halua lähteä etävanhemman luokse viikonlopuksi...
pitääkö lähivanhemman huolehtia että lapset ovat valmiina ja lähtevät itkusta huolimatta...
vai
etävanhemman velvottaa lapset lähtemään itkusta huolimatta...
pitääkö lähivanhemman huolehtia että lapset ovat valmiina ja lähtevät itkusta huolimatta...
vai
etävanhemman velvottaa lapset lähtemään itkusta huolimatta...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos lapset eivät halua mennä etänsä luokse, sinun ei ole heitä sinne pakko laittaa. MUTTA, sinulla on lähtötilanteelle oltava aikuinen täysipäinen todistaja, jonka sana kelpaa tuomarille.
Ikävä tilanne, olen kokenut. Olisin itsekin kaivannut hetken omaa aikaa, mutta ei lapsia voi pakottaa, jos etän luona joku asia mättää. Etä ei ymmärrä, etteivät lapset tunne oloaan kotoisaksi, koska etän luona olot ovat nykyään kuin rangastuslaitoksessa ja syyttää lähiä manipuloinnista. Hyvin tyypillistä.
kuvittelee todella että houkuttelen lapset jäämään kotiin.. huhhuh, todellakin kaksi kunnolla nukuttua yötä olisi poikaa. Kaikkea olen kokeillut, mutta kun etä ei tee itse asiaan mitään muutoksia ei se lasten haluaminenkaan muutu. Turha etän soittaa seuraavana päivänä et josko lapset nyt haluaisi tulla... miksi ei muuten pidä heihin yhteyttä.. ei kahteen viikkoon... haluaisin olla mahdollisimman riittävä äiti ja nautin olla lasten kanssa, mutta oma aikakin on tärkeää!
Ja, etä kiukkuaa miksi annan lasten päättää... ?
Kun ajattelen itseäni lapsen asemaan tuntuisi ikävältä lähteä väkisin kotoa pois paikkaan jossa ei ehkä ole turvallinen ja kotoinen olo. Vieraita ihmisiä, koti (isän uuden), vieras lapsi, uudet oudot säännöt
Etän manipulointisyytökset kannattaa jättää omaan arvoonsa mutta mun mielestä tuossa nyt kannattaisi oikeasti pohtia mistä on kyse. Ei käynyt selväksi, että mistä syytä lapset kiukkuavat.
Mikäli lapsilla ei ole mitään todellista uhkaa isän luona niin laittaisin itse itkevät lapset matkaan. Lapsi ei ajattele asiaa aikuisen lailla tulevaisuuteen vaan elää tässä ja nyt. Ja tutusta paikasta lähteminen ei ole helppoa. Typillistä mm päiväkotiin vietäessä. Aikuisen tehtävä on tarjota turvaa mutta myös kasvattaa lasta itsenäisyyteen. Ja osa tuota itsenäistymistä on irtautuminen huoltajasta. Ja myös huoltajan irtautumista lapsesta! AP:n kirjoituksen perusteella ei nyt pysty kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä tekemään. Asiaan kun vaikuttavat, erosta kulunut aika, lasten ikä, isän mukana olo ennen eroa jne. mutta kannattaa koittaa selvittää kummasta on oikeasti kyse, ei halua lähteä vai vai ei todellakaan halua olla toisen vanhemman luona.
lapset todella palvovat etää.. kaipaavat häntä. En ole mennyt heidän väliinsä vaan etä on tehnyt sen välimatkan itse omilla kompastuksillaan. Ikävä myöntää, mutta niin kauan kun etä eli yksin lapset lähtivät ja tulivat hymyillen... erosta vuosi. Etän uusi puoliso ei kestä lapsia, ei kuulema edes omaansa.