megane 2 vm.2004

mistähän vesi pääsee etuovien säilytys koteloon..???
82656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

minäkin. Auto seisoi pari kuukautta merkkikorjaamon pihassa, koska väännettiin kättä siitä, että kuka korvaa, kun ruiskun suuttimet olivat menneet tukkoon (osat 5700euroa työt 1200euroa). Tänä aikana oli tullut vettä koteloihin, ja penkkien päällä ja verhoilussa oli jo vähän valkoista hometta.

Äänestä

Mulla myöskin ihan sama juttu kuskin puolella. Aluksi mietin, onko ikkuna jäänyt auki. Mutta se riippuu toden totta auton asennosta, missä auto seisoo sateessa.

Rätillä sitä koteloa olen kuivannut.

Äänestä

Mulla oli 2005 mallisessa Megane II Breakissa ihan sama juttu, pitkän vesisadekauden päätteeksi aloin ihmettelemään kun jostain kuuluu veden lotinaa kun kiihdyttää ja jarruttaa, pari päivän päästä kuskin ovikotelo oli täynnä vettä. Vein auton huoltoon jossa kuulemma oveen porattiin lisää vedenpoistoreikiä(mitenköhän niiden ruostesuojaus tehtiin?) ja joku sauma tiivistettiin paremmin massalla. Tämän jälkeen ovi on pysynyt kuivana eikä ainakaan vielä muut 3 ovea ole vuotaneet.

Äänestä

Outoja nämä vesivuodot minun Break:ssa tavaratilaan tuli vettä, sitä huollossa tiivisteltiin ja veden tulo loppui. Nyt on uusi vuotokohta tuulilasin yläosasta tippuu joitakin tippoja. Jännityksellä odottelen koska oven kotelot alkavat täyttyä.

Äänestä
  • Saattaa vesi tulla sisään anteennikopan kautta, ainakin itellä antennin muovikotelo katolla oli hieman noussu ylös takaosasta, josta vesi pääsi valumaa. EI valu enää ku tiivisti muovikotelon.

    Äänestä

Mulla ilmeni ko. ongelma takuuaikana, Biliassa ongelma tiedossa, silikonia laittoivat jonnekkin ovien sisäpaneleihin tiivisteeksi.

Äänestä
  • on jos "vänkärin" puolelle tulee niin tuulilasiin etupuolelta se muovi pois ja tyhjennys reikä puhtaaksi. Auttaa varmasti siihen. Rautalanka on hyvä ase.

    Äänestä

Kysymys onkin veden poistumisesta mm. MEGAGEN ovikoteloista. Poistamalla ovien alareunan tiivisteestä uloimmat muoviniitit ja kiinnittämällä hyvin puhdistetut tiivisteen päät huolellisesti esim. peiliteipin paloilla tai jollain teknisesti säänkestävällä massalla, voikin sanoa ovien vesitaskuille ei näkemiin, vaan hyvästi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


rellumies kirjoitti:

mistähän vesi pääsee etuovien säilytys koteloon..???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu