Shane-ilmiö

Tätä aihetta sivuttiin jo alemmassa keskustelussa ihan vähäsen, mutta haluan avata tälle kokonaan oman aiheen.

Olen 20-vuotias. Olen liikkunut ja seurannut lepakkomeininkiä aktiivisesti noin vuoden verran, enkä tiedä aikaa ennen Shane-ilmiötä (jos et tiedä mistä puhun, mene google.fi ja laita hakusanaksi Shane The L Word tai vaikka Katherine Moennig, ymmärrät kyllä mitä tarkoitan). Haluaisinkin esittää yksinkertaisen kysymyksen: kuinka nyt nämä jonkinasteiset Shane-ilmiön valloittamat henkilöt pukeutuivat ennen L-koodia? Ainahan on ollut poikamaisesti tai androgyynisti pukeutuvia lesboja, mutta väittäisin, että tämä lukema on eksponentiaalisesti räjähtänyt ja jatkanut voimakasta nousuaan vuodesta 2004 lähtien.

Onko mielestäsi muutos ollut positiivista vai negatiivista? Omakohtaisen kokemukseni mukaan L-koodi on vaikuttanut voimakkaasti nimenomaan siinä, että se on inspiroinut ihmisiä pukeutumaan paljon androgyynisemmin, mutta vastaavasti femme-tyylinen pukeutuminen ei ole noussut vastaavasti yhtä voimakkaasti, vaikka suurin osa ohjelman lepakoista on femmejä. Mielenkiintoista? Onko nyt niin, että androgyynisyys on enemmän IN kuin aiemmin ja vastaavasti femme-pukeutuminen ei elä parasta kauttaan?

Entäs te vanhemmat lepakot, oletteko nähneet huomattavan muutoksen vai onko sellaista edes oikeasti olemassa?

Mun mielestä tää aihe on oikeasti mielenkiintoinen, josta voisi saada aikaan (toivottavasti) fiksua keskustelua, koska Shane-ilmiö on maailmanlaajuinen juttu. Kenenkään ei tarvitse kiskoa herneitä nenään, jokainen saa kulkea vaikka alasti jos tuntee sen mukavaksi. Seksistä puhuminen kelluu täällä veteen piirretyn viivan rajalla, niin on pakko yrittää kehittää jotain muuta mielenkiintoista ja oikeasti merkityksellisiä aiheita.

Ja ei sitten niitä herneitä, Shane ja sen armeija on kaikki erittäin hotteja tyyppejä. Muista kommentoida, jos jaksoit lukea tänne asti. :)
173220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Taitaa olla, että globaalin median ja yksilöitä ihannoivan kulttuurin avulla saadaan tällaisia aikaan, kuten androgyyni-Shane ja metroseksuaali-Beckham. Syksyllä varmaan iskee Molitva-lepakkojen buumi..

Sais olla enemmänki kulttuurissa erityisesti lesbo-esikuvia jos multa kysytään, nii tulis liikkumatilaa omalle lesbo-identiteetille kehittyä:)

Äänestä
  • .. tämä Shane-ilmiö on mennyt liiallisuuksiin. Monet nuoremmat tytöt ovat muuttuneet lesboiksi/bi-seksuaaleiksi katsottuaan L-koodia ja ihastuttuaan Shaneen. Kun heitä sitten yrittää iskeä, sieltä tulee "siis.. hä.. ooksä oikeesti tyttöihin?..."

    Äänestä

Olen liikkunut gay-paikoissa noin 10 vuotta ja voisin kyllä väittää, että asia ei ole näin. Silloin kun itse aloin käymään menomestoissa oli androgyynejä ja poikamaisia lesboja ihan rekkiksistä puhumattakaan yhtä paljon kuin nyt suunnilleen. En usko, että tämä L-koodi olisi noin voimakkaasti vaikuttanut koko gay-yhteisöön, tietysti jossain kaveriporukoissa on ehkä näin.

Ehkä vain liikut niissä porukoissa, jotka palvovat L-koodia ja tuttavapiirisi muodostuu samankaltaisista...?Itse kyllä tykkään myös sarjasta, mutta tyyliltäni tykkään enemmän sarjan femmeistä näyttelijöistä. Ehkä voi olla myös että Shane fanit tuovat mielipiteitänsä niin voimakkaasti julki kuin taas muut eivät..(??)

Mitä femmeihin tulee, niin suurin osa tuttavapiirissäni olevista femmeistä on pikkuhiljaa kadonnut piireistä. Jotkut ovat vakiintuneet, jotkut löytäneet sen oikean, jotkut pettyneet tarjontaan (liika maskuliinisia naisia gay-paikoissa), jotkut elävät yksin/kulisseissa, jotkut etsivät muualta seuraa...

Uskon, että monella on myös tarve (ei kaikilla) sulautua lesbopiireissä massaan ja tuntea itsensä hyväksytyksi ja enemmän poikamaisena he kai (?) tätä osittain saavat. Osalla on myös pakonomainen tarve korostaa ympäristölle ulkonäön ja käyttäytymisen kautta, että ovat lesboja (ns. hetki sitten itsensä löytäneet ja muuten epävarmat tyypit).

Minä olen aina ollut Shane. En mahda sille mitään.
Itse asiassa homot flirttailevat minulle. Miten kertoa homolle kiltisti: "Suksi nyt kuuseen tai sulla menee maine kavereiden kesken?".

Äänestä

Itse olen samaistunut lähinnä Jennyn rooliin, kirjailija joka hakee kokemuksia (myöhäisyön uusinnat siis). En ole aiemmin katsellut sarjaa kuin uusimmista tuotantokausista alkaen, joten kiinnostavaa on.

Shane-ilmiötä en ole koskaan oppinut tuntemaan, valitettavasti. Enemmän kaapista ulos tuleva Dana ja pitkälliset perheperinteet omaavat Bette ja Tina ovat mieleeni (vaikka heille huonosti käykin).

Onhan siinä Shanessa jotain huumaavaa, mutta Bette, Tina ja Helena menee paljon paremmin...

Äänestä

Itse olen ihmetelyt Shanen suosion salaisuutta, että miksi monista hahmoista juuri hän on kaikkien mielestä niiiin hot. Kun itse ajattelen tästä roolihahmosta, että pelkkänä ystävänä olisi varmaan mukava, mutta ei oikein petikumppanina sytytä. Tosin mä olenkin aina viehättynyt enemmän naisellisista naisista.

Lakanoiden väliin ottaisin mieluusti Betten tai Marinan. Tinakin on aika ihana.

Äänestä
  • Juu mäkin mielummin ottaisin Shanen kaveriksi, kuin sänkyyni.Hahmo vaikuttaakin mun mielestä aika hyvältä kaverilta, uskolliselta.Mutta sen enempää en itse henk.kohtasesta tahtos, sillä en tunne mitään seksuaalista vetoa siihen.Omasta mielestä esim.Alice ja Tasha ovat aika hottiksia:D

    Äänestä

jäänyt koko ilmiö huomaamatta pukeutumisen kannalta.

Äänestä

niin, että kaikki ne "Shanet" huomataan ja heistä myös toinen lepakko olettaa, että he ovat lepakoita. Niitä naisellisia lepakoita ei ainakaan heti oleta lepakoiksi. minä naisellisena naisena sain nuorenpana aina vakuutella kaikille lesbouttani, kukaan - ei gayt eikä heterot - oikein uskonut sitä. Nyt sillä ei ole enää väli, koska olen jo pitkään ollut vakituisessa parisuhteessa naisen kanssa. Kaduilla ja baareissa minua ei varmasti lesboksi tunnista, jos ei asiaa tiedä.

Äänestä

Itse huomasin myös kaveriporukassani lieviä "Shane-ilmiön" piirteitä. Olen jossain vaiheessa puhunut hyvinki paljon L-koodista "löydettyäni" sarjan, ja huomasin monen ystäväni sitä katselleen. Ja kaikki heistä pitävät Shanea äärimmäisen seksikkäänä.

Tultuani 15-vuotiaana kaapista, en yllättänyt sillä ketään sillä olen aina ollut hyvin poikamainen ja tykännyt pukeutua androgyynisti. L-koodi sarjan hahmoista kuitenkin juuri Shane saa minut syttymään ja se on mielestäni hieman hassua, koska yleinen mielikuva lepakoista on se, että toinen naisista on feminiinisempi ja toinen maskuliinisempi. Olen kylläkin huomannut että tuo mielikuvani ei pidä enää paikkansa, oli "syy" sitten missä vain. Itse nimittäin rakastan palavasti erästä naista joka pitää myös poikamaisesta tyylistä. Hän käyttää mielellään boksereita kuten minäkin, ja niin edelleen.

Olen tätä asiaa paljon itsekseni ja naiseni kanssa pohtineet ja olemme miettineet sitä vaihtoehtoa, että olisiko vannoutuneimmillakin lesboilla mahdollisesti yhteiskunnan painostuksesta tai muista ulkoisista ärsykkeistä johtuen alitajuntaan pakotettu roolimalli miehestä ja naisesta, jonka takia useat lesbot pitävät Shanea seksikkäänä, ja haluaisivat olla kuin hän. Ymmärrättekö mikä on tausta-ajatuksena? Eli vaikka olisi kuinka 100% lepakko, olisi helpompaa kaiken kannalta vielä nyky-yhteiskunnassa tapahtuneen gay-buumin jälkeenkin helpompaa seurustella miehen kanssa. Ja ehkä tämä saa useat lesbot hakemaan itselleen mahd. miehistä tyyliä, jotta saisi huomiota naisilta.

Mahdollisesti hölmö ja lukiosivistyksellä kehitelty teoria, mutta saattaa ainakin aiheuttaa keskustelua :D

Katukuvassa nuo maskuliiniset lesbot huomataan paljon helpommin, ja ehkä todella juuri siksi on helpompaa pukeutua androgyynisti. Se viestittää ympäristölle monta kertaa selvemmin seksuaalisesta suuntautumisesta.

Äänestä
  • koska häntä esittävä näyttelijä on hyvä työssään; intensiivinen katse, herkät ilmeet ym.

    Äänestä

vanhanaikaisia. Aika järkyttävää jos joku valitsee kumppaninsa vaatteiden perusteella!

Äänestä
  • ........jos pukeutumistyyli määrittää liikaa. Itse kauan meikäpiireissä pyörineenä kyl oon huomannu, että pukeutumistyyli ratkaisee kelpaatko joukkoon. Ihan vanhanaikaista, tod.

    Äänestä

Onhan toi shane ihan vetävän näköinen pakkaus (mut ei kyl mun makuun..)- varmasti hyvä esikuva jollekin..

En oo l-codea seurannut, mutta joitain juttuja sarjasta lukenut..

On tosi hyvä, että näitä lepakkoelämää kuvaavia sarjoja tv;stä tulee ulos.. Tän asian käsitteleminen yleisemmällä tasolla saattaa helpottaa meidän vanhempien suhtautumista myös oman lapsensa identiteettiin.. Näin ainakin toivon

Äänestä

lesbotyylit olivat ennen 1990-lukua maskuliinisempia, suomalaisesta ruutupaitalesbon normista kirjoittaa esim. hekanaho kirjassa uusin silmin. maskuliinista tai androgyynia pukeutumista korostettiin kun haluttiin erottua heteronaiseudesta, meikkaamisesta ja pakkoheteroseksualisuudesta. femmetyyli tuli muotiin vasta 1990-luvun loppupuolella ja erit. 200-luvulla kun sitä pystyttiin lukemaan muunkinlaisena kuin aidon lesbotyylin kaapittamisena... mutta lesbotyylien vankimpana juonteena on kulkenut aina tietty arvostus androgyynisyyttä tai naismaskuliinisuutta kohtaan. maskuliiniset naiset ovat syötävän seksikkäitä. tämä L-koodin shane on aivan liian pitkätukkainen ollakseen riittävän androgyyni vanhemman vuosikerran makuun...

Äänestä
  • Shanen näyttelijä Katherine Moennig on kieltäytynyt itse kommentoimasta omaa seksuaalista suuntautumistaan, mutta hänet on ainakin juorulehtien mukaan nähty hollywoodin homo/lesboclubeilla.
    Shanesta on tullut lepakkojen lisäksi myös heteronaisille yleisen kuolaamisen kohde, mutta itseäni on huvittanut lähinnä heterotyttöjen suusta tulleet kommentit "Toi olis niin kuuma jos se ois mies!" ja "Haluun samanlaisen miehen ku mitä toi on!"

    Itse sytyn lähinnä femmeistä, mutta myönnettäköön että Shanen tyyli, asenne ja itsevarmuus saavat sukat pyörimään minunkin jaloissani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Designed for kirjoitti:

Tätä aihetta sivuttiin jo alemmassa keskustelussa ihan vähäsen, mutta haluan avata tälle kokonaan oman aiheen.

Olen 20-vuotias. Olen liikkunut ja seurannut lepakkomeininkiä aktiivisesti noin vuoden verran, enkä tiedä aikaa ennen Shane-ilmiötä (jos et tiedä mistä puhun, mene google.fi ja laita hakusanaksi Shane The L Word tai vaikka Katherine Moennig, ymmärrät kyllä mitä tarkoitan). Haluaisinkin esittää yksinkertaisen kysymyksen: kuinka nyt nämä jonkinasteiset Shane-ilmiön valloittamat henkilöt pukeutuivat ennen L-koodia? Ainahan on ollut poikamaisesti tai androgyynisti pukeutuvia lesboja, mutta väittäisin, että tämä lukema on eksponentiaalisesti räjähtänyt ja jatkanut voimakasta nousuaan vuodesta 2004 lähtien.

Onko mielestäsi muutos ollut positiivista vai negatiivista? Omakohtaisen kokemukseni mukaan L-koodi on vaikuttanut voimakkaasti nimenomaan siinä, että se on inspiroinut ihmisiä pukeutumaan paljon androgyynisemmin, mutta vastaavasti femme-tyylinen pukeutuminen ei ole noussut vastaavasti yhtä voimakkaasti, vaikka suurin osa ohjelman lepakoista on femmejä. Mielenkiintoista? Onko nyt niin, että androgyynisyys on enemmän IN kuin aiemmin ja vastaavasti femme-pukeutuminen ei elä parasta kauttaan?

Entäs te vanhemmat lepakot, oletteko nähneet huomattavan muutoksen vai onko sellaista edes oikeasti olemassa?

Mun mielestä tää aihe on oikeasti mielenkiintoinen, josta voisi saada aikaan (toivottavasti) fiksua keskustelua, koska Shane-ilmiö on maailmanlaajuinen juttu. Kenenkään ei tarvitse kiskoa herneitä nenään, jokainen saa kulkea vaikka alasti jos tuntee sen mukavaksi. Seksistä puhuminen kelluu täällä veteen piirretyn viivan rajalla, niin on pakko yrittää kehittää jotain muuta mielenkiintoista ja oikeasti merkityksellisiä aiheita.

Ja ei sitten niitä herneitä, Shane ja sen armeija on kaikki erittäin hotteja tyyppejä. Muista kommentoida, jos jaksoit lukea tänne asti. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu