Hei! Olen tällainen 15-vuotias tyttönen, joka on kirjoitellut koko ikänsä kaikenlaista. Pidän erilaisista kirjoitustyyleistä ja nyt päätin kokeilla ns."teinityyliä". O_o Siis nuorten kirjoissa paljon käytettyä kirjoitustapaa... :)
Jos joku voisi arvostella, olisin todella tyytyväinen! Eihän tämä ihan parhaimpiin kuintenkaan lukeudu...
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Muskan katse pidättyi mun silmissäni.
-Hei, se sanoi, -Saanks mä halata sua? Vastausta odottamatta noin vajaat 50kg raakaa lihaa painautui mua vasten. Se oli just sellanen, kuin mä olin kuvitellutkin! Mustat, suorat korpinmustat hiukset ja suuret, sanoja täynnä olevat salamasilmät. Muska oli mua lyhempi, jotain 160. Mä satuin oleen 175... mutta väliäkös sillä. Pääasia, että mun nettirakkaus seisoi nyt siinä! Muska päästi irti.
-Kiva kun pääsit tuleen... Oliko raskas junamatka? Tytöltä kysyessäni mä askin käden sen olalle.
-Ei, se hymyili, -Nukuin suurimman osan ajasta...
-Ja sullahan on nälkä? Kysyin nopsasti. Muskan terävästi leimahtelevat silmät porautuivat jälleen mun omiini.
-Joo, voitasko käydä vaikka Hesellä?
-O.K. Miten vain haluut...
Me alettiin kävellä. Tunnelma oli vähän vaivautunut. Kun me päästiin perille, me valittiin kuin yhteisestä sopimuksesta hämyisen oloinen nurkkapöytä.
-Mä tarjoan, sanoin ja menin tilaamaan. Mua vähän harmitti, -olin hiukan odotellu että toi mimmi ois puhjennu heti puhua pälpättämään. Se vain tuijotteli ohuen otsatukkansa alta. Höh -mokomakin niiskuneiti.
-Kaks tavallista ateriaa, sanoin kassalle,
-Maksan heti...
-O.K. Mä tuon pöytään. Tuleeko juomat?
-Joo, laita vaikka isto colat.
Pöytään palatessani mun mieleen tulvahti mielestäni upea idea.
Muska säpsähti ajatuksistaan ja virnisti. Siltä kesti aikaa vastata.
-Et haluais muuten käydä elokuvissa?
-Ei oikeestaan. Musta ois kiva keskittyy enemmän suhun... Lähinnä.
Mä nieleksin järjen pakottamana kaikki huonot vitsit ja "Oi beibe, mä rakastan sua"-jutut mahaani. Tummaa piikkitukkaani haroen mä kolahdin istuun ja aloin tuijotella Muskan ihanan pieniä, siroja sormia jotka olivat löytäneet jostain Iltalehden hypisteltäviksi.
-Onko mielenkiintosta? Mä nakkasin.
-Äsh! Muska sihahti ja työnsi lehden luotaan. Toivottaasti MÄ en mokais, ettei se työntäis muakin syrjään kuin paperinpalasta...
-Hyvää ruokahalua! Ateriat oli yllättäen ilmestyneet pöydän päähän. Mä "skoolasin" Muskan kanssa pahvisilla mukeilla.
-Hyvää! Tytsy sanoi äkkiä kovalla äänellä, kun oli saanu hampaansa kiinni purilaiseen. Se ei varmaan ollu syöny koko junamatkansa aikana mitään.
-Sori, en ehtinyt, se hymyili lempeästi ja kuin mun ajatukset lukien se sanoi:
-Oli hiukan univelkoja ja uinuilin sen koko pahuksen kymmenen tuntia!
-Vais niin, mun tummat kulmat nousi veitikkamaisesti koholleen -näin oltiin ennenkin hurmattu naisia! -Oli sun sitten aikakin saada safkaa!
-Kiitti! Se hymähti, kun asteli noin 20min myöhemmin Heseltä pihalle mun perässäni. Muskan käsi läppäsi mua takapuolelle.
-Kuulehan...! Multa lipsahti ja mä nappasin likan hihasta kiinni. Vedin sen aivan mun rintaani vasten... Mä sain kylmiä väreitä jo siitä äänestäkin, mikä syntyi kun meidän nahkatakit narskahti toisiaan vasten...
-Minne mennään? Utelin.
-Teille?
-Meille? En tiedä... Mä säikähdin muistaessani sotkuisen huoneeni, vaikka toisaalta...
-No?! Muska sanoi mun sotkuisten ja pelästyneiden ajatusteni päälle.
-Okei, puuskahdin. -Mutta meidän mutsi ois tulossa viimeistään kahdeltatoista kotiin!
-UPEA kämppä! Muska ihasteli ja pyörähteli meidän olohuoneessa. Se oli riisunu takkinsa ja sillä oli mustat farkut ja ohut neule, joka oli tummanpunainen. Se puki sitä.
-Eihän tää ole edes isokaan talo! Mä naurahdin yrittäessäni kurkkia mun huoneeseen vaivihkaa...
-Mutsi sisustanut.
-Olis mullaki sellainen äitimuori!
Ikkunasta heijastuva valo sai Muskan näyttään enkeliltä, jolta vain siivet puuttuivat.
-Muska, mä sanoin äkkiä ja se kääntyi mua kohti jättäen kauniin lintua esittävän koriste-esineen rauhaan.
-Osaatsä lentää?
-Lentää?
-Niin. Mä luulin sua enkeliksi...
Muskan katse laski ja mä lehahdin tulipunaiseksi! Korvia kuumotti ja olin vrma, että aivot olivat murenemassa.
-Olen mä sulle enkeli, Muska lupasi ja käveli luokseni. Se tarttui muhun kuin ei koskaan aikois päästää irti! Mä toivoin, ettei se päästäiskään! Likan oikea käsi hapuili suloisella tavalla mun hiusten sekaan, ala-selälle. Mä painoin poskeni vasten Muskan poskea, ja tajusin, miten epävarma se oli kovan kuorensa sisässä. Kun me oltiin kirjoteltu maileja, me oltiin joka mailin loppuun lisätty "haleja" -nyt loppuajasta että "suukkoja". Tota jälkimmäistä mä halusin NYT.
-Kaikki tapahtuu niin nopeaa... Muska kuiskas,
-Vielä eilen mä istuin tietokoneella odotellen sulta postia ja nyt... ja nyt mä olenkin tässä...
Se suuteli mua, ja mä vastasin. Jesh! Mä olin halunnu tota niin KAUAN! Suudelmia alkoi sadella ja sadella vain kummaltakin taholta... Muskan hoikka vartalo taipui mun syleilyssäni kuin olisinkin tuntenut sen aina.
Muistamatta enää mun huoneessani vallitsevaa sekasortoa mä johdattelin Muskan sinne. Me lennettiin yhdessä aamun koittoon.
Mä havahduin puhelimen pirinään.
-Haloo? Sanoin tosi töykeällä tavalla. Oma likkani mun vierelläni liikahti.
-Näetsä unia...? Mun oli pakko kuiskata... aivan hiljaa. Pakko.
-Kuka siellä on?! Äidin ääni kuului terävänä rikkoen mun ajatukseni suudella Muska hereille.
-Joo, Miksu on langan päässä.
-Voi rakas! Onhan kaikki hyvin?!
-Ai miten niin? Mä älähdin ja haukottelin.
-Etkö sä Mikko-kulta huomannu, että mä oon ollu poissa?! Etkö?! Mä jouduin jäämään ylitöihin. Olen tulossa pian!
-Ai. Paljon kello?
-Aamulla puoli kymmenen.
Multa pääsi pari rumaa sanaa, kun mä paiskasin luurin kiinni.
-Muska! Mä huusin.
-Niin...? Se avasi silmänsä ja yritti napata mua viereensä.
-Ei nyt!
-Mikä on...?
-Sun juna lähtee puolen tunnin päästä!
-Voi ei! Muska pomppasi ylös hiukset pörrössä.
-Saanko mä lainata suihkua? Mä myöhästyn!
-Et myöhästy, mä sanoin ja kävelin Muska kintereilläni keittiöön. -Mä voisin laittaa aamupalaa meille.
-Ei ehtis kyllä nyt syömään! Muska sanoi nopeasti, mutta oikeasti pahoittelevalla äänellä. Se pujahti ekasta ovesta sisään, mikä tuli tielle. Kohta se talsi pois tajutessaan, että oli mennyt vahingossa kodinhoitohuoneeseen, eikä kylppäriin...
-Vasemmalla, mä korjasin sen pientä virhettä. Muska huokaisi ja pysähtyi.
-Kiitos, Miksu... Mitä mä olisinkaan ilman sua? Voisin kai mä sitä ruokaa ottaakin...
Sitten se meni taas. Tällä kertaa oikeasta ovesta.
Voileivät ja omenapiirakka painoivat vatsassa, kun mä kädestä pitäen saattelin elämäni naista junaan. Se oli niin onnettoman näköinen! Sen nahkatakki oli auki, rempsallaan. Se alta näkyi beige-harmaa raitapaita. Silmäluomissa sillä oli taas se sama, tumma meikki, jota ilman Muska oli kuin alasti.
-Kiitos. Oli kiva käydä täälläkin.
Muska naurahti kireällä äänellä, joka särähti kuin särkyvä lasi.
-Okei okei, mä herkistyin, -Eiköhän me vielä nähdä! Mä tuun sit sun luo.
-Se sopii! Mun luo saa AINA tulla! Muska kumartui junan viimeiseltä rappuselta viime yö -se koko eilinen päivä.
-Harmi, kun et voinu olla täällä kauempaa.
-Niin... Muska nyyhkäisi ja mun takiin purskahti jotain...
-Älä itke, menee liian glassiseksi lovestuffiksi.
-Se on classinen! Muska nauroi itkun seasta,
-Sitä se elämä on, mä lohdutin ja Muska kääntyi mennäkseen.
-Hei, Miksuni. Se meni.
Seutaavana iltana mun tietokoneelleni oli tullut viesti: "On kulunut tasan yksi päivä siitä, kun mä suutelin sua ekan kerran." Mulle tuli tosi lämmin olo, vaikka ulkona riehui pakkanen. Muska tais olla osa mun elämää. Tällä kertaa jo aivan käsin kosketettavissa, vaikkakin rajoitetusti. Me oltiin rakasteltu, juteltu... Puhuttu toisistamme ja maailmasta... Mä olin avannut tuon kovan persoonan ja koskettanut sen sisintä. Sekin oli tehnyt jotain mulle. Muska oli näyttänyt, että joskus mahdotonkin voi olla mahdollista.
Ja aivan lähellä.
Jos joku voisi arvostella, olisin todella tyytyväinen! Eihän tämä ihan parhaimpiin kuintenkaan lukeudu...
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Muskan katse pidättyi mun silmissäni.
-Hei, se sanoi, -Saanks mä halata sua? Vastausta odottamatta noin vajaat 50kg raakaa lihaa painautui mua vasten. Se oli just sellanen, kuin mä olin kuvitellutkin! Mustat, suorat korpinmustat hiukset ja suuret, sanoja täynnä olevat salamasilmät. Muska oli mua lyhempi, jotain 160. Mä satuin oleen 175... mutta väliäkös sillä. Pääasia, että mun nettirakkaus seisoi nyt siinä! Muska päästi irti.
-Kiva kun pääsit tuleen... Oliko raskas junamatka? Tytöltä kysyessäni mä askin käden sen olalle.
-Ei, se hymyili, -Nukuin suurimman osan ajasta...
-Ja sullahan on nälkä? Kysyin nopsasti. Muskan terävästi leimahtelevat silmät porautuivat jälleen mun omiini.
-Joo, voitasko käydä vaikka Hesellä?
-O.K. Miten vain haluut...
Me alettiin kävellä. Tunnelma oli vähän vaivautunut. Kun me päästiin perille, me valittiin kuin yhteisestä sopimuksesta hämyisen oloinen nurkkapöytä.
-Mä tarjoan, sanoin ja menin tilaamaan. Mua vähän harmitti, -olin hiukan odotellu että toi mimmi ois puhjennu heti puhua pälpättämään. Se vain tuijotteli ohuen otsatukkansa alta. Höh -mokomakin niiskuneiti.
-Kaks tavallista ateriaa, sanoin kassalle,
-Maksan heti...
-O.K. Mä tuon pöytään. Tuleeko juomat?
-Joo, laita vaikka isto colat.
Pöytään palatessani mun mieleen tulvahti mielestäni upea idea.
Muska säpsähti ajatuksistaan ja virnisti. Siltä kesti aikaa vastata.
-Et haluais muuten käydä elokuvissa?
-Ei oikeestaan. Musta ois kiva keskittyy enemmän suhun... Lähinnä.
Mä nieleksin järjen pakottamana kaikki huonot vitsit ja "Oi beibe, mä rakastan sua"-jutut mahaani. Tummaa piikkitukkaani haroen mä kolahdin istuun ja aloin tuijotella Muskan ihanan pieniä, siroja sormia jotka olivat löytäneet jostain Iltalehden hypisteltäviksi.
-Onko mielenkiintosta? Mä nakkasin.
-Äsh! Muska sihahti ja työnsi lehden luotaan. Toivottaasti MÄ en mokais, ettei se työntäis muakin syrjään kuin paperinpalasta...
-Hyvää ruokahalua! Ateriat oli yllättäen ilmestyneet pöydän päähän. Mä "skoolasin" Muskan kanssa pahvisilla mukeilla.
-Hyvää! Tytsy sanoi äkkiä kovalla äänellä, kun oli saanu hampaansa kiinni purilaiseen. Se ei varmaan ollu syöny koko junamatkansa aikana mitään.
-Sori, en ehtinyt, se hymyili lempeästi ja kuin mun ajatukset lukien se sanoi:
-Oli hiukan univelkoja ja uinuilin sen koko pahuksen kymmenen tuntia!
-Vais niin, mun tummat kulmat nousi veitikkamaisesti koholleen -näin oltiin ennenkin hurmattu naisia! -Oli sun sitten aikakin saada safkaa!
-Kiitti! Se hymähti, kun asteli noin 20min myöhemmin Heseltä pihalle mun perässäni. Muskan käsi läppäsi mua takapuolelle.
-Kuulehan...! Multa lipsahti ja mä nappasin likan hihasta kiinni. Vedin sen aivan mun rintaani vasten... Mä sain kylmiä väreitä jo siitä äänestäkin, mikä syntyi kun meidän nahkatakit narskahti toisiaan vasten...
-Minne mennään? Utelin.
-Teille?
-Meille? En tiedä... Mä säikähdin muistaessani sotkuisen huoneeni, vaikka toisaalta...
-No?! Muska sanoi mun sotkuisten ja pelästyneiden ajatusteni päälle.
-Okei, puuskahdin. -Mutta meidän mutsi ois tulossa viimeistään kahdeltatoista kotiin!
-UPEA kämppä! Muska ihasteli ja pyörähteli meidän olohuoneessa. Se oli riisunu takkinsa ja sillä oli mustat farkut ja ohut neule, joka oli tummanpunainen. Se puki sitä.
-Eihän tää ole edes isokaan talo! Mä naurahdin yrittäessäni kurkkia mun huoneeseen vaivihkaa...
-Mutsi sisustanut.
-Olis mullaki sellainen äitimuori!
Ikkunasta heijastuva valo sai Muskan näyttään enkeliltä, jolta vain siivet puuttuivat.
-Muska, mä sanoin äkkiä ja se kääntyi mua kohti jättäen kauniin lintua esittävän koriste-esineen rauhaan.
-Osaatsä lentää?
-Lentää?
-Niin. Mä luulin sua enkeliksi...
Muskan katse laski ja mä lehahdin tulipunaiseksi! Korvia kuumotti ja olin vrma, että aivot olivat murenemassa.
-Olen mä sulle enkeli, Muska lupasi ja käveli luokseni. Se tarttui muhun kuin ei koskaan aikois päästää irti! Mä toivoin, ettei se päästäiskään! Likan oikea käsi hapuili suloisella tavalla mun hiusten sekaan, ala-selälle. Mä painoin poskeni vasten Muskan poskea, ja tajusin, miten epävarma se oli kovan kuorensa sisässä. Kun me oltiin kirjoteltu maileja, me oltiin joka mailin loppuun lisätty "haleja" -nyt loppuajasta että "suukkoja". Tota jälkimmäistä mä halusin NYT.
-Kaikki tapahtuu niin nopeaa... Muska kuiskas,
-Vielä eilen mä istuin tietokoneella odotellen sulta postia ja nyt... ja nyt mä olenkin tässä...
Se suuteli mua, ja mä vastasin. Jesh! Mä olin halunnu tota niin KAUAN! Suudelmia alkoi sadella ja sadella vain kummaltakin taholta... Muskan hoikka vartalo taipui mun syleilyssäni kuin olisinkin tuntenut sen aina.
Muistamatta enää mun huoneessani vallitsevaa sekasortoa mä johdattelin Muskan sinne. Me lennettiin yhdessä aamun koittoon.
Mä havahduin puhelimen pirinään.
-Haloo? Sanoin tosi töykeällä tavalla. Oma likkani mun vierelläni liikahti.
-Näetsä unia...? Mun oli pakko kuiskata... aivan hiljaa. Pakko.
-Kuka siellä on?! Äidin ääni kuului terävänä rikkoen mun ajatukseni suudella Muska hereille.
-Joo, Miksu on langan päässä.
-Voi rakas! Onhan kaikki hyvin?!
-Ai miten niin? Mä älähdin ja haukottelin.
-Etkö sä Mikko-kulta huomannu, että mä oon ollu poissa?! Etkö?! Mä jouduin jäämään ylitöihin. Olen tulossa pian!
-Ai. Paljon kello?
-Aamulla puoli kymmenen.
Multa pääsi pari rumaa sanaa, kun mä paiskasin luurin kiinni.
-Muska! Mä huusin.
-Niin...? Se avasi silmänsä ja yritti napata mua viereensä.
-Ei nyt!
-Mikä on...?
-Sun juna lähtee puolen tunnin päästä!
-Voi ei! Muska pomppasi ylös hiukset pörrössä.
-Saanko mä lainata suihkua? Mä myöhästyn!
-Et myöhästy, mä sanoin ja kävelin Muska kintereilläni keittiöön. -Mä voisin laittaa aamupalaa meille.
-Ei ehtis kyllä nyt syömään! Muska sanoi nopeasti, mutta oikeasti pahoittelevalla äänellä. Se pujahti ekasta ovesta sisään, mikä tuli tielle. Kohta se talsi pois tajutessaan, että oli mennyt vahingossa kodinhoitohuoneeseen, eikä kylppäriin...
-Vasemmalla, mä korjasin sen pientä virhettä. Muska huokaisi ja pysähtyi.
-Kiitos, Miksu... Mitä mä olisinkaan ilman sua? Voisin kai mä sitä ruokaa ottaakin...
Sitten se meni taas. Tällä kertaa oikeasta ovesta.
Voileivät ja omenapiirakka painoivat vatsassa, kun mä kädestä pitäen saattelin elämäni naista junaan. Se oli niin onnettoman näköinen! Sen nahkatakki oli auki, rempsallaan. Se alta näkyi beige-harmaa raitapaita. Silmäluomissa sillä oli taas se sama, tumma meikki, jota ilman Muska oli kuin alasti.
-Kiitos. Oli kiva käydä täälläkin.
Muska naurahti kireällä äänellä, joka särähti kuin särkyvä lasi.
-Okei okei, mä herkistyin, -Eiköhän me vielä nähdä! Mä tuun sit sun luo.
-Se sopii! Mun luo saa AINA tulla! Muska kumartui junan viimeiseltä rappuselta viime yö -se koko eilinen päivä.
-Harmi, kun et voinu olla täällä kauempaa.
-Niin... Muska nyyhkäisi ja mun takiin purskahti jotain...
-Älä itke, menee liian glassiseksi lovestuffiksi.
-Se on classinen! Muska nauroi itkun seasta,
-Sitä se elämä on, mä lohdutin ja Muska kääntyi mennäkseen.
-Hei, Miksuni. Se meni.
Seutaavana iltana mun tietokoneelleni oli tullut viesti: "On kulunut tasan yksi päivä siitä, kun mä suutelin sua ekan kerran." Mulle tuli tosi lämmin olo, vaikka ulkona riehui pakkanen. Muska tais olla osa mun elämää. Tällä kertaa jo aivan käsin kosketettavissa, vaikkakin rajoitetusti. Me oltiin rakasteltu, juteltu... Puhuttu toisistamme ja maailmasta... Mä olin avannut tuon kovan persoonan ja koskettanut sen sisintä. Sekin oli tehnyt jotain mulle. Muska oli näyttänyt, että joskus mahdotonkin voi olla mahdollista.
Ja aivan lähellä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä tarina, jesh!! Teksti oli selkeetä ja eteni hyvin :)
teksti, josta voi sanoa "ihan kiva". Olet kieltämättä tavoittanut nuoren rakkauden tunnelman ja osaat kuvata sitä aidosti.
Mutta samalla novellin maailma on vähän liian särötön. Miten usein todella käy niin, että poika tapaa tytön, he menevät sänkyyn ja huomaavat, että ovat toistensa unelmien täyttymys. Missä aamuäreys tai seksuaaliset ongelmat tai päänkivistys tai...
Taidan olla vain äreä vanha ukko. Kiitos unelmista!
Tämähän oli vain novelli, ja tulihan sitä "onkelma" siinäkin, kun Miksu huomas siinä aivan alussa että Muska on vähän erilainen kuin se oli kuvitellut yms... Ja lähteminen on aina vaikeaa...
Siinä se. Mutta kiitos nyt vain näistä positiivisistäkin jutuista!! :)
... mulla taitanee olla lukihäiriö... ;)