Akta Graco cosmic xtp

Eli kokemuksia kyseisestä turvaistuimesta? Näyttää ihan passelilta istuimelta muuten, mutta nuo pääntuet on aika jykevät, miten lapsi siinä mahtaa viihtyä? Ja onko tuosta istuimen kaltevuuden säädöstä oikeasti jotain hyötyä?

Jossain TM testissähän tää oli saanut parhaat pisteet ja jossain toisessa taas ihan surkeat...ota näistä nyt selvää?!?
71835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ja alettiin käyttään kun poika 5kk (nyt 11kk). Pääntuet ei haittaa, suojaa antaa hyvin. Poika viihtyy kun näkee ulos. Kallistuskulma on vähän hienosäätöä, mut TM-testivoittaja ja en voi muuta kuin suositella!! Nyt selkä menosuuntaan ja myöhemmin toisinpäin.

Äänestä

Ei sillä kaltevuuden säädöllä ole oikeastaan mitään merkitystä. Niskatuki ei ole haitannut yhtään.

Äänestä

Turvaistuintestejä tehdään monissa maissa monella eri tavalla. Testaustavasta riippuen saadaan täysin erilaisia tuloksia. Yhden testin voittaja jää toisessa testissä häntäpäähän. En nyt halua tuulettaa minkään istuimen puolesta. Muistathan, että se, joka on jonkin istuimen hankkinut, yleensä toitottaa ostoksensa hyvyyttä täällä kritiikittömästi ja on ostanut tietenkin "parhaan" istuimen. Pelkän netin perusteella ei kannata päätöstä tehdä, vaan käy reilusti mieluummin useassa asiantuntijaliikkeessä jututtamassa myyjiä ja tutustumassa istuimiin sekä sovittamassa lastasi niihin. Etenkin perehdy istuimen oikeaan kiinnitykseen. Hyvänkin istuimen voi kiinnittää niin päin seiniä, ettei siitä onnettomuustilanteessa ole yhtään mitään hyötyä! Jos myyjä ei osaa kertoa tai vertailla eri istuimia, siirry kiireesti sellaiseen puotiin, josta asiantuntemusta löytyy. Muista myös, ettei kallein istuin ole paras.

Äänestä
  • oli tuo edellinen viesti!

    ja lisään tähän vielä että itselläni on huonoja kokemuksia gragon istuimesta, ei ollut tukeva. Tosin eri mallia oli, mutta...

    Äänestä

tosin tämän kevään mallia, eli cosmic comfort. Reilu puolivuotiaana laitettiin tyttömme siihen istumaan ja hyvin on palvellut asiansa. Tosin muunlaisesta istuimesta ei ole kokemusta ja kolaritilanteessakaan emme onneksi ole olleet...! Meillä vaihtoehtoina oli Brion Zento ja Britaxin Hi-way. Noihin istuimiin päädyimme lähinnä siksi, että ne olivat samaa hintaluokkaa. Ei niitä halvimpia eikä kalleimpiakaan... Brio tuntui hieman ahtaalta meidän isokokoisella tytöllä ja loppupelissä valitsimme sitten cosmicin, koska sen voi asentaa kumpaankiin suuntaan. Ja meidän autoon se istuu ihan tukevasti. Eikä oikein kiinnittäminen todellakaan ole mikään mahdoton tehtävä, niinkuin joissain testeissä on sanottu. Siis että istuin on hankala kiinniittää ja lasta on lähes mahdoton kiinnittää istuimeen oikein. Itselle ei oikein ole auennut nuo testitulokset. Pääntuki ei ole ongelmallinen, vaikka aika massiivinen se onkin. Hyvin sieltä näkee ja isommalla lapsella sen voi sitten irroittaa. Ja kaltevuuden säädöstä on ollut meille hyötyä. Ajelemme usein pitkiäkin matkoja ja koska tyttömme ei vielä osaa istua ilman tukea on hyvä, että asennon saa hieman kaltevammaksi. Ja jos tyttö nukahtaa, niin yleensä pää lepää selkänojaa vasten eikä repsota huonossa asennossa. Brion istuimesta kuulin myöhemmin, että siinä kaltevuutta on vaikea säätää ja lapsi on aika pystyssä asennossa.

Jokatapauksessa stuimen ostossa tärkeintä on, että valitsemanne malli sopii hyvi juuri teidän autoonne. Ja että sen saa ja se on oikein kiinnitetty. Kannattaa mallailla useampia istuimia ja rauhassa miettiä ja valita niistä sitten se sopivin. Ja muistathan, että lasta suositellaan kuljetettavan mahdollisimman pitkään, mieluiten 3 vuotiaaksi asti selkä menosuuntaan.

Äänestä
  • Näyttää siltä, että kallistumme tuohon Gracon istuimeen (siis se oli juuri tuo Cosmic Comfort, jota pähkäilimme). Myyjä ainakin vakuutteli, että se sopisi meidän Mazda farmariin, joten jos se tukevalta siinä vaikuttaa niin varmaan lähtee meidän mukaan.

    Olen myös samaa mieltä, että kunhan istuin on tukevasti kiinnitetty ja OIKEIN niin varmasti ajaa asiansa. Hirveän vaikeaa on vertailla istuimia noiden testien perusteella, niissä kun on painotukset aina vähän erilaiset.

    No, toivottavasti en tule katumapäälle heti kun istuin on kotona...:)

    Äänestä

  • Näyttää siltä, että kallistumme tuohon Gracon istuimeen (siis se oli juuri tuo Cosmic Comfort, jota pähkäilimme). Myyjä ainakin vakuutteli, että se sopisi meidän Mazda farmariin, joten jos se tukevalta siinä vaikuttaa niin varmaan lähtee meidän mukaan.

    Olen myös samaa mieltä, että kunhan istuin on tukevasti kiinnitetty ja OIKEIN niin varmasti ajaa asiansa. Hirveän vaikeaa on vertailla istuimia noiden testien perusteella, niissä kun on painotukset aina vähän erilaiset.

    No, toivottavasti en tule katumapäälle heti kun istuin on kotona:).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


turvaistuin? kirjoitti:

Eli kokemuksia kyseisestä turvaistuimesta? Näyttää ihan passelilta istuimelta muuten, mutta nuo pääntuet on aika jykevät, miten lapsi siinä mahtaa viihtyä? Ja onko tuosta istuimen kaltevuuden säädöstä oikeasti jotain hyötyä?

Jossain TM testissähän tää oli saanut parhaat pisteet ja jossain toisessa taas ihan surkeat...ota näistä nyt selvää?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu