Tekstiä laatikkoon?

Minulla on koneella uusi tuttavuus nimeltä OpenOffice ja nyt puskee ongelmaa. Miten saan lisättyä tekstinkäsittelyohjelmassa piirtämääni laatikkoon ts. kehykseen tekstiä yksinkertaisimmalla menetelmällä? Kuinkas pääsen tarvittaessa takaisin laatikkoon muokkamaan tekstiä?
41805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei,

riippuu vähän OOo -versiosta ja käyttöjärjestelmästä. Periaatteessa toimii kaikissa samalla tavalla, mutta käytännössä saattaa olla pikkueroja. Esim. kun luot tekstikehyksen, joissakin versioissa on sellainen vika, että joudut napauttamaan tekstiä tekstikehyksen ulkopuolella ennen kuin ohjelma antaa kirjoittaa kehyksen sisälle. Sen jälkeen kaiken pitäisi sujua yksinkertaisesti: kursori vaan hiirellä kehyksen alueelle ja kirjoittamaan.

Äänestä

Ilmaisin epäselvästi. Siis jos itse teen suorakulmion (alareunan palkista), johon haluaisin sisään tekstiä, onnistuuko se OpenOfficessa? En itse siinä onnistunut, kompastuin vain kaiken maailman ankkureihin ja homma tyssäsi. Wordissähän siihen suorakulmioon saa tekstiä, kun painaa hiiren oikeaa nappia ja valitsee "Lisää tekstiä".

Äänestä
  • Suorakulmio-työkalu on tarkoitettu lähinnä visuaaliseksi elementiksi, ei niinkään tekstisäiliöksi. Jos haluat tekstiä laatikkoon, kannattaa käyttää Teksti-työkalua (kuvake, jossa on joko A-kirjain ja sen vieressä kirjoituskohdistin (Linux) tai T-kirjain (Windows)). Kun piirrät asiakirjaan tekstikehyksen, se on automaattisesti kirjoitustilassa, ja kirjoituskohdistin on kehyksen oikeassa yläkulmassa. Kun olet kirjoittanut tekstin, napsauta hiirellä kehyksen ulkopuolella. Nyt kun napsautat tekstikehystä yhden kerran (tekstikehyksen ympärille ilmestyy vihreät tarttumaneliöt), pääset muokkaamaan tekstikehyksen asetuksia (esimerkiksi taustaväriä tai reunaviivan tyyliä ja paksuutta) napsauttamalla kehystä uudelleen hiiren kakkosnapilla. Tekstiä voit muokata kaksoisnapsauttamalla kehystä.

    Huomaa, että jos piirrät tekstikehyksen ja napsautat hiirellä sen ulkopuolella ENNEN kuin kirjoitat kehykseen mitään, kehys poistetaan (näin ainakin OOo 2.2.1-versiossa). Kirjoita siis kehykseen jotakin ennen kuin poistut siitä, kaksoisnapsauttamalla kehystä voit myöhemmin muokata tekstiä.

    Tekstikehyksessä ei oletusarvoilla ole reunaviivaa, eikä taustaväriä. Nämä saat kuitenkin helposti asetettua edellä mainitulla tavalla, eli napsauttamalla kehystä hiiren kakkosnapilla. Avautuvasta valikosta Viiva... -komennolla voit asettaa reunaviivan tyylin, värin ja paksuuden. Alue... -komennolla voit asettaa tekstikehyksen taustavärin. Teksti... -komennolla taas voit määrittää tekstin etäisyyden reunaviivasta.

    Äänestä

  • ...tai tuplanapsauta suorakaidetta, jolloin pääset muokkaamaan suorakaiteen sisältämää tekstiä. Toimii sekä Drawissa että Writerissa.

    Teksti on oletuksena keskitettynä vaaka- ja pystysuunnassa. Tämän voi asettaa toiseksi napsauttamalla piirrosobjektia, valitsemalla "Teksti" ja siitä tekstin ankkuri vaikka vasempaan yläkulmaan.

    Lisäksi voi käyttää tekstiobjektia, kuten edellä jo mainittiinkin.

    Kolmas vaihtoehto on käyttää tekstikehystä (Lisää -> Kehys). Se käyttäytyy hieman eri tavalla kuin piirrosobjektit ja mahdollistaa mm. tekstin juoksutuksen kehyksestä toiseen, mutta sillekin voi asettaa reunuksen ja taustan.

    Tekstiä voi kirjoittaa itse asiassa minkä tahansa piirrosobjektin sisään. Tarkempaan asetteluun on sitten sekalaisia asetuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helle-Hellu kirjoitti:

Minulla on koneella uusi tuttavuus nimeltä OpenOffice ja nyt puskee ongelmaa. Miten saan lisättyä tekstinkäsittelyohjelmassa piirtämääni laatikkoon ts. kehykseen tekstiä yksinkertaisimmalla menetelmällä? Kuinkas pääsen tarvittaessa takaisin laatikkoon muokkamaan tekstiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu