Miksi esim. suomi ei ole ponnekkaasti ajanut maailmanjärjestöissä YK - Unisef, että saataisiin aikaan kansainvälinen sopimus, jossa lapsiin kohdistuva adoptiotoiminta hoidettaisiin vain ja ainoastaan kunkin maan sisäisenä asiana?
Esim. pela toimii juuri päinvastoin, vaikka lapsia pitäisi auttaa?
Esim. pela toimii juuri päinvastoin, vaikka lapsia pitäisi auttaa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
että adoptiossa ei ole kyse lasten auttamisesta vaan perheen ja kodin antamisesta lapselle, joka on ne menettänyt. Kaikki lapset vaan eivät voi synnyinmaastaan kotia ja perhettä saada.
No eipä tietenkään, sillä ne tietyt järjestöt, ministeriö mukaan lukien ovat tekemässä bisnestä.
Eivät sahaa omaa oksaansa poikki ja muita järjestöjä tai instansseja ei ole, joka alkaisi asiaa ajamaan.
Joku yksityinen henkilö ja/tai Eu-edustaja voisi pistää asian vireille?
joka on samanlainen Pelan ajatusten kanssa:
"Kansainvälinen adoptio ei ole ensisijainen vaihtoehto hädässä olevalle lapselle. Ensimmäinen keino on auttaa biologisia vanhempia itse huolehtimaan lapsistaan, toisena keinona etsitään adoptiovanhempia omasta maasta. Vasta kolmantena keinona voidaan harkita kansainvälistä adoptiota, koska lapsen siirtyminen maasta toiseen tuottaa aina joitakin ongelmia. Siksi on tärkeää, että päätös adoptoida lapsi toisesta maasta tapahtuu kypsän harkinnan jälkeen."
Tämän löydät interpedian sivulta:
http://www.interpedia.fi/adoptio/index.html
Molemmat järjestöt tekevät laajaa tukitoimintaa kansainvälisesti ja myös sellaisissa maissa, jotka eivät ole Suomen adoptiokontakteja.
Juuri tämän ko. kannan vuoksihan esitin kysymyksen.
Lapsia revitään juuriltaan vain itsekkäiden omien tarpeiden tyydyttämiseksi.
Pitäisihän tällaisten järjestöjen, jotka kutsuvat itseään lastensuojelujärjestöksi, ottaa huomioon myös tässä tapauksessa se lapsi.
Ymmärrän kyllä, että jos järjestöön on palkattu henkilö hoitamaan ja luomaan ulkomaan kontakteja, niin hän tietenkin pyrkii näitä tehtäviään hoitamaan, jotta saa pitää työpaikkansa. Onko se moraalisesti hyväksyttävää, voidaan asettaa kyseenalaiseksi.
Monilta adoptiolapsilta riistetään myös alkuperäisjuurien lisäksi myös Suomessa syntyvät juuret ja vain se perusteena, että adoptiolapsi on tilastojen mukaan kiintymisvammainen.
Mitä sinä ajat takaa? Niillä lapsilla jotka adoptoidaan Suomeen on toisena vaihtoehtona kasvaa orpokodista kadulle. Heille todellakin haetaan ensisijaisesti kotia omasta maasta, mutta kun se ei niin vain onnistu.
Ulkomailta adoptoinnin tuomitseminen on käsittämätöntä.
Otahan hieman selvää asioista ennen kuin niin vaahtoat.
Monissa maissa ei ole toimivaa kotimaan adoptiosysteemiä eikä varsinkaan sijaisperheitä. Nämä asiat ovat kunkin maan hallituksen, viranomaisten lainsäädännön varassa. Yksikään ulkomaalainen hallitus -ja varsinkaan järjestö- ei voi pistää pystyyn maan sisäistä adoptio- ja/tai sijaisperhejärjestelmää. Useimmat maat eivät edes halua apua asian suhteen ja monille hallituksille lastensuojelu ei ole millään tavalla yksi tärkeimmistä asioista.
Kotimaan sisäinen adoptio on AINA lapsen etu. Aina kun maa sulkee ovensa kansainväliseltä adoptiolta maan oman tilanteen parannuttua, se on positiivinen asia lapsille (esimerkkinä Viro). Usein esimerkiksi maista, joissa kotimaan adoptio toimii, annetaan ulkomaan adoptioon vain ne lapset, joille ensin on tuloksetta etsitty kotimaasta perhettä. Esimerkiksi Venäjältä taas annetaan ulkomaan adoptioon vain lapsia, joilla on sairausdiagnoosi. Tämän määrittää maan laki, eikä siihen ole kenelläkään ulkomaalaisella nokan koputtamista. Apua, tukea ja neuvoja voidaan tarjota niin hallitus- kuin järjestötasollakin, mutta ei paljon enempää.
Esimerkkinä maasta, joka on juuri avannut ovensa kansainväliselle adoptiolle, on Malawi (ei tosin ole adoptiokontaktina Suomessa vaikka monissa muissa EU-maissa kontakti on juuri avattu). Ulkomainen adoptio on siellä juuri laillistettu, sillä köyhällä, AIDSin runtelemalla maalla ei mahdollisuutta hoitaa miljoonaa orpolastaan. Tilastot vaihtelevat, mutta monta kymmentä prosenttia väestöstä kantaa HIV virusta ja AIDS kuolemat ovat tavallisia.
Kaikki maailman avustusjärjestöt voivat laukata paikalle auttamaan, mutta lääkkeet, ruoka-, koulutus- ja lastenkotiapu eivät silti korvaa näille lapsille vanhempia ja kodissa kasvamisen turvaa. Terveydenhuollon ja lääkkeiden saatavuuden parantamisella voidaan ehkäistä tulevaisuudessa lapsien vanhempia kuolemasta, mutta mitä tehdä näille lapsille, joilta vanhemmat ja suku ovat jo kuolleet? Heidän tulevaisuutensa on kadulla, rikollisuudessa, köyhyydessä ja prostituutiossa turvaverkkojen puuttuessa niin suvun kuin yhteiskunnankin puolelta. Ulkomaalaisten järjestöjen apu ja resurssit ovat tämän ongelman valtavassa mittakaavassa pienin pieni. Olen itse alalla (ei liity suoranaisesti adoptioon vaikka aiheesta paljon tiedänkin), jonka kautta voin kertoa tietäväni näistä asioista. En ole adoptiovanhempi enkä sellaiseksi haluava.
Esimerksiksi Malawin tapauksessako siis olisi väärin näitä lapsia kohtaan antaa heille mahdollisuus kotiin ja vanhempin? Länsimaat olisivat voineet tehdä paljon estääkseen AIDS -tilanteen räjähtämisen käsiin, mutta nyt on myöhäistä jo satojen tuhansien lapsien lapsen vanhempien ja sukulaisten kohdalla.
Nämä lapsetko täytyisi jättää adoptoimatta ja jättää oman onnensa nojaan? Vain pieni osa heistä siltikään päätyisi adoptioon. He ovat kuitenkin jo olemassa ja heidän oma maansa ei pysty heistä nyt huolehtimaan. Vaikka adoptio viekin lapsen kotimaastaan, se on joskus vaihtoehdoista yksilön tasolla paras ratkaisu kun tarjolla on lasta toivova perhe, joka voi tarjota lapselle tasapainoisen kodin.
On suorastaan surullista, että nämä niin lukemattomat länsimaalaiset kyynikot (olenhan huomannut kuinka kyynisyys onkin vallitseva asenne länsimaissa, mutta hassua kyllä ei köyhemmissä maissa lainkaan) eivät tiedä mitä sairaus, köyhyys ja epätoivo, jotka runtelevat niin monien lasten elämää, todella tarkoittaa. Adoptio ei ole missään tapauksessa mikään ongelmanratkaisja, mutta tietyissä tilanteissa ajaa hyvin asiansa.
entäs jos otettaisiin kummilapsia enemmän? voitaisiin turvata lapsen ja koko perheen elintaso ja tulevaisuus jopa yhden lapsen koulutuksella?
hinta olisi noin 15 - 25 € kuukaudessa, pikkuraha mikä monella menee vaikka tupakkan :)
Kun on riittävän itsekeskeinen, vain "minä tiedän ja osaan kaiken", niin ei varmaan silloin voikaan ymmärtää toisen ihmisen tunteita, eikä silloin voi liiemmin myöskään kunnioittaa toista ihmistä yksilönä.
Nimim. Oikeus omaan kotimaahan.
Pakolaispolitiikkakin on sellaista että kaikkia "sivistysmaat" kilpailee omilla pakolaiskiintiöillään ja hamstraavat pakolaisia työttömiksi tylsistymään tähän maahan jossa on terveydenhuolto. Muusta elämästä ja itsensä hyödylliseksi tuntemisesta ei ole niin väliä.
Afrikassa olivat laskeneet että samankaltainen kultuuri läheisessä naapurimaassa auttaisi enemmän, kun sille turvapaikan taanneelle maalle vaan annettaisiin taloudellista apua jotta se voisi tarjota maahanmuuttajille elinkeinon toimeentullakseen.
Ajatelkaa tilannetta että ainoa tulevaisuuden näkymä on kadunkulmassa seisoskelu. Mitä se tekee ihmiselle, kun hän tuntee itsensä hyödyttömäksi.
..apuhan, joka toimitetaan luotettavien tahojen kautta, on tietenkin kannustettavaa. On kuitenkin selvää, että ilman maan omaa vahvaa sitoutumista lastensuojelutyöhön, apu on tosiaan vain apua eikä ratkaise itse ongelmia. Kummilapsitoiminta ei voi yksin ehkäistä orpolasten ja hylättyjen lasten ongelmaa maissa, joissa valtio ei lapsiaan suojele ja hoida. Kummilapsitoiminnassa apu, paitsi henkilökohtaiset lahjat lapsille, ei mene perheen käyttöön sellaisenaan vaan apu käytetään yhteisön hyväksi.
Eipä tietenkään ratkaise. Niin kauan kuin lapsia on ollut ja lapsia tulee olemaan, niin kaun on myöskin tarve lastensuojelutyöhön, en tarkoita "aikuistensuojelua".