Magian voi mieltää monin eri tavoin, mutta itse pidän tämän Magia-palstan parhaana antina sitä että keskitymme siihen voiko niitä kokemuksia ja ilmiöitä joita suurempi kokonaisuus "rajatiede" pitää sisällään tuottaa tietoisesti ja tahdonalaisesti.
Plus sitä (ehkä enemmänkin oma juttuni) että millainen maailmankuva tai katsomus muodostuu kun mieltää että elämä tai maailma ei olekaan yksinomaan viidellä aistilla aistittavissa ja atomien tasolle rajoittunut materiaalinen ja siten väliaikainen tekele jossa ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin itsensä ja suvun jatkaminen (ja sitten kun näissä ei enää tai ei ollenkaan onnistu, niin tervemenoa). Geenien kuolemattomuuteen tähtäävä maailma kun minun silmissäni on vähän irvokas ja naurettava pyrkimyksissään - ne kun tyssähtävät vihonviimeistään siihen että aurinko sammuu (ellei paeta tähtiin, jolloin vääjäämätön siirtyy hieman).
Ja sitten tietysti sitä kun kaksi edellistä yhdistetään. Löytyykö se "suurempi tarkoitus"? Kykeneekö elämään koko ajan sen kanssa, ilman että kilahtaa lanttuun suuruudenhulluus tai muu höperyys? Tullaanko rytinällä alas epätoivoon, hammastenkiristelyyn ja MATERIALISMIIN? Sekö se on se ainoa vaihtoehto?
- Arvelin vain että tämä on jotenkin jäänyt epäselväksi kun täällä nyt pitää niin alkeelliselle tasolle asettua kuin vallan inttämään siitä onko kaikki pelkkää harhaa ja pitäisikö ne voida todistaa laboratorio-olosuhteissa. Mitä ihmettä meidän pitäisi kenellekään todistaa, paitsi itsellemme yksinomaan? Kokemus on todistus. Jos se ei kelpaa toisille ihmisille, rottakokeiden pyörittäjille, palstalle mataville materialisti-vänkyttäjille, uskovaisille, soo-soo-matameille jne. niin he voinevat rauhassa avata telkkarin ja katsoa sieltä tosi-tv:tä ja tuudittautua elämänsä auvoiseen ekstaattiseen arkiseen rauhaan.
Voiko joku olla varma että tämä nykyajan materialismi on lopullinen vastaus siihen mitä ihmiskunta ajattelee olemassaolon olevan? Mikä juuri meidän sukupolvistamme tekisi niin erinomaisen kaikkitietäviä ja absoluuttisen totuuden löytäneitä että tässä se nyt sitten on ja piste? Olisi mielenkiintoista nähdä miten me nykyajan nokkavat ihmiset pöllähtäisimme jokusen sadan vuoden takaiseen aikaan ja inttäisimme siellä totuuksiamme. Hengenvaara. Vielä mielenkiintoisempaa olisi kun pöllähtäisimme parin sadan vuoden päähän tulevaisuuteen ja inttäisimme siellä - mahtaisikohan tulla makeat naurut vastineeksi?
Plus sitä (ehkä enemmänkin oma juttuni) että millainen maailmankuva tai katsomus muodostuu kun mieltää että elämä tai maailma ei olekaan yksinomaan viidellä aistilla aistittavissa ja atomien tasolle rajoittunut materiaalinen ja siten väliaikainen tekele jossa ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin itsensä ja suvun jatkaminen (ja sitten kun näissä ei enää tai ei ollenkaan onnistu, niin tervemenoa). Geenien kuolemattomuuteen tähtäävä maailma kun minun silmissäni on vähän irvokas ja naurettava pyrkimyksissään - ne kun tyssähtävät vihonviimeistään siihen että aurinko sammuu (ellei paeta tähtiin, jolloin vääjäämätön siirtyy hieman).
Ja sitten tietysti sitä kun kaksi edellistä yhdistetään. Löytyykö se "suurempi tarkoitus"? Kykeneekö elämään koko ajan sen kanssa, ilman että kilahtaa lanttuun suuruudenhulluus tai muu höperyys? Tullaanko rytinällä alas epätoivoon, hammastenkiristelyyn ja MATERIALISMIIN? Sekö se on se ainoa vaihtoehto?
- Arvelin vain että tämä on jotenkin jäänyt epäselväksi kun täällä nyt pitää niin alkeelliselle tasolle asettua kuin vallan inttämään siitä onko kaikki pelkkää harhaa ja pitäisikö ne voida todistaa laboratorio-olosuhteissa. Mitä ihmettä meidän pitäisi kenellekään todistaa, paitsi itsellemme yksinomaan? Kokemus on todistus. Jos se ei kelpaa toisille ihmisille, rottakokeiden pyörittäjille, palstalle mataville materialisti-vänkyttäjille, uskovaisille, soo-soo-matameille jne. niin he voinevat rauhassa avata telkkarin ja katsoa sieltä tosi-tv:tä ja tuudittautua elämänsä auvoiseen ekstaattiseen arkiseen rauhaan.
Voiko joku olla varma että tämä nykyajan materialismi on lopullinen vastaus siihen mitä ihmiskunta ajattelee olemassaolon olevan? Mikä juuri meidän sukupolvistamme tekisi niin erinomaisen kaikkitietäviä ja absoluuttisen totuuden löytäneitä että tässä se nyt sitten on ja piste? Olisi mielenkiintoista nähdä miten me nykyajan nokkavat ihmiset pöllähtäisimme jokusen sadan vuoden takaiseen aikaan ja inttäisimme siellä totuuksiamme. Hengenvaara. Vielä mielenkiintoisempaa olisi kun pöllähtäisimme parin sadan vuoden päähän tulevaisuuteen ja inttäisimme siellä - mahtaisikohan tulla makeat naurut vastineeksi?
Vastaukset 12
Vanhimmat
tuntevana.
"...pöllähtäisimme parin sadan vuoden päähän tulevaisuuteen..."
Ei siellä ainakaan hömppä herättäisi varmaan sen enempää naureskelua kuin nykyäänkään. Terminologia olisi varmaan muuttunut, mutta ihmisen kaipaus "suurempaan henkisyyteen" on kai geeneihin kirjoitettu.
En usko, että "tieteellisen maailmankuvankaan" omaava kohtaisi naureskelua. Newtonia, Kepleriä, Kopernikusta, Galileita..., arvostetaan suurina tiedemiehinä satojen vuosien jälkeenkin heidän virheistäänkin huolimatta.
Maailmankuvasi on vähän mustavalkoinen. Voisi olla avartavaa lueskella vähän laajemmin.
Kunpa suurista uskonnollisistakin hahmoista voitaisiin ajatella samoin... hyviä juttuja, virheistä huolimatta. Jostain syystä uskonnon kentällä mennään usein joko tai jompaan kumpaan ääripäähän, on vain oikeita ja vääriä profeettoja, hyviä ja pahoja ihmisiä, yms. Miksei Jeesus voisi olla ihan hyvä profeetta, joka oli myös väärässä joissakin asioissa? On mielenkiintoista miettiä, missä Jeesus ehkä saattoi erehtyä.
Tieteessä tuntuu olevan tapana luokitella asiat normaaleiksi tai epänormaaleiksi, ennemmin kuin hyväksi tai pahaksi. Ne normitetaan ja totuutta edustaaa pyhä keskiarvo.
Harmillista jos kirjoitelmastani sai sellaisen kuvan että asetan tieteen ja katsomukset vastakkain jolloin tiede ei voi sulautua katsomukseen ja katsomus ei mukamas hyväksy tieteen harjoittamista. Ei, ei - ei ole tarkoitukseni. Yritin lähinnä kritisoida niitä jotka jo etukäteen kieltävät kaiken vähänkin arkipäivän elelyä oleilua merkillisemmän hömppänä johon ei hyödytä aikaansa tuhlata jos ei sitä pysty asettamaan sievästi riviin ja parijonoon tieteen NYKYISTEN mittareiden edellyttämällä tavalla.
Nykyisellään kaikenlainen rajatieteellinen on nimenomaan rajalle jäänyttä; meillä ei ole kummoisia todisteita siitä että esim. kivillä parantamisessa on muutakin mukana kuin uskonvoima. Tai että aura on totta etc. (Ennaltatietämistä on helpompi tutkiskella, sillä jos joku näkee jonkun asian ja sellainen tapahtuu, niin kuinka usein voi olla kyse pelkästä sattumasta? Loppumattomiin?)
Minua kiinnostaisikin löytää syitä minkä vuoksi joku asia toimisi tai toimii. Mutta itse kyllä epäilen että nykytiede ei niitä selityksiä pysty antamaan. Onko joskus ollut toisin, kuten olen ns. pyhästä arkkitehtuurista ollut hahmottavinani, on sitten eri asia.
Ei TIEDE sinänsä ole naurettava asia, vaan se että tarrataan väkisin siihen olettamukseen että NYT tiedetään jo kaikki, eikä tiede voi kehittyä.
Pahasti pelkään että minun on kuitenkin, kuten ennenkin, pidettävä tiedekiinnostukseni ja rajatiedekiinnostukseni erillään, koska sillä tavalla ei etene että koko ajan riitelee jo pelkässä itsessäänkin että voinko nyt ajatella näin ja olla kiinnostunut siitä ja siitä, vai tuliko tässä nyt pyllistettyä tieteelle ja kumarrettua uskonasioille tai päinvastoin. Harmi.
Hapuilevalla hakemisellani toivon kuitenkin herättäväni sensuuntaisia ajatuksia että elämän ei todellakaan tarvitse olla mustavalkoista, vaan ihminen voi välillä korostaa yhtä ja välillä toista. Ja jos joku päivä löytyy joku yhteys tai edes kompromissi, niin kiva.
Mutta tiukasti eri tuhdolla.
Tarkoitukseni ei ole ollut kirjoitella tällä palstalla omalla nimmarillani. Säilyisi paremmin ilmaisun vapaus ilman lukijoiden nimmariin kohdistaneita luutuneita ennakkokäsityksiä. UFO-palstalla kirjoittelen nykyään melko säännöllisesti. Ajattelin, ettei henkilökohtainen maailmankatsomukseni kuulu palstoille, vaikka maailmankuvastani voinkin kirjoitella. Menköön nyt sitten sekin periaate.
Sulla kuitenkin on sama ongelma, joka miunulla on ollut pitkään.
"Pahasti pelkään että minun on kuitenkin, kuten ennenkin, pidettävä tiedekiinnostukseni ja rajatiedekiinnostukseni erillään, koska sillä tavalla ei etene että koko ajan riitelee jo pelkässä itsessäänkin että voinko nyt ajatella näin ja olla kiinnostunut siitä ja siitä, vai tuliko tässä nyt pyllistettyä tieteelle ja kumarrettua uskonasioille tai päinvastoin. Harmi."
Itse olen nuorena (n.16v) kokenut vahvan hengellisen (perus-Luterilainen) herätyksen, enkä voi mitenkään näin vanhana kähmynäkään kieltää kokemuksiani. Tiedefriikkinä (ilman tutkijakoulutusta) "ajatukseni käy kahtaalle"
Luulisin, että ymmärrän ongelmasi; etten jopa sanoisi: "Kantapään kautta."
Tiede ei kuitenkaan käsittääkseni vastaa useinkaan kysymykseen: "Voiko sitä olla"
Se vastaa vain kuten Laplace tarinan mukaan Napoleonille:"Sellaista muuttujaa, kuin Jumala en tarvitse yhtälöihini" (Aika vapaasti lainattuna)
Kysymys joko Jumalan (tai ehkä myös tieteen ulkopuolella olevan henkisyyden) olemassaolosta ei kuulu siihen aihepiiriin, jota voisimme tieteellisin menetelmin tutkia.
Teologiakin tieteenä tutkii vain sitä, mitä Jumalasta on kirjoitettu.
"Aukkojen sielua tai Aukkojen Jumalaa" ei tarvitse hakea.
Kirjahyllyni "tiedeosastolla" on piispa Pihkalan ja Prof Valtamäen kirjeenvaihdosta syntynyt opus: "Nurkkaan ahdettu Jumala" Ratkaisua ei tullut, kuten oli odotettavissakin.
Elät kai kahden maailman välissä, kuten minäkin. Molemmat voi jotenkin hyväksyä aivojaan nyrjäyttämättä tai syyllistymättä älylliseen epärehellisyyteen. Mutta vain nippa nappa.
(Jo kertaalleen keskustelumme lopettaneena aikaisemmassa avauksessasi)
siis ojan, Valtaojan.
Henkioppaani Jarraudin Albert on joskus vähän leikkisä. Manipuloi minut haamukirjoittamaan nimen väärin. Hyi sinulle Albert.
"Kunpa suurista uskonnollisistakin hahmoista voitaisiin ajatella samoin..."
Tieteentekijät ovat vain ihmisiä, joskin ainakin huiput ovat poikkeuksellisia.
Miten voisi kukaan todistaa, ettei joku uskonnollisista hahmoista olisi "kaikkivaltias" ja omaisi absoluuttista totuutta. Absoluuttinen äly ja "- kaikkivaltius" antaisi ehdottoman auktoriteetin kaikkien "tutkimuksiemme" manipuloimiseen, niin että voisimme päätyä ainoastaan siihen tulokseen, jota tämä "äly" haluaa.
Jo R Descartes lausui "Cogita Ergo Sum" Jospa kaikki meidän havainnointimme (Matrix) on ulkoa ohjattua. Milläs kerpeletolla sen vääräksi totistat.
tiedemiehiä!
"Ei TIEDE sinänsä ole naurettava asia, vaan se että tarrataan väkisin siihen olettamukseen että NYT tiedetään jo kaikki, eikä tiede voi kehittyä. "
Suurin osa oikeista ja tunnustetusti parhaista tiedemiehistä toteaa, ettemme tiedä juuri mitään ja että ihminen on kehityksessään vielä sillä asteella, ettei totuutta voida edes odottaa löytyvän.
Noo, minulla ei ole sinusta mitään sen kummoisempia ennakkoluuloja tai -odotuksia kuin mitä kommenttikohtaisesti sattuu mielleyhtymiä tulemaan. Yleensä keskustelu jonkun "uuden" ihmisen kanssa saattaa alkaa kovin ärhäkästikin, ja sitten hiotaan niitä näkemyksiä ja kommentteja ja lopulta löytyy jonkinlainen taju että "ai noinkin voi ajatella", jos hyvin käy.
Minulla niin tiede kuin rajatiedekin tosiaan paukahtivat elämääni about samoihin aikoihin, siinä 9- tai 10-vuotiaana. Myöhemmin tuli sitten jotain "yliluonnollisia" kokemuksia joita en ole voinut poispyyhkiä (enkä ole halunnutkaan). Lähinnä ns. reinkarnaatiokamaa.
Ehkä tuo tiedepuoli on jäänyt vähän vähemmälle kun ei ole noita kouluja niin takana, mutta maallikkona innostuksella satunnaisesti seuraan mitä siellä tiedemaailmassa kulloinkin on meneillään. Mutta aivan yhtälailla on myös aikoja etten jaksa niin kauheasti niitä rajatieteen juttujakaan funtsailla, nyt tuli vaan joku fiilis että tarttis. Tiedä kauanko kestää.
Mielestäni ihmiset jotka kokevat ja lopulta sietävät sisäisiä ristiriitaisuuksia ja vaikka skitsouksiakin saavat lopulta elämästään eniten irti, vaikka se välillä olisikin melkoista takkuamista. Joillekin meistä lykätään enempi roinaa sinne veneeseen mukaan ja sitten yrittää sitä tasapainotella ja pysyä jotenkuten pinnalla airoilla hosuen... Mutta eipä voi sanoa että kauhean tylsäksi menisi. Jos ei sitten masista iske, mutta ne nyt tulee ja menee, kuten kaikki elämässä.
Niin sitä aina meinaa että sanonpa vaan tämän ja tämän jollakin palstalla, mutta aika usein jää sinne "loukkuun" ja juttu se senkuin paisuu vaan. xD
En oletakaan että joka tiedehenkilö on tarrapaperista tehty.
Mielenkiintoisimmat kommentit kaiketi löytyvätkin niiltä tiedehenkilöiltä jotka ovat ns. nöyriä, eli eivät uskottele saaneensa selville koko maailmankaikkeuden perimmäiset salaisuudet ja iskeneensä ne vaa'alle punnittavaksi.
Karl Popperia ja varmasti väärin, mutta perusajatus toivotavasti välittyy:
"Olemme tietämättömyydessämme kaikki tasa-arvoisia. Tieteen spesialistien huipputietämys on vain sitä, että he ovat syvällisesti tietämättömiä."
Joku viisas fyysikko sanoi silloin, kun alkeihiukkasia alkoi löytyä suuria määriä ilman, että oli kattavaa teoriaa (supersymmetria):
"Tieto on saari tietämättömyyden valtameressä. Sitä mukaa, kuin tietomme lisääntyy, kasvaa kysymysten rantaviiva."
Aika fiksusti sanottu molemmilta. Vaikka olenkin tiedefriiki (hörhöilyn vastakohtana) nämä sanonnat ovat vaikuttaneet maailmankuvaani siten, että on pakko olla nöyrä sen suhteen, mitä todella tiedämme.
"Nöyrä saa oalla, muttei kuitenkaan vaatimaton" Sanoo Pohojalaanen sanonta.
Taikasauva tanassa. Tarttis sitten varmaan tehdä sillä taikasauvalla sitten jotain.
http://fi.wikibooks.org/wiki/Keittokirja/Mustikkapiirakka