jatkoa miniän kanssa

yx appiukko

Selvityksenä tilanteeseen kerron että asun eri paikkakunnalla kuin missä tein pojalle remonttia, ja asustin heidän olohuoneessaan. Yö meni hieman huonolla unella, kun mietin pitäisikö hipsiä miniän makuuhuoneeseen. Kun kävin yöllä kusella, huomasin oven raosta hänen nukkuvan niin sikeästi, etten raaskinut häntä herättää. Työpäivä oli kuitenkin edessä ja mahdollisesti raskaus aluillaan.

Seuraavana päivänä aamulla olin jo keittänyt aamukahvit valmiiksi, kun miniä tuli haukotellen ja venytellen keittiöön. Pieni dolly-yöpaita nousi korkealle hänen kurotellessaan käsiään korkeuksiin. Pöksyjä hän ei yöpaidan kanssa käyttänyt, joten pieneksi siistitty tupsu ja sen alla pullottava pimppi tuottivat iloa miehelle jo heti aamulla. Tyttö huomasi katseeni ja naurahti.

Huomenta, hän huikkasi iloisesti.

Kyllähän me ihan hyvissä väleissä oltiin aiemminkin oltu, mutta kyllä nyt tervehdyksensä oli aikaisempaakin iloisempi.

No, huomenta, huomenta, vastasin. Istuhan alas niin kaadan kahvia.

Nuori nainen istui pöydän ääreen ja minä nousin kaatamaan kahvia. Jo helpottanut aamuseisokkini oli taas noussut pimpsan katselusta. Pienet alushousut eivät peittäneet komeaa seisokkiani, vaan terska pilkotti housun reunan alta.

Oho, onpas taas komeaa, miniä naurahti hieman punastuen.

Laitoin kahvipannun keittimeen ja istuin pöydän toiselle puolelle. Söimme aamupalan ja kahvit. Vaihdoimme vielä muutaman sanan tulevan päivän remontista ja kyselin hänen aikataulustaan iltapäivällä.

Kyllä minä kotiin tulen ihan normaaliin aikaan, hän naurahti, ajatellen varmasti samaa kuin minä.

Päivä kului taas nopeasti remonttihommissa, kun jouduin vielä hakemaan rakennustavaroita rautakaupasta. Ne on pääkaupunkiseudulla niin kaukana että aikaa kului yllättävän paljon. Sattumoisin olin löytänyt pikku rouvan viinikätkön, josta laitoin yhden pullon jääkaappiin viilentymään. Pikku piru kävi mielessäni. Päivä oli lämmin ja puuhatessa tuli kuuma. Vähentelin vaatteita ja lopulta touhusin pelkissä farkkushortseissa. Miniäkin kotiutui töistä voipuneen näköisenä.

Olihan taas rankka päivä, hän huokaisi. Lämmintäkin toimistossa riitti ihan reilusti.

Hän heittäytyi istumaan sohvalle ja nosti jalkansa rahille.

Otatko jo kahvia vai haluatko käydä ensin suihkussa, kysyin?

Käyn ensin suihkussa, mutta viitsitkö hieman hieroa jalkojani, kun nuo kengät vähän puristi, nainen pyysi anovasti ja suloisesti silmiin katsoen.

Tottahan toki, lupasin ja kävin polvilleni sohvan viereen.

Aloitin hieromisen päkiästä ja jatkoin varpaiden välien kautta jalkapohjaa pitkin kantapäälle. Olin vain hetken ehtinyt hieroa kun jo miniän suusta pääsi tahaton hyvän olon inahdus. Siirryin jatkamaan toista jalkaa ja sain aikaan saman pienen vinkauksen miniän huulilta. Toistin vielä saman operaation molemmille jaloille. Jalkaa vaihtaessani, laskin jalan aina hieman etäämmälle toisesta. Nyt ne olivat jo rahin reunoilla ja ihailin hieroessani valkeita pikkupöksyjä minihameen alla.

Paremmin sinä hierot kuin poikasi, nainen huokaisi.

Kokemusta, vastasin. Kyllä se poikakin oppii, kunhan vielä vähän neuvot.

Jatkoin hierontaa säärtä pitkin polveen asti. Ja taas sama operaatio toiselle jalalle. Sitten reiden sisäpintaa ylemmäs. Katsoin kasvojaan. Silmät olivat tiukasti kiinni ja ilme tiukka, kun hän ei tiennyt pitäisikö kieltää, vai nauttia tästä ihanasta hieronnasta. Sormeni tavoittivat jo pikkupöksyn verhoaman häpykummun. Housut olivat selvästi kostuneet. No ehkä hän oli hikoillut kuumana työpäivänä. Hieroin kumpua painaen koko kämmenen tiukasti sitä vasten. Miniä levitti jalkojaan lisää. Toinen jalka putosi jo rahilta. Vedin toisenkin jalan alas ja levitin jalat levälleen. Nopeasti työnsin rahin sivuun ja siirryin jalkojen väliin. Vedin alapäänsä sohvan reunalle ja painoin suuni vasten kosteita housuja.

Älä, mun pitää käydä suihkussa, nainen totesi tajutessaan kuinka pillunsa varmasti tuoksui kuuman kesäpäivän jälkeen.

Nousin ylös ja nainen seurasi perässä kääntyen kohti kylpyhuoneen ovea. Seurasin miniää ja kylpyhuoneessa työnsin nopeasti shortsit ja alushousut pois. Olin jo alasti ennen kuin tyttö oli ehtinyt vetää paitaa pois päältään.

En minä kyllä ihan tätä ajatellut, miniä sanoi ikään kuin paheksuen.

Täytyyhän mun tulla sun selkä pesemään, vastasin viattomasti.

Viattomuus oli kyllä kaukana, kun kalu seisoi jo niin kovana että pakotti. Siirryin suihkun puolelle ja säädin veden sopivaksi samalla kun nainen riisuutui. Mikä upea treenattu kroppa. Kun hän kumartui riisumaan pöksyjään, pyllisti hän minuun päin ja pienten tiukkojen pakaroiden välistä pullotti kauniisti raottunut pillu ja sen yläpuolella tummanpunainen kireä pyllyreikä.

Saisikohan tuotakin kokeilla, ajattelin hiljaa mielessäni.

Nainen tuli suihkuun ja sääti vettä viileämmäksi. Hän sulki hanan, käänsi selkänsä minulle ja totesi että nyt olisi sen selän pesun aika. Otin saippuaa käsiini ja hieroin sen pehmeään nuoren naisen ihoon. Se tuntui samettiselta ja niin pehmeältä. Jatkoin selänpesua hieroen kun tyttö hieman kumartui. Pehmeä takapuoli painui vasten kovaa kaluani. Peppuvako levittäytyi sen verran että kyrpäni sai hyvän kontaktin työnnellessäni hiljalleen. Siirsin käteni tytön etupuolelle ja puristin miehen otteella tiukoista rinnoista. Kovat nännit painuivat kämmeniini.

Laskin toisen käteni alemmas ja hieroin tiukasti häpykummun pientä tupsua. Tukistin siitä varoen ja tyttö vinkaisi. Painoin hampaani niskaansa ja työnsin etusormen häpyhuulien välistä tiukaan pilluun. Runkkailin hiljalleen tytön sukuelintä ja hieroin samalla kovana napottavaa klitorista. Vetäydyin sen verran taemmas että sain käännettyä kaluni naisen jalkojen väliin. Painoin kovan kalun häpyhuulien väliin vasten klitorista. Pintanussin nuorta miniääni eikä kauaa kestänytkään, kun klitoriksen kiihotus sai hänet tärisemään ja laukeamaan. Samalla hetkellä nostin terskan huulien välistä sisäänsä ja ehdin tuntemaan kuinka vitun aukko supisteli orgasmista. Annoin tytön rauhoittua ja nautin tiukan pillun puristelusta kaluni varrella.

Hetken päästä miniä totesi että, nyt on appiukon pesun vuoro.

Hän otti saippuaa käsiinsä ja aloitti hyväilevän pesun hartioistani. Ihanat pienet nuoren naisen kädet kävivät läpi lihaksiani ja siirtyivät hiljalleen alemmas. Kaksi kättä painui vasten kyrpääni. Hän painoi ihanasti kaluni kämmentensä väliin ja leipoi sitä kuin olisi pullaa rullannut. Sitten hän veti esinahan taakse ja pesi huolellisesti myös terskan reunat. Vielä viimeiseksi varovaiset hyväilyt kiveksille ja sormi käväisi välilihalla.

Nyt huuhdellaan, miniä totesi ja avasi suihkun.

Suihkutimme toisemme puhtaiksi ja nainen halusi vastavuoroisesti tehdä minulle hyvää, kun olin jo hänelle orgasmin antanut. Hän tarttui tiukalla otteella kyrpääni ja veti minut eteensä. En uskonut tilannetta todeksi, kun miniä imaisi terskan suuhunsa ja veti muutaman tiukan vedon varrella. Toisen käden hän työnsi alleen ja aloitti tiukan hieronnan klitoriksella. Tartuin napakasti kiinteään rintaan ja hyväilin miehekkäällä otteella. Kylpyhuoneen suuri peili oli aivan ihana keksintö. Näin siitä hyvin kuinka miniäni imi ja runkkasi täydessä mitassa olevaa kyrpääni.

Näky oli niin rivo että kun tartuin tytön päähän ja aloin nussimaan häntä suuhun. Tämä oli aivan liian hyvää ollakseen totta. Kaunis nuori nainen alastomana edessäni. Kaluni suussaan ja peilistä näin kauniin vartalonsa kaikki yksityiskohdat. En ehtinyt nussia kauaakaan halukasta suuta kun tunsin orgasmini tulevan.

Nyt tulee, pystyin vaivoin voihkaisemaan, kun jo spermani lensi voimalla suuhunsa.

Tyttö antoi minun laueta rauhassa ja nielaisi sitten suunsa tyhjäksi. Hän jatkoi vielä imien viimeiset pisarat ja nuolaisi terskan pään puhtaaksi. Vedin kalun ulos suusta. Nainen pyyhkäisi sormellaan vielä pienen tipan elämännestettäni suupielestään suuhunsa ja imaisi sormensa puhtaaksi.

Nyt sitten kahvia, miniä naurahti, kermat tuli jo.

6

25678

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siemenet itämään

      Kun on kynnön aika ja maaperä hedelmällinen älä tuhlaa vaan kylvä kunnolla siement itämään

    • Yksi miniä..

      Onko tässä jotain fantasiaa? Haluaisitko oikeasti (mahdollista) miniääsi? Olen miettinyt tätä asiaa, että katselevatko appiukot miniöitään? Välillä on tullut mieleen anopin ja appiukon luona vieraillessa. :D

      • appi

        Tottahan toki mies nauttii aina nuoresta, kiihkeästä ja timmistä naisesta.. ainakin päiväunissaan :) Tutusta ihmisestä on myös helpompi ja nautinnollisempi fantasioida.


      • noin..
        appi kirjoitti:

        Tottahan toki mies nauttii aina nuoresta, kiihkeästä ja timmistä naisesta.. ainakin päiväunissaan :) Tutusta ihmisestä on myös helpompi ja nautinnollisempi fantasioida.

        Jospa minussakin sitten olisi appiukolle jotain silmäniloa. ;) Vaikka eihän tuo appiukko ole katseitaan säästellyt! ;)


    • xYx

      Todella loistava tarina ja hyvin kirjoitettu, lisää vaan jatkoa!

    • tommi_j

      ...ja tarina jatkuu...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      459
      4950
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1762
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1488
    4. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1377
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1369
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1258
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1085
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1030
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      905
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      904
    Aihe