veljen romanssi

Velipoika lähti Thaimaahan lomalle kuusi vuotta sitten, takasin tullessaan kertoi tavanneensa upean, paikallisen naisen. Olihan siinä vähän nieleskelemistä, kun oli niitä epäluuloja ja huhupuheita kuullut paikallisista naisista.
Vuotta myöhemmin sitten tämä nainen saapui Suomeen ja tutustuttiin häneen sitten paremmin. Alkuhämmingistä selvittyämme aloimme tulla toimeen varsin hyvin, ja kun hän alkoi opiskella suomea, ymmärsivät vanhempanikin häntä paremmin.
Häitä vietettiin pari vuotta sitten, onnellisempaa paria sai hakea ja perhekin kasvoi muutama kuukausi sitten.

Mutta vasta puoli vuotta sitten todellakin ymmärsin minkälaisen aarteen veljeni oli mukanaan tuonut. Sairastuin äkillisesti ja mieheni oli työmatkalla Saksassa. Olin hukassa, kun en tiennyt mihin olisin lapseni laittanut kaikessa kiireessä. Silloin tuli veljeni vaimo apuun, kielsi huolehtimasta muusta kuin omasta paranemisesta ja lähetti minut lääkäriin.
Nyt toipilasaikanani hän on ollut korvaamaton apu niin monissa asioissa, enkä antaisi veljelleni koskaan anteeksi, jos hän jotenkin tätä aarretta loukkaisi.

Olemme jutelleet paljon viime kuukausien aikana ja hän ei ymmärrä miksi perhe ja suku ei täällä Suomessa pidä omistaan huolta. Hänelle on itsestään selvää, että kun vanhempamme eivät enää kaksistaan jaksa, hän ottaa heidät hoidettavakseen. Hän on avannut silmäni näkemään monta asiaa tässä meidän yhteiskunnassamme, niin hyvässä kuin pahassa.

Näin se matkailu avartaa, jopa sellaista joka ei ole koskaan missään kauempana käynyt!! Ensi syksynä tosin ollaan koko suvun voimin lähdössä Thaimaan-lomalle ja tietysti tervehtimään uutta sukuamme siellä kaukana.
173641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Moi!

Kyllä meillä suomalaisilla on paljon opittavaa muista kulttuureita.

Minunkin ystäväni veli kävi hakemassa itselleen vaimon Thaimaasta. Ensin meitäkin nauratti, mutta tutustuttuani häneen ilahduin positiivisesti :)
Hän oli iloinen, avoin ja yritti kaikkensa kommunikoidakseen. Hän kertoi olevansa tylsistynyt koska ei ollut saanut töitä, koska ei osannut tietenkään Suomea eikä valitettavasti ollut päässyt Suomenkielen kurssille.

Sain järjestettyä äitini kautta hänelle töitä. Palkinnoksi siitä sain valtavat kiitokset ja hyvän mielen ja äitini ahkeran ja tunnollisen työntekijän.

Äänestä
  • Niinkuin muihinkin thaiämmiin Suomessa,pidän korrektit ja etäiset välit.Ihan hyvin se toimii naapuriinkin.Muiden naapureiden kanssa olen ok,mutta kun toi lehmä tulee lähelle,katoan paikalta.Meitä on muutama rouva,jotka kartamme mokomaa rahan perässä tullutta haaskaa.

    Äänestä

  • etäisyyttä pidän kirjoitti:

    Niinkuin muihinkin thaiämmiin Suomessa,pidän korrektit ja etäiset välit.Ihan hyvin se toimii naapuriinkin.Muiden naapureiden kanssa olen ok,mutta kun toi lehmä tulee lähelle,katoan paikalta.Meitä on muutama rouva,jotka kartamme mokomaa rahan perässä tullutta haaskaa.

    ... jos te pidätte etäisyyttä.

    Luulen kuitenkin, että tuo "lehmä" sopii kuvaamaan ennemmin tuon teidä "rouvajoukon" habitusta.

    Äänestä

  • etäisyyttä pidän kirjoitti:

    Niinkuin muihinkin thaiämmiin Suomessa,pidän korrektit ja etäiset välit.Ihan hyvin se toimii naapuriinkin.Muiden naapureiden kanssa olen ok,mutta kun toi lehmä tulee lähelle,katoan paikalta.Meitä on muutama rouva,jotka kartamme mokomaa rahan perässä tullutta haaskaa.

    Olette alentavaa yököttävää "rouva"porukkaa.
    Uskon että thaimaalaisnainen on henkisestikin paljon fiksumpi kuin te!

    Äänestä

Moi!
Kiva kun sanoit sen ääneen.Olen itse ulkomaalainen nainen, asunnut Suomessa jo pitkään ja viellä ihmetyttää nämä perhesuhteet.Meilläpäin ( olen Euroopasta) suku on ykkönen!Suomessa valitettavasti ihmiset ovat itsenäisempiä, yksinäisempiä ja eivät sukurakkaita...
Onnea sulle ja perheellesi!

Äänestä
  • norjassa perheestä välitetään perheestä vielä vähemmän kuin suomessa.lapset kun aikuistuvat,lähdetään todella eri teille ja jopa sisaruksetkin pitävät yhteyttä harvoin,jouluisin.olen naimisissa norjalaisen kanssa ja suku on tutuksi tullut,myös norjalaisen ystäväni perhe menevät samaan kaavaan.

    Äänestä

  • Viis rakkaudesta.Kunhan toosaa saa.

    Äänestä

Näin se vaan on, että täällä Jurokkilassa nuo tapaukset vain korostuvat, sillä tässä maassahan toisen auttaminen on usein toisen asioihin "puuttumista" ja koetetaan olla välittämättä muiden asioista.

Minunkin tuttavani löysi thaimaalaisen vaimon ja he molemmat ovat tosi onnellisia ja tästä hissukkamiehestä on vaimonsa ohella tullut ihan sutki seuramies. Onni oikein säteilee heistä molemmista, vaikka aluksi tuntuikin pahalle kun mies jätti suomalaisen vaimonsa ja kaksi lastaan. Näin naisena etenkin minulla oli vähän ennakkoluuloja aluksi, vaikka olenkin aika avoin erirotuisten ihmisten suhteen.

Äänestä
  • Sängyssä kuin nuori partiopoika aina vaan,muutenkin mielinkielin.Välillä tuo kukkia,välillä lahjoja.

    Äänestä

Minäkin tunnen thaikun,joka häikäilemättömästi iski kokemattoman suomalaisen pojan ravintolasta.Niin kauan kun rahaa riitti,oi sitä lempeä!Mutta kun kaveri jäi työttömäksi ja alkoi sairastella, uusi parempituloinen mies kehiin.Että älä sinisilmä jauha paskaa!

Äänestä
  • jos idioottina pystyt.

    Äänestä

  • parempi tarina kirjoitti:

    jos idioottina pystyt.

    Idiootti on se,joka uskoo thaikun tositosirakkauteen.Hah hah.

    Äänestä

  • kokemusta omaava kirjoitti:

    Idiootti on se,joka uskoo thaikun tositosirakkauteen.Hah hah.

    Oikean Naisen Thaimaasta, idiootin tilalle.
    Onnittelut hänelle.

    Äänestä

Asun itse Keski-Euroopassa ja kovasti tuntuvat hakevan naisia ainakin Filippiineiltä tänne. Kuulemma oman maan naiset on niin perseestä, eivät putsaa kämppää eivätkä osaa kokata. Tiedä tuota sitten, missä vika on, täkäläiset miehet ei nyt osaa yleensä edes perunoita keittää mutta kotoahan tuo kaikki on peräisin. Tunnen itsekin yhden filippiineiltä kotoisin olevan naisen, jonka täkäläinen haki vaimoksi, tosi kiva hän on. Kokkaa ja putsaakin varmasti. Täytyy kyllä naisena sanoa että paremmin nuo aasialaiset Eurooppaan soveltuvat kuin tietyt muut kansat ja uskonnot, eivät vaan taida olla miehet suomitytöille tarpeeksi hyvännäköisiä, eli pitää sitten muslimeita raahata Suomeen.

Äänestä
  • Tantoilla paljoa ole valinnanvaraa, kun ei miehille kelpaa, niin sitten turkkiin.

    Äänestä

  • suomalaisilla kirjoitti:

    Tantoilla paljoa ole valinnanvaraa, kun ei miehille kelpaa, niin sitten turkkiin.

    Kyllä olen kelvannut suomalaisille ihan hyvin ja päät kääntyvät täälläkin. Turkissa meno oli sen verran hurjaa, etten enää ikinä mene sinne huudeltavaksi. Olin kuin julkinen eläin ja voi sitä sadattelujen määrää, kun en kuumennut heille, muutoin kuin suutuin tosissani pari kertaa, kun eivät millään uskoneet, että haluan olla rauhassa. Sellaista en voi millään ilveellä pitää lomana. Sitä paitsi, kyllä siellä näkyvämpänä osana olivat ihan muut kuin suomalaiset naiset. Kansalaisuuksia mainitsematta mammat istuivat tosi estottomasti nuorten gigoloittensa kanssa ja nauraa räkättivät kännissä, niin etten yhtään ihmettele miksi ne miehet siellä suorastaan sekoavat, jos näkevät ilman miestä liikkuvan ihan kivannäköisen blondin. Jotkut sanovat minua kaunottareksi, mutta itse en yhdy mielipiteeseen.

    Lomillani liikunkin mieluiten Aasiassa ja siellä kohtelu on kohdallaan. Ystävälliset ihmiset eivät tungettele ja jättävät rauhaan, jos niin haluan. Toinen lempikohteeni on USA ja siellä on porukkaa niin moneen lähtöön, ettei kukaan oikeastaan ole "poikkeava".

    Äänestä

Minäkin olen vaimoni kautta tutustunut erään toisen Aasian maan kulttuuriin syvemmin. Lisäksi minulla on tuttuja monissa Aasian maassa ja olen työskennellyt useassa maassa alueella.

Yhteinen piirre Aasian maissa on tosiaan se, että suvun merkitys on paljon suurempi kuin meillä täällä. Suku muodostaa turvaverkon, joka auttaa sekä päivittäisissä asioissa, että myöskin tuollaisissa sairaus- tms. tapauksissa.

Toinen asia on se, että perheen käsitys on usein laajempi kuin meillä. Isovanhemmat kuuluvat ilman muuta perheeseen, samoi usein esim. sedät, tädit, serkut tms. Lapset kasvavat usein sukulaisilla, esim. sedän tai tädin luona jos he esim. asuvat lähempänä lapsille sopivaa koulua tms.

Ainakin minä arvostan kovasti tätä aasialaisten tiivistä suku yhteisöä ja aitoa välittämistä sukulaisista, naapureista yms. Siinä olisi meillä paljon oppimista.

Onneksi olkoon, että olette saaneet tuollaisen Aasian aarteen sukuunne ja olet hänen kauttaan avannut silmiäsi, tutustunut uuteen kulttuuriin ja sen ansiosta näet nyt paremmin myös oman kulttuurimme hyviä ja huonoja puolia. Matkailu tosiaan avartaa, paitsi jos se tapahtuu pääosin turistikohteen hotellin uima-altaalla muiden turistien keskellä. Reppu siis selkään ja rohkeasti paikallisten mukaan ja koti majoitukseen yms.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


epäluuloinen kirjoitti:

Velipoika lähti Thaimaahan lomalle kuusi vuotta sitten, takasin tullessaan kertoi tavanneensa upean, paikallisen naisen. Olihan siinä vähän nieleskelemistä, kun oli niitä epäluuloja ja huhupuheita kuullut paikallisista naisista.
Vuotta myöhemmin sitten tämä nainen saapui Suomeen ja tutustuttiin häneen sitten paremmin. Alkuhämmingistä selvittyämme aloimme tulla toimeen varsin hyvin, ja kun hän alkoi opiskella suomea, ymmärsivät vanhempanikin häntä paremmin.
Häitä vietettiin pari vuotta sitten, onnellisempaa paria sai hakea ja perhekin kasvoi muutama kuukausi sitten.

Mutta vasta puoli vuotta sitten todellakin ymmärsin minkälaisen aarteen veljeni oli mukanaan tuonut. Sairastuin äkillisesti ja mieheni oli työmatkalla Saksassa. Olin hukassa, kun en tiennyt mihin olisin lapseni laittanut kaikessa kiireessä. Silloin tuli veljeni vaimo apuun, kielsi huolehtimasta muusta kuin omasta paranemisesta ja lähetti minut lääkäriin.
Nyt toipilasaikanani hän on ollut korvaamaton apu niin monissa asioissa, enkä antaisi veljelleni koskaan anteeksi, jos hän jotenkin tätä aarretta loukkaisi.

Olemme jutelleet paljon viime kuukausien aikana ja hän ei ymmärrä miksi perhe ja suku ei täällä Suomessa pidä omistaan huolta. Hänelle on itsestään selvää, että kun vanhempamme eivät enää kaksistaan jaksa, hän ottaa heidät hoidettavakseen. Hän on avannut silmäni näkemään monta asiaa tässä meidän yhteiskunnassamme, niin hyvässä kuin pahassa.

Näin se matkailu avartaa, jopa sellaista joka ei ole koskaan missään kauempana käynyt!! Ensi syksynä tosin ollaan koko suvun voimin lähdössä Thaimaan-lomalle ja tietysti tervehtimään uutta sukuamme siellä kaukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu