Sopisiko..

Riittäisikö minulla aikaa undulaatille kun joka perjantai menen noin klo. 16 isälleni ja lauantaina olen melkein koko päivän tallilla.
Ja kotiin tulen koulusta yleensä noin puoli kolme. Rittäisikö minulla aika?

Sotkeeko undulaatit hirveän paljon, kaikki sanoo että ne sotkee, mutaa sotkevatko ne oikeasti niin hirveästi?

Mites teillä rittää aika unduihin ja kavereihin?
2505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yhdelle undulle pitäisi olla käytännössä koko ajan joku kotona jotta sille voisi pitää riittävästi seuraa, mutta jos otat pariskunnan pitävät ne toitensa seurantarpeesta huolta silloin kun et ole paikalla ja tuo mainitsemasi aika pitäisi riittää vallan mainiosti.
Yksittäinen papukaija kyllä yleensä tottuu olemaan päivät yksinkin, mutta henk. koht. mielipiteenäni se ei ole eettisesti oikein seurallisia parvieläimiä kohtaan, vaan normaalin työssä/koulussakäyvän ihmisen kannattaa yleensä ottaa lintuja vähintään se kaksi kappaletta jotta eläimen sosiaaliset tarpeet tulee kunnolla täytettyä eikä omistajan tarvitse potea huonoa omaatuntoa jos ei ihan jokaista liikenevää minuuttia sen linnun kanssa vietäkään vaan haluaa muutakin elämää.

Linnut ovat suht sotkuisia lemmikkejä ja kovin fanaattisesti pienintäkin sotkua kammoksuvan ei niitä kannata harkita, mutta yksi tai kaksi pientä lintua ei vielä niin kamalaa siivoa tee etteikö normaali-ihminen sen kanssa voisi elää normaalisiivouksella.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta! ja sitten vielä että onko 13 hyvä ikä ottaa undulaatteja. Vai onko niissä niin paljon hoitamista ettei aika riittäisi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hese kirjoitti:

Riittäisikö minulla aikaa undulaatille kun joka perjantai menen noin klo. 16 isälleni ja lauantaina olen melkein koko päivän tallilla.
Ja kotiin tulen koulusta yleensä noin puoli kolme. Rittäisikö minulla aika?

Sotkeeko undulaatit hirveän paljon, kaikki sanoo että ne sotkee, mutaa sotkevatko ne oikeasti niin hirveästi?

Mites teillä rittää aika unduihin ja kavereihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu