onnellinen uusperhe

Olen parina päivänä käynyt lukemassa näitä uusperhejuttuja ja alkaa melkein hymyilyttää vaikka pitäisi vissiin harmittaa... suurin osa jutuista käsittelee joko kamalia ex:iä ja hirveitä nykyisiä.

Meillä on uusperhe, molemmilla lapsi edellisistä suhteista sekä yksi yhteinen. Hyvin ovat lapset meille mahtuneet ja toisiinsa sopeutuneet. Ex:t saavat kiukutella, meillä on kotona kuitenkin rauha. Turha kiukutella toisillemme entisistä, ei se mitään auta, päin vastoin. Olemme keskittyneet tähän päivään ja se on hyvä. Touhutaan lasten kanssa erittelemättä kuka on kenenkin, varataan aikaa myös meille kahdelle. Kun vanhemmat on onnellisia se vaikuttaa lapsiinkin.
7991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ja hymyillyt! Meillä e kiukuttele kukaan. Olen lasteni kanssa niin onnellinen kun ei tarvi tasitella ex mieheni kanssa lapsista. Hän ei väitä, joten ei ole riitojakaan.
Olemme keskittyneet vain tähän päivään. Lapset ovat isoja että ymmärtävät että turhaan ei odotella, eikä isää kaivata. Isällä on oma elämä, meillä oma.

Äänestä

kun joillekkin on kauhea paikka jos lapsi käy joka toinen viikonloppu... meillä tenavat osa asuu ja osa viikottain täällä:D (miehen lapset) ja yksi yhteinen:) ja onnellisia täälläkin:D

mutta voihan se olla että jos on tottunut lapsiin ja muuhun (hankaliinkin ihmisiin) ex-ät ei niin haittane:) totta exienkin pitäisi antaa olla omissa liemissään (jos kyse katkerasta riidan haluisesta sellasesta).

nimittäin lapsihan siitä kärsii jos ex tai nyx taistelee keskenään.. tai haukkuuvat toisiaan.

Äänestä
  • Niin lapset kärsiikin. Meillä asia toimii niin, että me ei puhuta toisista vanhemmista kuin vain jos lapsi avaa keskustelun ja silloin yleensä jutut on, että mitä on tehty ja juteltu ja ketä nähty ja mitä mieltä joku on jostain. jos on vänkä välit kannatta muistaa sanonta: vaikeneminen kultaa...

    mutta sen sanon taas, että on ihana olla tässä perheessä ja parisuhteessa, kun on elänyt yhden epäonnistuneen suhteen. osaa arvostaa niitä asioita mitä nyt on ja sen sanon myös, että mä olen ainakin varma, että mun isommalle tytölle oli vain hyväksi, että erosin sen isästä, ei enää tarttee pelätä riitoja tai että isä lyö äitiä kännispäissään... nyt ei lapsen tartte riitoja kuunnella ja ihanan siskon on saanut ja veljen uuden mieheni aiemmasta suhteesta.

    Äänestä

  • kirsikka-cherry kirjoitti:

    Niin lapset kärsiikin. Meillä asia toimii niin, että me ei puhuta toisista vanhemmista kuin vain jos lapsi avaa keskustelun ja silloin yleensä jutut on, että mitä on tehty ja juteltu ja ketä nähty ja mitä mieltä joku on jostain. jos on vänkä välit kannatta muistaa sanonta: vaikeneminen kultaa...

    mutta sen sanon taas, että on ihana olla tässä perheessä ja parisuhteessa, kun on elänyt yhden epäonnistuneen suhteen. osaa arvostaa niitä asioita mitä nyt on ja sen sanon myös, että mä olen ainakin varma, että mun isommalle tytölle oli vain hyväksi, että erosin sen isästä, ei enää tarttee pelätä riitoja tai että isä lyö äitiä kännispäissään... nyt ei lapsen tartte riitoja kuunnella ja ihanan siskon on saanut ja veljen uuden mieheni aiemmasta suhteesta.

    puhut:) onnellinenkin voi totta tosiaan olla oli sitten tilanne mikä tahansa:) kunhan aikuiset osaa pitää sen niin että lapsilla on hyvä olla;)

    Äänestä

Miehellä yksi teini, minulla kolme teiniä. Nautin tästä kokonaisuudesta suunnattomasti. Joskus kun lukee muiden kokemuksia, kokee melkein syyllisyyttä omasta suhteestaan. Olen miettinyt myös miksi uusperheet koetaan niin eri tavoin.

Meillä on kummallakin pitkä avioliitto takana (miehellä 13 vuotta, minulla 19). Kummankin erot olivat sopuisat ja tullaan exien kanssa hyvin toimeen kaikkiin suuntiin. Se on varmasti yksi tekijä, joka helpottaa uudessa suhteessa elämistä ja suhteen rakentumista. Joten summasummarum: Ilmoittaudun onnelliseksi uusperheelliseksi.

Äänestä

siitä on pari vuotta kun isämme meni uuden naisen kanssa naimisiin kun siskoni ja minun äitini kuoli 2004 auto-onnettomuudessa olin silloin 10v ja siskoni 7v tällä isämme uudella vaimolla on 2 poikaa jotka ovat 13 ja 11v ensimmäisen kerran kun näimme heidät emme hyväksyneet heitä samoin isän naista mutta nyt olemme hyväksyneet heidät pojat ovat 13 ja 11v ja minä 12v ja siskoni 10v meillä on samat säännöt eikä meitä eroteta meidän suku on hyväksynyt heidät samoin äitipuolemme suku taas meidät olemme hyvissä väleissä velipuoliemme ja äitipuolemme kanssa samoin he isäpuolensa ja sisarpuoliensa kanssa

Äänestä
  • No hei!
    Oli kiva kuulla että lapsi kertoo olevansa tyytyväinen. Sinulla on ollut rankat ajat, toivottavasti elämä kohtelee jatkossa hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirsikka-cherry kirjoitti:

Olen parina päivänä käynyt lukemassa näitä uusperhejuttuja ja alkaa melkein hymyilyttää vaikka pitäisi vissiin harmittaa... suurin osa jutuista käsittelee joko kamalia ex:iä ja hirveitä nykyisiä.

Meillä on uusperhe, molemmilla lapsi edellisistä suhteista sekä yksi yhteinen. Hyvin ovat lapset meille mahtuneet ja toisiinsa sopeutuneet. Ex:t saavat kiukutella, meillä on kotona kuitenkin rauha. Turha kiukutella toisillemme entisistä, ei se mitään auta, päin vastoin. Olemme keskittyneet tähän päivään ja se on hyvä. Touhutaan lasten kanssa erittelemättä kuka on kenenkin, varataan aikaa myös meille kahdelle. Kun vanhemmat on onnellisia se vaikuttaa lapsiinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu