Palkat

Asuntomainoksia seuranneena huomaa, että esim. espoossa matinkylässsä uusista kaksioista pyydetään yli miiljoona mummonmarkkaa. Ovatko palkat nousseet noin paljon? Ovatko nuorten palkat noin suuria, että pystyy maksamaan miljoona mummonmarkkaa, ylikin ? Onko espoo niin hyvää aluetta, että siitä kannattaa maksaa aluelisää?

Toki muuallakin hinnat pilvissä...
9988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pankit syytää rahaa, ja ihmisillä on pohjaton luottamus tulevaisuuteen. Ja Espoossa on sekä hyviä alueita, ja vähemmän hyviä.

Äänestä

Kyllä se on huomattavasti pidentyneet laina-ajat ja alhainen korkotaso, joka mahdollistaa kalliiden asuntojen oston. Ei palkat ole yleiseen hinta-/kulutasoon nähden juurikaan mihinkään muuttuneet.

Omat vanhempani ja myös appivanhempani maksoivat aikanaan 70-luvulla isojen omakotitalojensa lainat pois 8 vuodessa. Inflaatio söi lainaa ja asuntojen hintataso palkkoihinkin nähden nykyistä huomattavasti alhaisempi, niin mikäpä se siinä. Alapa nyt maksamaan perheasunto (joka ei todellakaan ole edes mikään omakotitalo) 8 vuodessa... eipä onnistu ainakaan palkkatuloilla, vaikka olisi kuinka hyvä palkka. Siksi on pakko ottaa 20-30 vuoden lainat että asunnon osto on yleensäkään mahdollista.

Äänestä
  • Älä yleistä. Muutimme kerrostalokaksiosta hyänkokoiseen okt-taloon 2002 ja lainaa piti ottaa yli 160.000 väliin ja se on maksettu helposti pois viidessä vuodessa. Toki on hyvät tulotkin siis suhteessa otettuun lainaa. Kaverit, joilla perheen kuukausitulot luokkaa kolmasosa meidän tuloista (nettona) ottaneet yli puolet suurempia lainoja kuten sanoit 30-vuodeksi. oma on valintansa, eivät vaurastu vaan maksavat lähinnä korkoja. Kaikki tyylillään. Joskin näitä varojensa yli eläjiä on nykyään yllättävän paljon.
    -

    Äänestä

  • Gukkenstein kirjoitti:

    Älä yleistä. Muutimme kerrostalokaksiosta hyänkokoiseen okt-taloon 2002 ja lainaa piti ottaa yli 160.000 väliin ja se on maksettu helposti pois viidessä vuodessa. Toki on hyvät tulotkin siis suhteessa otettuun lainaa. Kaverit, joilla perheen kuukausitulot luokkaa kolmasosa meidän tuloista (nettona) ottaneet yli puolet suurempia lainoja kuten sanoit 30-vuodeksi. oma on valintansa, eivät vaurastu vaan maksavat lähinnä korkoja. Kaikki tyylillään. Joskin näitä varojensa yli eläjiä on nykyään yllättävän paljon.
    -

    No kyllähän ainakin minun mielestäni sinä olet se, joka on "väärässä", jos nyt tällaisessa asiassa voi niin sanoa. Laitoin antamasi faktat lainalaskuriin ja sen mukaan olette maksaneet lainaa takaisin yli 3000 euroa kuussa, jotta olette selvinneet yli 160 tonnin lainoista 5 vuodessa. Ok, en epäile ettettekö ole niin tehneet. Aina joku on se poikkeus joka vahvistaa säännön. Mutta kyllä on aika naurettavaa että kehtaat sanoa täällä palstalla, että "älä yleistä" kun tiedät itsekin kuuluvasi siihen todella, todella pieneen vähemmistöön jolla on mitään mahdollisuuksia laittaa tuollaisia summia palkkatuloista asuntolainan lyhennyksiin kuukaudessa. Me olemme hallintojohtaja/läääkäri -pariskunta ja eipä pystytä meidänkään tuloillamme laittamaan kuin 2000 euroa kuussa asuntolainan lyhennyksiin. Ehkä pitäisi sitten valita se joidenkin valitsema kituuttamislinja, ettei tehdä lomamatkoja, ei käydä edes pari kertaa kuussa koko perhe ravintolassa jne...

    Äänestä

  • gsfdgsf kirjoitti:

    Olette julkissektorilla töissä. Yksityisellä puolella on eri palkat. Tunnen hyvin paljon ihmisiä, jotka tienaavat enemmän kuin me. TÄällä PK-seudun kehyskunnissa ei pariskunta, jonka bruttotulot ovat 15.000 euroa ole mitenkään poikkeuksellinen, jos molemmat ovat akateemisia ja hyvissä positioissa yksityisellä sektorilla. Itse en omine noin kymppitonnin kuukausibruttotuloineni ole edes 300:n hyvätuloisimman joukossa pienehkössä kotikunnassani.

    ..mitenkään tyypillinen palkka tuo 7.500 brutto edes pks -seudulla, puhumattakaan nyt että osuu pariskunnalle.. Poikkeuksia aina on mutta niillä on turha selitellä hintojen karkaamista.

    3-4 donaa kuussa kun molempi tienaa bruttona (mikä sekin jo reilusti mediaanin yläpuolella) niin siinäkin riittää jo mammuttilainassa pureskelemista. Kuluttajalainojen ja niistä erityisesti asuntolainojen kasvu kertoo vääjäämättä mistä 'ostovoima' viime kädessä revitään.

    Äänestä

Ennen tyydyttiin vähempään. Nyt lapsettomatkin parit katsovat vähintään kolmiota, usein myös keskikokoisia omakotitaloja.

Ostovoimaan suhteutettuna neliöhinta on suunnilleen sama kuin 70-luvulla.

Äänestä
  • Keskituloiset ostavat itselleen suhteessa tuloihinsa suhteettoman kalliita taloja (ja autoja). Näin simppeliä se on selittää.

    Äänestä

Minun mielestäni olennaisin tuli esiin tuossa yhdessä kommentissa, jossa todettiin vanhempien maksaneen asuntolainansa aikanaan pois 8 vuodessa. Sama on ollut aikanaan minunkin vanhempienni tilanne. Kuulemma n. 8 vuotta maksamista ja laina oli omakotitalosta maksettu. Silloin 70-luvulla ei kuulemma voinut edes saada yli 10 vuoden asuntolainaa, se oli siis pisin laina-aika mitä saattoi saada tavallinen ihminen. Nythän ei ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla kyllä ole edes hyvätuloisella mitään mahdollisuutta hankkia omakotitaloa 8 vuoden laina-ajalla. Ei taida olla ns. halutuilla alueilla edes sillä 30 vuoden laina-ajalla, jos ei ole pohjaa aiemmista menestyksekkäistä asuntokaupoista. Kurjaa vain olla itse n. kolmekymppinen perhettä vastikään perustanut nuori tällaisessa asuntomarkkinoiden tilanteessa. Pitäisi ottaa 200 tonnia lainaa, että saisi hankittua kolmion tai neliön kerrostalosta. Kaksioon ei kyllä nykymittapuun mukaan enää perheellinen lähde, ja siitä on kyllä kenenkään keski-ikäisen turha napista. Maailma on muuttunut kaikilla tasoilla, niin myös siinä, mitä pidetään nykyään normaalina asumisväljyytenä. Silloin aikanaan kukaan ei osannut edes kuvitella että hankkisi yhden tai kahden lapsen kanssa juuri muuta kuin korkeintaan kaksion. Nykyisin kukaan ei varmasti lähtisi enää siihen, ette te itsekään, jos olisitte samasssa tilanteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kauko_. kirjoitti:

Asuntomainoksia seuranneena huomaa, että esim. espoossa matinkylässsä uusista kaksioista pyydetään yli miiljoona mummonmarkkaa. Ovatko palkat nousseet noin paljon? Ovatko nuorten palkat noin suuria, että pystyy maksamaan miljoona mummonmarkkaa, ylikin ? Onko espoo niin hyvää aluetta, että siitä kannattaa maksaa aluelisää?

Toki muuallakin hinnat pilvissä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu