Adventismi

Seitsemännen päivän adventismin teologinen syväanalyysi
Onko adventismi kultti? Adventismin erityisoppien olemus

--------------------------------------------------------------------------------


Päivitetty 27.8.2005
Adventismin alkuperä ja toiminta Suomessa
Adventismi (Suomessa esiintyy nimen omaan seitsemännen päivän adventismia, on myös muita adventistisia lahkoja mutta ne ovat pienempiä) on alkujaan amerikkalainen uskonnollinen liike 1840-luvulta. Tässä artikkelissani termillä adventismi tarkoitan vain seitsemännen päivän adventismia. Suomessa adventisteilla on mm. kustantamo Kirjatoimi Tampereella, Piikkiössä Toivonlinna-niminen koulu sekä Hopeaniemessä kylpylä. Adventistien organisaatio on erityisen hierarkkinen ja siltäkin osin muistuttaa roomalaiskatolista kirkkoa (kuten erinäisissä muissakin suhteissa, kuten edempänä näytän). Niinpä esim. Suomessa toimiva adventtikirkko ei voi muuttaa ja uudelleentulkita liikkeen oppeja halunsa mukaan, vaan oppiperusta on yhteinen ja ylhäältä annettu. Ainoa mahdollisuus muokata oppeja on vain joka viides vuosi pidettävä pääjohdon yleiskokous.
Adventismin alkuperänä on maanviljelijä William Millerin julistustoiminta 1840-1844 ja hänen johtamansa milleriläinen herätysliike. Jo tätä liikehdintää kutsuttiin adventisteiksi. Millerin julistuksen sisältö oli erityisesti Kristuksen pikainen tuleminen takaisin. Milleristisessä liikkeessä vallitsi suuri kiinnostus aikojen laskemiseen ja erityisesti Danielin kirjan aikamääreiden merkityksen laskeskeluun. Historiallisesti tarkasti ottaen se käsitys, että toinen tuleminen tapahtuu nimen omaan 22.10.1844 palautuu Samuel S. Snow nimiseen milleristisesä liikkeessä toimineeseen julistajaan, joka esitti sen väitteen Bostonin Tabernacle-tilaisuudessa 21.7.1844. Elokuussa Snow esitteli tätä oppiaan leirikokouksessa Exeterissä New Hampshiressa ja sen jälkeen tuo käsitys levisi kulovalkean lailla milleristien joukossa. Lokakuun 22 päivään mennessä 50 000 milleristiä uskoi Kristuksen tulevan juuri tuona päivänä. Miller itse jopa vastusti tarkan päivämäärän asettamista eikä koskaan opettanut 22.10.1844 Kristuksen paluun päivänä, kuten esim. kirjeessään 30.9.1844. Kiintoisasti ja erikoisesti seitsemännen päivän adventistit ja heidän "Herran sanansaattajansa" Ellen G. White pitävät kiinni tuon päivän käänteentekevästä teologisesta merkityksestä (= Kristus meni taivaallisen temppelin "ensimmäisestä osastosta" kaikkeinpyhimpään ja tutkiva tuomio alkoi).

Kuitenkin Miller itsekin horjui käsityksissään ja alkoi antaa periksi milleristisessä liikkeessä vallinneelle innostukselle ja alkoi uskoa, että Kristus tulee takaisin hyvin pian, mikä ilmenee Millerin kirjeistä selvästi. Hänellä oli useampia erilaisia aika-arvioita, mutta päivämäärään 22.10 hän ei uskonut. Kirjeessään 12.10.1844 Miller sanoi olevansa pettynyt, jos Kristus ei tulisi takaisin 20-25 päivän kuluessa, joten hän katsoi Kristuksen toisen tulemisen tapahtuvan 26-31.10.1844 välisenä aikana. Muita mahdollisia toisen tulemisen päiviä olivat Millerin mukaan 23, 27, 28 ja 31. päivät lokakuussa 1844. Nuo kaikki päivät ovat Millerin samassa kirjeessä lokakuun 6. päivältä 1844. Tämän lisäksi Miller väitti edelleen, että ne Danielin 8. luvun 2300 päivää olivat täyttyneet jo keväällä 1843.

Otteita Millerin kirjeestä:

When did the 2300 days end? Last spring.
. . . Christ will come in the seventh month . . . .

If he does not come within 20 or 25 days, I shall feel twice the disappointment I did this spring.

. . . it must and will come this fall. . . . I see no reason why we may not expect him within twenty days. . . . just so true will redemption be completed by the fifteenth day of the seventh month . . . .

I am strong in my opinion that the next [Sunday, Oct. 13,] will be the last Lord's day sinners will ever have in probation; and within ten or fifteen days from thence, they will see Him . . . .
. . . in twenty days or less I shall see all that love Jesus.
(Lähde)

Kyseinen milleristisen liikkeen avainteksti Dan.8 luvussa tarkoittaa kuitenkin omassa historiallisessa kontekstissaan Jerusalemin temppeliä ja sitä kohdannutta häväistystä / saastuttamista Antiokos Epifaneen juutalaisvastaisten toimien johdosta makkabilaisajalla 160-luvulla eKr. Toki Miller ja hänen saarnaajatoverinsa eivät tunteneet Raamatun alkukieliä eikä teologiaa, vaan käyttivät King James-raamatunkäännöstä tulkintojensa pohjana.
Se päätelmä, että lokakuu olisi ollut oikea kuukausi perustui sekin virheeseen. Nimittäin siihen erheelliseen luuloon, että karaiittien (pieni juutalaislahko) noudattamassa kalenterissa suuri sovituspäivä olisi ollut lokakuussa vuonna 1844. Niin ei kuitenkaan todellisuudessa ollut. Se lokakuinen päivä tuli ja meni ja mitään maailmanloppua ei tietenkään tullut, sillä tarkkaa Kristuksen tulemisen päivää ei kukaan voi tietää (ei edes "20-25 päivän tarkkuudella"). Tuosta kokemuksesta käytetään adventismissa nimitystä "suuri pettymys (Great Disappointment)". Alkuperäinen milleristinen/adventistinen liike hajosi vuonna 1844 viiteen ryhmittymään, joista eräästä (siinä vaiheessa pienimmästä joukosta) kehittyi lopulta seitsemännen päivän adventistien organisaatio, joka perustettiin virallisesti vuonna 1863.

Historian suurin kasvojenpelastusoperaatio evankeliumin kustannuksella: tutkiva tuomio
Useimmat milleristit palasivat takaisin entisiin kirkkoihinsa, mutta eräs joukko piti periksi antamatta kiinni erheellisistä aikalaskelmista. He väittivät (Millerin itsensäkin torjumaa) päivämäärää 22.10.1844 oikeaksi, mutta että ko. päivän tulkinta oli vain ollut väärä. Tästä joukosta muodostui vähitellen seitsemännen päivän adventismin nimellä tunnettu maailmanlaajuinen liike. Adventismin synty on psykologisesti varsin hyvin ymmärrettävissä ja selitettävissä, vastaavanlaista on esiintynyt kirkkohistoriassa muulloinkin. Heidän piti saada itselleen selitettyä parhain päin erehdyksensä ja saada lohtua psykologisesti, että he olivat sittenkin lopulta oikeassa ja heidän vastustajansa väärässä. Samalla adventismin perustajat saivat emotionaalista tyydytystä uskoessaan olevansa ei ainoastaan oikeassa ja suorastaan Jumalan oma " lopun ajan jäännöskansa", vaan lisäksi myös heidän aggressionsa saivat täyttymyksen heidän selittäessään vastustajiensa jääneen pelastuksen ulkopuolelle. Tämäkin on ei mitenkään harvinainen psykologinen motiivi teologisissa tulkinnoissa: vastustajat demonisoidaan ja heidän oikeutensa pelastukseen kiistetään omien aggressiivisten tunteiden takia. Aivan samoin Luther aikoinaan näki katolisen kirkon piispat Ilmestyskirjan heinäsirkoissa ja itse paavin antikristuksena ja raivosi aggressiivisesti juutalaisia vastaan, kun juutalaiset eivät omaksuneetkaan hänen evankeelista uskoaan.
Tällä tavalla tuo pieni adventistinen ydinjoukko sai pelastettua kasvonsa: vain pieni tulkintavirhe oli tapahtunut ja nyt "Jumalan valo" loistaa juuri heille ja vain heille - muu kristikunta katsottiin tuossa adventismin alkuvaiheessa joutuneen "suljetun armonoven" taakse torjuessaan noiden adventistien "valon". Nämä adventistit kehittivät eriskummallisen ja uudenlaisen opin, että (Samuel S. Snown keksimään päivämäärään oppinsa kiinni nauliten) 22.10.1844 Kristus meni "taivaallisen pyhäkön pyhästä (etummaisesta osastosta) kaikkeinpyhimpään" ja "tutkiva tuomio" alkoi. Adventismin oppi-isät uskoivat, että taivaassa on Mooseksen kirjojen telttapyhäkön kaltainen kirjaimellinen temppeli/pyhäkkö kaksine osastoineen, joiden välissä olisi esirippu. Kristus olisi ollut 22.10.1844 asti siinä "pyhässä" (etummaisessa "osastossa") ja vasta sinä päivänä menneen "kaikkeinpyhimpään" niin sanotusti "puhdistamaan pyhäkköä" (uskovien) synneistä.

Mikään kristillinen kirkkokunta tai suuntaus - ei adventismia vanhempi eikä heitä uudempi - ole koskaan löytänyt Raamatusta sellaista oppia eikä hyväksynyt tätä adventismin luonteenomaisinta oppirakennelmaa eli ns. pyhäkköoppia (tutkivaa tuomiota). UT:ssa Heprealaiskirje on selkeässä ristiriidassa adventistisen pyhäkköopin kanssa: viimeiset päivät olivat tulleet jo Jeesuksen Kristuksen aikana, Kristus uhrasi itsensä aikojen lopulla kertakaikkisesti ja täydellisesti ja Kristus oli jo heti taivaaseen astumisensa jälkeen mennyt kaikkein pyhimpään Jumalan oikealle puolelle (Hepr.1:1-3; 8:1; 9:26), eikä taivaassa ole mitään kirjaimellista kopiota mooseslaisesta pyhäkköteltasta eri "osastoineen".

Eikä Kristuksen pappeus ole mitään mooseslaista Aaronin pappeutta, vaan Melkisedekin järjestyksen mukaista pappeutta, joka on parempaa kuin lakiin perustuva pappeus ja VT:n laki oli vain varjoa "tulevasta hyvästä", eikä sen varsinaista ilmentymää (Hepr.7-10 luvut). Uusi liitto ja Kristuksen ylimmäispapillinen palvelus ei ole Heprealaiskirjeen mukaan yksi yhteen kopio Aaronilaisesta pappeudesta adventismin oletuksen mukaisine erilaisine "vaiheineen", vaan erilaista, ikuista, parempaa sekä täydellistä. Kyseessä ei ole todellakaan vain yksi oppierikoisuus tai pieni harmiton tulkintaero, vaan kyseessä on syvällisesti koko pelastusoppiin vaikuttava teologinen rakennelma kun sitä tarkastellaan perusteellisesti. Eräs amerikkalainen teologi totesi tätä adventismin pyhäkköoppia "kirkkohistorian suurimmaksi kasvojen pelastusoperaatioksi".

Tutkiva tuomio-oppi merkitsee itse asiassa sitä, että vanhurskauttamisen perustana ei ole yksin Kristuksen sovituskuolema, vaan myös omat "uutterat ponnistukset" sekä ihmisen luonne, jonka ihmisen on pitänyt "luonteenkehitystyön" avulla tehdä tahrattomaksi. Ei ole harvassa kerrat, jolloin adventismin tärkein auktoriteetti Ellen G. White kirjoitti "luonteenkehitystyöstä" ja vaatimuksesta kehittää itselleen tahraton luonne. Ihminen ei voi olla ollenkaan varma selviämisestään tutkivalla tuomiolla, eikä tiedä koska oma vuoro tulee. Tutkivan tuomion päätyttyä maan päällä olevat joutuvat elämään ilman Välittäjää (Kristusta). Pelastumiseksi tutkivalla tuomiolla tarvitaan ihmisen ja Jumalan yhteisvaikutusta: omia uutteria ponnistuksia ja Jumalan armoa saavuttaakseen "tahrattomat vaatteet" (tämä oppirakennelma todellakin muistuttaa enemmän Trenton konsiilin mukaista katolisuutta kuin uskonpuhdistajien teologiaa). Uskovien synnit ovat adventismin pyhäkköopin mukaan jäljellä "taivaan pyhäkössä" ja sovitustyö ei ole vielä(kään) täydellinen eikä valmis, vaan taivaan oletetussa pyhäkössä Kristus tekee vielä "erikoisen sovitustyön", lopullisen sovituksen. Kristuksen ristinkuoleman kertakaikkisuus ja riittävyys, sovituksen tuleminen täydellisesti valmiiksi jo ristillä, on näin ollen selvästi kielletty EGW:n ja adventismin teologiassa. EGW:n mukaan Kristus vain "aloitti" ristillä työn, joka jatkuu vieläkin taivaan "pyhäkössä". Tämäkin "pyhäkköteologia" on silläkin tavalla sukua katoliselle teologialle, jossa Kristuksen uhraus jatkuu oikeastaan vieläkin, aina ehtoollisella, eikä ole vieläkään päättynyt.


”Niiden jotka elävät maan päällä, kun Kristuksen välittäjätoimi taivaan pyhäkössä päättyy, täytyy seisoa Jumalan kasvojen edessä ilman välittäjää. Heidän vaatteittensa täytyy olla tahrattomat. Jumalan armon ja omien uutterien ponnistusten kautta heidän on täytynyt päästä voittajiksi taistelussa pahaa vastaan....uskovien synnit jäivät vielä taivaan kirjoihin. Kristuksen työ ihmisen pelastumiseksi päättyy erikoiseen sovitustyöhön, jonka kautta synnit poistetaan taivaan pyhäköstä – White: Suuri taistelu s. 424-425.
"Kristuksen välitystyö ihmisten hyväksi taivaallisessa pyhäkössä on yhtä olennainen osa pelastussuunnitelmasta kuin hänen kuolemansa ristillä. Kuolemallaan hän aloitti sen työn, jota hän kuolleista nousemisensa jälkeen meni saattamaan päätökseen taivaassa" - Suuri taistelu osa II s.481.

"Tuomitseminen on nyt parhaillaan käynnissä taivaan pyhäkössä. Suuren Jumalan läsnä ollessa tarkastellaan meidän elämäämme".
"Kun tutkiva tuomio päättyy, on jokaisen ihmisen kohtalo määrätty joko elämäksi tai kuolemaksi".

"Kaikkien, jotka tahtovat säilyttää nimensä elämän kirjassa, tulisi nyt koetusaikana harvoina jäljellä olevina päivinä vaivata sieluaan Jumalan edessä synnin surulla ja todellisella katumuksella.....Valmistautuminen ikuisuutta varten on henkilökohtaista työtä" -s.482 emt.

"Tutkiva tuomio ja syntien poistaminen saatetaan päätökseen ennen Herran toista tulemista. Koska kuolleet tuomitaan sen mukaan mitä kirjoihin on kirjoitettu, on mahdotonta, että ihmisten synnit poistettaisiin ennen sen oikeudenkäynnin päättymistä, missä heidän asiansa tutkitaan" -s.478 emt.

"Tuomiolle määrättynä aikana - 2300 päivän päättyessä vuonna 1844 - alkoi tutkimus ja syntien poispyyhkiminen. Kaikkien jotka joskus ovat tunnustaneet Kristuksen nimeä, täytyy läpikäydä tarkka tutkimus. Niitä syntejä joita ei ole kaduttu eikä hyljätty, ei anneta anteeksi eikä poisteta kirjoista, vaan ne tulevat todistamaan syntistä vastaan Jumalan päivänä."

"Kun Jeesus lopettaa välitystyönsä taivaan pyhäkössä. Hän kohottaa kätensä ja sanoo suurella äänellä: "Se on täytetty". -s. 596 emt.

Huomautettakoon, että Kristus huusi "Se on täytetty" jo ristillä kuollessaan. Tämä "tutkiva tuomio" on sitä paitsi kestänyt opin mukaan jo 161 vuotta! Tarvitseeko kaikkitietävä Jumala 161 vuotta uskoviensa "tutkimiseen"? (EGW itse uskoi tuomitsemisen kestävän aika vähän aikaa).

Tutkiva tuomio-opin mukaan syntejä ei ole vielä pyyhitty pois, vaan synnit ovat taivaan kirjoissa ja ne pyyhitään pois taivaan kirjoista vasta tutkivan tuomion päätyttyä: anteeksianto, siis vanhurskauttaminen, on siten epävarmaa ja ehdollista ja vielä edessäpäin olevaa todellisuutta, eikä Jumala olekaan lopullisesti antanut anteeksi ja unohtanut uskoviensa syntejä. Tällä hetkellä on vain "merkintä anteeksiannosta taivaan kirjoissa", mutta synnit ovat jäljellä pois pyyhkimättä EGW:n ja adventismin mukaan. Tuolla tutkivalla tuomiolla väitetään Jumalan joko pyyhkivän pois uskoviensa synnit tai sitten Jumalan poistaa uskovaisen nimen Elämän Kirjasta (jos uskova ei täyttänyt niitä vaatimuksia, jotka EGW:n oppien mukaan täytyy täyttää tuomiosta selviämiseksi). Lihavoinnit minulta:

”Kun muistiinpanokirjat avataan Tuomiolla, silloin jokaisen elämä, joka on uskonut Jeesukseen, tulee uudelleen tarkasteltavaksi Jumalan edessä. Alkaen noista jotka ensiksi elivät maan päällä, meidän Puolestapuhujamme esittää tosiseikat kustakin peräkkäisestä sukupolvesta, ja lopettaa eläviin. Jokainen nimi on mainittu, jokainen tapaus tarkoin tutkittu. Nimiä on hyväksytty, nimiä hylätty" - The Great Controversy (1888 painos). s. 483.

”Mutta, erehtymättömän Jumalan sanan mukaan, jokainen ihminen tuomitaan ja palkitaan sen mukaisesti kuin hänen tekonsa ovat olleet. Ja meitä kehotetaan niin puhumaan ja niin tekemään ´niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva´. Kun synti on kaduttu, tunnustettu, ja hylätty, silloin anteeksianto kirjoitetaan synnintekijän nimen viereen: mutta hänen syntejään ei pyyhitä pois ennen kuin vasta tutkivan tuomion jälkeen" - The Signs of the Times, May 16, 1895.
"Jeesuksen ristinkuolema ei tehnyt syntejä tyhjäksi, vaan Jeesus jatkoi uhripalvelusta pyhäkön ensimmäisessä osassa taivaassa vuoteen 1844. Kristuksen veri, jonka kyllä oli vapautettava parannuksen nörtyvä syntinen lain kadotustuomioista, ei ollut poistava syntiä; se oli oleva pyhäkön kirjassa lopulliseen sovitukseen asti" -Patriarchs and Prophets/Patriarkat ja profeetat s.357.

Lisäksi adventismi väittää EGW:n opettamana, että kaiken lopuksi, Kristuksen tultua taivaasta pyhiensä kanssa adventismin mukaan tuhat vuotta tyhjänä olleen maan päälle laitetaan ihmisten synnit saatanan päälle eli ei vielä sen oletetun tutkivan tuomion päätyttyäkään synneistä päästä lopullisesti eroon, vaan perkeleestä tehdään ihmiskunnan syntien sovittaja, joka kantaa maailman synnit. Ilmestyskirja, joka kuvaa viimeisiä tapahtumia ja tuhatvuotiskautta ei tiedä sellaisesta teologiasta mitään, eikä väitä saatanan kantavan maailman syntejä, eikä Ilmestyskirja myöskään opeta saatanan palavan "tuhkaksi". Johanneksen evankeliumin mukaan Kristus Jumalan Karitsana kantoi maailman synnit ja sovitti ne - saatana sitä ei tee, vaan saatana on helvetin tulijärvessä rangaistavana iankaikkisesti (Ilm. 20-21). On aika vaikea nähdä, miten nämä whitelais-adventistiset opit "korottavat Kristusta", kuten adventistit väittävät EGW:n tekevän.
Kristuksen tulemisen päivämäärän laskemista muuten jatkettiin yksittäisten adventistien toimesta sen "Suuren pettymyksen jälkeen", mutta sittemmin se harrastus jäi pois eikä enää pitkään aikaan adventismissa ole uskottu, että Kristuksen tulemisen tarkka aika voitaisiin laskea.

"Herran sanansaattaja" Ellen G White: käytännössä erehtymätön auktoriteetti
Liikkeen tärkein uskonnollinen, opillinen auktoriteetti ja vaikuttaja on ehdottomasti Ellen G. White (kuoli v. 1915). Hän näki (todennäköisesti eräästä vammautumisesta aiheutuneen epilepsian vaikutuksesta) 2000 näkyä ja enkeli-ilmestystä ja "profeetallista unta" ja häntä pidetään Ilmestyskirjaan perustuvaa ilmaisua käyttäen "profetian henkenä" ja arvovaltaisena "Herran sanansaattajana". Ellen G White piti kirjoituksiaan jumalallisesti inspiroituina ja käytännössä adventismissa tulkitaan Raamattua EGW:n kautta hyvin pitkällemenevästi. EGW sai sellaisenkin näyn juuri adventismin alkuvaiheessa, että "armon ovi" on suljettu "adventtivalon" torjuneelta kristikunnalta eikä kukaan voinut enää pelastua 22.10.1844 jälkeen (1SM, s. 63).
EGW:n kirjat ovat sitä paitsi keskenään ristiriidassa (sen lisäksi, että lukuisissa kohdissa hänen opetuksensa ovat ristiriidassa Raamatun kanssa) ja niiden yhteen sovittelu on oma taiteenlajinsa. Hänen kirjojaan korjailtiin ja niistä poistettiin hänen lukuisia virheitään (Review, 19.11.1992, p. 8,9). Sitä paitsi esim. vuonna 1992 USA:n adventistien lehdessä Adventist Review (4.6.1992, kansi sekä sivut 3, 9) kirjoitettiin selvästi, että Ellen G. White oli innoitettu profeetta, jonka palvelutehtävää verrattiin Mooseksen, Jeremiaan, Johannes Kastajan sekä itsensä Jeesuksen "palvelutehtävään". EGW on siten - nykyäänkin - korotettu erittäin korkeaksi "paavimaiseksi" auktoriteetiksi, jolla on jumalalliset valtuudet. Tällainen korottaminen kielii perinteisen adventismin teologisesta vararikosta: heidän täytyy entistä tiukemmin tarrautua Ellen G. Whiteen ja korottaa hänen auktoriteettiaan perustellakseen raamatunselitysopillisesti kestämätöntä oppikokonaisuuttaan ja oman liikkeensä olemassaolon tarkoitusta ja vaientaakseen kritiikkiä.

Kovinkaan mieluusti adventistit eivät kerro sitä, että EGW teki useita vääriä ennustuksia; historian kulku eteni toisin kuin hänen profetioissaan. Esimerkkejä vääristä ennustuksista:

Turkin kansakunta loppuu 11. 8.1840 - Suuri Taistelu s.318-319, Alfa ja Omega, osa 7, s.290-292
(Ilmestyskirjan) seitsemän viimeistä vitsausta vuodatettaisiin vuonna 1850 -Early Writings, s. 58,64
ihmiset, jotka osallistuivat 27.5.1856 leirikokoukseen olisivat yhä elossa Jeesuksen tullessa maan päälle - 1T, s. 131-132
ennustus USA:n sisällissodasta 1860-luvulta: Englanti valloittaa Yhdysvallat sisällissodan aikana - 1T, s. 258-259
ennustus, että vanhaa Jerusalemia ei koskaan rakennettaisi - Early Writings, s. 75
enkelit tulisivat tuhoamaan San Franciscon - 9T, s. 93
EGW ennusti kuuluvansa niihin Ilmestyskirjan 144 000:een valittuun ja olevansa elossa, kun Kristus tulee takaisin - Early Writings, s.19, 40; Great Controversy, s. 649
EGW:n kirjoitukset eivät adventismissa ole mitä tahansa "teologista pohdintaa" tai yksittäisen ihmisen tulkintaa, johon voisi suhtautua miten hyväksi näkee, vaan:
"Siinä mitä olen kirjoittanut on yksi luotettava totuuden ketju, ilman yhtäkään harhaoppista lausetta.” ― Ellen G. White, Letter 329A, 1905.
Yllä oleva EGW:n lausunto on jopa enemmän, kuin Rooman paavin erehtymättömyys katolisen kirkon dogman mukaan! Ellen G White kuvasi saamiaan (jumalallisia) valtuuksia kuin jonain adventismin korkeimpana "paavimaisena" opetusvirkana kehittää adventismin oppeja ja määrittää totuus sanomalla näin:
"Jumalan voima tuli ylleni, ja kykenin selvästi määrittelemään, mikä on totuutta ja mikä on erhettä. Minut vietiin näkyyn, ja minulle annettiin selityksiä ... korjaamaan päällisin puolin uskottavilta vaikuttavia erheitä ja täsmentämään totuutta." - 3SM, s. 31-32).

Ei voida erottaa toisistaan Ellen G Whiten kirjoituksia ja adventismia, ne ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa. Käytännön tasolla - vaikkei virallisena julkilausuttuna oppina - EGW:een suhtaudutaan erehtymättömänä Raamatun selittäjänä: "EGW on puhunut, asia on ratkaistu"- hengessä (vrt. Rooman paavin erehtymättömyys kun paavi määrittelee oppia ja moraalia. Paavin osalta katolisella kirkolla sentään on avoimesti ja reilusti julkilausuttu oppi paavin erehtymättömyydestä - ja se erehtymättömyys sitä paitsi koskee vain tiettyjä tilanteita, eikä kaikkea, mitä paavi sanoo tai tekee - kun taas adventismissa kierrellään ja kaarrellaan EGW:n auktoriteetin ja "inspiraation" ympärillä).

Epilepsia Ellen G. Whiten hurmosnäkyjen alkuperänä on saanut moderneissa tutkimuksissa vahvistusta, minkä lisäksi jo hänen aikanaan hänen omat lääkärinsä diagnostisoivat hänen tilansa hysteriaksi ja katalepsiaksi (jäykkyystila, jonka aikana ihminen näkee harhoja ja lähes lakkaa hengittämästä. Kyseiset sairaustilat ovat naisilla tyypillisempiä ja aiheutuvat päävammoista. Keski-iän myötä tila hellittää ja niinpä EGW:n näkemät näyt alkoivatkin vähetä keski-iässä kunnes loppuivat kokonaan). Sairauden lisäksi on merkillepantavaa, miten EGW:n hurmoksellinen toiminta muistuttaa juuri sitä spiritismiä, mitä EGW vastusti kirjoituksissaan. Hänellä oli 26 vuotta mukanaan "uskollinen enkeliopas".

EGW:llä on kirjoitus, jonka mukaan EGW:n huoneessa oli "legioonittain pahoja henkiä" - Manuscript 25, 1910. Unissaan Ellen G White oli yhteydessä kuolleeseen James-mieheensä ja teki "liiton" hänen kanssaan sekä sai neuvoja kuolleelta mieheltään. Lisäksi EGW koki spiritismissäkin tyypillisiä kokemuksia, joissa sielu irtoaa ruumiista eli astraaliprojektioita - Life Sketches, s. 319. Niinpä on paradoksaalista, että EGW ja adventistit jyrkästi vastustavat käsityksiä sielun kuolemattomuudesta ja tietoisen elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen. EGW:n oma käytäntö kertoo täysin toisenlaisesta suhtautumisesta sieluun ja kuolemaan, ikään kuin virallisen opillisen julkisivun takana. Adventismia voi perustellusti pitää suurimpana uskonnollisena liikkeenä, jonka synty liittyy oleellisesti sen keskeisen pioneerin sairauteen ja siitä sairaudesta aiheutuneisiin harhanäkyihin.

http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=131