Kävin marketissa ruokaostoksilla ja siellä iski kova nälkä. Päätin törsätä ja ostin kolmioleivän. Paahtopaistia, maustekurkkua, majoneesia ja salaatinlehti. Olen joskus pitänyt näistä leivistä, mutta en enää. Missään ei ollut suolaa, ei edes maustekurkussa. Leivästähän suola on jätetty pois jo kauan sitten.
Ei sellainen ruoka ole hyvää. Kyllä pitää olla edes tuoksahdus suolaa. Liika on tietysti liikaa, mutta että kokonaan ilman? Phyi!
Ei sellainen ruoka ole hyvää. Kyllä pitää olla edes tuoksahdus suolaa. Liika on tietysti liikaa, mutta että kokonaan ilman? Phyi!
Vastaukset 30
Vanhimmat
eräillä - ettäs kehtaat oikein ketjun avata. ihailet varmaan sivua kun siinä komeilee monta nikkiäsi.
Mikähän sinuakin vaivaa?
Sinäkin itsellesi nimimerkin ja alkaisit
availla keskusteluja "valtavan tärkeistä" ja ennen kaikkea, Sinua kiinnostavista aiheista.
Jos et itse keksi mitään repäisevää nikkiä, niin mehän voitaisiin pistää kilpailu pystyyn siitä,
kuka keksii parhaan nikin, nimettömälle ;O)
Sieluni silmin näen mitä ehdotuksia tulisi. Oivallinen idea.
Sinua ei olekaan pitkään aikaan "näkynyt".
Mukavaa, kun olet taas mukana.
On palstoja, mihin pääsee vain rekisteröityneenä,
joten sinun kommenttisi täällä avoimella palstalla on sopimaton.
tälle palstalle kaikkia kirjoittajia... Ettehän te voine määrätä kaikkea...
Kieltää? Kuka sellaista tekee? Eikö tämä ole kaikille tarkoitettu?
joka en tunne sääntöjä!
Uteliaisuuteni joskus voittaa hyvät tavat.
Melkein kaikki valmissapuskatkin ovat nykyisin täysin mauttomia. En tiedä miten maku saadaan yleensäkin niin hyvin pois tuotteista.
Kaikki vähän epäterveellisempi ruoka yleensäkin on maultaan parempaa. Voita, kermaa ja suolaa pitää olla rohkeutta käyttää.
näkkärit, ihan suolattomia. Melkein kuin vesijauhomössöö siinä sitten pupeltaisi. Ei maistu edes rukiille, vaikka laittaisi päälle voitakin ripauksen.
Ihmisen elimistö tarvii suolaa, mutta ei missään nimessä liikaa. Kinkkuleikkeitä en osta, koska ne tuntuu niin tönkköruiskusuolatuilta.
Kaupassa oli naudan paahtopaistia, vanhanajan tyyliin tehtyä, sitä olen ostanut viime aikoina. Eikä ole suolalla pilattu. Siinä paketissa lukee nimenomaan paahtopaisti (paahtofilee samalta valmistajalta on liika suolaista). Isommista marketeista löytyy.
Olen pari kertaa valittanut lähipizzerian pizzoista, jotka ovat hirveän suolaisia. Saahan sillätavoin tietysti juomankulutusta nousemaan, mutta kovin paljon siitä ei voi olla omistajalle hyötyä, kun aika paljon näkyvät ihmiset juovan vettä, joka on ilmaista.
Monta tuntia ruokailun jälkeen on paha maku suussa, vaikka pizza muuten olisikin ihan kelvollinen.
Pizzasta saa hujauksessa kuukauden suolamäärän. Olisiko niin, että muualla käytetään reilusti enemmän suolaa kuin meillä.
Pizzathan ovat usein maahanmuuttajien tekemiä ja heille suola ilmeisesti ei ole yhtä vaarallista kuin meille. Ei tarvitse Ruotsia pidemmälle mennä, niin jo on suolaaa sapuskassa.
En minäkään ohjeistuksen mukaan suolaa käytä, mutta täysin suolatonta en suostu kokkaamaan.
(Joku varmaan takertuu siihen, että sana "suola" esiintyy 6 kertaa.) :)
teen tuoan, jotta ei tule suola liikaa,
syön useita ruokia täysin suolatta ja hyvää on.
Leivänkin teen leipäkoneella,
teen taikinan valmiiksi, vispilätkin on vuokasta pois,
annan sen vain paistaa , joka päivä, jo nelisen vuotta.
En tiedä voiko yleistää mutta hamassa muinaisuudessa, töissä ollessani, tuli erääseen työpaikkaani valmisruuat jostain eineskeittiöstä tai vastaavasta.
Eivät ne kaksisen makuisia olleet mutta runsaan rasvan ja riittävän suolan pystyi kyllä maistamaan.
Muutaman kuukauden "herkuttelun" jälkeen kävin verikokeissa.
Kolestroliarvoni olivat järkyttävät. Samoin verenpaine koholla.
Tulosten säikyttämänä siirryin "omiin eväisiin".
Toki vaihdoin työpaikkaakin mutta vuoden kuluttua olivat kolestrolini likimain entisellä, hyvällä tasolla.
Verenpaineeni jäi turhan ylös.
Onkohan niin että noihin valmisruokiin käytetään runsaasti halpoja, heikompilaatuisia rasvoja sekä suolataan reippaasti.
Mausteita niissä käytetään niukasti.
Itse käytän ruuan laitossa vain mineraalisuolaa ja sitäkin korvaan runsaalla yrttien käytöllä.
Paineet ja kolestrolit ovat erinomaisella tasolla!
Paine putosi elämäntavan muutoksen myötä (=laiskottelu).
tänään pizzaa, koska ei ole liian kuuma ilmakaan ja kaapissa on sellaista tähdettä, joka sopisi täytteeksi.
Pari juustonkannikkaa, tuoretta tomaattia ja pyrettä, purkkisieniä, oreganoa ja muita yrttejä, salamia vähän,anjovista ehkä toiselle puolelle.
Kiitos vinkistä, sillä uudet perunat alkaa jo vähän...
Suomessa mennään liiallisuuksiin joka asiassa, sitä kultaista keskitietä ei löydy. On jo kokolihaleikkeleitä joissa on niin vähän suolaa, että maku kärsii. Jokin aika siten ostin tuoreita karjalanpiirakoita eräältä marketin myyntitiskiltä, täysin suolattomia, ei niitä syö erkkikään. Leivästä on suola viety, mutta lisäaineissa löytyy, eivät homehdu koskaan.
Tästä marinasta huolimatta, en ole mikään suolan himokäyttäjä päinvastoin, esim. Lidlin saksassa valmistetut leikkeleet ovat minusta liian suolaisia.
on muutenkin kaupoissa pilattu tekemällä niitä vehnäkuoreen. Riisit keitetty vedessä, eikä pisaraakaan voita. Sitten ne on viellä puoli raakoja ja suolattomia.
Ei niitä pitäisi karjalanpiirakoiksi edes kutsua.
Muuten, - käsilaukkuunkin mahtuu pikku suolapurkki ja varsinkin aromisuola tuo hyvää lisämakua näihin mauttomiin pöperöihin matkalla.
Kotona niihin toki voi lisätä vaikka mitä sörsseliä, sillä tuskin kenenkään koti on täysin mausteeton.
kuinkahan on verenpaineesi, ym.
tässä lähiaikoina kuoli,
äkkinäisesti niin tyttömäinen nuorekas työkaverini vaimo, 48v iässä.
joo, hänkin oli suolan ystävä,
oneksi oli tehnyt lapset jo aikaisin, nuorinkin oli jo kolmekymppinen.
suolanpuutteeseen?
niin voi kai ymmärtää, jos haluaa,
kun noin kirjoitin
"joo, hänkin oli suolan ystävä, "
suolaa, mutta mielestäni sitä käytetään monissa eineksissä aivan liikaa,
ja kun lukee juustojen suola ja rasvaprosentteja, niin reippaasti löytyy,
paisi ne kevyet, jotka sitten taas ovat huomattavasti kalliimpia, mutta kalliiksi tulisi
kolesteroli ja verenpaine lääkkeetkin, jos niitä pitäisi käyttää?
Vuosia sitten aloin vähentämään suolan käyttöä, ja korvaamaan makua yrteillä,
ruuan saa maukkaaksi ja on monin verroin terveellisemmäksi.
vähensin suolan käyttöä lasten ollessa pieniä ja se tapa jäi. Esim. tuontijuustoissa on valtavan suolaisia. Yksi mielimausteistani on jalapeno, se antaa tulisuutta.
Kun syötte suolatonta ravintoa, esimerkiksi kovilla helteillä ja lähdette autolla liikenteeseen, saattaa autonne ajautua vastaantulijan keulaan tai ojaan, syynä vanhemmilla ihmisillä usein suolapuute.
tarkoittanut suolatonta, vaan vähäsuolaista.
Jalapeno? Mihin ruokiin sitä käytät? Ei ole koskaan tullut vastaan maustehyllyllä.
vihannestiskiltä, paprikan näköinen, joskin pienempi ja suipompi.
mauste aiheuta kumminkin janoisuutta, siis kurkku "palaa", nesteet poistuu, hiostuttaa? Jalopeno on tietääkseni eräs pippurin tapainen, onkohan sitä jauheena, voi olla koska chiliä ja muitakin on.
Ja tuontijuustot ovat kyllä tosi maukkaita verrattuna kevytjuustoihin. Kevytjuustoista ei tule makua edes siivujen määrää lisäämällä, vetisiä ovat.
Minä ostan tuontijuustoja, mutta käytänkin niitä vähemmän kerralla, paketti riittääkin lähes kuukauden, siis n. 300-400g.
löytyy monta hyvänmakuista kevytjuustoa, ja jalopeno on sama kuin chili.
Ne ovat myöskin terveellisiä, kuten vesikin,
kun suola sitten on epäterveellistä liikaa saatuna.
matrkkinointia,jotain "hyödynnytetään" mutta unohdetaan tärkein,maku!