oma tarina

en usko mihinkään tällaisiin juttuihin enkä mihinkään muuhunkaan mukaan lukien uskonnot, mutta niistä kaikista on silti kiva tietää jotakin ja lukea asioita.

Asuimme jonkin aika aniin että petimme oli kahden aukon välissä. Aamuisin oli olo kuin ei olisi nukkunutkaan ja joka paikkaa kolotti. Päänsärkykin oli aika yleinen. Kun vaihdoimem sängtn paikkaa niin kaikki katosi eli aamulla levännyt olo ja jäsenet kunnossa jne.

Oleellista on että feng shuin tieto tuli vasta takautuvasti eli en tiennyt sitä eli en osannut asennoitua muutokseen vaan jälkeenpäin totesin sen tapahtuneeksi kun yhtä kirjaa luin.

Kodissamme on myös ihan sattumalta monta sellaista asiaa joka on samaan henkeen ja esim juniori nukkuu paremmin vaihdettuamme sängyn paikkaa sopivaan ilmansuuntaan jne. Oikeastaan talossakin on monta meille sopivaa elementtiä.

Kaikesta huolimatta en olisi valmis tekemään koko kotia jossain ideologiassa joka feng shuikin on, mutta paljon voi olla järkeä ihan muilla perusteillakin ajateltuna tai sitten muuten vain välillä nappaa kohdalleen.
51221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eikä hylätä juttuja sen "naurettavuuden" tai taikauskoisuuden vuoksi. itse kokeilen kaikenlaista tämän fs:n avulla, ja olen monta kertaa todennut sen, että ihmeitä tapahtuu.

Äänestä

feng shui oli joukko järkeenkäyviä neuvoja. Älä rakenna liian lähele vettä (tulvavaara). Alä laita sänkyä ikkunan alle(veto). Pidä huone siistinä jne. Lisäksi siinä oli yleisiä ohjeita harmoniasta, samoja joita länsimisetkin arkkitehdit yms. käyttävät.

Aikojen saatossa nämä ohjeet ovat sekoittuneet uskontoon ja muuhun huu-haahan. Vedestä tulee pahija henkiä , lohikäärmeitä yms .......


Feng shuilla saa varmasti viihtyisän kodin. Mutta niin saa myös länsimaalaisten oppien mukaan toimivan sisustussuunnittelijan avulla

Äänestä
  • Siis ideahan on se ettei haalita turhaa roinaa ja pidetä rikkinäisiä esineitä jne.Eikö vaan.

    Mikäs helkatin juttu tää on, että aletaan paukutella ja kilistellä nurkista "pahoja henkiä" pois? Alkaa nimittäin kuulostaa jo vähämieliseltä hihhulihommalta,,,,

    Kertokaa netistä joku kunnollinen linkki(suomalainen)missä jotain tietoa Fs:stä,kirjaa en todellakaan osta,sillä en itse ala tuohon,enköhän pärjää ilmankin,mutta haluaisin tajuta mitä frendi nyt tuunaa maanisena(suorastaan)

    Äänestä

  • jotkut höyrähtää.............. kirjoitti:

    Siis ideahan on se ettei haalita turhaa roinaa ja pidetä rikkinäisiä esineitä jne.Eikö vaan.

    Mikäs helkatin juttu tää on, että aletaan paukutella ja kilistellä nurkista "pahoja henkiä" pois? Alkaa nimittäin kuulostaa jo vähämieliseltä hihhulihommalta,,,,

    Kertokaa netistä joku kunnollinen linkki(suomalainen)missä jotain tietoa Fs:stä,kirjaa en todellakaan osta,sillä en itse ala tuohon,enköhän pärjää ilmankin,mutta haluaisin tajuta mitä frendi nyt tuunaa maanisena(suorastaan)

    "Mikäs helkatin juttu tää on, että aletaan paukutella ja kilistellä nurkista "pahoja henkiä" pois? Alkaa nimittäin kuulostaa jo vähämieliseltä hihhulihommalta,,,,"

    Lie sitä, että kovalla äänellä karkoitetaan pysähtynyt energia siitä paikasta pois. Miksikähän jotkut tykkää kuunnella musiikkia nuppi kaakossa.. Joo-o, salafenshuikkareita..

    Äänestä

  • käsittääkseni feng shui kuten moni muukin on ihan alkujaankin itämainen filosofia jossa tietyt ternit tarkoittavat jotakin tiettyä asiaa. Esim lohikäärme pitää sisällään monta asiaa ja joku tarvitsee sitä joku ei ja jossain kohtaa se on toivottu toisaalla ei.

    Varsinaista uskontoa tämä ei kuitenkaan ole vaan oppi siinä kuin moni länsimainenkin idea vaikka valosta ja väreistä skandinaavisessa tyylissä. Aika vain tekee siitä toista ja kulttuuri josta se on lähtöisin.

    Vesi on muuten kaikessa itämaisessa niin tärkeä että älä anna sinne pahoja henkiä laittamaan!!

    Pelkällä FSllä ei varmasti tule ainakaan omasta mielestäni viihtyisää kotia koska jo talo pitäisi tehdä sen mukaan jotta homma toimisi ideaalisti, mutta paljon toimivaa ja hyvää se tuo tullessaan. Länsimaisen sisustajan kanssa olisin todella helisemässä sen verran olen sisustusohjelmia katsellut ja luulen todellakin tietäväni mistä pidän enkä kaipaa suunnittelija ajoka muka tekee asiakkaan näköisen kodin ja silti jokaisen kohteen lopputulos on arvattavissa.. Enkä ede skaipaa sisutussuunnittelija avaan jotakin kivaa ja hauska ajota tarjoili mm FS kirjoja lukiessani, tosin on muutama juttu tehty sen mukaankin eikä se ainakaan haittaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yks hoitsu kirjoitti:

en usko mihinkään tällaisiin juttuihin enkä mihinkään muuhunkaan mukaan lukien uskonnot, mutta niistä kaikista on silti kiva tietää jotakin ja lukea asioita.

Asuimme jonkin aika aniin että petimme oli kahden aukon välissä. Aamuisin oli olo kuin ei olisi nukkunutkaan ja joka paikkaa kolotti. Päänsärkykin oli aika yleinen. Kun vaihdoimem sängtn paikkaa niin kaikki katosi eli aamulla levännyt olo ja jäsenet kunnossa jne.

Oleellista on että feng shuin tieto tuli vasta takautuvasti eli en tiennyt sitä eli en osannut asennoitua muutokseen vaan jälkeenpäin totesin sen tapahtuneeksi kun yhtä kirjaa luin.

Kodissamme on myös ihan sattumalta monta sellaista asiaa joka on samaan henkeen ja esim juniori nukkuu paremmin vaihdettuamme sängyn paikkaa sopivaan ilmansuuntaan jne. Oikeastaan talossakin on monta meille sopivaa elementtiä.

Kaikesta huolimatta en olisi valmis tekemään koko kotia jossain ideologiassa joka feng shuikin on, mutta paljon voi olla järkeä ihan muilla perusteillakin ajateltuna tai sitten muuten vain välillä nappaa kohdalleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu