Eroahdistus?

Hei,
kotiimme tuli juuri vuoden ikäinen uroskoira, jolla on eroahdistusta. Eroahdistusta sillä on ollut edellisessäkin kodissa. Antaa kuitenkin nukkua rauhassa ja muutenkin olla toisessa huoneessa rauhassa, mutta jos ulos menee niin ulina alkaa samantien. Eroahdistusta on vain minun lähtiessä, ei muiden perheenjäsenten kohdalla.
Kysynkin tietävämmiltä/kokemusta omaavilta, että:
1. Kannattaako koiran tilaa rajata jotenkin sinä aikana kun se joutuu yksin olemaan? Kyseessä on sk. 50senttinen koira. Makuuhuoneen ja kylppärin se on jo oppinut jättämään rauhaan edellisessä perheessään. Ahdistuuko koira jos sillä on vain pari huonetta käytössään?
2. Kannattaako sille antaa kaikki lelut seuraksi yksinolon ajaksi?
3. Miten saisi sisälle kakkimisen lopetettua? Koiralla tulee aina yöllä hätä, ihan sama missä vaiheessa päivää syö ja miten paljon ulkona käy.
4. Onko kenenkään koira alkanut kiusata kissaa ollessaan yksin? Meillä myös varsin pienikokoinen kissa (ei kuitenkaan pentu), joten vähän sekin huolestuttaa.


Vain asiallisia vastauksia, kiitos!!
1184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tämä nyt on asiallinen vastaus, mutta laitappa tuohon hakukenttään hauksi se eroahdistus. Siitä on täällä tosi paljon erinomaisia kirjoituksia.

Mm. juuri siitä että eroahdistus voi ilmetä sisälle pissimisenä ja kakkailuna.

Raskasta siitä tulee mutta koiran saa opetettua eroahdistuksesta eroon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei aiempaa kokemusta siitä kirjoitti:

Hei,
kotiimme tuli juuri vuoden ikäinen uroskoira, jolla on eroahdistusta. Eroahdistusta sillä on ollut edellisessäkin kodissa. Antaa kuitenkin nukkua rauhassa ja muutenkin olla toisessa huoneessa rauhassa, mutta jos ulos menee niin ulina alkaa samantien. Eroahdistusta on vain minun lähtiessä, ei muiden perheenjäsenten kohdalla.
Kysynkin tietävämmiltä/kokemusta omaavilta, että:
1. Kannattaako koiran tilaa rajata jotenkin sinä aikana kun se joutuu yksin olemaan? Kyseessä on sk. 50senttinen koira. Makuuhuoneen ja kylppärin se on jo oppinut jättämään rauhaan edellisessä perheessään. Ahdistuuko koira jos sillä on vain pari huonetta käytössään?
2. Kannattaako sille antaa kaikki lelut seuraksi yksinolon ajaksi?
3. Miten saisi sisälle kakkimisen lopetettua? Koiralla tulee aina yöllä hätä, ihan sama missä vaiheessa päivää syö ja miten paljon ulkona käy.
4. Onko kenenkään koira alkanut kiusata kissaa ollessaan yksin? Meillä myös varsin pienikokoinen kissa (ei kuitenkaan pentu), joten vähän sekin huolestuttaa.


Vain asiallisia vastauksia, kiitos!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu