaksi. Tai moottoripyöräkerhon päämajaksi. Tai luonnevammaisten kerhoksi.

    Voit tietysti lahjoittaa oman osuutesi niille, jotka Ruotsista 1500 luvulla tulivat Suomeen. Ovat kaiket päivät pyhävaatteissa, eikä kenelläkään ole töihin kiirettä. Luulen, että sen jälkeen alkaa perintötilallasi tapahtumaan ja sukulaistesi naamat venähtävät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


torasa sakki kirjoitti:

Perikunta joka pelkästään rähjää keskenään pystymättä sopimaan mistään asioista omistaa yhdessä pienehkön kiinteistön maaseudulla.

Olen saanut tarpeekseni tyhjästä rähjäämisestä pikkutilan päältä ja haluan eroon omasta osuudestani mitä pikimmiten. En halua kuitenkaan luovuttaa osuutta muille perillisille koska se aiheuttaisi vain lisää joutavaa rähjäämistä.

Siksipä kysyn voinko lahjoittaa osuuteni itse valitsemalleni yhdistykselle tai yksityiselle henkilölle ja mitä kuluja tästä aiheutuu minulle ja lahjan saajalle?

Kiinteistö sopisi mainiosti erilaisille rauhattomille porukoille kokousten ja bailujen pitopaikkaksi syrjäisen sijaintinsa vuoksi ollen kuitenkin siedettävässä paikassa sijainniltaan (pirkanmaa). Tontilla 2,5ha on tilaa mellastaa ja makuutilojakin löytyy kymmenelle henkilölle. Varasto ja saunatilat sisältyvät kiinteistöön joten pidempiaikainenkin majailu onnistuu.

Onko tähän mitään estettä vai riittääkö, että lahjan saaja suostuu sen vastaanottamaan ja maksamaan siitä määrätyt verot ja maksut?

Jos jollain on ehdottaa jotain joukkiota jolle lahjan antaa niin olisin kiitollinen vinkeistä.

Kysymys ja asia voivat vaikuttaa oudoilta mutta olen täysin vakavissani ja kysyn asiaa tosissani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu