1v. nukkuu vieressä ja syö tissiä

Miedän poika nyt vähän yli 1v. Oon imettänyt kokoajan, kun pojalla maitoallergia ja ei oikein juo soijamaitoa, vaikka se käy. Nyt oon päiväimetykset saanut pikkuhiljaa jätettyä kokonaan pois. Illalla poika kuitenkin vaatii tissiä ja nukahtaa tissille meidän sänkyyn. Yön nukkuu mun vieressä ja heräilee yön aikana noin 3-6 kertaa tissille. Varsinkin aamuyöstä heräilee tiuhaan.

Oma on vikani että oon opettanut tissille nukahtamaan! Sen tiedän ja se ei ole hyvä juttu. Mutta silloin kun poika oli pienempi niin en tiennyt siitä olevan mitään haittaa ja että sitten vanhempana tuottaisi ongelmia päästä tästä tavasta eroon! Päiväunet on nykyään vähän ongelma kun en päivällä enää tissiä anna. Nukahtaa vain vaunuihin, mutta ei yleensä edes sisällä vaan on lähdettävä ulos kävelylle. Jos on vaikka mummolla hoidossa niin sitten kyllä nukahtaa helpommin myö s sisällä.

Ollaan kokeiltu unikoulua, mutta kahden viikon jälkeen tulokset olivat vielä hyvin pieniä ja olin niin väsynyt että lopetin koko touhun. Poika tuntuu olevan todella sinnikäs!

Syksyllä poika on lähdössä hoitoon, kun minä suoritan kouluni loppuun jouluun mennessä sillä helmikuussa on tulossa toinen lapsi! Olisi kiva saada poika nukkumaan omaan sänkyyn ja kokonaan eroon tissistä.. Miten saan nuo yöheräilyt loppumaan ja lapsen tajuamaan, ettei hän tarvitse tissiä nukahtaakseen??
Auttakaa kaikki kenellä vinkkejä!!

Kiitos jo etukäteen!
112975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

imetä jos raskaana oot!! Voi olla ettei helmikuussa toista tuu. HUOH

Äänestä
  • myös raskausaikana.
    On vanhojen akkojen houreita ettei voisi.

    Tämä tosin taisi mennä sivuraiteille, eikä koske alkuperäisen kirjoittajan dilemmaa.

    Äänestä

  • hyvin myös raskausaikana. Imetys ei aiheuta sen enempää supistuksia kuin seksikään. Yleensä maidon eritys kyllä loppuu puolivälissä raskautta. Todennäköisesti lapsesi lopettaa itse imemisen tässä vaiheessa tai ainakin hänet on helpompi vieroittaa silloin!

    Äänestä

yöpaita tai t-paita päällä, niin että tissi on piilossa. Ja lapsen herätessä tarjoat hänelle joko tuttia tai vesipulloa.
Tuolla lailla minä olen osan lapsistani yösyönneistä vieroittanut.

Omaan sänkyyn muuttamiseen en osaa antaa neuvoja, koska perhepetisysteemi on sopinut meille hyvin aina siihen asti kunnes kukin lapsista on itse omasta aloittestaan omaan sänkyynsä muuttanut.

Äänestä

eikö kiinteämpää syö?? minun täytynee nytten sanoa että olen sinänsä ihan tyytyväinen että en pystynyt imettämään lastani fysiologisesta mutta myös lapsi kiukkusi pitkään ja hartaasti eikä huolinut myöskään rintaa jos joku pieni mahdollisuus olisikin ollut.

sain kauheat huudot niskaani kun tästä keskustelin imetys palstalla. mutta myöskin neuvolassa ollut äiti tuskaili samaa kun lapsi ei syö kun rintaa.. (ehkäpä olen tyytyväinen että päädyin korvikkeisiin niin ei tule sinänsä tuollaisia ongelmia:))

mutta voin kyllä sanoa että pikkuhiljaa hyvä tulee jos jotakin toista ruokaa saa syötettyä ehkäpä lapsi tuntee itsensä kylläiseksi. ja myöskin neuvolassa annettiin vinkki että lämmittää petiä kun lapsi huomaa että "sylin lämpö" on hävinnyt hän havahtuu kylmään petiinsä ja siitähän se huuto alkaa:O

mutta toivottavasti joku ratkaisu löytyy:)

Äänestä

Hei.

Minäkin juuri pari viikoa sitten taas toisen lapsen kanssa saman asian kanssa huokailin.

Ensimmäisen kanssa oli sama homma, hän oli tissillä 1v3kk ja aina öisin piti tissiä saada.
Päätin sitten lopettaa homman kerralla, päivisin en juurikaan enää tissiä antanut.
Koska muiden ihmisten oli huomattavasti helpompaa lasta nukuttaa ilman tissejä, niin mummo tarjoutui avuksi imetyksen lopettamisessa.
Ja hyvin sujui.
Aluksi tietenkin oli ollut levotonta, mutta parin yön kuluttua ei lapsi enää tissiä haikaillut, tutipullolla mentiin siitä lähtien.

Toinen lapsi on nyt 1v1kk ja hän on oikea äitin poika, aina sylissä, jos äiti tekee jotain niin on kyllä kiukkunen kun ei syliin pääse....
Ja myös tissiä rakasti yli kaiken, alkoi lopussa olla yöt pelkkänä unileluna olemista ja itse ei sitten saanut nukuttua.
Aina kun tissi irtosi suusta niin ärjyi niin kauan että sen sai takaisin, sitä sitten tyytyväisenä lupsutteli vaikkei mitään välttämättä imenytkään..
Itse hieman väsyin ja päätin että nyt se saa luvan loppua.
Taas mummo auttoi.

Ensimmäisenä yönä mummo oli miettinyt että mitähän tästä tulee kun poika on niin levoton.
Toisena yönä oli jo niin tyytyväinen kun sai kunnon iltapalan ja pari kertaa velliä tai maitoa pullosta.
Nyt on mennyt pari viikkoa ja lapsi nukkuu kuin tukki, yhä vieressäni.
Kerran herää yössä juomaan maitoa pullosta, tai hänelle kelpaa kyllä muutkin juomat.
Jos ei vauvasi voi maitoa juoda niin voiko hän syödä vauvojen hedelmä soseita? Itse niitä olen laittanut aina tutipulloon ja hieman lisännyt vettä, tehnyt "pirtelöä" ja lapsi kyllä tykkää..

Ja vanhempi (pian 4) siirtyi noin kaksi vuotiaana innoissaan oman sänkyyn nukkumaan vaikka hänkin nukkui aina äitin ja isin vieressä.
Nyt saan pitkästä aikaa taas nukkua kunnolla.
Päivisin tosin pikku-ukko on aina sylissä ja pitää äitiä silmällä ettei vain äiti puuhaa jotain ilman häntä =). Mutta eihän ne lapset kovin kauaa ole pieniä.. Taaperoiässä äiti unohtuu kummasti kun leikit alkaa enemmän kiinnostamaan.. ?!?

Näin siis meillä. Jos ette voi käyttää mummoa apuna niin myös oma ukko sopii mainiosti. (mikäli hänen pinnansa riittää..)
Onnea yritykseen!

Äänestä
  • Miten käytännössä meni tuo homma, eli monta yötä joutui olemaan mummolassa ja kävitkö päivällä lapsen luona? Meidän poika ei oo vielä ollut yötä erossa musta ollenkaan..ja mites site kun tulikin mummolsta kotiin niin eikö vaatinutkaan äitiltä tissiä, kun olit taas siinä?? Mietityttää se, että sit kun lapsi tulisi takaisin kotiin niin miten sitten sen saisin nukutettua ja pelottaa että se taas haluaisikin vain tissiä kun sitä taas on tarjolla.
    Miten oli teidän lasten kohdalla, oliko ne tottunut nukahtaman illalla tissille?

    Olisi kyllä jo kiva alkaa saada nukkua paremmin. Lapsi tosiaan lähdössä hoitoon syksyksi, jotta saan koulun suoritettua loppuun ennen toisen lapsen tuloa. Hyvä ois saada yöllä nukkua, että jaksaa herätä kello 6 ja olla 8 tuntia koulussa päivisin! Myös siksi kun toinen on tulossa niin poika pitäisi saada tissistä eroon ja omaan sänkyyn...

    Äänestä

  • sit vielä semmosta kysyisin et missä lapsi nukku mummolassa ja miten mummo sen nukutti? ja sit kun se tuli kotiin niin miten ite nukutit lapsen?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Miten käytännössä meni tuo homma, eli monta yötä joutui olemaan mummolassa ja kävitkö päivällä lapsen luona? Meidän poika ei oo vielä ollut yötä erossa musta ollenkaan..ja mites site kun tulikin mummolsta kotiin niin eikö vaatinutkaan äitiltä tissiä, kun olit taas siinä?? Mietityttää se, että sit kun lapsi tulisi takaisin kotiin niin miten sitten sen saisin nukutettua ja pelottaa että se taas haluaisikin vain tissiä kun sitä taas on tarjolla.
    Miten oli teidän lasten kohdalla, oliko ne tottunut nukahtaman illalla tissille?

    Olisi kyllä jo kiva alkaa saada nukkua paremmin. Lapsi tosiaan lähdössä hoitoon syksyksi, jotta saan koulun suoritettua loppuun ennen toisen lapsen tuloa. Hyvä ois saada yöllä nukkua, että jaksaa herätä kello 6 ja olla 8 tuntia koulussa päivisin! Myös siksi kun toinen on tulossa niin poika pitäisi saada tissistä eroon ja omaan sänkyyn...

    Hei.

    Kaksi yötä oli mummolassa ja välillä en käynyt päivälläkään kun olimme reissussa sen ajan.
    Mummo oli nukuttanut ainakin ensimmäisenä yönä vaunuihin ja siirtänyt siitä pinnasänkyyn loppuyöksi vaikka meillä ei kotona edes ole pinnasänkyä.
    Oli silitellyt yöllä kun heräsi niin rauhoittui.
    Lapset ovat aika sopeutuvaisia uusiin tilanteisiin.
    Ja kuten sanoin että hän on tosissaan äitin poika ja lähes aina nukutin hänet tissillä.
    Illalla yöunille ja yöllä tissitin että nukahtaisi taas...

    Kun tulin lapsen luokse takaisin niin hän ei oikeastaan edes muistanut tissiä, joskus kiukkuisena yritti vielä saada mutta tyytyi kun sai pullon.
    Viereen nukutin hänet yhäkin, annoin maitopullon, pidin häntä paikoillaan, hyssyttelin ja silittelin.
    Aluksihan lapsi oli levoton ja yritti pois sängystä mutta kun huomasi että en vain luovuttanut niin nukahti siihen.

    Nyt hän alkaa jo nopeasti nukkumaan, tietenkin joskus on iltoja että saa vähän enemmän taistella mutta niin niitä kai kaikilla..
    Päättäväisesti vain tissit piiloon ja pullo tilalle niin ainakin meillä rauhottui.
    Hellyyttä voi ja pitää antaa muullakin lailla vaikka tissit olikin ennen pääosassa.
    Lapsi tyytyy olemaan vierellä ja halailuihin.
    Kun hän nukahtaa niin pyörähdän nukkumaan vähän erilleen hänestä.

    Kyllä lapsi siihen sopeutuu jos vain sinä itse sopeudut. =D

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    sit vielä semmosta kysyisin et missä lapsi nukku mummolassa ja miten mummo sen nukutti? ja sit kun se tuli kotiin niin miten ite nukutit lapsen?

    meillä on sama tilanne kun teillä eli tississä roikkuu poika vähän väliä yössä.ikää nyt vuosi ja kuukausi. ensimmäinen lopetti tasan vuoteisena itse. yksi ilta vain käänsi selän ja kävi nukkumaan ilman tissiä. Odotan innolla milloin tämä lapsi tekee saman mutta näyttää ettei lopettamisesta ole tietoakaan. Täytyy varmaan huudattaa pari yötä mikä on vaikeaa kun toinen lapsi nukkuu samassa huoneessa.

    Äänestä

  • Siis tuttipullolle sitten opetit vielä ton ikäsen ku oli tissistä päässy!? Eikö se osannu juoda kupista!? Tossa iässähän sitä pitäs päinvastoin jo viimestää alkaa vierottamaan kaikenmaailman tuttipulloista ja tuteista jotka vaan pilaa hampaat. Voi elämä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja toinen tulossa kirjoitti:

Miedän poika nyt vähän yli 1v. Oon imettänyt kokoajan, kun pojalla maitoallergia ja ei oikein juo soijamaitoa, vaikka se käy. Nyt oon päiväimetykset saanut pikkuhiljaa jätettyä kokonaan pois. Illalla poika kuitenkin vaatii tissiä ja nukahtaa tissille meidän sänkyyn. Yön nukkuu mun vieressä ja heräilee yön aikana noin 3-6 kertaa tissille. Varsinkin aamuyöstä heräilee tiuhaan.

Oma on vikani että oon opettanut tissille nukahtamaan! Sen tiedän ja se ei ole hyvä juttu. Mutta silloin kun poika oli pienempi niin en tiennyt siitä olevan mitään haittaa ja että sitten vanhempana tuottaisi ongelmia päästä tästä tavasta eroon! Päiväunet on nykyään vähän ongelma kun en päivällä enää tissiä anna. Nukahtaa vain vaunuihin, mutta ei yleensä edes sisällä vaan on lähdettävä ulos kävelylle. Jos on vaikka mummolla hoidossa niin sitten kyllä nukahtaa helpommin myö s sisällä.

Ollaan kokeiltu unikoulua, mutta kahden viikon jälkeen tulokset olivat vielä hyvin pieniä ja olin niin väsynyt että lopetin koko touhun. Poika tuntuu olevan todella sinnikäs!

Syksyllä poika on lähdössä hoitoon, kun minä suoritan kouluni loppuun jouluun mennessä sillä helmikuussa on tulossa toinen lapsi! Olisi kiva saada poika nukkumaan omaan sänkyyn ja kokonaan eroon tissistä.. Miten saan nuo yöheräilyt loppumaan ja lapsen tajuamaan, ettei hän tarvitse tissiä nukahtaakseen??
Auttakaa kaikki kenellä vinkkejä!!

Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu