uskonnosta

jumala on jokaisen sydämmessä tiedätkö mitä se tarkoittaa että jumalaa ei ole maailmassahan on kymmeniä suuria uskontoja jokainen uskoo omaansa, joten steiner koululla voi olla oma uskomuksensa mitä pahaa siinä on uskonto on vaan uskonto se tuo ihmiselle uskoa. ei olla niin ahdasmielisiä uskonnon takia. steiner koulu tosin on hiukan omaa luokkaa mutta mitä sitten.
212067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ongelma syntyykin siitä, että uskonnosta ei kerrota avoimesti niille, ketkä ovat laittamassa lapsiaan ko. kouluun. Toki tietysti olisi suotavaa, että ihmiset ottaisivat itse selvää asioista ennen kuin tekevät päätöksiä. Tämä ei tunnu kaikilta onnistuvan.

Äänestä
  • ne ei opeta sitä uskontoa siellä eikä astrologiaa vai mitä se on kyllähän ne kaikista tontuistakin ja metsän jumalasta kertoo mutta kyllä kaikki ymmärtää ettei ne uskontona sitä opeta. Jossakin oli että steinerpedalogiikka ja takoja lehti ja jotkut muut anstrologiset eroaa toisistaan totta kai ei ansrologiaa oppilaille opeteta. kyllähän noita salateorioita keksii.

    Äänestä

  • nikooooooooo kirjoitti:

    ne ei opeta sitä uskontoa siellä eikä astrologiaa vai mitä se on kyllähän ne kaikista tontuistakin ja metsän jumalasta kertoo mutta kyllä kaikki ymmärtää ettei ne uskontona sitä opeta. Jossakin oli että steinerpedalogiikka ja takoja lehti ja jotkut muut anstrologiset eroaa toisistaan totta kai ei ansrologiaa oppilaille opeteta. kyllähän noita salateorioita keksii.

    Ikävä huomata, että Niko ei ole oppinut Steinerkoulussa alkeellisimpiakaan kielioppisääntöjä. Toisaalta se ei ole mikään ihme, sillä kokemuksesta tiedän, että Steinerkoulun opetus on todella kehnoa.

    Äänestä

  • huolestunut vanhempi kirjoitti:

    Minä en jaksa kirjoittaa kirjakieltä, vaikka osaan kyllä kirjoittaa.

    Äänestä

  • nikooooooooooo kirjoitti:

    Jos jaksat ylipäätään kirjoittaa tänne, niin luulisi sinun jaksavan kirjoittaa oikein. Siihen ei kulu yhtään enempää aikaa eikä siitä ole mitään vaivaa, mikäli ylipäätään osaa kirjoittaa.

    Kyse ei ole kirjakielen käyttämisestä vaan siitä, että lukemani perusteella voin sanoa, että sinä et osaa edes alkeellisimpia kielioppisääntöjä. Tosin tämä on aivan tyypillistä, sillä Steinerkoulussa opetus on monesti niin kehnoa, että vielä yläasteellakaan oppilaat eivät osaa kunnolla kirjoittaa. Tonttusatuja ja outoja Jumalia kyllä korostetaan, mutta kielioppisääntöjä ei koeta tärkeiksi.

    Äänestä

  • näköjään kirjoitti:

    no ei kielioppi maailman tärkein asi ookkaan kuhan vaan ymmärtää. eikä niitä tonttuja niikään korosteta. et taida tietää asiaska kovinkaan paljoa

    Äänestä

  • nikoooooooooooooooo kirjoitti:

    Ensin sanoit, että steinerissa on oma uskontonsa, ja nyt sanot, ettei sitä käytännössä olekaan. Aika pahasti vesitit tuossa juuri oman avauksesi. Alkeellinen kieliopin hallinta ei välttämättä auta sinua pysymään hengissä, mutta auttaa antamaan itsestään täyspäisen kuvan muille.

    Ei tämä nyt ainakaan mitään parasta mahdollista peeärrää steinerille ole.

    Äänestä

  • kjgkgkjg kirjoitti:

    joo tarkoitin "oma uskontonsa kohdassa" itse steineriä ja sen juttuja. enkä jaa mitään peeärrää steineristä enkä pahemmin ylistä. mutta se on ihan hyvä koulu. enkä enää jatka tätä keskustelua.

    Äänestä

  • nikooooooooooo kirjoitti:

    joo tarkoitin "oma uskontonsa kohdassa" itse steineriä ja sen juttuja. enkä jaa mitään peeärrää steineristä enkä pahemmin ylistä. mutta se on ihan hyvä koulu. enkä enää jatka tätä keskustelua.

    kannata opetella kirjoittamaan...?

    Äänestä

  • muka kirjoitti:

    kannata opetella kirjoittamaan...?

    nuoren kimppuun!!!!!

    Äänestä

  • iski taas kirjoitti:

    nuoren kimppuun!!!!!

    höpö höpö.

    Äänestä

  • näköjään kirjoitti:

    Jos jaksat ylipäätään kirjoittaa tänne, niin luulisi sinun jaksavan kirjoittaa oikein. Siihen ei kulu yhtään enempää aikaa eikä siitä ole mitään vaivaa, mikäli ylipäätään osaa kirjoittaa.

    Kyse ei ole kirjakielen käyttämisestä vaan siitä, että lukemani perusteella voin sanoa, että sinä et osaa edes alkeellisimpia kielioppisääntöjä. Tosin tämä on aivan tyypillistä, sillä Steinerkoulussa opetus on monesti niin kehnoa, että vielä yläasteellakaan oppilaat eivät osaa kunnolla kirjoittaa. Tonttusatuja ja outoja Jumalia kyllä korostetaan, mutta kielioppisääntöjä ei koeta tärkeiksi.

    Käyttämässäsi kontekstissa sana "jumalia" kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.

    -Stenerkoulun käynyt-

    (Tosin en siellä mitään oppinut.. vasta myöhemmin olen tutustunut äidinkieleeni ;)

    Äänestä

  • nikoooooooooooooooo kirjoitti:

    no ei kielioppi maailman tärkein asi ookkaan kuhan vaan ymmärtää. eikä niitä tonttuja niikään korosteta. et taida tietää asiaska kovinkaan paljoa

    olen "maailman tärkeimpiä", mutta jotka kuitenkin kannattaa hallita oman etunsa vuoksi.

    Vaikutat tekstisi perusteella infantiililta. Et taatusti onnistu vakuuttamaan ketään Steiner-koulun kelvollisuudesta, mikä lienee kirjoitustesi tarkoitus.

    Ilmaisusi on niin kehnoa, että asiasta on vaikea saada selkoa.

    Äänestä

  • jotka eivät kirjoitti:

    voi harmi

    Äänestä

  • äidinkielen lehtori kirjoitti:

    Käyttämässäsi kontekstissa sana "jumalia" kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.

    -Stenerkoulun käynyt-

    (Tosin en siellä mitään oppinut.. vasta myöhemmin olen tutustunut äidinkieleeni ;)

    mennä viilaukseksi mutta se on actually SteIner eikä stener se sun koulusi ...anteeksi oli pakko kommentoida :D ei millään pahalla

    Äänestä

  • huolestunut vanhempi kirjoitti:

    Ikävä huomata, että Niko ei ole oppinut Steinerkoulussa alkeellisimpiakaan kielioppisääntöjä. Toisaalta se ei ole mikään ihme, sillä kokemuksesta tiedän, että Steinerkoulun opetus on todella kehnoa.

    Pakko nyt puuttua tähän opetuksen tasoon. Steinerkoulun opettajat ovat lähest ulkoon kaikki käyneet pedagogisen koulutuksen, joka on aina enemmän kuin ei mikään koulutus alalla.

    Mikä on "normaali koulujen" opettajien koulutus pääsääntöisesti, saatika opetuksen taso? Monella ei ole mitään pedagogista koulutusta. Ihan vain lukion käynneet jos sitäkään.

    Omakohtainen kokemus opettajana olemisesta siellä "tavis koulussa" sijaisena. Ensimmäisenä työpäivänäni oletin tietysti että minulle näytetään koulua, kysellään taustojani ym ym. Tosiasiassa minulle näytettiin luokkani ja anneettin aikataulut PISTE milloin ja missä. Siitä eteenpäin olin omillani. Minulla ei ole minkäänlaista pedagogista koulutusta ei lukioa, olen grafinen suunnittelija, mutta opetin näille lapsille matikkaa (oma arvosanani aikoinaan oli matikassa 6). Heh... ei tulisi kuuloonkaan Steinerkoulussa. Lisäksi minulla on lukihäiriö, mutta opetin heille myös äidinkieltä...

    Kukaan ei edes halunut nähdä henkkareitani. Olisin voinut olla mikä vaan hullu joka tuupataan alaaste oppilaita opettamaan..

    Tämä kyllä kertoo tavis koulun meiningistä vähän liikaakin (olen itse käynyt tavallisen koulun)... Mutta hei, jatketaan vaan tätä Steinerkoulun mollaamista, etenki ku siitä ei monet paljoakaan tiedä. Sanon että pyh teille raukoille jotka niin vähän viitsitte perehtyä käytäntöön, ja tuijotatte jotain yksittäisiä kirjotusvirheitä.

    Pahoittelen, en osaa kirjoittaa täydellistä äidinkieltä. Olen vain "tavis" peruskouluopettajan sijainen....

    Äänestä

  • Pussipirulainen kirjoitti:

    Ekkö nä tierä ettei totuuden puhujalla ole yösijaa. Yötä nyt kuitenkin.

    Äänestä

  • taitaa nyt kirjoitti:

    mennä viilaukseksi mutta se on actually SteIner eikä stener se sun koulusi ...anteeksi oli pakko kommentoida :D ei millään pahalla

    Olitpa tarkka!

    Äänestä

  • Pussipirulainen kirjoitti:

    Pakko nyt puuttua tähän opetuksen tasoon. Steinerkoulun opettajat ovat lähest ulkoon kaikki käyneet pedagogisen koulutuksen, joka on aina enemmän kuin ei mikään koulutus alalla.

    Mikä on "normaali koulujen" opettajien koulutus pääsääntöisesti, saatika opetuksen taso? Monella ei ole mitään pedagogista koulutusta. Ihan vain lukion käynneet jos sitäkään.

    Omakohtainen kokemus opettajana olemisesta siellä "tavis koulussa" sijaisena. Ensimmäisenä työpäivänäni oletin tietysti että minulle näytetään koulua, kysellään taustojani ym ym. Tosiasiassa minulle näytettiin luokkani ja anneettin aikataulut PISTE milloin ja missä. Siitä eteenpäin olin omillani. Minulla ei ole minkäänlaista pedagogista koulutusta ei lukioa, olen grafinen suunnittelija, mutta opetin näille lapsille matikkaa (oma arvosanani aikoinaan oli matikassa 6). Heh... ei tulisi kuuloonkaan Steinerkoulussa. Lisäksi minulla on lukihäiriö, mutta opetin heille myös äidinkieltä...

    Kukaan ei edes halunut nähdä henkkareitani. Olisin voinut olla mikä vaan hullu joka tuupataan alaaste oppilaita opettamaan..

    Tämä kyllä kertoo tavis koulun meiningistä vähän liikaakin (olen itse käynyt tavallisen koulun)... Mutta hei, jatketaan vaan tätä Steinerkoulun mollaamista, etenki ku siitä ei monet paljoakaan tiedä. Sanon että pyh teille raukoille jotka niin vähän viitsitte perehtyä käytäntöön, ja tuijotatte jotain yksittäisiä kirjotusvirheitä.

    Pahoittelen, en osaa kirjoittaa täydellistä äidinkieltä. Olen vain "tavis" peruskouluopettajan sijainen....

    Ja sijaiset eivät myöskään steiner-koulussa ole päteviä luokanopeja. Itse olen peruskoulussa pääsääntöisesti tavannut ihan ok sijaisija, hehän ovat muutaman päivän niin en olisi niin huolissani heidän akateemisista taidoista. Ja mikä plussaa peruskoulussa pärjää sijaisena erittäin hyvien kirjasarjojen openoppaiden avulla. Toisin kun taas niitä ei steinerissa ole. Jos vaikka opetat matikkaa, niin on openoppaassa tarkat ohjeet miten voit opettaa ja havainnollistaa asian. Jos se taas on omaa alaasi, niin vaan mielikuvitus on rajana opetuksessa, mutta ainakin openoppaan avulla se sujuu hyvin : )

    Äänestä

  • et pääse vakituiseksi opeks... kirjoitti:

    En haluakkaan opettajaksi, mutta moni tällä koulutuksella on päässyt sijaiseksi... en kyllä ole tavannut niin epäpätevää sijaista steinerissä... (minun havainto)

    Kyllä steinerissa on oppikirjoja ylemmillä luokilla, ja opettajat seuraavat opetussuunnitelmaa siinä missä muutkin koulut. Onhan opettajilla esim. matikan kirjat joista opettaa.

    Et silleen

    Äänestä

Nikolle. Lapsena sitä kokeilee juttuja, kuten nettikirjoittelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nikooooooooooo kirjoitti:

jumala on jokaisen sydämmessä tiedätkö mitä se tarkoittaa että jumalaa ei ole maailmassahan on kymmeniä suuria uskontoja jokainen uskoo omaansa, joten steiner koululla voi olla oma uskomuksensa mitä pahaa siinä on uskonto on vaan uskonto se tuo ihmiselle uskoa. ei olla niin ahdasmielisiä uskonnon takia. steiner koulu tosin on hiukan omaa luokkaa mutta mitä sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu