Turvallisuus

TSalminen

Suomessa on nykyään riittävästi huvipuistoja ja ilmeeltään ne poikkeavat huomattavasti toisistaan.
Yhtälailla, kuin yleisilmeeltään, ne pikkeavat toisistaan myös sensuhteen, kuinka niissä on eri turvallisuusasiat otettu huomioon.
Vaikka nykyään on käytössä erilaisia tarkastusmenetelmiä, niin silti yleisen- ja työntekijöiden turvallisuuden valvominen on kuitenkin ns. lapsenkengissä.
valvojilla ei ole ammattitaitoa, kokemusta, välineitä yms. riittävän tehokkaan valvonnan toteuttamiseen, koulutuksessakin on toivomisenvaraa.
Paljon vaikuttaa siltä, että valvonnan takana on itse ne tahot, jotka puistoja pyörittää ja tarkastajat toimii sitten senmukaan, kuinka heitä puistossa ohjataan ja mitä heille näytetään.
Jotain saatetaan piilottaa tarkastajan silmiltä, eli kätkeä.'
Tarkastajaa voidaan johdatella tarkastuksen aikana kiinnittämään huomion asioihin, mitkä on ok ja jättää ne rempallaan olevat asiat piiloon.

Työntekijöiden turvallisuuskysymykset tuntuvat olevan heidän itsensä vastuulla, mikäli vaan saavat mahdollisuuden hoitaa omaa turvallisuuttaan.
Usein taitaa olla niin, että mikäli työntekijä huomauttaa ylemmille tahoille puutteista on vastauksena "ole hiljaa ja tee työsi, mikäli haluat sen säilyttää".
Vaikka muuta ulospäin näytetään ja kerrotaan, niin liikaa asiat on tuolla tasolla.
Voisi sanoa niin, että harrastelijat koittavat hoitaa asioita, mitkä kuuluu ammattilaisille ja niille, jotka osaavat hommansa, mutta minkäs teet, kun täällä saa kuka tahansa puuhastella miltei mitä tahansa.
"Mielenkiintoista" seurata, mihin tämä nykyinen suuntaus johtaa ja mitä tapahtuu ja missä seuraavaksi.

6

1252

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nakki007

      BLA BLA YADA YADA YADA...

    • powerparkkiin...

      Siellä jos jossain suomen huvipuistoista on kunnon turvallisuus koulutus..tarkastaja käy kerran viikossa..Turha yleistää pääpomoja laiminlyöjiksi!Powerparkissa nimenomaan nämä"pääpomot" ovat vaativimpia kaiken suhteen, mukaan lukien turvallisuuden! Ja tämä kyseinen onnettomuus joka sattui powerparkissa niin oli täysin laitteenkuljettajan omavika! Mitä menee laitteen ollessa käynnissä KIELLETYLLE vaara-alueelle! Ihan niin kuin jotain kenkää ei kerkeäisi hakemaan myöhemmin!

      En nyt tarkoita tällä puheellani sitä, että olisin kylmä sydäminen ihminen, kyllä se muakin kosketti, mutta turha syyllistää powerparkkia siitä..laitteessa ei ollut vikaa, turvallisuus koulutuksia on annettu..saa vain todeta,että laitekuljettajalla tuli erittäin suuri virhearvio..

      • TSalminen

        Koulutuksia voidaan järjestää vaikka kuinka ja tarkastajat saa rampata vaikka tunnin välein, mutta ei se takaa turvallisuutta.
        Olkoon laitteet kuinka hienoja ja uusia, niin vaaransa niissäkin on.
        Yleensäottaen huvipuistolaitteet on sellaisia, että jos niitä käytettäisiin muualla, niin harva saisi käyttöluvan.
        Huvipuistolaitteisiin tulisi saada sellaiset turvajärjestelmät, kuin muiltakin konedirektiivien alaisita laitteilta vaaditaan ja tässä tarkoitan työkoneita.
        Koulutusten järjestäjien pitäisi huolehtia siitä, että kerrotut asiat on myös ymmärretty, eikä vaan tentitty.
        Ei nuo asiat yksin Poeria koske, vaan sama ongelma on kaikilla muillakin puistoilla, joillain enemmän ja joillain vähemmän, muualla ei vain ole sattunut vielä mitään pahempaa.
        Poweri nyt sattui olemaan se eka, jossa noin kävi.
        On laadittu hienoja tarkastusohjelmia ja järjestelmiä huvipuistoja varten, mutta mitä se auttaa, jos tarkastajien tietotaidon taso on mitä on, eli ei välttämättä ymmärrä kokonaisuutta ja tässä viittaan näihin uusiin kuntien terveystarkastajien tarkastusohjelmiin ja ohjeisiin.
        Paljon on parannettavaa tuollakin alalla, mutta toivottavasti ei enää montaa onnettomuutta tarvita, jotta asiat saadaan kuntoon.

      • ekana???
        TSalminen kirjoitti:

        TSalminen kirjoitti seuraavaa:
        Poweri nyt sattui olemaan se eka, jossa noin kävi.

        Onko TSalminen unohtunut vuosien varrella Lintsin laitteissa kuollet työntekijät ja asiakkaat?

    • lisuus

      Powerparkin laitteet ovat tuoreemmasta "päästä" ja laiteturvallisuus hyvällä tolalla verrattuna muihin paikkoihin.
      Toinen juttu on sitten huvipuistolaitteiden turvallisuus yleensä. Työelämässä liikkuvia osia sisältävät laitteet pitää olla yleensä konedirektiivin mukaan suojattu (ja osa erityislaitteista esim. moottorisaha omien standardien mukaan) ja sihen verrattuna uusienkin huvipuistolaitteiden turvallisuus on huono. (esim. vaara-alueelle ei pääse laitetta pysäyttämättä ja suoja-aidat on melko korkeat yms.).
      Pahimmat huvilaitteet ovat kuitenkin mielestäni markkinoilla yms. olevia vanhoja karusellejä joissa on hyvin huonosti estetty laitteen liikkuviin osiin törmääminen, takertuminen tai puristuminen (esim. "omille teilleen hetkeksi" karanneen pikkunassikan pääseminen vaara-alueelle ja osumariski keinuihin yms.).

    • että..

      kun linnanmäen vuoristoradassa kuoli ihminen, niin hän oli avannut lukituksen ja tippunut radan eteen, minua ihmetyttää se, että miten lukituksen saa auki, aukeaako se, jos yrittää työntää sen auki, vai?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      196
      1892
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      997
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      137
      962
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      728
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      678
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      666
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      24
      664
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    Aihe