Nyt kyllä täytyy kehua Tallinkin avoimuutta.
Kauppalehti (6.7.) kysyi Tallinkin asiakaspalvelusta millainen on varaustilanne heinäkuun lähdöillä.
Vastaus oli selkeä: "Hyvin on tilaa ja peruutuksia tulee koko ajan lisää".
:)
Kauppalehti (6.7.) kysyi Tallinkin asiakaspalvelusta millainen on varaustilanne heinäkuun lähdöillä.
Vastaus oli selkeä: "Hyvin on tilaa ja peruutuksia tulee koko ajan lisää".
:)
Vastaukset 66
Vanhimmat
ehkäpä Tallink on nyt ottanut käyttöön ihan uudenlaisen tiedotuspolitiikan, puhuvat totta!
Onko aiempi tiedotuspolitiikka ollut että valehdellaan? Siis koko ajan?? Ei kai nyt sentään, Ville...
Esimerkkejä?
Lupasivat ettei Superfastin konseptia muuteta:Muuttivat kahdella tavalla,laivat ajavat Tallinnan kautta ja lähtösatama Suomessa siirrettin Helsinkiin.
Sanoivat aluksi ettei johto törttöillyt mitenkään tällä kuuluisalla Tukholman risteilyllä.Vaikka oli sikailua,henkilökunnan fyysistä sekä henkistä pahoinpitelyä.
ClubSilja piti jättää entiselleen,eikös sekin yhdistetty TallinkClubiin ja nimeksi tuli ClubOne.
Tuossa muutama esimerkki.
Superfastin kohdalla tarkoittanet nyt Saksan liikennettä kun sanot että laivat ajavat Tallinnan kautta. Tiedoksi, että laivat ajavat kyllä Helsingistä ihan suoraan Rostockiin ja Rostockista suoraan takaisin Helsinkiin. Tekevät päiväristeilyjä Helsingistä Tallinnaan, mikä on ihan eri asia.
Johdon törttöilystä en muista sanatarkasti miten aikoinaan puolustautuivat. Mutta kyllä minäkin aluksi kielsin kun heitin lumipallon auton tuulilasiin. Myöhemmin jouduin muuttamaan lausuntoani kun löytyi todistajia. Tällä en siis puolustele yhtään Mehtosen ja kumppaneiden toimintaa, mielestäni äijä on hyvin vastenmielinen ja toimintatavat usein kyseenalaisia. Siitä pitkä miinus. Mutta jotain se mies on tehnyt oikeinkin.
Sanatarkasti: Club Siljaa ei yhdistetty Tallink Clubiin (jos tällä nyt halutaan sanoa sitä että Club Silja jäi jotenkin Tallink Clubin alle), vaan Club Silja ja Tallink Club yhdistyivät Club Oneksi. Uusi nykyinen klubi on monin verroin entistä parempi - esimerkiksi laskujeni mukaan 14 laivaa joille voi varata maksuttomia bonusmatkoja. Reitit Hel-Sto, Tur-Sto, Hel-Tal, Hel-Ros, Tal-Sto ja Tal-Rig.
En tarkoittanutkaan että ajavat Tallinnan kautta Rostockiin,vaan että konsepti on muutettu,koska ennen ei näillä laivoilla Tallinnassa käyty.
Lumipallo vertaus on tässä tapauksessa aika ontuva,tässä sentään on kyseessä työelämä ja sen vaatimukset.
En kiistänytkään ettei ClubOne olisi parempi (en ole tutkinut kyseistä asiaa) vaan tarkoitin sitä että se on muutettu ,vaikkei pitänyt.
Kirjoitit kyllä sanatarkasti nimenomaan, että "laivat ajavat Tallinnan kautta". Tallinnan kautta minne? "Laivat ajavat Helsingistä Tallinnan kautta Helsinkiin"? Ei kuulosta kovin järkevältä...
Ja: en tiedä ketä se nyt haittaa, että kun aiemmin laivat seisoivat päivän satamassa, niin nyt heittävät siinä välissä lenkin Tallinnassa. Tuskin se sinullekaan kovin suuri ongelma on, pakko vain jostain keksiä kitisemistä.
Työelämä ja sen vaatimukset...hmmm... avaatko vähän tota "työelämän vaatimukset"- osiota tähän kyseiseen asiaan liittyen? Luen mielenkiinnolla.
Tässä johdon törttöilyssä kysymys on pohjimmiltaan toisten kunnioittamisesta (tai sen puuttumisesta) ja ylimielisestä käytöksestä. Työelämän vaatimukset (mitä sitten meinaakin) ei ehkä kuitenkaan ollut se tapauksen ydin.
Club Oneen liittyen: mielestäsi asioita ei saa muuttaa parempaan suuntaan, koska aiemmin on sovittu ja luvattu tietyt raamit ja säännöt, mitä ei saa muuttaa?? Eli kun kirjoitat työsopimuksen ja vuoden päästä tarjotaan palkankorotusta, kieltäydyt jyrkästi koska niin ei ollut alun perin sovittu??? Menee TOSI syvälle paskanjauhamisen ja kitinän puolelle.
Lopeta ajoissa.
saan noita ilmaisia matkoja Tallinksiljalta.
Matkanan ei ole ilmainen jos joudun keräilemään
jotain pisteitä rahalla.
(sivusta seurannut)
Älä huoli, kukaan ei pakota sinua keräilemään yhtään mitään. Mutta paljon matkustavat palkitaan.
tuossa järjestelmässä, esimerkiksi viking linella
clubi ei ole sidottu mihinkään, voit matkustaa toisillakin varustamoilla eikä ole vaikutusta saataviin etuihin.
Tuolla club onella on sitouduttava käyttämään yhden varustamon palveluita. VALINNAN VAPAUS PUUTTUU!
Kysymys herää, eikö tallink siljalla ole varaa tarjota etuja vastikkeettomasti, kerroppa kun niin kehut tuota tallinkkiasi miten on.
Valinnan vapaus puuttuu? Mitä hittoa? Nyt en taas ymmärrä... saat kyllä valita ihan niin vapaasti kuin haluat, kukaan ei tule hihasta repimään että "älä mene" jos lähetkin Viikkarilla Tukholmaan! Sanoit että Viking Linella clubi ei ole sidottu mihinkään.. niin mihin Club Onen asiakas sitten on sidottu? Liittymismaksu on se 10eur, mutta ketään ei pakoteta liittymään... miten toisilla varustamoilla matkustaminen vaikuttaa saataviin etuihin Club Onessa? Ei mitenkään. Ajattelutapasi on kokonaan väärä - koet menettäväsi joka kerta etuja kun käytät toisen laivayhtiön palveluita. Miksei niinpäin, että etusi paranee joka kerta kun matkustat Tallink Siljalla?
Ja ihan kuriositeettina kun alettiin vertaamaan Viking Clubiin, niin miten paljon kanta-asiakkaat saavat maksuttomia matkoja ko. kanta-asiakasjärjestelmässä?
Ja periaatteellisella tasolla: mikäköhän kanta-asiakasjärjestelmien tarkoitus on, jos ei sitouttaa asiakkaat käyttämään yrityksen palveluita?!?? Club Onen ajatuksena on, että mitä enemmän matkustat, sitä enemmän saat etuja. Varmasti jos käyt kerran vuodessa Tukholmassa tai Tallinnassa niin Club One ei välttämättä ole sinua varten. Jos taas käyt laivoilla esim. 5 kertaa vuodessa, ovat etusi jo merkittävät.
Mietippä tuota lopussa heittämääsi kysymystä uudelleen... vertaa sitä vaikka jokapäiväiseen elämääsi, jotta asia aukenee paremmin. K-kaupasta saat alennusta jos sinulla on Plussa-kortti (ja keräät myös pisteitä... kritisoitko sitäkin järjestelmää?Valinnanvapaus puuttuu heilläkin??). Siwasta alennusta YkkösBonus- kortilla, S-marketista vihreellä läpyskällä. Nordean asiakkaan asiointi on kalliimpaa OP:ssa kuin Nordeassa. Viikkarilla saat etuja Viking Club- kortilla.
On surullista että asia aiheuttaa sinulle tuskaa. Toivottavasti sade piristää mieltäsi.
Tähän alkuun sanottakoon, että matkustan yleensä vain siljan laivoilla. Olen aikoinaan ollut jopa pienimuotoinen siljafanaatikko. Mutta nyt on pakko kirjoittaa tänne etujen huonontumisista jotka eiheutuivat club siljan muuttumisesta club oneksi. Elikkä voisi sanoa että tallink huononsi clubilaisten etuja huomattavasti.
Tässä muutamia esimerkkejä:
-Matkojen pisterajat nousivat lähes jokaisella reitillä ja hyttiluokalla (tosin hki-sto matalasesongin commodore pysyi samassa pistemäärässä 44, käytän yleensä pisteet tähän)
-matkustajamaksu nousi 3 euroon per henkilö per suunta. eli neljän hengen hytin risteily maksaa pisteiden lisäksi aina 24 euroa.
-kultakorttilaisilta joihin itsekin kuulun, poistettiin drinkkikupongit ja iltapäivälehtietu.
Neljän hengen hytillä tämä tekee 23 euron menetystä aikaisempaan verrattuna. (4*5,5 euroa iltapäivälheti 1 e)
- bonusmatkaan kansipaikoin sisältyy enää vain yksi henkilö. Aikaisemmin bonusmatkaan kansipaikoilla sisältyi 2 aikuista ja 2 lasta.
-jostain kumman syystä tallinksilja on uusissa säännnöisä kieltänyt antamasta bonusmatkaa lahjaksi sukulaiselle tai ystävälle. Ennen club siljan sivuilla oikein mainostettiin että matkan voi antaa lahjaksi.
-aikaisemmin jos bonusmatkan peruutti vähintään 2 vuorokautta ennen matkan alkua sai kaikki pisteet takaisin. Nykyään tämä raja on nostettu 7 päivään. Lisäksi nykyään bonuspisteet ovat voimassa lyhyemmän aikaa kuin aikaisemmin.
Eli vaikka olen ns. "siljalainen" kultakortin omistaja annan silti kritiikkiä nykyiselle toiminnalle. Tulen matkustamaan jatkossakin valkoisilla laivoilla mutta kyllä tallink heikensäi kanta-asiakkaiden etuja huomattavasti. Matkatarjouksiakaan ei satele eneää aikaisempaan tahtiin.
Lisäksi olen huomannut hintojen nousua laivalla tallink-kaupan jälkeen. Elämä ei minulla ole muutamasta eurosta kiinni, mutta silti mielestäni katkarapuvoileivän hinta 7 euroa, limpsa-automaatin tölkki hinnat 2 euroa, tai erikoisaamiaisen nykyinen hinta 15 euroa alkavat olla jo melko sikamaisella tasolla. Lisäksi tax-free hinnat ovat kallistuneet ja kuuleman mukaan myös parfymeriahinnat. Eipä ole myöskään tänä kesänä jaettu taxos-kuponkeja kaupassa.
Oikeastaan ainoa hyöty tästä club onesta on se, että nyt myös hki-tallinna matkoja saa pisteillä. Minulla onkin varattuna matalasesongin pisteillä parvekkeellinen sviitti galaxylle (28 pistettä). Yllätyksenä tuli se, että pisteillä sai myös tuon parvekesviitin. Luulin että pisteillä saa vain sviitin ilman parveketta.
Muita hyötyjä en club onesta ole huomannut. Miksei bonusmatkavalikoimaa voinut laajentaa esim. tukholma-riika linjallekin? Olisi voinut sellaisenkin kokeilla.
Muutama asiavirheen korjaus Satosen viestiin:
-jos vertaat vanhoja ja uusia pisterajoja niin huomaat, että monessa kohtaa pisterajat myös laskivat (riippuen reitistä, hyttiluokasta ja sesongista)
-matkustajamaksu on 3eur/suunta/yli 12-vuotias hlö, ei siis aina tuo 24eur/hytti
-bonusmatkaan kansipaikoin kuuluu nyt 1 aikuinen 1 lapsi(muistaakseni alle 16-v.)
-monet myymälät/palvelut laivoilla eivät ole Tallink Siljan, vaan yksityisiä yrityksiä jotka hinnoittelevat tuotteet itse
-bonusmatkoja voi varata myös Tukholma-Riika ja Tukholma-Tallinna- linjoilla. Pistetaulukot: http://www.tallinksilja.com/sv/mainMenu/clubOne/usingPoints/bonusTrips/
Tottakai kun muutoksia tulee, niin luonnollisestikaan se ei kaikkia asiakkaita (tai asiakasryhmiä) voi miellyttää kaikilta osin. Faktahan on se, että siinä vaiheessa tyytymättömät asiakkaat avaavat suunsa (esim. internetin keskustelupalstoilla). Tyytyväiset asiakkaat eivät motivoidu antamaan palautetta samalla aktiviteetilla, vaikka aihetta olisikin.
ymmärtänyt asiaa, kokeile lukea tuo teksti uudelleen jos ymmärtäisit sitten.
Asiaa, kun ei viitsi alkaa vääntämään rautalangasta sinun tyylisellesi BIMBOLLE!!
Tallinksiljan markkinointi henkilöstöön
kuuluva,,, Tiedäthän palstan säännöt!!?
Luin viestisi kolmesti, ei vieläkään aukea... väännä rautalangasta.
Suomi24:n keskustelu tuskin on kuitenkaan mikään maailman paras paikka markkinoida yritystä, täällä kun muutenkin höpistään ihan mitä sattuu.
Eli en ole. Perustelen vain vastaukseni ja mielipiteeni, siihen eivät näköjään kaikki osallistujat kykene.
yrittäisit vasta sitten vastata niihin, OK!!???
Vastaan toki kysymyksiin, jos ne esitetään asiallisesti ja niin että ne ovat ymmärrettävissä. Möykkäämistä en jaksa...
Se on jännä miten täällä (tässäkin viestiketjussa) aluksi keskustelu on ihan asiallista. Sitten kun osoitat jonkun olevan väärässä niin keskustelu luistuu raiteiltaan, alkaa haukkuminen, nimittely, huutaminen... rakentavaa "keskustelua".
ymmärrät kysymyksen, no tuota yhtä ei ole voinut selvemmin enää esittää.
Käy vaikka isukilta tai äiskältä kysymässä mitä siinä oli. Ovat varmaan lukutaitoisempia kuin sinä nuoresta iästäsi johtuen ja ymmärtävät asioita myös paremmin kuin sinä.
Ymmärsit ihan oikein (kerrankin): vastaan jos ymmärrän kysymyksen!! Jos en ymmärrä kysymystä, on siihen vastaaminenkin suhteellisen hankalaa...
Mun iästä sulla taitaa olla aika vääristynyt käsitys. Voin toki kysyä isältä, äidiltä ja vaikka naapurin Petteriltäkin, mutta en menisi vannomaan että he ymmärtävät asioita paremmin kuin minä. Joten suu suppuun, oot jo aika pahasti tappiolla.
iästäs mittää välii, et taaskaan ymmärtänyt.
Tällä kertaa vaan et osannut lukea tekstiä siten
kuin se tarkoitettu, olet sitten vaikka viiskymmppinen et kuitenkaan tunnu ymmärtävän viälä kaikkea.
Käyppä vaikka kysyys siltä nääpurin petteriltä.
Oppia ikä kaikki, varsinkin vielä sinulla, kun et edelleenkään noin yksinkertaista asiaa kuin valinnan vapaus ymmärrä...
Niin, sinäkö sitten väität ymmärtäväsi kaiken? Fiksu tyyppi... Petteri on nukkumassa, en viiti herättää... en tietääkseni missään vaiheessa sanonut etten ymmärrä mitä valinnan vapaus tarkoittaa. Vai sanoinko? Mutta asiayhteys on sellainen, johon en sitä mitenkään saa sovitettua. Sulta sekin varmasti onnistuu...
valinnanvapaus, mitä se siis on?
(tuo on joka asiayhteydessä sama käsite)
keskustelua taas...
Katsos vaan.. Sama ystävämme alkoi taas jauhamaan Club One:sta ja nyt kun toinen kirjoittaja pätki luun kurkkuun, alkoi tämä jankkaaminen rautalangoista.
Samoin se oli muutama viikko sitten, kun minä kerroin Club Onen eduista.
Et voi valita halutessasi toista varustamoa,
menettämättä saamiasi etuja club-one kortilla.
Olet sidottu etujen saamiseksi talliksiljaan.
Viking club jäsenenä voit vapaasti valita, jos halut kokeilla toista varustamoa etujesi siitä kärsimättä.
Et siis ole sidottu mihinkään, kuten club-onessa,
Yksinkertaista kun osaa ajatella.
Ymmärrätkö nyt termin valinnanvapaus?
Ja palkitseehan vikinkikin pitkään asiakkainaan olevia matkustajia myös velvoitteettomasti ilmaisilla matkoilla (äkkilähtörekisteriläiset)
En ole seurannut uudistusta, mutta menikö nuo kultakorttilaisten edut, kuten kerroit? Aika vähiin jäävät sitten erot kulta- ja hopeaeduissa, eli eipä enää harmita, ettei juuri tällä hetkellä ole kultakorttia. Ja Siljan hintapolitiikasta olen samaa mieltä. Kyllä saa aika paljon vyötä venyttää, että tulee syöneeksi vaikkapa tuon erikoisaamiaisen hinnan veroisesti. Jos haluaa vain käydä syömässä hiljaisemmin ja rauhallisemmin, muttei mättää ruokaa ylettömästi, niin yhtiö saa hyvän katteen.
Vapaus valita.
Enkä edelleenkään ymmärrä miten vapauttasi on rajoitettu uuden klubin myötä. Kuka estää sinua valitsemasta vapaasti? Ja olehan nyt tarkka vastauksessasi... jos sinulla ei ole vapautta valita millä laivalla matkustat, niin se on aika rankka juttu. Oikeesti. Et siis yksinkertaisesti PYSTY valtisemaan vapaasti, koska se vapaus on sinulta RIISTETTY. Mutta sinähän sen minulle ihan piakkoin kerrot, eikös?
Näitähän riittää. Taitaa tehdä egoon syvän arven kun ei pysty myöntämään olleensa väärässä... kertoo ihmisen heikkoudesta.
Aiemmin sanottiin, että "Club Onessa puuttuu valinnanvapaus". Nyt kirjoitat, että "Et voi valita halutessasi toista varustamoa,
menettämättä saamiasi etuja club-one kortilla."
Huomaatko eron? Lisäsit virkkeeseen sivulauseen, joka antaa myös päälauseelle uuden merkityksen! Paska homma, mutta jälkeenpäin on turha lähteä muuttamaan lausuntojaan. Lähtökohta vänkäämiselle oli se, että club onessa ei ole valinnanvapautta (ja tämä oli se väitös!!). Minä sanoin että kyllä on ja se pitää edelleen paikkansa.
Ymmärrätkö?
Ja jos lukisit viestini tarkkaan niin en kyseenalaistanut sitä palkitseeko Viking Line pitkäaikaiset asiakkaansa. Kysyin "miten paljon kanta-asiakkaat saavat maksuttomia matkoja ko. kanta-asiakasjärjestelmässä?" Jos kysytään "miten paljon", niin tuo äkkilähtörekisterivastauksesi (mikä varmasti sekin on hieno juttu, saathan valita lähtöpäivän ja hyttiluokan itse???) ei tyydytä.
keskustelua taas...
Kerropa minulle mitkä ovat ne Viking Clubin edut?
Voitko vastata tähän, niin voimme vertailla Club One -etuja perustasolla. Perustaso (pronssi) on siis se taso, jollainen on luultavasti henkilöllä, joka ei valitse aina TS:aa. No, ei se hopeatasokaan mahdoton ole.
Mutta anna tulla!
keskustelua taas...
Mielestäni kultatason suurin etu on se, että pisteet tax free-ostoista tulee puolitoistakertaisina. Meidän perheellä on nopeasti kasassa commodore-luokan bonusmatka, yleensä parikin vuodessa. Ihan huomaamatta, vain korttia aina vilauttamalla. Ja kukaan ei ole pakottanu käyttämään rahaa, tai ostamaan. Tämä vain huomautuksena inttäjille.
Itse matkustan eniten Turun-linjalla, bonusmatkat tehdään Helsingistä. Erikoisaamiainen on ainakin Europalla vain Silja-luokan ja sviittien matkustajille ensisijaisesti, mikä on minusta hyvä asia. Lähes aina saa viettää rauhallisen aamiaishetken. Hytin hintaan kuuluva aamiainen on minusta hyvä juttu varsinkaan, kun mielestäni hyttien hinnat eivät ole nousseet.
Niin, kumpikin hyötyy. Mitäs pahaa siinä on? Ja kokemukseni mukaan näitä matkustajia kyllä riittää, ainakin Europalla.
Club Onesta vielä. Nyt myös hytin ostoon kuluvat rahat lasketaan taso-ostoihin. Club Siljan aikana niitä rahoja ei muistaakseni laskettu mihinkään. Korjatkaa, jos olen väärässä.
tallinksiljalla, saat bonuksia club one kortillasi... aha! näinhän kerroit...
kerro viällä miten!
(näinhhän annat ymmärtää!)
jos vielä opettelisit lukemaan, lähtökohta oli club-one ei anna valinnan vapautta,
niin pieni sana ero mutta erittäin suuri
ero merkityksellisesti!
...ja äkkilähtörekisteriläset voivat valita
päivän/hyttikategorian itse
vaan se miten kortti sitoo käyttäjän
ko. varustamoon.
Toivottavasti vastaus oli odottamasi,
eli olit ymmärtänyt käydyn keskustelun
oikein?
Kyllä laskettiin myös club siljan aikana hytin hintaan menevät eurot pisteisiin. Nykyäänhän nuo tasopisteet on muutettu suoraan rahaksi.
Kuten aikaisemmin kirjoitin, käytän edelleen tallinksiljan laivoja, mutta kyllä clubin etuja huononnettiin. Ainoa etu kultakortista on enää oikeastaan tuo edellä mainittu pisteiden tulo 1,5 kertaisesti.
En tiennytkään että myös suomessa asuvat kanta-asiakkaat saavat varata noita sto-riika bonusmatkoja. Luulin että ne on vain ruotsalaisille asiakkaille. Pitänee kysellä asiaa asiakaspalvelusta...
Ok. No siinä ei sitten muutosta.
Toki nuo iltapäivälehti ja drinkkikupongit olivat mukava lisä. Kaikesta pitää säästää nykyään, niinkai se on.
Onneksi puhelinpalvelu on vielä ilmainen.
nyt on pakko todeta, että en ymmärrä.
En todellakaan ymmärrä miten hallussani oleva kultakortti sitoo minut käyttämään Tallink Siljan palveluja. Viimeksi kesäkuussa olimme Viking Linen risteilyllä Turusta-Tukholmaan. Itse olisin valinnut Siljan, koska Europa on mielestäni parempi laiva kuin Isabella, joka suhteessa. Meillä vain oli jokin ilmaislippu, jonka ystäväni oli saanut yritykseensä. Jätin muuten tarkoituksella suurimmat ostokset tekemättä, koska elokuussa on taas tiedossa matka Siljalla. Voit itse miettiä miksi.
Vielä vähemmin perustason kortti sitoo jotakuta matkustamaan aina vain TS:lla, varsinkaan jos tietää, että ei tule matkustamaan laivalla niin paljon, että voisi kenties joskus nousta korkeammalle tasolle. Se kortti vaan on siellä lompakossa ja jos matkavalinta osuu TS:aan, voi korttia käyttää silti vaikka matkatarjouksiin tai laivalla tarjottaviin etuihin.
Mielestäni jankkaat sellaista asiaa, jossa ei ole päätä eikä häntää. Ei ykkösbonuskorttikaan sido minua asioimaan vain Siwassa tai Euromarketissa. Eilen kävin myös Citymarketissa ja käytin plussakorttia.
Tätä väittelyä voi jatkaa kuinka pitkään tahansa, mutta minä en jaksa päivänselvää asiaa tämän enempää kommentoida.
Kyllä voi varata, se on ilmeisesti aika uus juttu koska esim. TS:n suomalaisilla sivuilla ei edes ole vielä noita taulukoita. Mutta sinne vaan, itse suunnittelen Hel-Sto ja Sto-Rig- matkaa pisteillä. Pari päivää perillä Riikassa ja varmaan lentämällä takaisin Suomeen.
Missä kerroin, että lähtiessäni muulla kuin TS:lla saan bonuksia?
Sulle en suosittele tuota sanamuotojen ja niiden merkitysten tulkitsemista liian tarkasti, näyttää menevän pahasti metsään.. ja vaikka miten yritit viilata pilkkua, niin toinen kirjoittaja tuossa näköjään antoi sopivan esimerkin siitä miten hänellä sittenkin, kaikesta maailman pahuudesta ja kärsimyksestä huolimatta, oli vapaus lähteä Viking Linella matkalle. Tämä lienee äärimmäisen harvinaista, ehkä jopa ainutkertaista. Koska Club One ei anna valinnan vapautta...ei vaan pysty... Niinhän se meni, eiks je?
Et myöskään ole vielä listannut Viking Clubin etuja joita toinen kirjoittaja sinulta kyseli...
ole hyvä!
minä löydä sieltä mitään (Vikingin sivuilta) mikä olisi paremmin kuin TallinkSiljalla, aivan samanlaisia etuja. Ehkä nyt tuo %-tarjoukset 50%:ttiin asti, ClubOnessa se taitaa olla kultatasolla tällä hetkellä 35. Mutta koskee kuitenkin vain normaalihintaisia matkoja, tarjouslähtöjä kyllä löytää halvemmalla kummaltakin varustamolta.
siljalla jos et käytä tuona aikana korttiasi,
ovatko ennallaan kuten viking-clubissa?
Jos etusi katoavat tuona aikana, osoittaa
se sen että olet sitoutunut käyttämään ko.
varustamoa säännöllisesti, etteivät ansaitsemasi
edut poistu käytöstäsi.
Joko nyt meni jakeluun?
...nuo viking-clubin edut on luettavissa ao. sivuilta.
vuoden tuota korttiasi.
(sorry sekaannus, kun tsiikailin formuloita samalla)
Riippuu tasostasi miten käy, jos et käytä korttiasi vuoden aikana. Voit lukea sen Club Onen sivuilta. Itseasiassa voit lukea paljon asioita laivayhtiöiden sivuilta, joten eikös ole aika turhaa kysellä niitä täällä??
Ja nyt puhut taas kahdesta eri asiasta: sitoutumisesta ja valinnanvapaudesta. Täysin eri asiat.
Voit liittyä Club Oneen ja olla käyttämättä TS:aa kertaakaan elämässäsi. Sinulla on edelleen VAPAUS VALITA, mitä laivayhtiötä käytät!! Kukaan (tai ainakaan laivayhtiöt) ei tule puuttumaan sinun valintaprosessiin kun mietit pikku aivoillasi että minkä värisellä paatilla menet Tukholmaan. Valinnanvapaus pysyy, vaikka menisit Mehtosen kanssa naimisiin. Se on ilkeä mies, mutta hänkään ei pysty valinnanvapauttasi riistämään.
Voit matkustaa TS:lla 9 kertaa vuodessa ja kerran Viikkarilla. Tai kerran TS:lla ja 9 kertaa Viikkarilla. Mihin silloin sitoudut ja mikä on valinnanvapauden kohtalo? Entäs sananvapaus, oletko sitä miettinyt? Varmasti saat siitäkin ongelman kehitettyä, kun vain tarpeeksi yrität. Minulle se on pirun sama, kunhan et osu samaan aikaan samalle laivalle... joutuisit uimaan.
osoitteesta www.valinnanvapaus.com.
Hyviä lukuhetkiä, kyllä se siitä...
No me on varmaan ainakin joskus tavattu, kun matkatottumukset on ihan samat eli pisteet ansaitaan Europalla ja käytetään commodoressa!
Itselleni vaan oli yllätys, että tuostakin kultakorttilaisten vastikkeettomasta edusta eli drinkkikupongeista on luovuttu. Pisteiden kertyminen on toki etu, mutta jäikö enää mitään kultakorttilaisten etua, jonka saa vain siksi, että on jo käyttänyt niin paljon rahaa. Tuon sai siis menneistä ostoksista, oli suoranainen etu. Nyt taitaa jäljellä olla vaan niitä etuja, joita saa, kun käyttää lisää rahaa.
Ja aamiaisjutulla tarkoitin, että 15 euroa on mielestäni liikaa erikoisaamiaisesta. Jotta rahalleen saisi vastinetta, pitäisi mättää niin, että napa venyy. Niin erinomaisen tasokas se ei ole, että pelkästään parempi ruoka verrattuna meriaamiaiseen oikeuttaisi tuon hinnan. Mielestäni asiakas ei siinä riittävästi hyödy, kuten sanoit, että molemmat hyötyvät. Mutta mielipideasioita nämä. Kuten hyvin tiedät, erikoisaamiainen kuuluu entisen Silja-luokan hintaan, joten se kertoo kyseisen hyttiluokan suosiosta eikä välttämättä aamiaisen hinta-laatu-suhteesta.
Eikös Tallink- hotelleista saa ilmaisen upgraden, aikasemman check inin ja myöhäisemmän check outin. Nämä edut ei tosin Tukholmaan matkaavia lämmitä...
näemmä tuon asian ilman linkkejäsi paremmin, kun et edelleenkään ymmärrä asioita,eikä kiinnosta linkkisi, koska se ei tähän kuulu, mutta sitä et ymmärtäne.
UIMAAN,,, saanen nauraa, kyllä se olet sinä joka uit kun sitä ehdotatkin...
Tämän ryppään käsittely loppuu osaltani tähän,
kiistellään taas joskus.
risteilytarjous kohdan, josta löytyy viimeiset tarjoukset klubilaiset.
...ja mitä tuo kultataso TS:la vaatii,
toimiiko samoin kuin viikingillä, eli
heti liittymistä seuraavana päivänä
edut käytössä?
Kyllä uiminen mulle passaa, ihan mukavaa puuhaa. En ehkä just sun kanssa lähtis, mutta kuitenkin...
Mutta näin. Jos et keksi enempää kinattavaa, perusteettomia argumentteja ja väärin ymmärrettyjä lauseita niin Annica poistuu voittajana tästä(kin) keskustelusta!! Ei muuta kun matkoja varaamaan, bonuspisteillä tottakai.
Kyllä uiminen mulle passaa, ihan mukavaa puuhaa. En ehkä just sun kanssa lähtis, mutta kuitenkin...
Mutta näin. Jos et keksi enempää kinattavaa, perusteettomia argumentteja ja väärin ymmärrettyjä lauseita niin Annica poistuu voittajana tästä(kin) keskustelusta!! Ei muuta kun matkoja varaamaan, bonuspisteillä tottakai.
Kyllä uiminen mulle passaa, ihan mukavaa puuhaa. En ehkä just sun kanssa lähtis, mutta kuitenkin...
Mutta näin. Jos et keksi enempää kinattavaa, perusteettomia argumentteja ja väärin ymmärrettyjä lauseita niin Annica poistuu voittajana tästä(kin) keskustelusta!! Ei muuta kun matkoja varaamaan, bonuspisteillä tottakai.
Kyllä uiminen mulle passaa, ihan mukavaa puuhaa. En ehkä just sun kanssa lähtis, mutta kuitenkin...
Mutta näin. Jos et keksi enempää kinattavaa, perusteettomia argumentteja ja väärin ymmärrettyjä lauseita niin Annica poistuu voittajana tästä(kin) keskustelusta!! Ei muuta kun matkoja varaamaan, bonuspisteillä tottakai.
Kyllä uiminen mulle passaa, ihan mukavaa puuhaa. En ehkä just sun kanssa lähtis, mutta kuitenkin...
Mutta näin. Jos et keksi enempää kinattavaa, perusteettomia argumentteja ja väärin ymmärrettyjä lauseita niin Annica poistuu voittajana tästä(kin) keskustelusta!! Ei muuta kun matkoja varaamaan, bonuspisteillä tottakai.
Uiminen passaa kyllä ihan hyvin, sun kanssa en ehkä lähtis mutta kuitenkin...
Jos et enää keksi kitisemistä, väärin ymmärrettyjä lauseita ja perusteettomia argumentteja niin sovitaan niin. Annica poistuu tästä(kin) keskustelusta voittajana!! Ei muuta kun matkoja varailemaan, bonuspisteillä tietenkin.
Uiminen passaa kyllä ihan hyvin, sun kanssa en ehkä lähtis mutta kuitenkin...
Jos et enää keksi kitisemistä, väärin ymmärrettyjä lauseita ja perusteettomia argumentteja niin sovitaan niin. Annica poistuu tästä(kin) keskustelusta voittajana!! Ei muuta kun matkoja varailemaan, bonuspisteillä tietenkin.
Tulipas noita monta
vai ??
Riippuu pallomerestä. Jotkut on aika syviä...
Olen ollut asiaton ja loukannut monia ihmisiä keskusteluissani. Tarkistin nyt tarkemmin kantaani ja myönnän että Tallinkin edut ovat heikentyneet ja clubone on muuttunut huonommaksi kuin se oli.
Käytän kyllä pisteeni mitä olen kerännyt ,mutta taidan sitten siirtyä minäkin punakylkisten asiakkaaksi.
Kiitos ja anteeksi.
Päätin että lahjoitan pisteeni Afrikan norsuille ja siirryn mitä pikimmiten Viikarin laivalla. Sviitti on jo varattu huomiselle lähdölle.
olen pahoillani kaikesta aiheuttamastani tuskasta, vaivasta ja kärsimyksestä. Olen vielä pieni tyttö enkä oikein osaa lukea saatika kirjoittaa.
Oikein mukavaa kesänjatkoa kaikille ihquille =)
Koska toisten nimimerkeillä kirjoittaminen on niin mahtavaa, niin lupaan kaikille komeille urhoille unohtumattoman yön... Viikkarin säästöhytissä!! Tervetuloa, muistakaa käyttäytyä ;)
porukasta lähes sairaita,
en ymmärrä moista turhaa
häiriköintiä täällä, jos
ei ole rekisteröitynyt
käy hyvin usein että joku
alkaa häiriköimään näin.
Sitä en käsitä jos joku
saa tuosta vielä jonkin-
laisen tyydytyksen.
Ei lähdetä sooloilemaan
toisten merkeillä, OK !!
käyttänyt toisten nimimerkkejä.
Kun tosta Clubone-kortista oli niin paljon juttua, mutta minulle ei kuitenkaan selvinnyt onko siitä enää ylipäätänsä mitään hyötyä?
Minulla oli Tallinkclub-kortti, mutta luvattua uutta clubone-korttia minulle ei lähetetty.
Kysyin Tallinkilta netin kautta, miksi minulle ei ole lähettetty uutta korttia,no tyypilliseen Tallinkilaisen palvelun tapaan, en saanut mitään vastausta!!!
Enpä ole viitsinyt soittelemaankaan alkaa, kun puhelutkin Tallinkille maksavat nykyisin maltaita.
Taitavat sahata omaa oksaansa tuolla huonolla palvelullaan ja tolkuttomalla rahastuksella.
Unohtui vaan reitti.
Mistähän reitistä on kyse?