Mitä journalismia?

Olihan saamaton ja epäjournalistinen raportti Suomussalmen nikkelikaivokselta TV:ssä! Yleisellä tiellä tulee filmausryhmää tönimään ja komentelemaan vartiointiliikkeen tyyppi. Tämä määräilee ja kukkoilee porukalle jossa lienee äänittäjä, kameramies toimittaja, sekä autonkuljettaja. Vartija käskee lopettaa filmaamisen, vaatii henkilötiedot ja esiintyy röyhkeästi. Mitä tekevät journalistit? Melkein piipittämällä kertovat tietonsa ja pakokauhuisina kääntelevät kameransa kanervikkoon. Taisivat mennä oikein polvilleen pyytelemään anteeksi. Mitä raportin teko tämä oli? Kerrankin haastava aihe, tapahtumaa ja selvästi lainvastaista touhua ja nämä luovuttaa. Olisivat vetäneet kuminauhan kireälle ja vaikka tapelleet. Olisi tullut jotakin konkretiaa nikkelikaivoksen toiminnasta, sen vallasta ja lainvastaisuudesta.
Yle älä laita enää saamattomia lapsosia tekemään ohjelmaa. Sehän maksaa ja mitään ei tule takaisin. Tässäkin yhtiön miehet naureskeli kysymyksille, kun ei osattu kysyä jatkokysymystä. Annettiin vastaajan vain kehua yhtiötä, itseään ja vähätellä tapahtumia. Missä on ammattitaito, uskallus ja yrittäminen ylen porukassa. Kyllä missit saadaan haastateltua ja urheiluhullulta kysyttyä “miltä nyt tuntuu”, mutta asiaohjelmassa ei mitään.
2337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tähän lehteen kuinka me kesällä eletään, pukeudumme, harrastamme katsokaas, meillä on kesä duuni ja tentteihin valmistautuminen.

Olisiko jotenkin paikallaan että Toimittajat alkaisivat näkemään ketä kumartavat,kenelle pyllistävät.

Ajattelematonta kun ihmiset kuvittelevat toimittajien olevan inhimillisiä koko kansan ystäviä.Pyh tavallisia ihmisiä niinkuin kaikki muutkin.Kyllä me suodaan teille että tunnette ylimielisyyttä kansan radiota kohtaan.

Kuunelkaas joskus ja rivien välistä ja äänestä kuulette heidän(siis toimittajien) Todelliset ajatukset! Kauhee miten rahvas kapinoi! eikö nauretakin näolle "hulluille"

Älkää nyt unta nähkö että ulkomaalaiset tulevat joukolla siivoomaan teidän luksus kotejanne pienellä palkalla. Ei kannata kuvitella että ulkomaalaiset tulevat tänne joukolla vanhusten vaippoja vaihtamaan ja tekemään kaiken sen mikä ei sovi LÄHIHOITAJIEN JA SAIRAANHOITAJIEN IMAKOON.

voi pyhä sylvi, että te kehtaatte.

Äänestä

,millä kanavalla ja esitetty?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lääh lää kirjoitti:

Olihan saamaton ja epäjournalistinen raportti Suomussalmen nikkelikaivokselta TV:ssä! Yleisellä tiellä tulee filmausryhmää tönimään ja komentelemaan vartiointiliikkeen tyyppi. Tämä määräilee ja kukkoilee porukalle jossa lienee äänittäjä, kameramies toimittaja, sekä autonkuljettaja. Vartija käskee lopettaa filmaamisen, vaatii henkilötiedot ja esiintyy röyhkeästi. Mitä tekevät journalistit? Melkein piipittämällä kertovat tietonsa ja pakokauhuisina kääntelevät kameransa kanervikkoon. Taisivat mennä oikein polvilleen pyytelemään anteeksi. Mitä raportin teko tämä oli? Kerrankin haastava aihe, tapahtumaa ja selvästi lainvastaista touhua ja nämä luovuttaa. Olisivat vetäneet kuminauhan kireälle ja vaikka tapelleet. Olisi tullut jotakin konkretiaa nikkelikaivoksen toiminnasta, sen vallasta ja lainvastaisuudesta.
Yle älä laita enää saamattomia lapsosia tekemään ohjelmaa. Sehän maksaa ja mitään ei tule takaisin. Tässäkin yhtiön miehet naureskeli kysymyksille, kun ei osattu kysyä jatkokysymystä. Annettiin vastaajan vain kehua yhtiötä, itseään ja vähätellä tapahtumia. Missä on ammattitaito, uskallus ja yrittäminen ylen porukassa. Kyllä missit saadaan haastateltua ja urheiluhullulta kysyttyä “miltä nyt tuntuu”, mutta asiaohjelmassa ei mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu