niin siinäpä se olikin...
elikkä esim. tämän aamun tapaus:
neiti kohta 9kk istuu syöttötuolissa, ja minä nousen pois pöydästä pesemään nokkamukia, sillä välin neiti hoksaa minun kahvikuppini pöydällä jonka tyhmyyksissäni jätin liian lähelle lasta, ottaa kupin ja kaataa kahvit pöydälle, lattialle ja itsensä päälle. noh minä sanon kovalla äänellä, että ei saa ottaa ja kato nyt mitä sait aikaan...
nostan tytön lattialle ja alan sivoamaan.. sitten alkaa kamala huuto, sen takia kun nyt nostin lattialle..
huoh, sitten huudan naama punaisena lapselleni että turpa kiinni nyt kun kerran kaadoit nämä ja joudun nyt siivoamaan, että neiti on nyt vaan hyvä ja odottaa siellä ennen kuin saa puurot.
tiedän että oma vikani se oli, mutta en ymmärrä miten saisin sillä hetkellä itseni hillittyä etten huutaisi lapselleni?
olen muutenkin viime aikoina huutanut ja räyhännyt lapselleni paljon, tuntuu ettei mun hermot kestä enää sekunttiakaan sen kitinää ja itkua, mitä on ollut nyt todella paljon, johtuen varmaan eroahdistuksesta..
yleensä anna vaan huutaa ja itkeä, ja sanon että äiti ei ota kuuleviin korviinsa tuollaista huomion hakua kerta kaikki on hyvin..
toivottavasti joku ymmärtää ja osaisi antaa hyviä hermon hallinta vinkkejä hermoheikolle äidille..
elikkä esim. tämän aamun tapaus:
neiti kohta 9kk istuu syöttötuolissa, ja minä nousen pois pöydästä pesemään nokkamukia, sillä välin neiti hoksaa minun kahvikuppini pöydällä jonka tyhmyyksissäni jätin liian lähelle lasta, ottaa kupin ja kaataa kahvit pöydälle, lattialle ja itsensä päälle. noh minä sanon kovalla äänellä, että ei saa ottaa ja kato nyt mitä sait aikaan...
nostan tytön lattialle ja alan sivoamaan.. sitten alkaa kamala huuto, sen takia kun nyt nostin lattialle..
huoh, sitten huudan naama punaisena lapselleni että turpa kiinni nyt kun kerran kaadoit nämä ja joudun nyt siivoamaan, että neiti on nyt vaan hyvä ja odottaa siellä ennen kuin saa puurot.
tiedän että oma vikani se oli, mutta en ymmärrä miten saisin sillä hetkellä itseni hillittyä etten huutaisi lapselleni?
olen muutenkin viime aikoina huutanut ja räyhännyt lapselleni paljon, tuntuu ettei mun hermot kestä enää sekunttiakaan sen kitinää ja itkua, mitä on ollut nyt todella paljon, johtuen varmaan eroahdistuksesta..
yleensä anna vaan huutaa ja itkeä, ja sanon että äiti ei ota kuuleviin korviinsa tuollaista huomion hakua kerta kaikki on hyvin..
toivottavasti joku ymmärtää ja osaisi antaa hyviä hermon hallinta vinkkejä hermoheikolle äidille..
Vastaukset 45
Vanhimmat
niin vedä syvään henkeä, puhalla rauhassa ulos ja laske samalla kymmeneen. Ne sotkut kyllä odottaa siinä pöydällä sen aikaa.
Mulla on tää auttanut...
Ja olis hyvä varastaa pieniä hetkiä itselle...
Meillä kun poika huusi viime viikolla hampaita joka ilta ja hermothan siinä meni, vaikka ei saisi, niin vein poitsun isänsä syliin ja menin ulos istuun 15 minuutiks....ja taas jaksoi.
Ja kyllähän se huuto loppuu helpommin jos otat lapsukaisen syliin.
psyykkaat itseäsi etukäteen, että ET RAIVOA lapselle, muistutat siitä itseäsi vähän väliä. Ja sitten kun tilanne on käsillä, menet yksinkertaisesti toiseen huoneeseen ja latelet siellä ne sanat, mitä olisit tytöllesi muutoin paasannut. Ole saatavilla, kun eroahdistus on meneillään. Sitä ei kestä kauaa, lapsi todellakin tarvitsee silloin sinua, sillä hänen ahdistuksensa on taatusti sinun ahdistustasi suurempi. Pitää vaan yrittää jaksaa :-)
Sun pitää käydä jossain rentoutumassa ja hetkeksi unohtaa lapsi, kotityöt, ym.
Esim. baarissa, kylpylässä tai mikä nyt sua rentouttaa.
Sitten arkikin tuntuu taas helpommalta.
Joitakin helpottaa myös kun laittaa silmät kiinni ja laskee kymmeneen ja jos ei auta nii 20 :)
Kun olet jättänyt kahvikupin lapsesi ulottuville ja hän kaataa sen, saat hermosi paremmin pidettyä kurissa kun ajattelet, että olet itse aiheuttanut sen sotkun sillä että jätit kupin väärään kohtaan.
Toiseksi, miksi nostit lapsen pois syöttötuolista siksi aikaa kun siivosit sotkun? Minä jopa joskus nostan lapsen syöttötuoliin siksi aikaa kun siivoan hänen sotkujaa, jotta hän ei pääse sillä aikaa tekemään lisää pahojaan.
Ja vielä yksi vinkki hermojen hallintaan: Pidä huoli siitä että verensokerisi ei pääse laskemaan liian alas.
sitä olis pitäny ajatellakkin, mutta ekana tuli vaan mieleen että tämäkin nyt vielä p...le!!
sen vuoksi nostin lapsen pois ja lattialle, koska syöttötuolikin lainehti kahvissa niin kuin myös lapsen housut :)
onneksi oli maitokahvia ettei sentään palanut raukka..
kymmeneen laskemiseta ei ole minulle hyötyä sen enempää kun tunteiden ennakoimisesta..
ja jos menen toiseen huoneeseen huutamaan, niin siitäkös lapseni oikein riemastuu, kun alkaa itkemään sitä kun lähdin..
huoh, tätä ns eroahdistusta vai miä lie, on jatkunut jo kaksi kuukautta, enkä enää jaksa sitä, muilla kun tuntuu menevän parissa viikossa ohi..
oon tosi tempperamenttinen, ja ilmeisesti se on periytynyt todella lapseeni, ei vaan jaksa..
oikein kuulen kun verisuonet napsahtelee poikki päässä kun hermostun.
eli siis huusit sitten lapselle tai kelle tahansa yritä mennä sen toisen asemaan ja mieti miltä sinusta tuntuisi, jos joku sinua isompi karjuisi sinulle naama punaisena. JOs vaikka joku tuntematon iso korsto tulisi sinulle kadulla karjumaan ja uhkailemaan. Miltä tuntuisi.
korsto huutaa,mutta kun se on oma rakas turvallinen äiti...
..temperamenttinen lähes yhdeksänkuisen vauvan äiti.. Itsenikin on täytynyt tehdä tuota samaa ajatustyötä että miten tätä kuumakalleilua saisi jäähtymään silloin kun sen aika on eli silloin kun lapsi on kuuloetäisyydellä. Meillä myös hieman eroahdistusta ja hammaskiukkua ilmassa ja silloin aina isin tullessa töistä äiti ottaa vähän "happea" (lue: rentoutuu sillä keinoin mikä itsellä toimii eli tässä tapauksessa lenkkeily kaverin kanssa) ja jaksaa taas seuraavan päivän.
Tuohon kahvikuppijuttuusi en oikein osaa sanoa muuta kuin että toivottavasti yleensä ottaen vanhemmille on itsestäänselvää, ettei lapselle huudeta eikä varsinkaan seurauksista jotka on aiheutuneet vanhemman omasta huolimattomuudesta. Olisi hyvä aina muistaa, että lapsesta mitä todennäköisimmin tulee käytökseltään aika liki vanhempansa kopio. Ethän halua antaa lapsellesi esimerkkiä, että negatiiviset asiat selvitetään kiljumalla? Eihän se, että lapsi pelkää kovaäänistä vanhempaansa, ole oikea tapa opettaa oikeat ja väärät asiat elämässä?
Meidän poika täyttää kohta 8kk ja todella harvoin on ollu tyytyväinen ja hiljaa koko ikänsä aikana =( Ihan sama onko just syöny, puhtaissa vaipoissa ym ni älisee ja kitisee tai itkee ihan jatkuvasti. Arvaa vaan kuinka monta kertaa on menny hermo ja huuto päässy multa sekä iskältä :( Nyt osaa jo nousta (kohta 2kk sitä tehny) ja ryöminy/kontannu 5kk asti siinä sitä hrmoa kysytäänki, ko tuntu ettei mitään saa tehtyä kun täytyy vahtii ja jos jättää sitteriin/kävelytuoiin ja poistuu huoneesta esim just laskemaan sinne kymmeneen ni huuto alkaa ! Jos herra ei saa just sillo ja heti haluamaansa ni sit huuto nousee niin kovaksi ettei edes ajattelemaan kykene.. Oon huomannu sen, et jos on väsyny itte ja nälkänen ni ei kestä juurikaan ees sitä vaimeaa kitinää ja älinää.. Yritä siinä sit itte saada syötyä et jaksaa kun herralla ei oo minkäänlaista hermoa ittellään sekuntiakaan oottaa. Äskenkin söi ison purkin ruokaa ja oli tyytyväinen vissiin n.10min, siis viihty yksinään leikkien ja sit alko taas kitinä. Nukkunu koko ikänsä maks 45min päiksyjä ja öisin herää tissille vielkii vaihtelevasti 1-3 kertaa. Pakko sitäkin sille antaa yöllä, muuten tässä talossa ei kukaan nuku. Siis ei tarttis kyl enää tissii siihen ruokamäärään nähden mitä päivällä syö, murt ei sitä huutoo yöllä erkkikään kestä..
Mut joo, siis täällä on huudettu ja tullaan varmaan huutamaan viel monesti, vaikka sitä heti katuukin heti.. Oon kans miettiny et millä sais hermot kuriin, mut äkkipikasudelleen kun ei oikein mitään pysty tekee.. =(
Menihän sekavaks, mut ei taas pysty aattelee kunnol ko tuo tuossa kitiää.. Täytyy mennä leikkiin sen kans jos sille ny kelpaa mamman seura..
sieltä se syyllinen pojan kitinään ja vaikeuteen löytyy. JOs itse olet usein hermostunut saatika huudat lapselle niin on turha kuvitella, että lapsi olisi rauhallinen.
Itse hermostuin enne tosi helposti, kiihdyin nollasta sataan muutamassa sekunnissa (temperamentti kotoa opittu esimerkki). Mutta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja päätin muuttua. Hyvin on työni muutaman vuoden aikana tuottanut tulosta, nyt hallitsen hermoni hyvin.
Ikinä koskaan en ole lapselleni (9kk) huutanut saati ollut vihainen. En voi edes kuvitella niin julmaa tekoa kuin huutaa noin pienelle ihmisenalulle. Ajatteletteko te oikeasti yhtään mitä teette. Vauva on täysin teistä riippuvainen pieni olento, joka vasta opettelee ihmisiin luottamista ja ainoat joihin hän voisi luoda turvallisen, läheisen suhteen eivät sitä hänelle mahdollista. Nyt tiukka kuri itsellesi. Olet ystävällinen lapsellesi ainakuin vain jaksat ja kun et jaksa menet toiseen huoneeseen tai laitat hänet hetkeksi vaikka sänkyyn lelujensa kanssa. Pian näet kuinka lapsesi muuttuu rauhallisemmaksi ja onnellisemmaksi.
Et tainnu kovin tarkkaan tota kirjotustani lukee..
Mä en voi jättää lasta hetkeskään yksin, eipä ole sen valveilla ollessa sen elämän aikana montaa kertaa ollu että ois yksin ollu tyytyväinen. Huuto aina alkanu kun näköpiiristä poistuu..tai ei häntä tuijota jos istuu sitteris !! Neuvo ny siinä menee toiseen huoneeseen tai jättää leikkimään sänkyynsä !? Se huuto on sit suoraa kurkkua siinä vaihees kun näköpiiristä ihmiset häviää.. Ei ois sullakaan hermo pitäny, voin luvata ! Ihankuin me ei muuta tehtäiskään kuin huudettais sille sun käsityksen mukaan ? Sille ei lepertelyt auta, ollaan kyllä kaikki keinot kokeiltu.. Ei jaksa keskittyy leikkeihin vaan alkaa kampee itteensä pystyyn ja kitisee sit.. Seuraavas neuvolas otan puheeks tuon ainaisen tyytymättömyyden, mutta se menee vissiin sun käsityksen ulkopuolelle, et vauva voi olla sellainen..joka on vaatinut 8kk 24/7 täydellistä huomioo kun ei yksin viihdy !?
Ihana kuulla että sulla on niin hyvät hermot ja kiltti lapsi.
on se nyt parempi se huutava lapsi sinne sänkyynsä jättää (vaikka jonkun ihka uuden kiinnostavan lelun kanssa) kuin huutaa itse sille lapselle!
Ja kyllä meillä lapsi on tottakai huutanut pienenä vauvana, mutta heromjani en ole silti menettänyt. Uskallanpa olettaa, että olette hermonne jo alkuvaiheessa menettäneet ja siitä tuo kaikki juonensa juurtaa.
Ja kyllä meilläkin oli aika kun kitistiin koko ajan lattialla. Anettiin kitistä vähän aikaa ja vasta sitten nostettiin ylös, pientä siedätystä vähitellen.
Vaikeaa vauvaa ei olekaan, on vain vaikeita vanhempia.
"haistaa"jos äiti on kireä ja kiukkuinen. Vaikka ei siis lapselle kiukuttelisi tai kireyttään mitenkään mielestään osoita. Vauva on selvästi itkuisempi.
Kuinka moni äiti voi sanoa ettei koskaan räyhää ja hermostu lapselleen?
Jos joku niin väittää niin valehtelee, tai sitten on todellinen harvinaisuus.
eikä todellakaan ole normaalia räyhätä ja huutaaa lapselleen usein, oli kyse minkä ikäisestä tahansa. Aikuisen ihmisen pitää osata itsehillintää eikä vajota lapsen tasolle.
No, aloittajan perhe toivottavasti tajuaa, ettei kannata lisää lapsia tehdä ellei omassa käytöksessä tapahdu isoa muutosta. Ja jokainen muukin joka hermostuu helposti ja huutaa jopa vauvalle!!! voi miettiä, että jospa jättää sen lapsiluvun siihen tai alkaa treenata itsehillintää. Kain nyt jokaisella on jo ennen lapsen tekoon ryhtymistä käsitys omasta itsehillinnästä ja siitä, että lapset vaativat vahvoja hermoja.
Lapselle huutaminen ja raivoaminen ovat henkistä väkivaltaa ja se on Suomen lain mukaan tuomittava teko.
Ja taas sitä ymmärrettiin ihan täysin väärin..
Vääristeletkö tahaltesi toisten kommentteja?
ekaa kertaa vastasin :-) No, ehkä ymmärsin sitten väärin. Luulin, että pidit aloittajan toimintaa ihan normaalina. Kannattaa kirjoittaa vähän selvemmin, jos ei halua tulla väärinymmärretyksi.
Anteeksi, tarkoitin että tuntuu et kauhean moni ymmärtää asiat väärin täällä, en tarkoittanut yksinomaan sua. :)
En tarkoittanut että alituinen raivoaminen pienelle lapselle on hyväksyttävää, kyllä aikuisen täytyy hillitä itsensä, mutta äitinä olo on joskus todella raskasta, ja jos sitten joskus tulee (ja varmasti tuleekin) se päivä kun pinna kiristyy äärimmilleen, niin kyllä siinä saattaa lapsellekkin tiuskaista. En nyt sano että se olis mitenkään sopivaa käytöstä, mutta ei tee kenestäkään huonoa ihmistä. :)
Minulla auttoi se että aloitin harrastuksen jossa kävin kerran viikossa muutaman tunnin kerrallaan ihan ilman lapsia. Mutta kuitenkin kannattaa valita sellainen tekeminen että tapaa muita aikuisia. Aina kun lapset otti päähän ja kiukutti mietin vielä kaksi päivää ja sitten saan olla ihan yksin! Ilman noita kitiseviä kakaroita.
Sitten kun oli muutaman kerran päässyt yksin liikenteeseen huomasi että lasten vinkumiset ei ärsyttäneet oikeastaan yhtään.
Lisäksi huomasi senkin että kun lapset alkavat vinkua ne kaipaavat tekemistä. Esim. tuossa ruokailutilanteessa lapselle oma kippo jossa jotain pientä jota voi hämmentää -> ei kiinnosta aikuisten kupit.
Syksyllä kannattaa mennä lapsen kanssa johonkin äiti-lapsi kerhoon. Kummasti helpottaa kun huomaa että muillakin on samanlaista. Tai joku sanoo: Joko teillä on alkanut se ja se vaihe. Huomaa että tietyt kiukuttelut menee ohi ja kuuluu ikään.
Lapsen kiukkuilua ei voi vähentää, mutta omaa suhtautumistaan voi. Ja kun osaa suhtautua oikein niin lapsen kiukkuaminen vähenee.
joskus hermot menee,,mutta eiköhän rajat pitäis sentään olla? Siis en todellakaan ymmärrä minkä takia sinä huudat ja räyhäät 9kk ikäiselle vauvalle jostain mikä on aivan ja ainoastaan SINUN oma vikasi! Tulikohan mieleen semmoinen asia että jospas se kahvi olis ollut tulikuumaa ja sinun vaavi olis polttanut itsensä? Oletko ajatellut sitä että alle 1 vuotias ei kyllä vielä ymmärrä mitä saa ja mitä ei saa tehdä? Kanttsis ehkä hiukan ajatella pikkaisen ennenkuin alkaa räyhää pienelle lapselle..sen olis ehkä ymmärtänyt jos lapsi olis jo ollut esim,,3 vuotias mutta haloo 9kk??
Olen samaa mieltä, että noin pienelle vauvalle huutamista en ymmärrä. Leikki-ikäinen on jo eri asia, koska mahdollisesti jo ymmärtää tehneensä jotain väärää. Toki sen ikäisellekin kiukkuamisessa pitää säilyttää tietty raja.
jos jätät kahvikupin 7kk ikäisen eteen voit olla varma että hän sen kaataa.. älä herranjestas huuda pienelle ressukalle sentakia.
meillä on 8kk ikäinen tyttö jolla myös jonkinlainen eroahdistusvaihe. ei ole ikinä tullut mieleenkään että antaa huutaa vaan kun kaikki on kuitenkin hyvin. noin pieni kaipaa äidin syliä, rakkautta ja läheisyyttä vielä niin paljon. otan sen kunnia asiana että olet niin tärkeä juuri hänelle.
tosiaan kannattaa miettiä tarkkaan haluatko lapsilukua vielä kasvattaa..
sepäs...
pitihän sse arvata että jokunen "vuoden äidit ry:n" jäsenistä nostaa päätään siellä :)
heille voin sanoa että en tee mielipiteillänne esim:siitä teenkö useamman lapsen vai ei, herttaista hevon persettä..
ja kiitos heille jotka ymmärsivät ja osasivat jotain vinkkejäkin antaa. suomessakin pitäisi olla joku kuikunhallinta ryhmä, josta saisi apua tällaisiin ongelmiin..
mielipiteistä tarvitse välittääkään, mutta välittäisit edes lapsestasi!!!
Kukaan täällä tuskin minkään muun takia sinulle sellaisia ohejeita on antanut, että mieti montako lasta teet kuin juuri lapsiesi hyvinvoinnin takia. Ja tietysti sinun oman jaksamisesi takia.
Kyllä niitä kiukunhallintaryhmiä varmaan oikeasti onkin, ne pitää vain löytää. Ja onhan aina mahdollisuus mennä perhenneuvolan psykologin kanssa jutteleman, mikä onkin tilanteessasi hyvä idea.
Siinä vaiheessa kun on lapsia on pakko alkaa itse käyttäytyä eri tavalla kuin se lapsi. Nythän sinä kuulostat itse parivuotiaalta kakaralta. Kyse on oikeasti siitä, mitä sinä itse pidät tärkeänä, sitä, että lapsellasi on hyvä olla vai sitä, että saat purkaa oman pahan olosi ihan miten tahansa vaikka muut siitä kärsisivätkin.
Totuus, joka ei muuksi muutu on se, että sinä itse olet tehnyt lapsestasi tuollaisen kiukkupussin ihan omalla käytökselläsi. Muuta käytöstäsi niin elämäsi lapsen kanssa helpottuu. Jos tarvitset siihen ulkopuolista apua, hae sitä apua!
Te olette naurettavia. Luuleeko joku teistä olevansa yksi Stepfordin vaimoista??? Väitättekö te tosissanne että te vietätte arkipäivänne tekohymy naamalla, ette ikinä tiuski jos hermot menee? Hah hah hah! Sitä minä en yksinkertaisesti usko!
Keskustelun aloittaja kysyi neuvoa, kaivaten apua kiukunhallintaan, ja mitäs mitäs? Sieltähän te Stepfordin vaimot sitten taas hyökkäätte ja menette henkilökohtaisuuksiin: Mieti uudestaan kannattaako enää tehdä lapsia, no on tuo kyllä kamalan väärin, kannattiko ylipäätänsä tehdä lapsia jos ei pinna kestä ym...
Tää palsta on täynnä just teidänlaisia pinnallisia äitejä, ketkä pilkkaavat, haukkuvat, liioittelevat ja luulevat elävänsä täydellistä elämää ja kaikki muut ovat huonoja äitejä. Ja edellinenkin komentti: "välittäisit edes lapsestasi!!!!". Eipä suakaan ole inhimillisyydellä pilattu!
Enkä väitä, että huutaminen on oikein, mutta onko nuo teidän kommenttinne oikein???? Voisitte äidit edes YRITTÄÄ tukea toisianne!!!
en ole vielä koskaan hermostunut nyt 1v. ikäiseen lapseeni. Ihan tarkoituksella olen kaikkeni tehnyt etten hermostu.
Kyllä aloittaja on itsekäs ja lapsellinen, jos jatkuvasti lapselleen huutaa. Mistään muusta ei ole kyse. Kyllä niitä hermoja pitäisi osata hallita. Ja tottahan sekin on, että pitäisi miettiä jo ennen lapsen syntymää onko kykyä olla hyvä vanhempi, hyvä kasvattaja. Kestääkö hermot lapsia. Ei lapset ole mitään leluja, joita jokaisen on pakko saada.
puhut täyttä totta, olen samaa mieltä kanssasi, mutta miksiköhän mun silti on esitettävä joku vastalause...
Jos lapselleen tiuskaisee (enkä nyt tarkoita että jatkuvasti huutaa, kiroilee, menettää hermonsa), vaan puhun nyt yleensä äideistä (en keskustelun aloittajasta) jotka yksinkertaisesti menettävät hermonsa sillon kun se päivä koittaa, ja karjaisevat siinä samassa lapselleen (vaikka eihän aikuinen saisikaan viattomalle lapselle huutaa), niin se ei tee kenestäkään huonoa äitiä, eikä hänelle voi siitä syystä sanoa että "olisiko kannattanut miettiä lapsentekoa, kun ei kerran hermot kestä."
Se on hyvä että sinä olet hillinnyt hermosi, mutta aika harva äiti on luonteeltaan täydellinen viilipytty, ja jos lapsia ei saisi sen perusteella tehdä että on heikkohermoinen, niin lapsia syntyisi aika vähän. Ja puhun nyt äideistä yleensä, en aloittajasta, joka ilmeisesti useinkin raivoaa lapselleen, mutta en silti menisi hänelle sanomaan ettet sovi äidiksi.
Olen luonteeltani kaikkea muuta kuin viilipytty. Olen hyvinkin temperamenttinen, siis erittäin. Mutta osaan hillitä itseni, koska lapseni lapsuus on niin äärettömän tärkeä hänelle. En voi enkä saa pilata sitä omaa itsekkyyttäni. Siksi olen tehnyt kaikkeni, jotta en toistaisi lapsuudessani saamaani kohtelua (isä joka räjähteli paljon kuten aloittaja tuntuu tekevän). Lapsuuden käsittely jatkuu minulla edelleen ja edelleen minua surettaa se, etten itse saanut onnellista, turvallista ja tasapainoista lapsuutta. Onneksi voin sen omalle lapselleni/lapsilleni tarjota. Valinta on minun.
sua täysin ja olet hyvä varmasti hyvä ihminen, mutta kun minä en nyt puhu sinun isästäsi enkä sellaisista ihmistä ketkä eivät muuta tee kuin huutavat lapsilleen. Puhun siitä, että jos kerran pari tiuskaisee lapselleen että "ole nyt hetki hiljaa perkele", niin onko tälläisella lapsella traumaattinen lapsuus? Aika kaukaa haettua ja liioiteltua.
tuolla edellisellä viestilläni tuoda esiin muuta kuin sen, ettei tarvitse olla viilipytty, jotta voi hillitä hermonsa. Se on taito jonka jokainen voi oppia, kun haluaa ja näkee vaivaa asian eteen.
Olen vain joistakin tutuistani huomannut ja täällä netissäkin usein vedotaan siihen, että on tietty temperamentti eikä sille voi mitään. OIkeasti se ei pidä paikkaansa. Aina voi itseään paljonkin kehittää.
Ymmärrän minäkin, jos joskus suuttuu lapselle ja menettää hermonsa. Mutta tätä tulisi kaikin keinoin toki välttää.
nyt tähän teidän keskusteluun, ihan hyvässä hengessä.
elikkäs, en huuda ja raivoa lapselleni todellakaan päivittäin, ymmärrän kyllä että viestistäni sai ehkä sen käsityksen. pahoittelen.
lähdin hakemaan tällä viestilläni apuja, ja kohtalotovereiden vinkkejä kuinka voisin opetella olemaan sellainen "ihannoitu" ns. viilipytty lapselleni.
tiedostan varsin hyvin ettei ole mitenkään päin hyväksyttävää huutaa lapselle, varsinkaan kun oli oma vika, ja ymmärrän suurimman osan paheksumisianne, mutta se että aletaan vihjailla minun huonuudestä äitinä, varsinkaan kun ette muusta tiedä, niin menee mullakin kyllä hiukka yli.
kaikki eivät ole samanlaisia eikä samanluontoisia, ja niinkun joku sanoikin että se itsehillintä on opeteltavissa, haluaisin tietää että miten??
tämä lapsi meillä on todella ensimmäinen, enkä osaa vielä sannoa jääkö viimeiseksi, ja on vaatinut minulta jo paljon opettelua kaikenlaisista asioista, enkä usko että voi oikein mitenkään ns. valmistautua lapsen tuloon, ainakaan henkisellä sektorilla, jos ei ole aikaisempaa kokemusta.
niinkuin sanonta kuuluu "ei ukaan ole seppä syntyessään"
niin ei kukaan varmaan ole myöskään äiti syntyessään.
yritän joka päivä olla aina vaan parempi ja ymmärtäväisempi lastani kohtaan, ettei hänelle tulisi turvaton tai hyljeksitty olo.
kaiken olen parhaani mukaan yrittänyt tehdä, mutta tässä hermostumis asiassa minulla on petrattavaa, ja paljon, tiedän sen. mutta uskon kyllä että tämä joskus helpottaa...
No tuota juuri olen yrittänyt selittää (minä ton viestiketjun aloitin puhumalla niistä Stepfordin vaimoista) ettei kellään ole oikeutta arvostella sua kasvattajana. Ja kun aloit hakemaan apua ja vinkkejä miten voisit hillitä ittes, niin alkoi ärsyttämään kun noissa vastauksissa oli lähinnä juuri menty henkilökohtaisuuksiin, vaikka kukaan ei sinua ihmisenä tunne. Itse en ainakaan mitenkään tuomitse sua, hyvä että olet hoksannut tehdä niille raivoamisille jotain.
Ja varmasti olet mahtava äiti lapselles, ja myös niille tuleville, jos sellasia hommaat :)
Eikö täällä ole lähinnä otettu kantaa aloittajan toimintaan lapsen äitinä. Ei ihmisenä. Kannattaa muistaa, että tämä on mielipidepalsta, kirjoitukset ovat ihmisten henkilökohtaisia mielipiteitä! Jos tänne kirjoittaa jotain omasta elämästä niin täytyy olla valmis kuulemaan myös negatiivista palautetta!!!
Kyllä tuo huutaminen ja raivoaminen lapselle kertoo aloittajasta lapsen hoitajana ja kasvattajana jotain.
Ihmettelen, että sinä arvostelet niitä, jotka tekevät tulkintoja aloittajan kasvattajuudesta ja sitten itse teet tulkinnan, jossa sanot, että aloittaja on mahtava äiti lapselleen ja tuleville lapsilleen. Onko tämä siis palsta, jossa saa esittää vain positiivisia ilmaisuja.
Minä en nyt ota kantaa aloittajaan äitinä tai kasvattajana vaan ihan yleisesti mielipidepalstan toimintaan.
MINÄ TEEN! Katsos kun positiivisena ihmisenä on parempi elää, kokeile!
parempi elää positiivisena ihmisenä. Pahin ahdistushan varmasti niillä, jotka tekevät työtä vaikeiden asioiden parissa ja suostuvat näkemään ne.
On hyvä, etteivät kaikki elä positiivisina ihmisinä välittämättä siitä, että esim. lapset kärsivät. Ei olisi lastensuojeluakaan olemassa, jos kaikki ajattelisimme kaikista aina hyvää ja kehuisimme kaikkia äitejä hyviksi.
Ja vielä selvennykseksi (jotta kukaan ei vedä pultteja) näiden tietojen valossa mitä minulla on en todellakaan ajattele, että aloittajan perheessä tarvitaan lastensuojelun toimia.
kärsivistä lapsista välitän! Mutta tuskinpa tässäkään tapauksessa lapsi "kärsii". Vai onko tämän kyseisen lapsen loppuelämä tuhoontuomittu kun äiti hermonsa muutaman kerran menetti? Tuskinpa. Saako lapsi tästä jotain elinikäisiä traumoja? Tuskinpa. Nyt ei puhuta alkoholistiperheistä eikä väkivaltaisista vanhemmista.
Ja minulla on täysi oikeus pitää toisen äidin puolia, hän pyysi tukea, ei mollaavia kommentteja.
oletko koskaan nähnyt vauvan ilmettä, kun joku hänelle huutaa? Minä olen, valitettavasti (tuttavani huusi vauvalleen). Voin vakuuttaa, että lapsi todellakin säikähti pahasti.
Yhden kerran riitelin mieheni kanssa, siis ainoastaan puhuin hänelle hieman syyttävällä äänellä ja meidän poika meni raukka ihan reppanan näköiseksi. Lapset vaistoaa kaiken.
Kyllä lapsi voi saada elinikäisiä traumoja, jos äiti useamman kerran hänelle huutaa. Varsinkin kun on kyse vauvasta. Vauva-ajan tavoite on perusturvallisuuden luominen.
Tottakai sinä voit kehua tätä äitiä hyväksi äidiksi, mutta itse sinä moitit muita siitä, että he tekivät oletuksia tästä äidistä vain tämän tapauksen perusteella. Niinhän sinä itsekin teet. JOten turha kai arvostella muita???
Mielestäni aloittaja on ottanut suuren askeleen, kun on lähtenyt apua hakemaan kirjoittamalla tänne. Hänelle en ole esittänyt kritiikkä, mutta sinun sokeutesi minua ihmetyttää. Haukut muita asioista, joita itse teet. Et ole uskottava. Piste.
esittänyt kritiikkiä vaikka kuinka paljon! Sitähän minä tässä valitankin! Ja minä en ole kyllä tehnyt yhtään mitään oletuksia kyseisestä äidistä tämän tapauksen perusteella, vai olenko? Minä olen tietääkseni pitänyt hänen puoliaan. Vaikka huutaminen pienelle lapselle on väärin, yritän asettua kyseisen äidin asemaan.
Ja tottakai lapsi voi saada elinikäisiä traumoja, jos hänelle JATKUVASTI huudetaan ja karjutaan! Onko joku puhunut jatkuvasta huutamisesta? Aloittaja juuri selvensi ettei hän todellakaan koko ajan räyhää lapselleen. Ja vaikka räyhäisikin, en ole kertaakaan sanonut että se olisi suotavaa!Olen puhunut vain ja ainoastaan siitä , että jos kerran pari hermonsa menettää, ja korottaa ääntään, ei ole kyse jatkuvasta huutamisesta. Eikä myöskään että lapselle koituisi traumoja.
Ja sitäpaitsi, jos vauvalle on muodostunut perusturvallinen ympäristö, hän ei kovin helposti säikähtäisi pientä äänenkorotusta. Aika säikyltä tuo minusta vaikuttaa. Riippuu tietysti kuinka pieni vauva on kyseessä.
en ole sama joka aluksi kirjoitti kanssasi. Sinä kehuit tätä äitiä hyväksi äidiksi (mikä hän voi ollakin), se on mielestäni oletus!
Ahaa, sinä väität nyt, että meidän vauva vaikuttaa säikyltä. No, ehkä hän säikähtää äitinsä tiuskimista siksi, ettei ole siihen tottunut! Äänensävy se varmasti säikytti. Sori, lähinnä tuo ihmettelysi naurattaa. Nyt vauvani on siis liian säikky, kun hän ei ole tottunut siihen, että hänelle huudetaan, raivotaan tai tiuskitaan. Kiva juttu, jätän tuon omaan arvoonsa. Vauva ei tosiaankaan pelkää ääniä, niitä lähtee kyllä neljästä koirasta ihan tarpeeksi :-)) Eikä vauva muutenkaan pelkää oikein mitään ja on todella tyytyväisen ja onnellisen oloinen, myös muut huomaavat sen. No, ehkä mielestäsi on siis väärin kasvattaa lapsi siten, ettei hänelle huudeta ja räyhätä.
kun 3 kk kitisi ja itki melkein kaksi tuntia, kun ei raaskinut nukahtaa (yleensä ei paljon itkeskele). Eka yritin hermostuneena sylissäni saada vauvan hiljaiseksi, mut mua rupes ottamaan kahta kauheemmin päähän ja vauvakin taisi hermostua lisää. Sitten nostin vauvan pinnasänkyyn huutamaan ja painelin parvekkeelle. Pistin oven kiinni, etten kuulisi vauvan huutoa. Kiroilin siellä pari minuuttia ja olin aivan raivona. Sitten keräsin itseni ja ajattelin, että siellä mun pieni vaan kaipaa syliä eikä kiukkuista äitiä. Päätin että nyt ei saa enää hermostua. Menin takaisin sisälle ja vauva jatkoi huutamistaan. Mut mun kiukku oli hävinnyt partsille koska niin päätin ja olin saanut uutta voimaa vauvan rauhoitteluun. Jaksoin taas leperrellä ja sain vauvan nukkumaankin pian. Aion käyttää tätä konstia toistekin.
juuri näin toimii mielestäni kypsä äiti. Kun hermot menee, mennään rauhoittumaan ja laitetaan asiat tärkeysjärjestykseen!!!!! Eikä pureta pahaa oloa viattomaan vauvaan. Hyvä, että löysit keinon rauhoittaa itsesi.
ihmettelen joidenkin kommentteja siitä, ettei muka oikeasti ole äitejä, joilla ei mene hermot lapseen, joka ei tiuski tai huuda laspselleen. Nämä ovat tosi omituisia kommentteja, en oikein niitä ymmärrä.
Itse pidän normaalina sitä, ettei äiti huuda, tiuski, raivoa tai räyhää vauvalle (huom! vauvalle). Minusta on epänormaalia, jos äiti jotain näistä vauvalleen tekee. Silloin äidillä ei ole kaikki asiat kunnossa. Ymmärrän kyllä sen, että tottakai hermot menee välillä, sellaista äitiä en tiedä jolla ei hermot menisi joskus, mutta on eri asia miten sen hermojen menemisen käsittelee. Kohteeksi EI SAA joutua täysin vanhemmistaan riippuvainen puolustuskyvytön vauva! Pitää osata hillitä hermonsa. Nimittäin vauva on vielä helppo tapaus, odottakaapa vain uhmaikää tai murkkuikää (se on meillä vielä edessä). Miten nämä äidit selviävät uhmiksen kanssa, jos eivät edes vauvan kanssa selviä raivostumatta hänelle??? Ja tällä kirjoituksella en tarkoita sitä, että on oikein huutaa, tiuskia tms. uhmaiässä olevalle lapselle. MIssään tapauksessa ei sekään ei ole oikein. Mutta ymmärrän, jos äidillä joskus (harvoin) hermot menevät ja hän tiuskii uhmikselle. Jos hermot menevät usein niin asialle on tehtävä jotain.
Ja aloittaja on ihan oikealla asialla, hän hakee apua. Tuskin hän niistä kirjoituksista mitään apua saa käytöksensä hillitsemiseen missä vakuutetaan, että on normaalia huutaa, tiuskia, raivota vauvalle/lapselle.
Aloittajalle neuvoksi, hae apua sieltä neuvolasta. Ehkä teillä on siellä vanhempien tukiryhmiä tai vaadi saada vaikka yksilöllistä keskusteluapua, jolloin voit purkaa tuntojasi ja saada vinkkejä arjen hallintaan. Hyvä, että sinä tajuat, ettei tuollainen käytös ole oikein, varmasti itselläsikin on paha mieli siitä.
minun kommenttejani tuolla viestiketjussa, luulisin :)
Sinullekkin sanon että olet hieman tainnut ymmärtää väärin, jos ymmärsit minun sanoneen että normaali äiti tiuskii lapselleen. Sitä en tarkoittanut ollenkaan.
Vaan se minua lähinnä ärsyttää, miten ihmiset kommentoivat tätä apua hakevaa keskustelun aloittajaa. Asiani pitäisi kyllä olla esillä noissa edellisissä viesteissä..
ilmassa (tyttö 10,5kk). Eli ei viihdy lattialla ellei äiti ole lattialla...
Mulla toimii AINA yks kikka siihen märyn ja kitinän kestämiseen. Palaan siihen kun tyttö oli 0-5kk. Koliikkihuuto ja kauhea väsymys tulevat elävästi mieleen ja silloin tytön itkun kestää vallan mainiosti. Tämähän on niin niiiiiin pientä verrattuna siihen. Ja jotenkin tämän ymmärtää paremmin. Sitä koliikkia/vatsakipuja (tai mitä lienee) oli niin vaikea ymmärtää.
Ja sitten on olemassa korvatulpat, joita käytin todella ahkeraan ainakin sen 5kk. Niitä on vieläkin tuolla varalla, että kyllä ne vie sen ärsyttävimmän terän siitä huudosta.
Ja mitä nyt juuri tähän kertomaasi juttuun tulee niin minä pidän syöttötuolin niin kaukana pöydästä ettei tyttö mitenkään yllä mihinkään. Toisaalta typerää tulevaisuutta ajatellen. Meillä taas tuolissa kokoajan osoitetaan kädellä eri tavaroita ja kitistään kun pitäisi saada tietenkin hypisteltäväksi. Onneksi meillä on erivärisiä ja -kuvioisia lusikoita. Muuta en haluaisi syönnin aikana tytölle käteen antaa.
Ja siivoamista meilläkin on... pidän näin kesällä (nyt kun oma loma alkoi) tytöllä vain pikkupökiä jalassa ja tuleehan niitä pisuja... vartin välein tänäkin aamuna :/ Osa tieten vaan pottaan. Mutta kyllä se ilme on aivan eri kun pökötit kastuu ja pisu valuu reittä pitkin tai oikein lorisee lattialle verrattuna siihen kun vaippaan tulee. Vaikka pitäiskin vaan sisävaippaa ilman sen kummempia imuja. Varmaan ei-toivotumpi olo (tai sitten se on vaan jännää...).
Minä käännyn pois lapsesta ja raivoan äänettä tai käyn hakkaamassa jotain pehmeää, esim. sänkyä, ettei vauva kuule mitään pauketta... Pakko sitä saada jotenkin purkauduttua kun kiukuttaa. Muutaman kerran lipsahtanut ja sitten kun kaduttaa heti niin sylitellään ja yritän hymyillä oikein enkelimäisesti että unohtaisi äkäisen nassuni. Ihan kunnon huutoa vaavi ei kyllä ole saanut kun mulla tuo menee sellaseks kimeäks vikinäks.
Kannattaa kyllä koettaa päästä tuosta ongelmasta kun se muuten vain pahenee, mitä enemmän ite hermoot, sitä enemmän pienikin niin tekee. Vaikeaa se tietenkin on, luonnettaan ei ihan helposti muuta. Sitä täällä ei tunnuta ymmärtävän, minusta on hienoa ja tärkeintä että tajuat ongelmasi. Kaikki heikkohermoiset eivät näe itsessään mitään vikaa. Pyrit oikeaan suuntaan ja se tekee sinusta hyvän äidin.