Mitä eroa mielestänne on iältään ´nuorien´ ja ´vanhojen´vammaisten ihmisten suhtautumisella vammaansa ja elämään yleensä? Onko asiat kuitenkin enemmän persoonakohtaisia? Onko nuorilla vammaisilla ihmisillä vanhoja vammaisia ystäviä ja vanhoilla vammaisilla ihmisillä nuoria vammaisia ystäviä myös? Onko sukupolvien välinen kuilu olemassa vammaisten ihmisten kesken? Entä eri vammaisryhmien suhteet? Entä vammaiset miehet ja naiset keskenään? Onko kunnioitusta toisiinsa ja arvostusta? Miksi vammaiselle miehelle tai naiselle on niin tärkeää löytää ´terve´ kumppani? Onko se halu terveeseen kumppaniin joskus egon jatke? Vai voiko kumppani olla myös toinen vammainen, jos yhteys löytyy? Ajattelevatko vammaiset ihmiset yleensä itsestään, että ovat jotenkin parempia kuin muut vammaiset? (Luin jostain tutkimuksesta niin). Onko vammainen-sana hyvä? Mikä muu sana se voisi olla? Mitä, jos vammaisista ihmisistä tehtäisiin samanlainen TV-ohjelma kuin Manne-TV:)? Mikä vuodenaika on paras?
Kauniita kesäpäiviä kaikille!
Kauniita kesäpäiviä kaikille!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Onhan se sana "vammainen" siis hyvä sana, ja kuvaa sitä aihetta. Mutta siitä on tullut myös haukkumasana. Eli on sillä ikäväkin kaiku. :(
En osaa vastata kysymyksiisi, vaikka olen ollut vammaisten kanssa tekemisissä koko ikäni.
Romano-tv parani huomattavasti kun sieltä heitettiin mannet ulos.
Jos Inva-töllössä esitettäisiin huumorin kera edes osa niistä sikamaisuuksista joita vammaiset joutuvat nykysuomessa kokemaan ohjelma lakkautettaisiin valllanpitäjien toimesta oitis.
Eihän tälläkään palstalla saa keskustella vammaisten todellisista ongelmista yhtään mitään.
Sanotaan, että uteliaisuus ei kuulu sivistykseen ja sitten, että uteliaat ihmiset elävät pitempään:) Miten vaan.... Ja mitähän ne todelliset ongelmat sitten ovat, joista ei voi keskustella täällä?
Siis oikeesti toisen vammaisen kohtaamiset on hyvin vähissä. tietenkin omaa onnistumistaan mitaa sillä miten on saavuttanut asemaa, eikä sitä näe miten toinen on jomkun asian saanut tai jäänyt paitsi, ei sellaiset asiat ole julkisia...
Sitten mitä tulee tuohon haluaako vammainen terveenkumppanin. vastasin asiaan yhdelle ystävälle tekstarissa. Ei kukaan halua itselleen saman kohtalon käynyttä ihmistä, jolla elämä on ollut aina helvettiä. Terve kumppani on vammaiselle mahdollisuus ja tiedän sen että terveissä ihimisissä on niitä joille ajatus ei ole mahdoton, se vaan on niin että se joku vaan ei sitten salli myöntää asiaa. Vammaisen ja terveen ihmisen välisessä suhteessa vain se avain on sen terveen ihmisen puolella... jos vammainen tekee aloitteen suhteeksi, niin ei taida aivan upota.
onhannäitä syitä vielä lisääkin. Ei vammainen välttämättä etsi kesäkissaa... ja talouden pitää olla kestävällä pohjalla, että se toimii... jos talous romahtaa, niin vammaisen syyhän se on, eli vammaisen pitää tuoda vähintään 55% pakollisista yhteisistä menoista.
Nämä syitä, miksi itse olen taka-alalla.
Tule pois sieltä taka-alalta!
Minusta nuo sun kertomat taloudelliset syyt ym on ihan puppua,luuletkos että terveiden parisuhteissa tulot aina menee tasan?
Muistan että olet mies ja sulla taitaa olla vieläkin se kivikautinen olettamus että miehen pitäisi elättää naista tai olla päärahantuoja,ei nykyään.
Myöskään vammainen ei ole mitenkään altavastaajana parisuhdetta aloitettaessa välttämättä.
Kyllä vammainen voi "ottaa kesäkissan" tai harrastaa yhdenillanjuttuja siinä missä muutkin,epäilen että sinulla on ollut vain yksittäisiä huonoja kokemuksia joista johtuen itsetuntosi näissä jutuissa on alhaalla.
Kukaan ei löydä sinua jos vetäydyt takavasemmalle...
Kuule Julia, Ajattele jos ollaan parisuhteessa ja toinen on otettu sivuvaunuun vain sen vamman takia. menot on vaikka 800e kuukaudessa ja se vammainen maksaa niistä 160 euroa, ja terve sitten sen 640 euroa.
Sitten tulee yllättävä tilanne, että se terve vaikka sairastuu ja sen tulot tippuuu, nii miten ihemeessa sä sitä huushollia pidetään koossa?
Se vammainen saa varmasti talouden pitoon yksinollesaan tukia niin, että pärjää... mutta se terve jonka terveys menee, nii saa sairaspäivärahaa sit ansiosidonnaisen mukaan...
Ja mitä muuta... jos alkaa ahdistaa, nii se terve alkaa helposti syyttää sitä huonompaa kaikesta... Ja jos yhteenlaskettujen tulo on normista vaikka 60%, nii miten ihmeessä sitä teet sellaisen ns. elämässä selviytymisen suunnitelman ja uskot sen parisuhteen toimivan. Minä vaan kysyn, vaikka olenkin se liikuntavammainen.
Ei sitä mennä tosta vaan toisen siivelle tai oteta toista elään omaan elämään, jos tulot on pienet. Se vaatii tosi paljon rakkautta ja välittämistä ja ennen kaikkea sitä hyvää taloudellista pohjaa... lisäksi sen vammaisen pitää tuoda paljon enemmän kuin sen terveen, että se olisi uskottavaa! TÄÄ ON TOSI!
harjoittaa sitä parisuhdetta 800€/kk Bulgariassako?
Tää tarkoittaa sitä, että ne yhteisten menojen osuus on se 800€ kuukausessa jolla hyvin suunniteltu talous kahden ihmisen ylläpitämänä toimii.
Vai onko tää maailma todellakin niin, että kaikki menee mikä tulee? Nyt ymmärrän asian. Idea oli se, että pakollinen vuokra ( asumiskulut sähköt ja vedet), sähkö, tvmaksu, internetmaksu ja kodin hankinnat tehdään tuosta 800e maksusta kuukaudessa. Tietenkin sitten ruokaan yms. pitää olla rahaa erikseen.
Mutta milläpä huonoilla tuloilla elävä saa edes tuosta summasta kokoon puolta edes yksin... siinä sit toisen siivelle. Hyvää minä ajan, kun sanon, että pitää olla suunnitelma ennen ku sotkee elämäänsä.
...sit laajemmin kiinnostaa nää jutut :(
vastataan sitten kerran kunnolla, nii pääsee tästä eroon.
1. ´nuorien´ ja ´vanhojen´vammaisten ihmisten suhtautumisella vammaansa ja elämään yleensä?
vastaus: Nuori kait suhtautuu elämään pettyynemmin, kuin vanhempi. Nuori vertaa itseään lähellä oleviin terveisiin ja menee rajansa ja mahdollisuuksien yli. Vanhempi on totuuden kanssa lähempänä tervettä ja osaa suhtautua itseensä samalla tapaa kuin tervekkin ja hyväksyy omat vajaavuutensa. Tämä muuten on usein se tie, millä saa terveeltäkin sitten hyväksytymmän ihmesen osan. Kun hyväksyy itsensä, niin muutkin huomaa, että tuossa on jotain kivaa.
2. Onko nuorilla vammaisilla ihmisillä vanhoja vammaisia ystäviä ja vanhoilla vammaisilla ihmisillä nuoria vammaisia ystäviä myös?
Vastaus: Vammaisen kohtaaminen toiselle vammaiselle on kait kiinni siitä, millainen on vammaisen elinympäristö. jos kuuluu johonkin yhteisöön, nii vammainen kohtaa toisen vammaisen helpommin, mutta niitä tilanteita voi olla, että ei kohtaa tai pääse edes keskustelemaan. Kovin yksillöllistä. Minä ainakin mielummin kohtaan terveitä ihmisiä ja hyväksyn muut vammaiset. Kuka tahansa voi olla vammaisen ystävä ja sama myös että kenestä tahansa voi tulla vammaisen vihaama.
se ikäerojen kuilu on sama ku terveilläkin.
3.Miksi vammaiselle miehelle tai naiselle on niin tärkeää löytää ´terve´ kumppani?
VASTAUS: Terve ja elämässä kokenut etsii mielellään ihmisiä joiden kanssa on samoja asioita. Mielestäni vammaiselle voi olla omien ongelmien kanssa tilanne jossa olisi kiva, jos kumppani olisi terve. Terve kumppani tuo vammaiselle mahdollisuuden saada lisää ystäviä. Vammainen kumppani terveelle taas avaa uusia teitä erilaiseen elämään, ja saattaa tasata ajatusmaailmaa... siinä mitataan sitten ne kaveritkin, että ketkä on oikeita ystäviä.
Tottakai vammaiselle terve kumppani on voimaa antava ja onnistumisen osoitus... ei EGON tai kikkelin jatke. Onhan suomi yhdenvertainen maa? ONHAN? Kaikkihan saa ajatella aivoillaan.
4. Manne telkkari
Vastaus: Imittaattori Reijo Salminen on paheksinut Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan ohjelmaa, jossa viittomankielisistä tehtiin pilaa... eiks oo nii, että kenestäkään, joka on ilman omaa syytään erilainen, nii ei tehdä mitään parodiaa? Johonkin leffaan voi sopia joku detaali ja se on hauska, mutta sit ku sitä tulee puoli tuntia viikossa vuoden ajan, nii se ei oo kivaa. esimerkki hauskasta parodiasta oli HOT SHOTS 1, jossa lentotukialuksen kannella oli invalidipaikka hävitäjälle, ja se tilanne, kun ns. terve ajoi hävittäjän sinne, ja pyörätuolissa ollut lentäjä kirosi sitä....
Mutta tälläistä. toivottavasti olet terve, ja ymmärrät jutun.
Kiitos vastauksesta. Toi lentotukialusjuttu oli kutkuttavan hyvä:) Ja muutenkin toi vastaus on kyllä hyvin mietitty, mutta minua kuitenkin hiertää edelleen toi juttu, että terve kumppani on onnistumisen mitta. Vähän sama kun vanhemmat sanoo syntymättömästä lapsestaan, että sama onko tyttö vai poika kunhan on terve.... ja kuitenkin yleensä rakastavat sitten sitä vammaista lastaan ja pitävät muiden lastensa kanssa tasavertaisena. Vai olikohan toi nyt vähän ontuva vertaus? Ainahan sitä ihminen parasta itselleen ja lapselleen toivoo, ääh, en osaa sanoa mikä hiertää juuri tuossa kohtaa.
Minusta onnistunut ihmissuhde yleensä on mahdollisuus ja elämää avartava oli sitten terve tai vammainen kumppanina kenellä hyvänsä. Omat hyvät ja huonot puolet kaikissa asioissa yleensä on ja haasteensa, mutta omien arvojensahan mukaan jokainen elää?
Ja tästä terveydestä en oikein tiedä kun ei ole viimeaikoina tutkittu....:)
Vastauksena edelliseen pohdintaasi: Ehkä tuossa on kyse vähän samasta asiasta kuin miksi ihminen haluaa hyvännäköisen kumppanin. Jos oma itsetunto ei ole kunnossa, niin jatkuva oman vammaisuuden näkeminen toisessa voi olla ongelma. En usko, että kyse on niinkään taloudellisista seikoista tai uusien ystävien saannista. Vammaisenkin kumppanin kautta voi saada uusia ystäviä ja ulottuvuuksia elämään.
itse liikuntavammaisena ajattelen tuota kumppanuus asiaa näin.
Vammaisella on oma piiri, missä liikutaan, sitä piiriä on vaikea muuttaa....
Mutta sama on terveelläkin. jos hän nyt sattuu suhteeseen vammaisen kanssa, niin ei hän sitä terveiden piiriä jätä minnekkään. Jos se vammainen kumppani ei kelpaa muille terveille, nii se on osotus sitten kaveruudesta.
En kiellä etteikö vammaisetkin ole terveiden kanssa, mutta ne ydin piirit kuitenkin on sit aina olemassa....
Ja jos terve hyväksyy vaimmaisen kumppanin, niin se tarjoaa sitten sen väylän vammaisellekkin terveiden tasapuoliseen maailmaan.
Sinänsä kumma kysymys miten nuori tai vanha vamppi suhtautuu omaan vammaansa..nuori on muutenkin elämässään vielä monissa asioissa etsimässä itseään, joten oma suhtautuminen vammaisuuteensakin on vielä muodostumassa. Ei siinä suhteessa ole helppoa terveilläkään, jaksan aina muistuttaa että terveilläkin on omat murheensa.
Myöskin se aikakausi ero on huomioitavaa, eli nyky-yhteiskunta suhtautuu vammaisuuteen eri tavalla kuin kenties vanhemman vampin nuoruudessa (mistä hän on suhtautumisensa hakenut), myös matkustelu on helpompaa ja tietenkin eri mediat (internet) luovat helpompia tapoja löytää kohtalotovereita ja sielunkumppaneita.
Miksi vanhojen ja nuorten vammaisten edes tulisi olla enemmän ystäviä keskenään kuin terveidenkään??? Tottakai esim.vinkkejä apuvälineistä tai hoidosta yms.voi antaa nuoremmille että jaksaa ja pysyy kunnossa pidempään, mutta eikai sitä miksikään sydänystäviksi tarvitse tulla vain sen takia että ainoa yhdistävä seikka on vammaisuus. Kaikenlaisessa ystävyydessä ja kaveruudessa ne kemiat taitavat olla se tärkein seikka, oli terve , nuori tai vanha!
Ajatuksia herättää tuo kysymys terveestä kumppanista vampille. Totta on se itsetuntoasia, myönnän ainakin omalla kohdallani hakeutuvani suhteeseen "terveen" kanssa, ja onhan se myös jonkinlainen "egonjatke", kukapa kieltäisi että vamppina olisi hieno olla kauniin/komean terveen ihmisen kanssa..parisuhteen jatkuessa ja vakiintuessa tämän painoarvo kylläkin vähenee selkeästi. Olen yrittänyt joskus toisin toimia(tapailla vamppia), ja huomannut että näen tavallaan oman vammaisuuteni ns.peilikuvana toisesta ja enkä jollain tavalla halua jatkuvaa muistutusta omasta erilaisuudestani, vaikka toinen ihminen olisikin fiksu ja rakastettava. Oma itsetuntoni jaksaa oman vammaisuuteni, mutta kahta se ei oikein jaksa. Ja onhan se elämä kuitenkin helpompaa kun parisuhteen toinen puolisko on terve, valitettavaa mutta totta. Olisiko niin että terveen ja vammaisen suhteessa toisen vammaisuus on vain yksi osa elämää,jota ei tarvitse edes aina muistaa, mutta kahden vammaisen suhteessa itse vammaisuus saa suuremman painoarvon jo käytännön syistä...?
Jos vammaiset tekisivät itse oman viihdeohjelmansa, niin se kiellettäisiin heti, koska meillä on niin oma ja rankka huumori että tervetavis ei sitä kestäisi, olisi liian mautonta eikä se heille aukeaisi.
Ja niin joo...mä ainakin olen paljon parempi vamppi kuin muut, ja olenhan parempi tieliikenteessäkin kuin muut autoilijat, ja olen parempi siinä tässä ja tuossa..(eli se paremmuus on täysin luonteesta kiinni..;)..)
Niin, tottahan se on, että nuori vammainen vasta muodostaa käsitysttään tästä elämästä kuten yleensä nuoret.... (Olihan se vähän retorinen kysymys). Nyky-yhteiskunta suhtautuu vammaisuuteen myönteisemmin kuin ennen. Siitä kai hyötyvät kaikenikäiset vammaiset? Vanhatkin vampit pystyvät sitten nyky-yhteiskunnassa ollemaan näitä ikinuoria `Aira Samulineja`:)
Jos olisin terve, en pitäisi ajatuksesta, että joku vamppi nostaisi itsetuntoaan terveyteni ja `kauneuteni` kustannuksella ja jos taas olisin vamppi en tuntisi olevani henkisesti itsenäinen tällaisessa suhteessa:). Toisaalta eihän kumppania valita/löydetä yhden kriteerin perusteella. Ja voihan sillä ei-vampillakin olla niitä itsetunto-ongelmia, aivan kuten totesit on terveilläkin omat murheensa.
Ihailen kyllä ihmisiä, joilla on `munaa´ olla oma itsensä miehenä/naisena/vamppina. Kuinkahan moni ihminen todellisuudessa sitten on...
Mietin asiaa uudemman kerran että onko se kuitenkaan egonjatke jos vampilla on terve kumppani..
Kuten joku mainitsi,se riippuu aivan missä ympäristössä ja porukoissa vamppi liikkuu.
Jos ystävät ja tuttavapiiri ovat terveitä, niin ehkäpä sitä hakee kumppaniakin terveiden parista, eli se ei ole egonjatketta tai itsetunnon kohotusta vaan samankaltaisen hakemista kuin kavereiden kumppanit..jonkinlaista egonjatketta ehkä on se jos vamppi on samoilla "kumppanimarkkinoilla kilpailukykyinen..;)" terveiden kanssa vammastaan huolimatta...joillekin terveille tämä voi olla arka paikka ja siitä se egonjatke-ajatus ehkä juontuu..
(montako kertaa egonjatke-sana..)
En tunne juuri muita vammaisia, sillä ystväni ja perheeni ovat "tavallisia". Kävin ala-asteen vammaisten koulussa, mutta sen jälkeen en ole juuri osallistunut vammaisille tarkoitettuihin yhteisöihin tai tapahtumiin.
Minulle kelpaa varmasti nyt jo "tavallinen" tai vammainen kumppani, mutta rajanveto on nyt muutenkin vaikeaa. Onko esimerkiksi iso lihavuus vamma? Ei se virallisesti ole, mutta rajoittaa monen elämää enemmän yhtä paljon kuin jokin lievä liikuntavamma.
Olen aivan selvästi eri sukupolvea kuin vanhemmat ihmiset, olivat vammaisia tai eivät. Ei tässä esimerkiksi pyörätuolissa istuminen ole kovin ratkaiseva tekijä.
En kuvittele olevani parempi kuin muut vammaiset, mutta olen onnellinen siitä, että voin elää melko itsenäisesti, olen saanut työpaikan jne. Tällaiset asiat tuovat elämän mahdollisuuksia lähemmäs taviksia.
Olen vielä sinkku ja 29 v., joten seuraavaksi saatan etsiä kumppania jonkun vammaisyhteisön kautta. Sitä en ole tähän asti tehnyt.
Sanoisin että vammaisen suhtautuminen itseensä ja ajatuksiin siitä mitä terveet hänestä ajattelevat ovat hyvin pitkälti muodostuneet niistä mahdollisuuksista ja asenteista jotka yhteiskunnassa vallitsivat silloin kun vammainen oli nuori tai lapsi.
Vanhempien ikäpolvien vammaiset korostavat mieluummin omaa erilaisuuttaan ja vamman aiheuttamia haasteita ja tarkemmin ajateltuna hehän näin toimien ovat omalta osaltaan olleet mahdollistamassa ne muutokset ja parannukset yhteiskunnassa joista me nuoremmat pääsemme nauttimaan. Nuoremmat vammaiset korostavat tasa-arvoisuuttaan. Sitä että heillä on ja pitää olla samat mahdollisuudet kuin muillakin, vamma on yksi ominaisuus ei ihmisen ainut olemassaolon mitta.
Minusta on hienoa että tämä kehitys jatkuu edelleen. Minua nuoremmat vammaiset voivat suunnitella elämäänsä vielä vapaammin ajattelamatta pelkästään mitä esteitä vammaisuus tuo. Sen mahdollistaa parantuneet asenteet, vammaisten huomioiminen paremmin eri elämän alueilla, tekniikan kehitys yms.
Nämä ovat vain omia käsityksiäni eivätkä perustu kovinkaan moniin kokemuksiin vanhemmista vammaisista kun en heitä paljoakaan tunne. Yhdistystyössä ero kuitenkin korostui siinä että vanhemmat vammaiset halusivat toimintaa vammaisten kesken nuoremmat taas toimintaa joka johtaisi kanssakäyntiin terveiden kanssa.
iällä ei oo niinkään merkitystä, kun ajatellaan vammaisten suhtautumista omaan vammaansa, ja elämään vammaisena..vaan sillä että miten se vamma on tullu, eli siis jos on synnynnäinen, niin yleensä vammainen suhtautuu siihen positiivisesti, ja niitä sitten masentaa ja ahdistaa jos on sattunu joku vahinko joka johti vammautimiseen..ja senhän tietysti ymmärtääkin, itsekin varmasti olisin jos olisin syntyny "terveeksi" ja sitten jossain vaiheessa vammautunu