Englanissa pääkaupungissa, Lontoossa. Vuosi, 1990.
Jaahas. Taas kerran jokin hullu on etsinyt uhrinsa ja tappanut tämän samantien. Poliisit eivät päästä ketään lähelle. Ei edes muita, jotka on tullut toisesta kaupungista juuri murhan takia.
Ei tarvinnut mennä lähelle, kun huomasi hirvittävän teon seuraukset. Viillon jäljet eivät ole tulleet puukosta tai mistään terä-aseesta, vaan tehnyt omin käsin.
Tämä paikka on muutenkin jäänyt kehityksestä jälkeen 1800-luvulle ja vielä edelleen voi haistaa Viiltäjä-Jackin tuoreet haisut.
Näyttää siltä, että on ollut hirmuinen tappelu kahden henkilön välillä, mutta toisella heistä oli vaarallisen metsästäjän elkeet hallinnassa, koska hän ei tarvinnut mitään kättä pidempää.
Huomasin, että tekijä oli sama, mutta tällä kertaa hänellä ei ollut kiirettä.
Yleensä paikalle jää esimerkiksi miekan terää tai ampuma-aseen panoksia. Ihan kuin hän yrittäisi tahallaan, että pääsen jäljille, mutta ei tälläinen vanha ukko tajua yhtään mitään.
Kuten tavallista. Tekijä oli ottanut paljon verta, mutta se/tai hän ei ole mikään vampryyri. Huhuja tulee ja menee.
Aiemmin ihmiset ovat puhunneet, että sillä tai hänellä olisi pedon kädet, hengitys on kova ja kulkee aina pikimustassa kaavussa ympäriinsä odottaen jotakuta.
Se mitä olen kuullut, niin kaksi sanaa on tullut aina ilmi. Nimittäin Musta Sydän.
Musta sydän viittaa kostoon, vihaan ja mustasukkaisuuteen, johon jokainen voi langeta, eikä se ole noin yksinkertaista.
Tuntuu vain siltä, että koko tapahtuma liittyy painajaisiin ja niin sanotusti pitäisi mennä suoraan hullun mieleen tai unien avulla päästä jäljille, jos haluaa ottaa ison riskin.
Nuorempana olisin jo varmaan löytänyt, mutta en ole päässyt puusta pitkälle ja tunteet ovat joka kerta riesana.
Muistan vielä kuukausi tapahtumat suoraan, vaikka ikää alkaa olla jo. Selviydyin syövästä, mikä on ollut aina selvä kuolema, mutta jokin minussa ei antanut kuolla.
Nyt tuntuu siltä, että meikäläinen elää vielä seuraavat 70-vuotta. Jos Van Helsing ei olisi pelkästään fiktiota, niin menisin suoraan hänen puheilleen tai sitten itse pirun lähettliään, Draculan luokse.
Sitten kuulin, että minun tehtävänä on pysäyttää juuri sen Mustan Sydämen, jota kukaan ei ole nähnyt selvästi ja pitää vielä ottaa kunnolla selvää hänen synnyin maastaan.
Olen kuitenkin saanut selvää ja kuullut vielä varmalta lähteeltä jotain poikkeavaa. Tavallisesti tuollaiset hullut ovat täältä tai sitten ison omenan lähistöiltä.
Tämä tuntematon hahmo kuiten asustelee jossain kylmässä pohjoismaassa. Alan ottaa siitä selvää, koska se taitaa olla minun kohtaloni....
Suomessa, Jyväskylässä.
Keski-Suomessa. Yläkoulun, mikä toimii myös lukiona. Opiskelijat olivat juuri menossa päivän viimeiselle tunnille.
Ne jotka olivat viimeistä vuotta siellä, niin heidän opettajansa kutsuivat heidät liikuntasalille. He aukaisivat oven. Siellä he näkivät paljon tauluja, mitkä ovat yhdestä museosta peräisin.
Siellä oli myös taiteen asiantuntija paikalla.
Rehtori puhui tyypillesem virallisella äänellään:
- Kuten jo olette huomannut, niin teillä on enää viimeinen kuukausi jäljellä ja sen jälkeen otatte seuraavaan päämäärän omilla poluillanne.
- Hey please. Mee jo asiaan, Saku niminen opiskelija koetti nopeuttaa.
- Olin menossa siihen, rehtori sanoi.
Hän jatkoi:
- He jotka ovat kiinnostuneet viihde-alasta ja valmiina tekemään mitä tahansa. Nämä taulut ovat teitä varten.
- Eli niinku ideoita pukkaamaan vaan, Noora totesi.
Rehtori:
- Juuri niin. No niin tehkääpäs ihan rauhassa kierroksen.
Myöhemmin.
Jokainen on katsonut jokaisen taulun tarkkaan ja päässyt ideasta kiinni. Nyt pitää vain valita jonkin aiheen.
- Ootteko jo valinneet aiheen? Jos olette, niin sanokaa rohkeasti vain, mutta nyt on vain yhteen aikaa, asiantuntija Kivistö kysyi.
Roosa nimisellä opiskelijalla oli yksi kysymys:
- Anteeksi, jos vaikutan tyhmältä. En ole vielää valinnut, mutta haluan kysyä.
- Noo antaapi tulla vaan, asiantuntija kivistö sanoi.
Roosa vastasi:
- Mitä tuo esittää, jossa on valkoinen sänky ja sen päällä on musta sydän?
Kivistö ei halunnut vastata ja myös sillä hetkellä tunti jo päättyi.
Myöhemmin illalla.
Nuoriso porukka tepastelivat Jyväskylän yössä kohti uutta klubia.
- Tuutsä tänne uuteen mestaan, yksi tytöistä kyseli joltain kännykän välityksellä.
- Ei sit väkisin, Noora sanoi muille.
Hän vielä jatkoi:
- No tännehän tultiin oikein kunnolla juhlimaan ja näkeä hieman paljasta pintaa, eikö?
Sitten he kävelivät sisään.
Loppu.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ns. Painajainen saapuu valoon "ensimmäinen osa"
"Viiltäjä-Jackin tuoreet haisut" jne...... ääääh.....
ööö, eikö muka saisi?
Jos huomasit, että pääosassa oleva hahmo on aika iäkäs, joten "tyyli" on erilainen puhuessa jne...
Ensimmäinen sanakin väärin kirjoitettu.
Lähes joka lauseessa virheitä, etkö yhtään tarkista tekstiäsi? Vähän voisit nähdä vaivaa.
Viillot tehty omin käsin? Miten noin teknisesti?
Yrität elokuvakäsikirjoitusta? Tarina lopahti alkuunsa. Tarkista tekstisi useampaan kertaan ja sitten hio juonta paremmin lukijalle sopivaksi.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä viilletään 4
T. ®Sherlokki © 2007
Kirjoittaa ihan sopivan pituinen tarina. Siksi jäikin kesken ja tapahtumat meni liian nopeasti.
Niin ja jokuhan voisi "pölliä" kirjoituksen ja väittää myöhemmin, että se on hänen jne...
Eli eipä oikein innosta kirjoittaa tänne valmista tekstiä. Kunhan vain haluaa näyttää, että mielikuvistusta, eikä esim...mitä täällä jotkut ovat suoltaneet.
Ei millään pahalla.
Voisit kyllä hieman nähdä vaivaa tekstin oikeellisuuden korjaamiseen. Lue/korjaa/lue/korjaa...odota pari päivää..lue/korjaa.
Tämä neuvo sopii yhtä hyvin minulle kuin sinullekin. Muutama virhe ei laiva kaada, mutta jos niitä on myrskyksi saakka.
Ajattelin joskus itsekin, että se mielikuvituksen lento on tärkein asia.
Mutta sen esiin saaminen ei saa jäädä laiskuuden alle.
Näissä vastauksissakaan tulee harvemmin käytettyä esikatselu mahdollisuutta, vaikka ehkä pitäisi. Mutta laittaessa tekstiä esille, se pitäisi olla itsestään selvyys.
T. ®Sherlokki © 2007
Kannustan sinua jatkuvasti harjoittelemaan kirjoittamista. En kuitenkaan tarkoita, että pitäisi antaa määrän mennä laadun edelle. Laatuun kannattaa panostaa, edes sen verran, että tekstistä saa luettavaa.
Huomautit tuossa eräässä kommentissa, että joku voi varastaa tarinasi, jos panet sen tänne korjattuna ja valmiina. Sinulla on kuitenkin tekijänoikeus tarinoihisi, joten voit olla aika huoletta.