Tuoretta

Asun Helsingissä.Olen raivoissani kun en saa kaupoista hyvää kalaa. Torilta ostettuun kalaan en luota sen enempää koska minulla ei ole vakiomyyjää.Miten ja mistä hankitte kalat?
18689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ja soutele merelle. Tuoreempaa kalaa ei takuulla ole.

Äänestä

Turun kauppatorilta, tuli vakiomyyjä heti ensi kerrasta lähtien monia vuosia sitten. Tiistai on meillä kalapäivä ja aamuseitsemän jälkeen haen kalaa.
Tuoretta on, kun aamulla aikaseen hakee. Mutta se pitää viedä saman tien kotiin kylmään ja näin kesällä on hyvä olla kylmälaukku/kassi mukana, niin ei ole lainkaan vaikeaa ostaa hyvää kalaa torilta.

Talvella haen joskus marketista lohta ja silloinkin laitan lohen kylmäkassiin. Sitä voi itsekin huolehtia ruokansa säilyvyydestä, pienin niksein.

Äänestä
  • Kaupasta ostan suolasilakoota ja kalastan mä ittekki. Varsinki kevääsin ja samoon myöhääs syksyysin ku muikku kutee pirän muikkuverkkoja järvees. Ittelläni pitää aina olla suolakalaa, varmahan palijon kukaan muu suolasilakoota särpyymeksi syökkään ku minä. Ennen aikahan ne oli vanhat ihimiset liioon tärkiää suolakalan päälle.
    Sitten paistan kyllä haukia välihin pannuus, samoon ahvenia. Sipuli silakat klasipurkiis on kans hyviä ja mitä parhaan nautintoaines. terv. kohta kalanpyrstöä takapuolehen kasvattava seppä pohojanmaalta. Tiitu täs kerran kevähällä säikähti ku kävin hakohon kutuhaukia katiskasta ja ne kalat oli sitten muovi ämpäriis, eläviä olivat ja se ämpäri oli yli puolessaan vettä. Laskin sen saaliini tuahoon tuvaan lattialle ku tulin kotihin. Tiituhan meni uteliaasuuttansa kattomahan notta mitä siellä ny on ja justihin ku kurootti naamansa sen ämpärin lairan ylitte niin hauki potkaasi pyrstöllänsä ja vesi lensi Tiitun naamalle. Kyllä Tiitua vietihin soffan taakse ja haisi koko illan kalalle. Tiitu pikkuunen ei oo koskaan syöny kaloja ja sen jäläkehen vielä varmimmiin pysyy ihan vaan omiis siemenseoksissaan.

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Kaupasta ostan suolasilakoota ja kalastan mä ittekki. Varsinki kevääsin ja samoon myöhääs syksyysin ku muikku kutee pirän muikkuverkkoja järvees. Ittelläni pitää aina olla suolakalaa, varmahan palijon kukaan muu suolasilakoota särpyymeksi syökkään ku minä. Ennen aikahan ne oli vanhat ihimiset liioon tärkiää suolakalan päälle.

    Lukiessani viestiäsi totesin että sinä ja Tiitu asutte paratiisissa. Osaan sieluni silmin kuvitella kun tuoreet hauet hyppii sankossa ja Tiitu niitä vahtii :)Itse söin äsken uusia perunoita ja ei-kaasutettua irtotonnikalaa paistettuna. Kysyin kaupassa miksi tonnikalan liha on niin punaista tälläkertaa niin myyjä sanoi että sitä ei ole kaasutettu ja siksi se on myös jotenkin "parempaa."

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Kaupasta ostan suolasilakoota ja kalastan mä ittekki. Varsinki kevääsin ja samoon myöhääs syksyysin ku muikku kutee pirän muikkuverkkoja järvees. Ittelläni pitää aina olla suolakalaa, varmahan palijon kukaan muu suolasilakoota särpyymeksi syökkään ku minä. Ennen aikahan ne oli vanhat ihimiset liioon tärkiää suolakalan päälle.
    Sitten paistan kyllä haukia välihin pannuus, samoon ahvenia. Sipuli silakat klasipurkiis on kans hyviä ja mitä parhaan nautintoaines. terv. kohta kalanpyrstöä takapuolehen kasvattava seppä pohojanmaalta. Tiitu täs kerran kevähällä säikähti ku kävin hakohon kutuhaukia katiskasta ja ne kalat oli sitten muovi ämpäriis, eläviä olivat ja se ämpäri oli yli puolessaan vettä. Laskin sen saaliini tuahoon tuvaan lattialle ku tulin kotihin. Tiituhan meni uteliaasuuttansa kattomahan notta mitä siellä ny on ja justihin ku kurootti naamansa sen ämpärin lairan ylitte niin hauki potkaasi pyrstöllänsä ja vesi lensi Tiitun naamalle. Kyllä Tiitua vietihin soffan taakse ja haisi koko illan kalalle. Tiitu pikkuunen ei oo koskaan syöny kaloja ja sen jäläkehen vielä varmimmiin pysyy ihan vaan omiis siemenseoksissaan.

    Luuli vissiinki,et olet hommannu lissää lemmikei ja alko mököttämää ku pistikki häne uure kaveris pannul,ekkäs akvaariossee !

    Äänestä

  • Akaton mies kirjoitti:

    Kaupasta ostan suolasilakoota ja kalastan mä ittekki. Varsinki kevääsin ja samoon myöhääs syksyysin ku muikku kutee pirän muikkuverkkoja järvees. Ittelläni pitää aina olla suolakalaa, varmahan palijon kukaan muu suolasilakoota särpyymeksi syökkään ku minä. Ennen aikahan ne oli vanhat ihimiset liioon tärkiää suolakalan päälle.
    Sitten paistan kyllä haukia välihin pannuus, samoon ahvenia. Sipuli silakat klasipurkiis on kans hyviä ja mitä parhaan nautintoaines. terv. kohta kalanpyrstöä takapuolehen kasvattava seppä pohojanmaalta. Tiitu täs kerran kevähällä säikähti ku kävin hakohon kutuhaukia katiskasta ja ne kalat oli sitten muovi ämpäriis, eläviä olivat ja se ämpäri oli yli puolessaan vettä. Laskin sen saaliini tuahoon tuvaan lattialle ku tulin kotihin. Tiituhan meni uteliaasuuttansa kattomahan notta mitä siellä ny on ja justihin ku kurootti naamansa sen ämpärin lairan ylitte niin hauki potkaasi pyrstöllänsä ja vesi lensi Tiitun naamalle. Kyllä Tiitua vietihin soffan taakse ja haisi koko illan kalalle. Tiitu pikkuunen ei oo koskaan syöny kaloja ja sen jäläkehen vielä varmimmiin pysyy ihan vaan omiis siemenseoksissaan.

    mun isällänikin oli. Elikkäs toi kalat elävinä ämpärissä, jossa oli järvivettä. Sitten kotona vasta alkas perkaan, takuulla tuoretta kalaa.

    Oli siinä semmonenkin viehätys, että lapseni saivat nähdä elävinä potkivia kaloja. Aika harvinaista elämystä lapsille siinäkin.

    Äänestä

oisi tuoretta kalaa, ja tuuvvaanki teille sinne piäkaapunkkiin.

Äänestä

Ja lähde kalaan, sitten tiedät mitä saat !!

Kaikesta kanssa ihmiset valittaa, tässä hyvinvoinnissa. Voi elämänkerrat sentään :)

Minulle kelpaa kyllä Kauppatorin kalat oikein hyvin!!

T Nainen ja Helsinkiläinen

Äänestä
  • Luitteko lehdestä keväällä kun täällä Helsingissä eräs silankanpyytäjä sai ruumiin onkeensa? Nauttikaa hyvät ihmiset siitä hyvästä jos teillä on mahdollisuus laadukkaisiin luonnonantimiin, sillä se ei ole päivänselvä asia Helsingissä vaikka kuinka asuisi Kauppatorin vieressä.

    Äänestä

  • kalaa kirjoitti:

    Luitteko lehdestä keväällä kun täällä Helsingissä eräs silankanpyytäjä sai ruumiin onkeensa? Nauttikaa hyvät ihmiset siitä hyvästä jos teillä on mahdollisuus laadukkaisiin luonnonantimiin, sillä se ei ole päivänselvä asia Helsingissä vaikka kuinka asuisi Kauppatorin vieressä.

    tuoretta kalaa,,,,ite pyytämällä,saa myös raitista ilmaa,tapaa muita fisuhuruja,sielä ei se statilaisuuskaan paista silmään.
    Poikani ovat jo vuosikausia pyytäneet sieltä kalaa,kuhaa saa kulosaaren lähistöltä,talvella myös pilkkien,siikaaki sieltä saa.
    Lauttasaaren sillalta olen nähnyt niitä silakoita pyydettävän,pukupäällä olevat herrat siellä onkii.
    Pelkkään koukkuun silakat tarttuu.
    Ei Helsinki ole ainoa paikka,missä tämä yllätys on onkeen tarttunu,kaikkialla missä vettä on voi myös kokea saman yllätyksen,järkytyksen....

    Äänestä

  • lahelta saa kirjoitti:

    Ny kai olisi paras marssia kalastuskauppaan ja pyytää myyjää valitsemaan tuoreen kalan etsijälle sopivat kalastuvälineet tuonne vanhankaupungin lahdelle. Minusta taitaa tulla kesälomani ajaksi "ummikkokalastusnainen." :)

    sinne vanhankaupunginlahelle,katselemaan ,kyselemään
    niiltä fisuhuruilta pitääkö paikkansa,näet samalla kaunista luontoa.
    Saat varmaan myös opastusta,minkälaisia välineitä kannattaa "ummikon"ostaa,ettei mene eket hukkaan.

    Ps.muista sylykästä matoon ennenku heität pyydyksen veteen.ei muuta ku onnea.

    51v.muija

    Äänestä

  • pyöräillä kirjoitti:

    Näin teen, otan pyörän ja lähden lomallani Vanhaan kaupunkiin ottamaan oppia kalastajilta. Minulle voivat myydä kaupassa mitä vain koska olen todellakin aivan uunotar kalastusasioissa. Tiedän vain miltä hyvä, tuore kala maistuu. t Nainen 51 v

    Äänestä

tai lohi/kirjolohifilettä
Joskus autolla retki lähipitäjien kalasatamiin toivoen, että Ahti suo antejaan.

Äänestä

Pyytää itse ne kalat ja lopettaa turha valittaminen,sitten tietää mitä saa, hohhoijaa juu, jos valmis ei kelpaa, niin ei ole kuules muuta mahdollisuutta.

Ensin on ostettava se vene ja sitten ne kalastusvälineet, silleen saat taatusti tuoretta kalaa, jos vain Ahti-suo antejaan ??

N52 ja Hki

Äänestä

käsitämätöntä.toivon sinulle voimia ratkaista tämä ylitsepääsemätön ongelma.koita päästä johonkin keskusteluryhmään.no fresh fish assosation.elikä etsi itsellesi oikea elämä.muuta maalle takaisin siellä on järvet täynnä tuoretta kalaa.

Äänestä
  • ymmärtää asioita niin, kuin ne ovat,ei kuin kuviteltiin.

    Äänestä

Citymarketista tai Stockmannilta löytyy tuoretta kalaa minunkin poispilattuun makuuni:). Kesäisin mökkivesiltä saadaan ahvenet, hauet, lahnat, muikut, taimenet ja lohet ja ne osataan myös taidolla valmistaa, joten laatuvaatimustaso on ehkä turhankin korkea. Citymarketista löytyy kuitenkin esim. erinomaisen mehevää, kaupan omassa uunissa savustettua kirjolohta. Hallista ja Stockmannilta olen saanut aina tuoretta ja kirkassilmäistä kalaa. Mutta tuskin Suomen tarkat elintarvikemääräykset antavat mahdollisuutta huonolaatuisen tai pilaantuneen kalan myyntiin ylipäätään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kalaa kirjoitti:

Asun Helsingissä.Olen raivoissani kun en saa kaupoista hyvää kalaa. Torilta ostettuun kalaan en luota sen enempää koska minulla ei ole vakiomyyjää.Miten ja mistä hankitte kalat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu