Syksy.

Ehkä annan tämän runon
nimeksi syksy.
Kirjoitan kuulaasta
ja kirpeästä ilmasta
taivaan mustasta ja
keltaisena merenä hehkuvista
lehtipuista.

Vai kirjoitanko elämästä
Raastavasta työstä
silmäkulmiin kuivuneista
kyynelistä?
Loputtomasta yöstä.

Haluatte kuulla
miten meri hioo rantahiekkaa
kuinka taivaan sini punertuu
auringon laskiessa

Te ette halua kuulla
yksinäisyydestä,
hulluksi tulemisen tunteesta
Kun ei ole yhtään ystävää
kun kaikki tarjottu hitaasti
valuu pois.

Siksi kirjoitan maassa
etenevistä lehdistä
suolaisesta imasta
ja ruislinnun laulusta
Siksi kirjoitan syksystä.
4334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Syksy on kuitenkin kaunista, väreineen, loistavaa aikaa sydämelle.Yksinäisiä olemme monikin . Luin mielelläni runosi

Äänestä

Surullinen on runosi. Tiedän erään toisenkin, josta olen huolissani, vaikka yritän työntää mielestäni pois. Yritin saada häneltä vastauksia. Onnistumatta :(.

Sen verran haluaisin lisätä. Yksinäisyydestä on mahdollista päästä pois, vaikka puolituttujen avulla. Yksin ei tarvitse jäädä. Se on valinta. Ainakin minun kohdallani se on aina ollut sitä. Kun on vaikeaa, työnnän ihmiset loitommalle.

Äänestä

yksinäisyys on joskus liian yksinäistä,
mutta joskus se antaa paljon.Minua
kiinnostaa oletko syksyllä syntynyt?
itse olen syyskuussa ja rakastan syksyä,
olisikohan se siinä, että synnyn
uudestaan ja uudestaan...

Äänestä
  • Olen syntynyt myös syksyllä. Marraskuussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Messias kirjoitti:

Ehkä annan tämän runon
nimeksi syksy.
Kirjoitan kuulaasta
ja kirpeästä ilmasta
taivaan mustasta ja
keltaisena merenä hehkuvista
lehtipuista.

Vai kirjoitanko elämästä
Raastavasta työstä
silmäkulmiin kuivuneista
kyynelistä?
Loputtomasta yöstä.

Haluatte kuulla
miten meri hioo rantahiekkaa
kuinka taivaan sini punertuu
auringon laskiessa

Te ette halua kuulla
yksinäisyydestä,
hulluksi tulemisen tunteesta
Kun ei ole yhtään ystävää
kun kaikki tarjottu hitaasti
valuu pois.

Siksi kirjoitan maassa
etenevistä lehdistä
suolaisesta imasta
ja ruislinnun laulusta
Siksi kirjoitan syksystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu