satunnainen

luin lapsemme lehdestä ensin mitä vaatimuksia on sos.työntekijällä "lapsipuolella" ja heti seuraavana päivänä oli paikallislehdessämme juttu, kuinka sos.päivystys on jouduttu laittamaan "lomalle" koska koulutettuja sos.työntekijöitä ei ole.
Eli lasten sos.työntekijät ovat korkeakoulusta valmistuneita, eikä epäpäteviä. Tarkistin tämän Helsingin, Espoon, Vantaan, Kuopion, Mikkelin, Tampereen ja Turun sos.toimistoista.
Lastensuojelussa ei voi "käyttää" epäpäteviä.
Kuitenkin täällä on ollut kirjoituksia, kuinka epäpätevät ovat tehneet huostanottoja.
Lain mukaan ei voi olla epäpäteviä, jos teistä tuntuu, että asiaanne on hoitanut epäpätevä, niin hakekaa oikeutta. Koska tämä on lakiin kirjattu, olette te vahvoilla, älkää antako periksi.
9648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

joka tekee huostaanoton silloin kun ihan muut toimet olisivat paikallaan, heillä on kyllä ns muodollinen pätevyys mutta se ei tarkoita että olisivat työssään päteviä, tuliko selväksi?

Äänestä
  • sellainen, joka tekee sinulle epämukavia päätöksiä ja/tai päätöksiä, joista sinä et ole samaa mieltä.

    Äänestä

  • kyllä varmaan kirjoitti:

    sellainen, joka tekee sinulle epämukavia päätöksiä ja/tai päätöksiä, joista sinä et ole samaa mieltä.

    syvällä rintaäänellä voin sanoa, että olkoon vaikka kuinka koulunsa käyneitä, niin koulutus ei vielä takaa pätevyyttä sossun ammattiin.
    Kyllä kirjo on valtava. Löytyy todella ammattinsa taitavia ja työhönsä paneutuvia sossuja, mutta valitettavasti aivan liian usein ihan luusereita.
    Ovat joko niin virkaintoisia, etteivät erota metsää puilta ja se valta mikä heillä on, on noussut päähän tai sitten ovat vain aivan onnettomia ja laiskoja, huolimattomia jne.
    Myös sijarit ja meille sijoitetut lapset joutuvat usein kärsimään ammattitaidottomista sossuista.
    Monella muullakin alalla ammattitaito vaihtelee, mutta tässä kun päätetään ihmisten kohtaloista ja lasten tulevaisuudesta, niin ei olisi varaa riman alituksiin. Voisi verrata lääkäreiden ammattitaitoon tai sen puuttumiseen. Lähes samat seuraukset. Elämä joko pelastettu tai tuhottu.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    Mielestäni vähintään älykkyystesti joka sossulle. On katastrofaalista lapselle, jos sossu oppikirjojaan noudattaessaan ei tajua päätöstensä seurauksia. Siihen tarvitaan älyä, jotta näkee kauas eikä vaan viikon päähän. Nythän on niin tapahtunut jatkuvalla syötöllä, että sossun huostaanottopäätös on pitänyt lähes pääsääntöisesti lapsen täysi-ikäisyyteen asti. Näin lapsi on tavallaan lainsuojaton verrattuna ei-huostaanotettuihin lapsiin siellä seudulla, missä hän sijoitettuna kulloinkin asuu. Jos niin vakavasti biologiset vanhemmat ovat lapselle vaaraksi, ettei lapsi voi ennen täysi-ikäisyyttä palata kotiin asumaan, niin kyllä adoptio olisi ollut lapselle normaalimpi tuomio kuin lapsuus sijoitettuna, ilman niitä oikeuksia mitä lapsella vanhemmiltaan on oikeus perheessään odottaa (esim. perintö-oikeus yhtäläisesti biologisten lasten kanssa). Samanarvoinenhan tuo sijoitettu ei ole ollut kun vielä rahavirtoja liikkuu sen mukaan, missä häntä hoidellaan. Sossu, joka on älyllä varustettu testatusti osaa ennakoida katastrofin, tyhmä sossu taas tyytyy oppikirjan esimerkkiin ja siihen, että byrokraattisesti kaikki menee virkateitse.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    mikä?, luetun perusteella lähentelee alhaisinta, vaikka mielipiteitäsi esität jokalähtöön!
    Mutta ne on luettu joistain kirjoista ja lehdistä suoraan, olen huomannut!
    Bioille tarvitaan todellakkin jo tuota testiä!

    Heille ensin, sijarit ei niitä tarvitse, koska yleensä heillä menee omien lasten kanssa hyvin, aina mennyt ja samoin "saatujen lasten" kanssa!

    Sossut ovat opiskelujen aikaan käyneet ne jo! Jos ei läpi pääse tenttejä, ei se ÄÖ- sitä määrää sitten!

    Äänestä

  • ÄÖ- on sitten kirjoitti:

    Mitä älyä ulkoluku muka vaatii. Hyvä muisti ei ole älykkyyden mitta. Yhtään koulutusta väheksymättä vaadin täydellistä uudelleenarviointia sossujen koulutusohjelmaan. Nykyisellä ei pärjätä. Onhan selvä, että koulutus on mennyt hukkaan, jos sossu sijoittaa huostaanotetun lapsen vuosikausiksi johonkin eikä esim. 3 vuoden sijoituksen jälkeen ryhdy järjestämään lapsen asiaa pysyvämmällä ratkaisulla väliaikaisratkaisun sijaan, joka sijoitus ja huostaanotto aina lainmukaan on. Muutenhan kyseessä on todella se pakkoadoptio, jota Suomessa väitetään ettei ole ollenkaan. Onhan se, mutta vaan eri termillä. Pitkäaikaissijoitus = pakkoadoptio. Täytyy olla todella taukki sossu, joka tätä ei käsitä. Taukki tai sitten ihan vaan laiska, kun ei hoida työtään kunnolla loppuun vaan jättää kaikki puolitiehen, eli sijoitetut niille sijoilleen koko lapsuutensa ajaksi.

    Äänestä

  • kyllä varmaan kirjoitti:

    sellainen, joka tekee sinulle epämukavia päätöksiä ja/tai päätöksiä, joista sinä et ole samaa mieltä.

    epämukavahan se lain hengen vastainen huosta on, sossu rules!

    Äänestä

  • ÄÖ- on sitten kirjoitti:

    mikä?, luetun perusteella lähentelee alhaisinta, vaikka mielipiteitäsi esität jokalähtöön!
    Mutta ne on luettu joistain kirjoista ja lehdistä suoraan, olen huomannut!
    Bioille tarvitaan todellakkin jo tuota testiä!

    Heille ensin, sijarit ei niitä tarvitse, koska yleensä heillä menee omien lasten kanssa hyvin, aina mennyt ja samoin "saatujen lasten" kanssa!

    Sossut ovat opiskelujen aikaan käyneet ne jo! Jos ei läpi pääse tenttejä, ei se ÄÖ- sitä määrää sitten!

    tutkimus tai linkki tähänkin totuuteen....

    "....Heille ensin, sijarit ei niitä tarvitse, koska yleensä heillä menee omien lasten kanssa hyvin, aina mennyt ja samoin "saatujen lasten" kanssa!...."

    Äänestä

sosiaalityön "jäljestä" kunnissa ja kaupungeissa .......   

"
Talentia: Kunnat palkkaavat säästösyistä epäpäteviä

Sosiaalialan ammattijärjestö Talentia arvostelee kuntien säästöinnossaan heikentävän sosiaalipalvelujen laatua. Liiton mukaan kunnat palkkaavat nyt ennemmin epäpätevää väkeä kuin käyttävät rahaporkkanaa saadakseen koulutettuja sosiaalityöntekijöitä.

Talentia arvioi, että jopa neljäsosa sosiaalityöntekijöistä on epäpäteviä. Kun heille ei tarvitse maksaa pätevän palkkaa, kunnille koituu liiton mukaan säästöä keskimäärin 308 euroa kuukaudessa sosiaalityöntekijää kohti.

Sosiaalityöntekijältä edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Tehtäviä hoitavat usein sosionomit, joilla taas on ammattikorkeakoulututkinto.

- Kunnissa siis pistetään toinen ammattiryhmä polkemaan palkkatasoa ja omiakin etujaan, puheenjohtaja Eila Malmström toteaa.

Hänen mukaansa säästötkin kääntyvät pidemmällä aikavälillä lisämenoiksi, sillä tuloksellinen sosiaalityö vaatii pitkäjänteistä ja osaavaa työtä."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nettisurffaaja.... kirjoitti:

luin lapsemme lehdestä ensin mitä vaatimuksia on sos.työntekijällä "lapsipuolella" ja heti seuraavana päivänä oli paikallislehdessämme juttu, kuinka sos.päivystys on jouduttu laittamaan "lomalle" koska koulutettuja sos.työntekijöitä ei ole.
Eli lasten sos.työntekijät ovat korkeakoulusta valmistuneita, eikä epäpäteviä. Tarkistin tämän Helsingin, Espoon, Vantaan, Kuopion, Mikkelin, Tampereen ja Turun sos.toimistoista.
Lastensuojelussa ei voi "käyttää" epäpäteviä.
Kuitenkin täällä on ollut kirjoituksia, kuinka epäpätevät ovat tehneet huostanottoja.
Lain mukaan ei voi olla epäpäteviä, jos teistä tuntuu, että asiaanne on hoitanut epäpätevä, niin hakekaa oikeutta. Koska tämä on lakiin kirjattu, olette te vahvoilla, älkää antako periksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu