Sateinen, pilvinen sää
vähän ikävystyttää.
Runoja ois kiva lukea
kirjoittamalla tukea.
Saa iloiseksi mielen
runon oman kielen.
Kirjoittajan tavalla
ihan ikiomalla.
Nurkkaan runoja laita
sateenkaareksi taita.
vähän ikävystyttää.
Runoja ois kiva lukea
kirjoittamalla tukea.
Saa iloiseksi mielen
runon oman kielen.
Kirjoittajan tavalla
ihan ikiomalla.
Nurkkaan runoja laita
sateenkaareksi taita.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Viipyvä surumielisyys
kuin Ilona Wiklundin kuva kirjasta:
"Pitkä, pitkä matka"
Kuin minunkin koko elämäni olisi siinä kuvassa;
pieni lettipäinen tyttö, iso matkalaukku, koira hihnassa vierellä.
Asema on tyhjä, pitkä , surumielisen siniharmaa.
Jokin tytön ilmeessä koskettaa minua syvältä.
Olen siinä itse. Kukaan ei tule. kaikki on unohtaneet.
Joku lapsuudenmuisto sotalapselle on varmaan jäänyt mielen pohjalle.
Tulipa surullinen juttu
ei siitä ilahdu vieras , ei tuttu
nytpä sitten 'levyä ' vaihdan
ihan polkaksi laittaa taidan
tosin en polkkaa osaa ollenkaan
kun humpaksi senkin tanssin vaan.
Vaan väliäkö silläkään
kunhan saa iloa elämään.
Sataa, sataa ropisee
tiilikatto kopisee
parvekkeella kuuntelen
unta keinussa odottelen
runoakin muotoilen
rytmikkäästi ajattelen.
Tulipa mieleen ihminen
monien vuosien takainen
hän kaikki sanansa sovitti
runorytmiin riimitti
ilmoittautui sairaalaankin
aina runomuodossa
Jo kauan poissa olen ollut
tästä porukasta
kaipuu takaisinko lienee tullut
kun löydän lukemasta
itsenikin täältä
runoakin yrittelen
ei tahdo mitään tulla
aivojani herättelen
tulkaa apuun mulle
vaan ei juokse ajatukset
on järki aivan nolla
minnekähän kadonnut
on runonsuoni multa
kai harjoitusta puttunut
kun liehuin mailla muilla
en tänne aio kyllä jäädä
mä lähden jälleen pois
haluanhan vielä nähdä
jos uutta jossain ois.
Mihin kadotit sä osoitteen
joka vie tiesi runouteen
miksi tahdot luotamme pois
sun olos ilonamme ois.
Olet uskollinen kirjoittaja ollut
mikä sinuun on oikein tullut
olen ajatellut mielessäin
yksin ihmetellyt mietteisäin.
Mihin oot kadonnut palstalta
vai huuteletko puskasta
ootko nikin sinä vaihtanut
moni nikkinsä on "unohtanut."
seurannut oon joskus sua
surumielisyytes ihmetyttää mua
olet joskus väärin ymmärretty
palstalla mieles pahoitettu
niin käy meille monelle
ei voi olla mieliks kaikille
eikä ole tarpeenkaan
oma itsemme kun ollaan vaan
kirjoituskin joskus ärsyttää
jotain kademieltä ilkeää
kun itsellä on paha päivä
ei sois muille onnen häivää
matkailu on mukavaa
mutt pakoon ei mennä saa
oikeus meillä kaikilla
sanat täällä sanoa
kunhan ei muita loukata
eikä vyön alle koukata.
En ole ollut pusikossa
en maisemissa näissä
vaan olen ollut Aapelissa
ja pelin kiertehissä
ei osoitekaan kadonnut
se vain muuten muuttui
se mieleheni jumittui
ja ajatuksiin juuttui
liian kauan oleskelin
näillä tanhuvilla
mieleltäni katkeroiduin
mun oli paha olla
en tiedä aina itsekään
mä mitä haluaisin
siks menen jälleen leikkimään
luo lasten telmiväisten
Kuinka liekään sattunut osumaan
mulle kohtalon kolhima polku
en päässyt mä koskaan onnelaan
vaan aina eessä on raskas kulku
tiekin iän mukana mutkistuu
kaveten kapenemistaan
sen kuljen mä loppuun yksinäin
vaik seuraa ois millä määrin
Jostain luin, että meissä jokaisessa elää pieni runoilija. Siksi ajattelin minäkin yritellä.
tällaista vaan proosa-runoa yrittelen punoa.
Sadepäivänä peräti iloisella miellä
tapasin naapurin kauppatiellä.
Laidasta laitaan käveli tuo
ei tainnut löytää kotinsa luo.
Jatkoi kai matkaansa kapakkaa kohti
jos vielä sisäänkin mennä tohti.
Tästähän syntyikin riimillistä
vaikka oli melkoista yrittämistä.
Hauskaa sadepäivän jatkoa kaikille
sekä Liisalle , että Maikille!
jos laittaa sanan
siihen mistä se näyttää puuttuvan,
riimistä viis jos näyttää juuttuvan,
rytmi on outo jos sanan myöhemmin sovittelee,
tai sitäkö runo oikeastaan onkin?
Sanni on saanut sateen varjon
niin sievän ja soman ja iki oman
vaan nurkkahan joutaa kun aina on poutaa
alkoipa sade jo virtoina juosta,
ja ilostui Sanni jo sateesta tuosta,
kelpaa nyt näytellä varjoa tuota,
kestäispä kauan onnea tuota,
vaan pilvet jo väistyy ja aurinko paistaa
lyhyeen loppui ilo sateesta tuosta.
Seison ikiaikaisella silokalliolla
jalkapohjssani päivän lämpö
vasten laskevaa aurinkoa
etsien katseellani kiveä
täydellisintä
ovaalia.
Sukellan oranssinkajoiseen veteen
ja siellä sen näen
käteni ulottuvilla
mutta jos sen nostasin
auringon kulta
katoaisi.
Mulla on pieni pala kraavia lohta,
aattelin, siitä väsään sopan kohta.
Kuorin perunat ja porkkanat,
veteen heitin pippurit ja sipulit,
kalaliemikuution vielä sekaan nakkasin,
hetken kiehutin, sitten syömään aloitin.
Ruisleipä pala ja voita päälle,
onpa hyvää tää mummon keitto.
Vähistä aineista soppa syntyy,
mut tätä oikeesti nauttimaan pystyy.
Onpas ollutkin päivä kiireinen.
Aamusta asti on touhua riittänyt.
Heti ylös noustua pyykin peseminen.
Ulos niitä en sitten heittänyt,
koska aamu oli niin sateinen.
Sisälle piti kaikki ripustaa,
hengareita apuna käyttäen.
Siinä ohessa kotia kuntoon laittaa,
astianpesukonetta välillä täyttäen.
Sadehan näitä töitä ei haittaa.
Lapset ovat perheineen lomalla.
Hoitelemme kukkasia ja pihamaita
ja postit voimme samalla katsella
sekä laskut pois tsekata.
Aikaahan tässä on puuhastella.
Korvapuustit tuli tänään leivottua.
Vatsa on nyt tosi pulleana.
Tulipahan liikaa herkkuja nautittua,
ovat parhaita uunista otettuna.
Nyt pitää sitten ahneutta katua.
Huomenaamuna ylös ponkaisen
ja vilkaisen ensin taivaalle.
Jos aamu on aurinkoista,
hyppään oitis pyörän päälle,
mielessä haave mustikoista.
Öitä leppoisia toivottelen!!!!
Tämäkin aamu runoillen alkaa
reippaasti nostamme jalkaa
toinen toisensa eteen
vaikkapa kenkämme kastuisi veteen
Sekoilin eilen ihan perusteellisesti kun muistin mukaan kirjoittelin runoa.
Tässä tulee faktatietoa:
Kirjan: " Pitkä, pitkä matka" on kirjoittanut Rose Lagercrantz ja kuvitus on Ilon Wiklandin
Runoratsu kuopii ja pyrkii laukkaan.
Minä vain kahvia juon ja pullaa haukkaan.
Suvinen sääkin huopaa ja soutaa:
tänään näyttää olevan pilvipoutaa.
Lämmintä sentään tarpeeksi riittää.
Pian saa taas ruohoja nurmelta niittää.
Kohtapuoliin lähen mummon kyytiin,
kovaa mennään, rollaattori käyntiin.
No ei sentään vauhti päätä huimaa,
kuuluu liikuntamme sarjaan,
verkkaiset kiiruhtajat,aamu tuimaan.
Apua ja seuraa saavat muorit, vaarit,
vapaaehtoisena heille seuraa pidän,
uskon, hyvä mieli on kaikilla meillä.
Lenkkeilyn päätteeksi vielä kahvit juomme,
pullan suuhumme, herkuksi suomme,
tai kenties piparin, munkin tai korpun,
kuitenkin sen seitsemää sorttia, kun
tarjolle tuonkin.
Runonurkan muistan
unet silmistäni puistan
onko kukaan kirjoittanut
runoillansa kartutellut
eipä ollut käynyt kukaan
siksipä mä tulin mukaan
Hyvää päivää toivottelen
jatkan matkaa rallatellen.
Kiireesti nyt nurkasta pois,
joukkoon muiden,simasuiden.
Tule päivänpaisteeseen,
iloon, nauruun onnenlisuuteen.
Nurkkaan joutuu tuhmat vaan,
joukkoon siihen et kai kuulukkaan.
Runoratsun anna lentää,
aatokset ne kauas entää.
Sieltä löydät haavemaan,
sateenkaaren toisen pään.
Kohdata voit onnen siellä,
nurkasta siis pois nyt lennä;))
Keskikesän retki nurkkaan,
kun sade kattoa piiskaa.
Runoja tullut niitä kurkkaan,
lukija iloisesti tsiikaa.
On eloa monenlaista
hyvin mukana viihtyy.
Ei yhtään samanlaista
ulkona sade kiihtyy.
Ihania on runot nää
niin täynnä elämää.
Päivän maustaa tään
muistelemaan jään.
Minäkin viihdyn nurkassa
ja voi turkasta
kun joku on heti selittämässä
mitä pitää tehdä elämässä
ihan kuin siihen oikeus olisi
niinkuin joku sosiaalipoliisi.
Parempi katsella sivusta
kun toiset huhkii hulluina
hyörii ja pyörii ja selostaa
mitä on taas tullut tehtyä.
Onko tuokaan onnea
toinen toistaan vahtia.
Vois vanha jo hidastaa tahtia
ja epäillä omaa mahtia.
Nurkassa jos viihdyt,
siitä vaan,
mieleni vain teki
jotain sanomaan.
Samanlaisia ei olla kaikki,
et Sinä, en minä, eikä Maikki.
Ollaan kumminkin kuin ollaan,
jokaiselle paikka suodaan.
Sinä sivusta nyt katso,
minä hyörin, pyörin,
niin kuin tahdon.
Vahtinut en ole ketään,
riittänee taas tällä erää.
Oikein kivaa päivää Sinulle!
Istun vain runonurkassa
en muuten mä nurkkia nuhdi
tohdinpa keskilattiallekin tulla
silloin kun on runomieli mulla.
Viihtyy täällä muutkin
runoilijat, simasuutkin.
Näinhän siinä kävi,
taisi mennä multa taju;))
Virhe suuren suo ei liene,
jos, niin anteeks suone.
Runoratsusi siis lentää,
keskilattialle asti entää.
Annetaan siis mennä vaan,
kirjoitetaan, runoillaan.
Joku sitä todeks luuli
Kun runossa vain lensi huuli
Leikki olkoon leikkinä
Mut pylly pois tyynyltä
Hyvä on istuskella tyynyllä,
varsinkin ylen pehmeällä.
Leikkiä nurkassa lasketellen,
hauskoja juttuja kuunnellen.
Monenlaista tarinaa,
joskus jopa marinaa
sivusta näin kuulla saa,
tää on aika hupaisaa.
Runoratsut lentelee,
mielialat kertoilee.
Voipi vaikka purkaella,
tunnelmansa kertoella.
Taas paistaa päivä
ei ole pilven häivää
tai korkeintaan
joku pieni vaan
aurinkossa taas nahka paistuu
ja mansikat maistuu.
Kyllä kelpaa metsässä katella
onko tullut sieniä sateella
Vaikka ihaileekin aurinkoista päivää
Välttää ei voi harmistuksen häivää
Eikä se johdu kesäsäästä
Ettei nettiin millään päästä
Sen verran harva on jo aivorasia
Että pitkään yrittäen unohtuu asia
Siksi minä tätä runoa rustaan
Etten vaipusi tunnelmaan mustaan
Aikaa on tässä ihmetellä
taivaan punertavia pilviä.
Täytyy vain odotella
ja linnun laulua ¨kuunnella.
Hämärtää jo tämäkin ilta.
Punaiset pilvet taivahilta
pois jonnekin purjehti,
harmaat tilalle pujahti.
Tuuli hiljaa henkäilee,
siihen malliin puhaltelee,
että sadetta taas enteilee.
Huomenna jo ropisee.
Runonurkkaan kun taas minä istahdan
runosointuja hiljalleen lausahdan
luokseni palatkaa sointujen lintuset
kaukomailta tuokaa te terveiset
siellä kaukana ystäväin asustaa
kyllä varmaan minua muistaa
taas hänen luokseen pian palatkaa
ja minun ajatuksein hänelle kertokaa.
Kumarran 'nurkassa istujalle
ja pyydän sinut lattialle
keskellä lattiaa tanssitaan
valssia mennään kahdestaan
iloista laulua lauletaan
haikeudet unohdetaan.
Hyvää viikonloppua meille kaikille !!!
Metsä on niin kaunis.
metsä rauhan antaa
metsä elää
kuuntele metsää
katsele metsää
muurahaiskeko alla puun
asujat kulkevat kiirehtien
tervehtien toisiaan
kantaen risujaan
vaan minne?
humisevat puut
jo kaarnaiset
tuulen myötä laulavat
latvustonsa soittavat
niin hiljalleen
linnutkin piiloissaan
toisiansa kutsuvat
lauluillansa varoittavat
sointuvin sävelin
vaaroistakin metsän.
Keskeltä lehvikön
liihoitellen lentelee
myös perhonen
niin kesäinen
väriltänsä täysin valkoinen,
iloaan antaen
kesän kauneutta juhlistaen.
siis katsele metsä elää
kuuntele metsä laulaa
sävelin sointuvin
iloaan antaen.
Silloin nuoruudessa valvottiin yöttömät yöt.
Horsmat tuoksuivat hunalle.
Vain sinä ja minä. Se oli onnea se.
Nyt ei enää jakseta valvoa läpi yön.
Mutta öinen valo on kuin silloin ennen,
ja horsmat tuoksuvat vieläkin hunajalle.
Vieläkin sinä ja minä. Se on onnea se.
Valvoisin kyllä yhden kesäisen yön
jos olis mukavaa keskusteluseuraa
kun muutenkin uni antaa odottaa joskus
aamupuolelle saakka.
Olisi mukava valvoa kesäistä valoisaa yötä
kun olis läheinen ystävä myötä
kanssani valvoisi, mukavia haastaisi
vaikka kädestäkin kiinni ottaisi
vaikkapa suutakin suikkaisi.
Olen uneton, mutten onneton,
tämä niin ihanaa aikaa on:
kuiskailee tuulonen ruusustossa,
rapisee siili-pieni pusikossa.
Muuten ihan ihmeen hiljaista on,
hupsis, sain syliini - sammakon!
Nyt ei tuu yhtää mitää
sadetta ku vaa pittää
mist taikois poutasään
ko aurinko paistais yhtenää
pilvet ku lentäis pois
nii sadetakaa ei ois
kaikki vois nauttii auringost
niiko etelän rannoilla vois
ruvetaa yhös taikomaa
loitsui oikei lukemaa
et nuo pilvet häipyis pois
nii aurinkokkii paistaa vois.
Pian tullee syksyinen sää
kesä ja lomat taakse jää
pimmee valtaa ainoastaan
nytkii yöl sen jo huomaa
nyt kaik mukkaa noitumaa
et saahaa kessää jatkumaa
siihehä myö pystytää
ku kaik yhös yritettää.
Syksy keskelle kesää
tuuliko kyydin antaa.
Linnut hoitavat pesää
tenavilleen ruokaa kantaa.
Taivas harmaan katon
tehnyt on ylle maan.
Pisaroista kutoi maton
alas maahan putoamaan.
Aurinko sateen kuivattaa
ja lämpoä luo.
Turhaan syksy kurkistaa
takaisin kesän tuo.
Tule syksy kun aika on
ei kesän keskelle tähän.
Ei lie pyyntö mahdoton,
on kesäpäiviä vähän.
Ei syksyä heinäkuussa
toki ole tulossa.
Vähän pilviä kuljettelee,
sade maahan ropsahtelee.
Vihreää on kaikkialla,
kukat kukkii nurmikolla.
Marjat kypsyy metsässä,
voi jo käydä syömässä.
Säilössä on mustikoita,
purkit täynnä mansikoita.
Viinimarjat vuorossa
huomenna on poiminnassa.
Kyllä tuntuu kesältä,
tänään jopa lämpimältä.
mikään ei estä nauttimasta
tästä ihanasta Suomen suvesta.
No eihän se syksy vielä tuu
nythän on vasta heinäkuu,
mut nurkan takaa heijastuu
tuo ihana elokuu.
Syksy monet merkit antaa
satoa kun korjataan
sienet oottaa poimijaa
nekin syksyn apajaa.
Kesää kyllä viettää saamme
kaunis ja vihree on maamme
aurinkokin valloittaa
aina vaan uudestaan.
Tässä tämä pieni runo
jonka ajatuksein puno.
On yön hetki ja hiljaisuus
sehän kellekään ei oo asia uus.
Yksin istuen, kaikkea pohtien:
Mikä onkaan mun tulevaisuus?
Ovat ikä ja vuodet tullessaan
tuoneet ikäänkuin - mukanaan.
Senhän voine pukea sanoiksikin,
pieniksi, suuriksi iloiksikin.
Mä yksin istun ja ilmoitan,
kuin sydänverelläin kirjoitan.
On huomenna taasen aika uus,
ehkä meilläkin tulevaisuus.
Antakaa runosuonenne pulputa!
Ruune
Kirjoittaisiko välillä itse
elämänsä käsikirjoitusta,
Luulee itse kirjoittavansa,
käsikirjoitus meneekin tietä outoa,
kuka sitä siihen suuntaan vei?
Taisi mennä inspiroinniksi koko elämäntouhu.
jonka nimi on elämä.
Avaan sen ja hämmästyn
yhä uudelleen joka päivä
ei se ollutkaan
sellainen kuin
odotin.
Lahjan antaja
on ajatellut tästä
minun elämästäni
ihan eri tavalla
kuin itse olin tuuminut,
siitä tämä sekaannus
tai sitten :se meni ihan oikein?
Aiheettoman yrityksen tein sättiin.
Yksinäni kirjoitin pari aiheetonta lausetta.
Luin aiheettomia kirjoituksia.
Kirjoitin aiheettoman runon.
Sanon sitä aiheettomasti runoksi.
Ei se sellainen ole vaan aiheeton.
Turhaan Varsta hermostuu, ihmetelköön vaan.
Jos ei uni silmään tuu, sätissä tavataan.
Kaikenlaiset valvojat ja yökyöpelit
jättäkää rauhaan ne mahjonkipelit.
Pistetään pystyyn sättimiitinki.
Johan kuluu aika rattoisasti!
Kun ei kuulu Nukku-Mattia,
päätin kokeilla chattia.
Vai että chatissa tavataan!
Minäpä ihmettelen vaan
olenko jo täysin tyhmä,
kun ei löydy ikäryhmä.
Minäkin sen näin
että en sitä nähnyt.
Huuhaa puuhaa ja muuta oli muttei ikäryhmiä.
Äsken katsoin uudestaan ja se oli taas paikallaan!
Valitettavasti 70 oli tyhjä!
Yritetään joskus toiste?
Miksikääs mun Nukkumatti
Saapuu aina ajallaan.
Jää paljon elämässä -
hauskaa kokematta.
Niinkun tää Chatti!
Otan pienet päivä torkut
jos se apua tois NATTIIN
ja ullakin pääsis Chattiin!
Aurinko jälleen pilkistää
ja kirkkautta jakaa.
Mielen näin virkistää
iloisuuden takaa.
Kaunis kesäinen hetki
kulkea polkua pientä.
Tehdä metsään retki,
koriin poimia sientä.
Harakka kulkiaa tutkii
suojassa suuren puun.
Pian ruokapalaa hutkii
unohtaen kaiken muun.
Peipponen laulullaan
sadun metsään luo.
Peikko huilullaan
tuoksut ihanat tuo.
Palokärki puuta hakkaa,
kauas ääni kantautuu.
Orava kävyn maahan nakkaa
syömiseen antautuu.
Kori täyttynyt kulkian,
valmistuu jo kotimatkaan.
Tuntuu metsä kuiskaavan
tuuthan tänne uudestaan.
Oli pyörän tarakka
sillä istui harakka,
joka soitti selloa
kun ei pyörän kelloa
ylettynyt rimputtamaan,
se kun oli lintu vaan.
Heinäsirkka siihen hyppäs,
harakalta sellon nyppäs,
näytti kuinka pitää soittaa
ja käski sitten linnun koittaa.
Harakka ei moinaaskaan
ollut tuosta ollenkaan,
puhkes sitten nauramaan:
-Hahhah hahhah hahhah haa!
(Muutama vuosi sitten harakan inspiroimana)
Viikko taas on lopuillaan.
Runomittaa tapaillaan.
Valssia äsken kuuntelin,
tanssia niin hartaasti mielin.
Pistin vähän jalalla koreasti
ja mukana laulelin hilpeästi.
Näin saunan jälkeen on autuas olo,
vaikka yksin tanssin, ei oo olo nolo.
Hyvää viikonloppua toivottelen,
olkoon olonne onnellinen.
Nauttikaa auringon lämpimästä
ja tästä eläkeläisen elämästä.
Aurinkoon herään
ylös itseni kerään.
Kahvin terassille tuon
sen auringossa juon.
Duettoa lintuin kuunnellessa
aamussa ihanassa.
Kauniina alkoi viikko tää
ei voi toivoa enenpää.
Maanantai toivoa antaa
eteenpäin kantaa.
Lopulla viikon jos sataa
ja pilvet taivaalla mataa.
Maanantai yhä lohduttaa
auringosta muistuttaa.
Pian taas lämpö hellii
rannalla moni kellii.
Iloitaan kesästä tästä
ihanasta lämpimästä.
punaiset
läpikuultavat
hehkuvat valoa
mehua täynnään
puraisen kuoren
maistan kirpeyden
kesän täyteläisen maun
"Sataa, sataa aina vaan, sade sienet kasvattaa"
sateessa vain kuljetaan vaikka kengät kastuvat
sadehan se virkistää luontoa ja ihmistä
miksi siis me surtaiskaan
lenkkeillään ja iloitaan.
Hiljaa yössä
kalamies työssä.
Kala suuri
pääs karkuun juuri.
Haavista varsi katkes
kiroomaan ratkes.
Kalamiestä se ei kaada
uusi ylös pitää saada.
Komee on saalis
paikkaa hän vaalis.
Kerro ei muille lain,
jostain tuolta sain.
Rannassa aamukahvin juo,
katseen järveen luo.
Jossain karkurikala
se pien kiusapala.
Seuraavalla kerralla
ottaa ylös merralla.
Syistä näistä kirjoitan säistä,
onhan säässä on oltava syystä,
ennen talvea tapaa olla syys.
Syys enteilee talvea tästä syystä,
turha talvesta on syyttää syystä.
Huomenta rakas ystäväni,
aamu kauniina aukee.
Kupponen kahvia ystäväni,
poistuu olo raukee.
Olla kanssa ystävän
ja viettää aamun hetki.
Aloittain päivän hyvän
sen avaa kahvihetki.
Tulenlieskan mustakylki
aamukahvin parhaan sylki
kuksaan visapuiseen.
Eipä välimatkat estä
tunnelmaa laavussa tässä
Onhan Tulenlieska ystävä läsnä.
Viikko on taaseen vierähtänyt,
tänne olen taas ehtinyt.
Niitä näitä lueskellut,
viestejä ketjujen mutustellut.
Maapallon tilaa pähkäelevät,
ihmisten toimia ihmettelevät.
Siinäpä miettimistä kerrakseen,
ei taida löytyä apua ahneuteen.
Tässä päivästä toiseen elämme,
maailman touhuja seuraamme.
Hyviä uutisia vähän on,
joskus olo on aivan lohduton.
Aurinko sentään on paikallaan,
suo taivaalta meille valoaan.
Lämpöäkin silloin tällöin heltiää,
vanhaa pintaa hiukan lämmittää.
Tänään tuuli puita tuivertaa,
taitaa pohjoisesta puhaltaa.
Vain hetkeksi säätä viilentää,
jo huomenna, toivon, on lämpimämpää.
Nyt sauna jo valmiina odottaa,
sielläpä ainakin lämpöä saa.
Kiuas kun kuumana kihahtaa,
on elämä pelkkää onnea vaan.
Hyvää lauantaita!
terv. Atolfia
Kesäyö kuiskaa salaisuuden,
aamu vastauksen antaa.
On hetki alun uuden
kulkiessa hiekkarantaa.
Yksin aatoksin kuljen
vain muistot seuranain.
Hetket menneet suljen
piiloon sydämen sopukkain.
Syli yön lohduttaa
suo kun muistelen.
Pois aika entinen
uuteen johdattaa.
Lämmin tuuli syleilee
toiveen tunteen tuo.
Jo aamu hymyilee
Yksinäisyyteen ilon suo.
Ystävälle tänään
runoni kohdistan
hän on tuonut iloa päiviini
jo kauan
Ois elämä ilman häntä
ollut aika ikävää
kun polku on niin kaita
hän sitä leventää
ja keventää
askeleitani.
Siitä kiitän tänään erikoisesti.