Mutta tämä yksi äänekkäimmistä kyllä nolaa itsensä joka kerta kun avaa suunsa. Anna hyvä ihminen jo ihmisille rauha ja lopeta tuuliviirinä keikkumisesi, vaikka tiedätkin kaikesta kaiken.
Toriparlamentti
on ihan ok
113539
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Antaa vain karavaanin kulkea ja koirien haukkua. Minusta on vain hyvä, että mielipiteitä esitetään ja vielä parempi jos ne ovat erilaisia ja saadaan keskustelua aikaan. Ei siis mollata kellokasta joka nostaa asioita esille, vaan osallistutaan keskusteluun itsekin.
Nimimerkille, joka omasta mielestään ilmeisesti: on ihan ok
Olenko jossain yhteydessä väittänyt tietäväni kaikesta kaiken, vai kuulutko niiden besserwissereiden kastiin, jotka eivät sallisi oman oikeaoppinuutensa nojalla muita "vääriä" oppeja? Mielenkiinnolla olen odottanut, että joku olisi jossain kohtaa kyseenalaistanut sanomiseni, mutta eipä sen jälkeen, kun tyrmäsin pari arvovaltaista henkilöä asian tiimoilta ole sparraajaa löytynyt kunnolla edes raukkamaisen nimimerkkijärjestelmän takaa?
Terv. Kimmo Nykänen
Enkä tarkoittanut sinua vaan erästä suuriäänistä torillajulistajaa.
Kuka tämä torijulistaja on, johon viittaat?
Kiitos (on ihan ok), kun oikaisit!
Terv. Kimmo Nykänen
voisi olla kalakauppias,mutta tietääkseni nykyään myy Pyhtään ABC:llä.
Vinkiksi siulle, että kannattaisi rekisteröidä nimimerkkisi ettei tulis väärinkäytöksiä ja sekaannuksia...Varmistaa näin ollen , että ei tapahdu niin, että joku kirjottelee sinuna tai muuten trollaa täällä verkossa nimimerkilläsi.
Netin maailma on muutenkin yllätyksiä täynnä..muuten jatka samaan malliin...Antaa koirien ja kateelisten räksyttää.Anonyyminä on vaan niin helppo suoltaa asioita jolloin luullaan, että niistä ei tarvita ottaa vastuuta.
Olen kuten toriparlamentaarikko Kimmo Nykänen yleensä (96%) esiintynyt netissä omalla nimelläni. Mitä on sellainen mielipide, jonka taakse ei itse uskalla asettua? Miksi pitäisi kasteessa saatua ainoata virallista nimeä vielä rekisteröidä nettiä varten? Linnaan kaikki ne jotka kirjoittavat törkeyksiä toisten virallisissa nimeissä.
Olen kuten Kimmo Nykänen joutunut tekemään vuonna 2005 poliisiilmoituksen eri nettipalstoille (jippii, Suomi24) tulleiden tappouhkauksien takia, minulle ja minun perheen jäsenille. Tappuhkauksien takana olivat kiihkofennomaanit ympäri Suomen maata. Syy tappouhkauksiin tuli ymmärtäkseni siitä syystä että olen täällä Aleksis kiven kotipitäjässä Nurmijärvellä ajanut ruotsinkielisten asioita. Nurmijärveläisiltä ja Loviisalaisilta ei ole mitään pahaa toistaiseksi kuultu. Eri mieltä minun kanssa on ollut moni loviisalainen ydinvoima-asioissa mutta tappamaan ei olla sentään yritetty.
Pyysin niinkuin Kimmo Kiljunen aluksi keskustelupalstojen pitäjät poistamaan törkeykset. Sen jälkeen kuin ne vain jatkuivat kopsasin osa tammisaarelaiselle surfnet palstalle. Osa törkeyksistä on tahallan tallennettu http://www.surfnet.fi/forum/read.php?f=11&i=1356&t=1356#reply_1356
että säylyisi jotain merkkejä mistä oli kysymys silloin! Poliisilimoituksen jälkeen törkeykset vähenivät ja ovat tänään erittäin harvinaisia.
Magnus Rögård puh. joht.
Loviisan puolesta - För Lovisa ry
http://koti.mbnet.fi/peter88/loviisan_puolesta/
ja ordf. för sfp i Nurmijärvi
http://nurmijarvi.sfp.fi/hem/
Käytin yhdessä kohdassa yllä olevassa tekstissä Kimmo Nykäsestä vahingossa nimeä Kimmo Kiljusta. Lause kuuluu olla: "Pyysin niinkuin Kimmo Nykänen aluksi keskustelupalstojen pitäjät poistamaan törkeykset.
Magnus Rögård Nurmijärvi
Hain tuolla lähinnä sitä, että rekistöröitymällä suojellaan myös itseään... sillä kun kirjoitetaan omalla nimellä niin se on kumminkin "anonyyminen" ja kuka vaan voi käyttää sitä nimimerkkiä ja esiintyä kyseisenä henkilönä.Näin ollen ei tule esim.tuollaista väärinkäytöstä.
Toiseksi kun rekistöröidään nimimerkki niin se antaa suojan myös vastakkaisille keskuskustelijoille, että kyseessä on todellakin se henkilö joka on kirjoittanut aiemmin asioita.
Tämä netti on erinlainen paikka kuin sanomalehti ja väärinkäytöksiä on paljon sekä trollaamista ja muuta.
Ps.tähän viestiin olisi voinnut joku muu kimkristian vastata...sekä esittää minua...jollei minulla olisi rekattua nimimerkkiä.
Niin...pieneksi "filosoofiseksi" vertaukseksi totean vielä, että tämä rekistöröiminen on eräänlainen suojautumiskeino kuten muutkin asiat tässä elämässä... yleensäkin. Kysehän ei niinkään ole siitä, että rajoitettaisiin millään tavalla sitä omaa harkintakykyä miten se "puumerkki" tuodaan esille... vaan siitä, että asiat pelkistetään jonkun tietyn turvavalliseksi havaitun systeemin sekä toiminta mallin mukaisesti. Siten ehkäistään paljon asioita,väärinkäytöksiä,mielipahaa yms....sekä tietenkin siitä, että asioista voidaan olla hieman varmempia niin vastapuolen sanoista kuin omistakin ja tietenkin uskottavuudesta...
Vertaukseksi voin todeta, että asia periaattessa sama kuin on vanha toteamus:"lukot on vain rehellisiä ihmisiä varten".
Eli täällä homma toimii aivan samoin kun tuossa vertauksessa, että mikäli uskot, että kukaan ei asioita väärinkäytä mitenkään.. eikä mitään tapahdu noilla yllä olevilla saroilla.. niin miksi rekistöröidä nimimerkkiä...Aivan kuten voit uskoa että jätänpä autoni,taloni yms lukitsematta koska ei minun tarvitse sitä lukita ...eihän sinne kukaan mene..kaikki ovat rehellisiä ja vastuuntuntoisia..aina löytyy jokin joka herkkänä hetkenä käyttää tilaisuutta hyväkseen...
ps. "Asioita ei opi ja ymmärrä kokemuksesta vaan kokemuksia pohtimalla"