Vientituen ja ylijäämän vaikutus nälänhätään

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry:n raportti
Globaali kurina - Nälkä ja maailman ruokatalous
kertoo vakavaa asiaa kehitysmaihin kohdistuvasta maataloustuotteiden dumppauksesta, joka yllättäen on EU:n ja Yhdysvaltojen masinoimaa.

Ote raportista;

"YLIJÄÄMIÄ JA HALPAVIENTIÄ
EU on maailman suurimpia maataloustuotteiden viejiä. Se maksaa tuotteilleen vientitukia, jolloin niistä tulee usein halvempia kuin kohdemaan kotimaiset tuotteet. Yhdysvalloissa taas vientiä tuetaan valtion takaamin vientiluotoin. Kehitysmaiden näkökulmasta vientituet ja -takuut ovat teollisuusmaiden keino dumpata tuotteita ulkomaille jopa alle tuotantokustannusten. Tämä painaa tuotteiden hintoja alas kansallisilla markkinoilla ja heikentää kohdemaan viljelijöiden selviytymismahdollisuuksia. Näin keinotekoisen halvoiksi tehdyt tuontituotteet pakottavat kehitysmaiden tuottajat luopumaan tuotannosta.

Ruokatuonnilla voi olla myös vakavia seurauksia kehitysmaiden kansantaloudelle. Kun viljelijöillä ei ole muita tulonlähteitä, työttömyys nousee, sosiaaliset ongelmat alkavat kasautua ja myös ruokaturva kärsii. Jos tärkein paikallinen tuotantolohko supistuu eikä tuotannon monipuolistamiseen ole varaa, ruoan tuonti kasvattaa maan kauppavajetta. Kun kehitysmaat eivät pysty tuottamaan kylliksi ruokaa, ne joutuvat lainaamaan rahaa ruokkiakseen väestöään maailmanmarkkinoilta ostetulla ruoalla, ja velkaantuminen pahenee. Kehitysmaista tulee näin myös poliittisesti ja taloudellisesti riippuvaisempia niistä samoista maista, joiden ruokatuonnista ne ovat riippuvaisia.

Afrikan maiden yhteistyöjärjestö OAU ja monet kehitysmaiden viljelijäjärjestöt vaativat EU:ta poistamaan vientitukiaan. ... Dumppausvaikutuksen estämiseksi kotimaisten tukien hinnat tulisikin sisällyttää vientituotteiden hintoihin ja ylijäämätuotantoon johtavat tukimuodot olisi lopetettava."

Koko raportti: http://www.kepa.fi/palvelut/julkaisut/raportit/pdf/050_globaali_kurina.pdf

Millä voidaan perustella ylituotantoa ja sen dumppaamista verovaroin kehitysmaihin?

Pitäisikö kuluttajien ottaa osaa nälkäkeräyksiin, jotta kehitysmaan köyhillä olisi varaa ostaa vienti- ja tuotantotuettuja eurooppalaisia tuotteita?
442410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

"Millä voidaan perustella ylituotantoa ja sen dumppaamista verovaroin kehitysmaihin?"

Kuten lainaamastasi raportistasi voi lukea on täällä liian halvat hinnat, jos täällä olisi ne oikeat hinnat jotka kustannusten takia pitäisi olla, olisi kehitysmailla paljon paremmat mahdollisuudet saada tuotteitaan tänne markkinoille ja saada siitä sellainen hinta että heidän yhteiskuntansa myös kehittyisi.

Mutta kun asia on vain niin että jatkuvasti vaaditaan yhä halpaa ja vielä kerran halpaa ruokaa ja tuo vaatimus on aiheuttanut sen että jos ei halua suututtaa suuria kansanjoukkoja on leipä pidettävä halpana. Halvan yksi peruste on myös suurien massojen tuottaminen yli tarpeen,sillä jos olisi tuotanto kulutusta pienempi hinnat tietysti nousisi eikä tuo halvan tuotteen saanti olisi enää niin yksinkertaista.

Siis miten voidaan perustella vaatimus halpaan ruokaan kun se aiheuttaa juuri noita mitä kysymyksessäsi esität.
Halvan sian syöjä kurjistaa jatkuvasti kehitysmaita, koska ei halua antaa heille mahdollisuutta tuottaa niillä hinnoilla viljaa mikä kustantaisi kustannukset ja jäisi jotain itsellekin ja saisi lapsensa kouluun.
Ei ihme että Tanskan possu on halpaa, kun sen halpuus on revitty kehitysmaan ihmisen selästä.

Olen samaa mieltä kanssasi että ruuan hintaa pitää nostaa ettei kehitysmaat kärsisi meidän halvan ruuan aiheuttamasta kurjuudesta, sillä sen vuoksi meidän tuotantoa dumpataan muualle verovaroin.
Vai käsitinkö väärin mitä yrität tuon lainauksen avulla kertoa?

Äänestä
  •    

    "LSO perustelee

    gm-soijan tuontia hinnalla

    LSO uskoo monen tuottajan olevan tyytyväinen tulevaisuudessa tarjottavaan geenimuunneltuun soijaan, joka on perinteistä soijaa halvempi vaihtoehto.

    LSO Foods kertoi viime viikolla aikeistaan ryhtyä tuomaan yhdessä Lounaisfarmin kanssa geenimuunneltua soijaa rehuissa käytettäväksi.

    Tuottajat ovat olleet asiasta hyvin kiinnostuneita ja heistä moni näkee tätä kautta syntyvän valintamahdollisuuden hyvänä asiana, LSO Foodsin toimitusjohtaja Tero Hemmilä kertoo.

    Hemmilä uskoo, ettei LSO:n päätös tullut monellekaan yllätyksenä. Hänen mukaansa tuontipäätöstä osattiin tuottajien keskuudessa todennäköisesti odottaa tapahtuvaksi ennemmin tai myöhemmin.

    Lisäksi Hemmilä toteaa, että maahan tuodaan jatkuvasti lihaa, joka on tuotettu käyttämällä geenimuunneltuja raaka-aineita rehussa.

    ”Keskeisissä lihantuottajamaissa gm-rehu on arkipäivää, mutta mahtavatko kuluttajat tiedostaa ulkomaisen lihan taustoja”, Hemmilä miettii."

    Äänestä

  • Kusipäitä kirjoitti:

    että Tanskan possu on hyvää ja halpaa, niin eikö siis samoja rehuja saa käyttää täällä Suomessa?

    Kuluttaja on se joka ratkaisee ja eikä ole ainakaan siltä näyttänyt että geenimuunnellun rehun käyttämättä jättämisestä olisi kukaan kiittänyt eikä hinnassa huomioinut.
    Ainostaan on tullut viime aikoina vain toisenlaisia kehuja jossa GM rehuilla saadaan aikaan paremman makuinen possu.

    PS. rajoitatko samoin kaikki muutkin tuotteet joissa on käytetty GM-rehuja? Toivottavasti sillä muutenhan vaikuttaisit kaverilta jossa puheet ja teot eivät käy yhteen

    Äänestä

  • "Halvan yksi peruste on myös suurien massojen tuottaminen yli tarpeen,sillä jos olisi tuotanto kulutusta pienempi hinnat tietysti nousisi eikä tuo halvan tuotteen saanti olisi enää niin yksinkertaista."

    Suurien massojen ylijäämän vientiä EU:sta on tuettava valtavilla summilla sen lisäksi, että ne on tuotettu tukien avulla. Kuulostaa perin oudolta, että se alentaisi ruuan hintaa.

    Jotta ylituotanto saadaan vietyä ulkomaille EU maksaa vientitukia, jotka hyvittävät viejille EU:n ja maailmanmarkkinahintojen välisen eron. Maailmanmarkkinahintaiset tuotteet ovat siis EU tuottajahintoja halvempia. Ruuan halpana pitämisen etu olisikin pieni alituotanto, joka katettaisi maailmanmarkkinahintaisilla tuotteilla.

    Äänestä

  • ei perustu oikealle olettamukselle. Oletat, että köyhien maiden maataloustuotteiden tuonti teollisuusmaihin olisi oikotie onneen?

    "Vienti ei auta maaseutua

    Tehokkain tapa parantaa syrjäseutujen köyhien pienviljelijöiden asemaa on paikallismarkkinoiden kehittäminen. Teiden huonokuntoisuuden lisäksi erityisesti puutteellisesti toimivat kotimarkkinat köyhdyttävät kehitysmaiden pienviljelijöitä."

    Ja puutteellisten kotimarkkinoiden yksi ongelma selviää aloituksesta, toki muitakin on.

    Teollisuusmaiden halpa ruoka ei siis eiheuta ongelmia, vaan viennin tukeminen - tansanialainen kun syö Tansaniassa eikä Pihtiputaalla. Ilman vientitukia eurooppalaiset tuotteet eivät meinisi kaupaksi, eivätkä siis olisi häiritsemässä paikallista markkinaa.

    Enkä muuten aloituksessa vaatinut - tai ole muutenkaan vaatinut halpaa ruokaa vaan tukien ja byrokratian vähentämistä. Halvan ruuan vaade tuntuukin olevan maatalouden harjoittajien mantra tukiviidakon ylläpitämikseksi.

    Äänestä

  • logiikka, kirjoitti:

    "Halvan yksi peruste on myös suurien massojen tuottaminen yli tarpeen,sillä jos olisi tuotanto kulutusta pienempi hinnat tietysti nousisi eikä tuo halvan tuotteen saanti olisi enää niin yksinkertaista."

    Suurien massojen ylijäämän vientiä EU:sta on tuettava valtavilla summilla sen lisäksi, että ne on tuotettu tukien avulla. Kuulostaa perin oudolta, että se alentaisi ruuan hintaa.

    Jotta ylituotanto saadaan vietyä ulkomaille EU maksaa vientitukia, jotka hyvittävät viejille EU:n ja maailmanmarkkinahintojen välisen eron. Maailmanmarkkinahintaiset tuotteet ovat siis EU tuottajahintoja halvempia. Ruuan halpana pitämisen etu olisikin pieni alituotanto, joka katettaisi maailmanmarkkinahintaisilla tuotteilla.

    miten se voi kuulostaa oudolta jos tuotanto on isompaa kuin kulutus ja sen vaikutus hintaan on silloin alentava.
    Eikö siis enää kulutus vs. tuotanto vaikuta hintaan?

    "Ruuan halpana pitämisen etu olisikin pieni alituotanto, joka katettaisi maailmanmarkkinahintaisilla tuotteilla."
    outo logiikka.
    Kritisoit Eu:n vientitukia ja kuitenkin olet valmis hyväksymään muiden vientituet.
    Ja toinen outous liittyy siihen että miten alituotanto laskee hintoja, sillä se yleensä nostaa niitä. Mistä ne tuotteet tulisivat kehitysmaista? eli maista joita ei vienti auta kuten sanot.

    Huomasin myös että et ole tainnut kepan sivustoihin paljonkaan tutustua ja mitä siellä kerrotaan siellä myös puhutaan puuvillasta josta nuo maat saisivat vientituloja, mutta se on niin kovin tuettua esim. USAssa.

    "Enkä muuten aloituksessa vaatinut - tai ole muutenkaan vaatinut halpaa ruokaa vaan tukien ja byrokratian vähentämistä. Halvan ruuan vaade tuntuukin olevan maatalouden harjoittajien mantra tukiviidakon ylläpitämikseksi."
    No etpä sinäkään ole valmis nostaman hintoja jotta hinnat poistuisivat, sillä ei mikään toimi alle tuotantokustannusten kovinkaan pitkään.

    etkö ole vaatinut?

    Ei tuon valossa ainakaan näytä että olisit valmis nostamaan hintoja tilanteen tervehdyttämiseksi.

    On sinänsä kummallista että vaikka lainauksessasi ehdotettiin elintarvikkeiden hintaa pitäisi nostaa, toivot kuitenkin että hinnat pidettäisiin täällä alhaisina perustuen vientitukien käyttöön viennissä.

    ps.

    "Suurien massojen ylijäämän vientiä EU:sta on tuettava valtavilla summilla sen lisäksi, että ne on tuotettu tukien avulla. Kuulostaa perin oudolta, että se alentaisi ruuan hintaa."
    suurempi tuotanto sitä pienempi kustannus tuotettua yksikköä kohti, aivan yksinkertaista tuotanto matematiikkaa. Vai oletko erimieltä siitä että tuotanto määrällä ei ole vaikutusta yhden yksikön hintaan?

    Äänestä

  • herättää ihmetystä kirjoitti:

    En aloituksessa vaatinut halpaa ruokaa - toit asian itse esille. Aloituksessa ihmettelin vientituen vaikutusta nälänhätään.

    Alituotanto VAPAILLA MARKKINOILLA johtaa hinnan nousuun. TUETUILLA MARKKINOILLA ylituotanto johtaa VIENTITUKIIN ja sitäkautta KUSTANNUKSIIN jotka kuluttaja maksaa.

    Ylituotantoa eivät tee kehitys- vaan teollisuusmaat. En siis ostaisi ylijäämätuuotteita kehitysmaista, sillä heillä ei tuotanto riitä omiinkaan tarpeisiin dumppauksen johdosta. Dumppaus kun on tappanut paikallisen tuotannon.

    Olisin valmis nostamaan hintoja ja poistamaan tukia. Toista ei voi tehdä ilman toista. Tukien poistuessa verot alenevat, joten ostovoima kasvaa vastaavasti. Samalla saadaan byrokratiaa karsittua, joten ostovoima kasvaa suhteessa jopa voimakkaammin.

    "suurempi tuotanto sitä pienempi kustannus tuotettua yksikköä kohti, aivan yksinkertaista tuotanto matematiikkaa. Vai oletko erimieltä siitä että tuotanto määrällä ei ole vaikutusta yhden yksikön hintaan?"

    Tuotantomatematiikkasi on kesäterässä. Volyymiedun saavuttamikseksi tuottavan yksikön koko on ratkaisevampaa kuin niiden määrä. Satatuhatta pientä solua ovat yksittäin tai monittain yhtä tehottomia, joten sovellat väärää teoriaa. Karkeasti otettuna sarja- ja massatuotanto vaatii suurempia yksiköitä, ei suurempaa määrää yksiköitä. Lisäksi ylituotanto, silloin kun siitä aiheutuu ylimääräistä kustannusta, syö lopunkin hyödyn.

    Looginen tehtävä: mikä on edullisin vaihtoehto?
    EU kansa syö sata maataloustuotetta. Maataloustuotteen tuottaminen maksaa yli maailmanmarkkinahinnan.
    * Jos tuotetaan 110, tarvitaan 100 ja tuetaan ylijäämän (10) vientiä 5 yksiköllä, maksaa sadan kulutus meille tuotannon 110 vientituen 5 = 115.
    * Jos tuotetaan 100 ja kulutetaan sata, maksaa se meille 100.
    * Jos tuotetaan 90, ostetaan alle tuotantokustannusten maailmanmarkkinoilta 10 hintaan 5, se maksaa meille 95.

    Mikä siis tulee edullisimmaksi? Vinkki: Mallin mukainen ratkaisu vähentäisi tuhoisaa dumppausta kehitysmaihin.

    Ketjun aiheena oli kuitenkin ylijäämätuotannon dumppaus, joten jos haluat jatkaa ruuan hinnasta sisämarkkoilla, avaa uusi ketju. Keskityn itse tässä ketjussa keskusteluun EU:n ylijäämätuotannon dumppakseen kehitysmaihin.

    Äänestä

  • Yli vai ali kirjoitti:

    laskelmasi perustuu täysin dumpattuun hintaan jota pidät syyllisenä kehitysmaiden ongelmiin.

    On jotenkin outoa että vastustat dumppausta ja kuitenkin olet valmis sen mukanaan tuomaa alennusta käyttämään hyödyksesi.
    "ostetaan alle tuotantokustannusten maailmanmarkkinoilta 10 hintaan 5,"

    "Ketjun aiheena oli kuitenkin ylijäämätuotannon dumppaus, joten jos haluat jatkaa ruuan hinnasta sisämarkkoilla, avaa uusi ketju. Keskityn itse tässä ketjussa keskusteluun EU:n ylijäämätuotannon dumppakseen kehitysmaihin."
    Ihan vapaasti voidaan keksittyä yhteen osaan, mutta se vain että silloin voi kokonaiskuva tilanteesta olla vääristynyt. Toisaalta vientitukia ei enää tarvita läheskään sitä määrää kuin ennen esim. maidossa ei enää ole vientitukia.

    "Tuotantomatematiikkasi on kesäterässä. Volyymiedun saavuttamikseksi tuottavan yksikön koko on ratkaisevampaa kuin niiden määrä."
    ?????
    ehkä on mutta en missään vaiheessa puhunut tuotanto yksiköiden määrästä, vaan tuotannon määrästä ja mielestäni ne on kaksi aivan eri asiaa.

    Koska haluat keskittyä tuohon vientitukeen niin laitetaan siitä hieman juttua esiin

    Vientituki

    EU käyttää vientitukia vientinsä tukemiseen. Niiden määrä on laskenut vuoden 1992 25 prosentista maataloustuotteiden viennin arvosta 5,2 prosenttiin vuonna 2001 ja absoluuttisena lukuna 10 miljardista eurosta 2,8 miljardiin euroon vuodessa. Kaikki nämä määrät laskevat entisestään yhteistä maatalouspolitiikkaa koskevan vuoden 2003 uudistuksen johdosta, jolloin EU:n maataloustuet muuttuvat entistä kauppaystävällisemmiksi.

    Samaan aikaan muunlaiset vientituet ovat kasvaneet entisestään.

    Yhdysvallat käytti vuonna 2003 3,2 miljardia dollaria vientiluottoihin, joilla sen viejät saivat epäreilua etua maailmanmarkkinoilla. Yhdysvallat käyttää vuosittain myös miljardeja dollareita vientitukeen "elintarvikeavun" varjolla; määrä kasvaa runsassatoisina aikoina. Muita esimerkkejä ovat Kanadan, Australian ja Uuden-Seelannin kaupalliset valtion monopolit tai vientimaksut, joita Argentiina soveltaa soijaan ja soijapapujauhoon. EU:n halukkuus edetä vientitukien osalta riippuu täydestä vastavuoroisuudesta kaikenlaisten vientitukien kohtelussa.

    http://europa.eu/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/04/622&format=HTML&aged=0&language=FI&guiLanguage=en

    Kuten tuosta ilmenee "elintarvikeapu" jota USA niin jalomielisesti jakaa on myös kovasti syrjäyttänyt kehitysmaiden omaa tuotantoa ja laskenut markkinahintoja, mutta ilmeisesti olet kuitenkin valmis hyväksymään tuon toiminnan koska laskelmasi perustuu tuon toiminnan aiheuttaman hinnan alennuksen hyödyntämiseen :)

    Äänestä

  • Yli vai ali kirjoitti:

    En aloituksessa vaatinut halpaa ruokaa - toit asian itse esille. Aloituksessa ihmettelin vientituen vaikutusta nälänhätään.

    Alituotanto VAPAILLA MARKKINOILLA johtaa hinnan nousuun. TUETUILLA MARKKINOILLA ylituotanto johtaa VIENTITUKIIN ja sitäkautta KUSTANNUKSIIN jotka kuluttaja maksaa.

    Ylituotantoa eivät tee kehitys- vaan teollisuusmaat. En siis ostaisi ylijäämätuuotteita kehitysmaista, sillä heillä ei tuotanto riitä omiinkaan tarpeisiin dumppauksen johdosta. Dumppaus kun on tappanut paikallisen tuotannon.

    Olisin valmis nostamaan hintoja ja poistamaan tukia. Toista ei voi tehdä ilman toista. Tukien poistuessa verot alenevat, joten ostovoima kasvaa vastaavasti. Samalla saadaan byrokratiaa karsittua, joten ostovoima kasvaa suhteessa jopa voimakkaammin.

    "suurempi tuotanto sitä pienempi kustannus tuotettua yksikköä kohti, aivan yksinkertaista tuotanto matematiikkaa. Vai oletko erimieltä siitä että tuotanto määrällä ei ole vaikutusta yhden yksikön hintaan?"

    Tuotantomatematiikkasi on kesäterässä. Volyymiedun saavuttamikseksi tuottavan yksikön koko on ratkaisevampaa kuin niiden määrä. Satatuhatta pientä solua ovat yksittäin tai monittain yhtä tehottomia, joten sovellat väärää teoriaa. Karkeasti otettuna sarja- ja massatuotanto vaatii suurempia yksiköitä, ei suurempaa määrää yksiköitä. Lisäksi ylituotanto, silloin kun siitä aiheutuu ylimääräistä kustannusta, syö lopunkin hyödyn.

    Looginen tehtävä: mikä on edullisin vaihtoehto?
    EU kansa syö sata maataloustuotetta. Maataloustuotteen tuottaminen maksaa yli maailmanmarkkinahinnan.
    * Jos tuotetaan 110, tarvitaan 100 ja tuetaan ylijäämän (10) vientiä 5 yksiköllä, maksaa sadan kulutus meille tuotannon 110 vientituen 5 = 115.
    * Jos tuotetaan 100 ja kulutetaan sata, maksaa se meille 100.
    * Jos tuotetaan 90, ostetaan alle tuotantokustannusten maailmanmarkkinoilta 10 hintaan 5, se maksaa meille 95.

    Mikä siis tulee edullisimmaksi? Vinkki: Mallin mukainen ratkaisu vähentäisi tuhoisaa dumppausta kehitysmaihin.

    Ketjun aiheena oli kuitenkin ylijäämätuotannon dumppaus, joten jos haluat jatkaa ruuan hinnasta sisämarkkoilla, avaa uusi ketju. Keskityn itse tässä ketjussa keskusteluun EU:n ylijäämätuotannon dumppakseen kehitysmaihin.

    "Volyymiedun saavuttamikseksi tuottavan yksikön koko on ratkaisevampaa kuin niiden määrä. Satatuhatta pientä solua ovat yksittäin tai monittain yhtä tehottomia, joten sovellat väärää teoriaa. Karkeasti otettuna sarja- ja massatuotanto vaatii suurempia yksiköitä, ei suurempaa määrää yksiköitä."

    Tuo on toki johonkin asti paikkansapitävää, mutta rajansa tuollakin kehityksellä on.

    Maataloustuotanto on peltoihin sidottua ja niiden kokoa /sijaintia ei ole kovin helppo muuttaa vaikka tuotantoyksikköä halutaan kasvattaa

    Jos Suomessa olisi vaikkapa 1 maatila/lääni, niin kannattavuus olisi todennäköisesti olematon. Tuo johtusi noiden lisääntyneiden liikenne-ja tavaravirtojen kustannusten lisäksi siitä, että aina kun yrityksen koko kasvaa, siinä tarvitaan lisäportaita pitämään touhua kasassa, tulisi aluepäällikköä, paikkallisjohtajaa jne. Noita ei pienissä yksiköissä tarvita ollenkaan.

    Eikä karjasuoja voi olla niin iso että esim. kaikki läänin lehmät sopisivat yhteen navettaan, vaan niitä jokatapuksessa pitäisi ripotella ympäri lääniä lähelle peltoja ja niille jokaiselle tarvittaisiin omat työntekijät.

    Tällekin maatalousalalle lienee olemassa aina kulloisenkin kustannusrakenteen mukainen optimi, joka vielä eri puolella Suomea on erilainen johtuen vähintäänkin maantietellisistä eroista.

    Se että ollaanko vieläkään näiden suurnavettojen ja tilojen kasvun myötä miten lähellä tätä, jää nähtäväksi.

    Suureen mittakaavaan paisutettu laitosmainen tuotanto on kuitenkin myös alttiimpi erilaisille ongelmille, joita mm. taudit aiheuttavat.

    Mutta jokatapauksessa, tuohon suuntaanhan EU:n myötä ollaan menossa. Navetat jatkuu pituudeltaan ja tilojen lukumäärä pienenee.

    Äänestä

  • ei Eu kai päätä siitä jos Afrikan maat laittaa tullin halvoille EU ruuille mutta eivät laita.

    Äänestä

Suomessa monen tuotteen tuotanto ei vastaa kulutusta, esimerkiksi nauta noin 80 prossaa ja sokeri noin puolet kotimaan kulutuksesta. Pitäisikö myös alituottavien maiden vähentää omaa tuotantoaan?

Äänestä
  • Suomalaiset ovat esimerkiksi maailman innokkaimpia kahvinjuojia, mutta alituotantomme on 100 %. Kahvintuotantoa pitäisi tukea vähintään 110 % omavaraisuuteen saakka. Samoin maissi, riisi, appelssiinit, tonnikala, katkaravut, salaatit, omenat, päärynät, banaanit - ja monet muut joissa olemme riittämättömän omavaraisia.

    Laajemmin katsoen olemme epäomavaraisia myös autojen ja polttoaineiden suhteen, ja auton kustannukset monessa taloudessa ovat jo ruokakustannusten tasolla. Kotimaista auto- ja polttoainetuotantoa tulee kriisivarmuuden vuoksi tukea 130 % omavaraisuuteen asti.

    Vaateteollisuus on miltei tyystin hävinnyt Suomesta. Haluammeko kävellä kriisiaikana alasti marketeissa valitsemassa kriisituotettuja kotimaisia tuotteita? Kuitujen alkutuotanto ja TeVa -teollisuus on nostettava tukien piiriin.

    Äänestä

  • Keskustelussa oli siis kyse ylituotannosta, eikä edes maakohtaisesti, vaan EU tasolla. EU:n ja Yhdysvaltojen ylituotanto aiheuttaa ongelmia, kun tuotantotuettua ylijäämää dumpataan kehitysmaihin.

    Vaikka yksittäisen maan tuotanto olisikin vain osa omasta kulutuksesta, voi ylijäämä EU tasolla olla merkittävä - viinistä on pulputettu viimeksi jos kielikuva sallitaan.

    Yli- ja alituotantoja ei pitäisikään enää mitata maittain, EU on selkeästi matkalla kohti liittovaltiomallia. Yksikään maa ei voi olla 100 % omavarainen kaikkien EU alueella tuotettavien tuotteiden suhteen, sisäkauppa on luotu sitä varten. Maat erikoistuvat, mutta kaikissa tuotteissa esiintyy yli- ja alituotantoa väkisinkin, toisissa enemmän, toisissa vähemmän.

    Kyse on siis EU:n kehitysmaihin dumppaamasta ylituotannosta ja sen tietoisesta tukemisesta:
    Miten sitä voi perustella?
    Pitäisikö suomalaisen kuluttajan tukea kehitysmaan köyhää, jotta hän voisi ostaa tuotanto- ja vientituettuja tuotteitamme?

    Äänestä

  • Esimerkkejä on paljon kirjoitti:

    Suomalaiset ovat esimerkiksi maailman innokkaimpia kahvinjuojia, mutta alituotantomme on 100 %. Kahvintuotantoa pitäisi tukea vähintään 110 % omavaraisuuteen saakka. Samoin maissi, riisi, appelssiinit, tonnikala, katkaravut, salaatit, omenat, päärynät, banaanit - ja monet muut joissa olemme riittämättömän omavaraisia.

    Laajemmin katsoen olemme epäomavaraisia myös autojen ja polttoaineiden suhteen, ja auton kustannukset monessa taloudessa ovat jo ruokakustannusten tasolla. Kotimaista auto- ja polttoainetuotantoa tulee kriisivarmuuden vuoksi tukea 130 % omavaraisuuteen asti.

    Vaateteollisuus on miltei tyystin hävinnyt Suomesta. Haluammeko kävellä kriisiaikana alasti marketeissa valitsemassa kriisituotettuja kotimaisia tuotteita? Kuitujen alkutuotanto ja TeVa -teollisuus on nostettava tukien piiriin.

    ..kuinka kriisiaikoina juotiin kahvin sijaan korviketta, kriisiaikoina vaatteet olivat sitä sun tätä jopa paperihousuja sekä kenkiä...
    sentään ruokaa riitti kun oli kotimaista tuotantoa....
    no ehkä tuontimaissia pitäisi tuoda, että saisit keitellä maissivelliä nälän pidikkeeksi....

    Äänestä

  • Et ehkä muista.... kirjoitti:

    ..kuinka kriisiaikoina juotiin kahvin sijaan korviketta, kriisiaikoina vaatteet olivat sitä sun tätä jopa paperihousuja sekä kenkiä...
    sentään ruokaa riitti kun oli kotimaista tuotantoa....
    no ehkä tuontimaissia pitäisi tuoda, että saisit keitellä maissivelliä nälän pidikkeeksi....

    Et nähtävästi ymmärtänyt mitä takoitin. Kriisiaikana ruoka riitti, mutta kuten sanoit kahvia ei ollut ja vaatteet olivat mitä olivat, miksemme varautuisi kunnolla ja varmistaisi myös vaatteeiden riittävyyttä? Vai onko kriisiajan huolto NYKYISTEN maatalousharjoittajien yksinoikeus?

    Millä perusteella TeVa -teollisuutta ei voisi tukea kriisiajan nimissä?

    Ja miksi maissia pitäisi tuoda? Miksei sen tuotantoa tuettaisi? Vai onko niin, että vain nykyisten tuotantotuotteiden kasvattajilla on oikeus tukiin?

    (Jos nyt pitää taas mennä henkilökohtaisuuksiin, niin polvihousut ja haalarihommat eivät välttämättä ole pahasta. Muistaakseni Jari Litmanen, Jari Kurri, Teemu Selänne ja muutama muu teki uransa polvihousuissa. Haalarihommissa ovat pärjänneet Mika Häkkinen, Juha Kankkunen, Kimi Räikkönen ja moni muu.

    Mutta onko kukaan pärjännyt maailmalla hankkijalippalakissa? :P )

    Äänestä

  • Hankijalippalakipapalle kirjoitti:

    Et nähtävästi ymmärtänyt oikein kun arvelin sinun olevan tietämätön kriisiajoista ja niiden vaikutuksista tarpeitten riittävyyteen, no ei mahda mitään!
    Tekisi varmaan hyvää tutustua huoltovarmuuslain sisältöön ja katsoa mitkä välttämättömyystavarat on sisällytetty lakitekstiin, ettei nyt jäisi sellaista kuvaa, että maatalous on ainut yksinoikeus.

    Miksei TeVa- teollisuutta voisi tukea? Kaikin mokomin EU:n sallimissa puitteissa, saahan mm. telakkateollisuuskin tukia pilvin pimein!
    EU määrää myös maatalouden tuet ellet satu sitä tietämään ja kaiken kukkuraksi ei salli mitään ylimääräisiä kilpailua vääristäviä tukia ellet satu sitäkään tietämään.

    Ellet satu tietämään, niin maissin tuotantoa tuetaan samalla tapaa kuin muutakin maatalouden tuotantoa ja miksi ei tuettaisi, koko läntinen maailma tukee maataloutta maissi mukaan lukien.

    Tietääkseni Jari Litmanen, Jari Kurri, Teemu Selänne, Mika Häkkinen, Juha Kankkunen, Kimi Räikkönen ja moni muu aloittaa aamunsa hankkijanlippahatun omistajan tai vastaavan kädestä mutta minä voin aloittaa aamuni ja tehdä työni ilman noiden yhdenkään myötävaikutusta ansioitteni keräämiseen.

    Hankkijanlippahattukisa!
    Onko muita ilmoittautuneita ilmennyt?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Keskustelussa oli siis kyse ylituotannosta, eikä edes maakohtaisesti, vaan EU tasolla. EU:n ja Yhdysvaltojen ylituotanto aiheuttaa ongelmia, kun tuotantotuettua ylijäämää dumpataan kehitysmaihin.

    Vaikka yksittäisen maan tuotanto olisikin vain osa omasta kulutuksesta, voi ylijäämä EU tasolla olla merkittävä - viinistä on pulputettu viimeksi jos kielikuva sallitaan.

    Yli- ja alituotantoja ei pitäisikään enää mitata maittain, EU on selkeästi matkalla kohti liittovaltiomallia. Yksikään maa ei voi olla 100 % omavarainen kaikkien EU alueella tuotettavien tuotteiden suhteen, sisäkauppa on luotu sitä varten. Maat erikoistuvat, mutta kaikissa tuotteissa esiintyy yli- ja alituotantoa väkisinkin, toisissa enemmän, toisissa vähemmän.

    Kyse on siis EU:n kehitysmaihin dumppaamasta ylituotannosta ja sen tietoisesta tukemisesta:
    Miten sitä voi perustella?
    Pitäisikö suomalaisen kuluttajan tukea kehitysmaan köyhää, jotta hän voisi ostaa tuotanto- ja vientituettuja tuotteitamme?

    "Pitäisikö suomalaisen kuluttajan tukea kehitysmaan köyhää, jotta hän voisi ostaa tuotanto- ja vientituettuja tuotteitamme?"

    Muisteleisin kuulleeni, että tuen tavoite on 0,7 % bruttokansantuotteesta.

    736 M€ budjetin mukaan siirretään ulkomaille muualle kuin EU:lle. Lienevätkö sitten kaikki sitä kehitysapua.

    Muuten noista ylituotannoista olen sitä mieltä, että turhaa kustannustahan se aiheuttaa.

    On vaan pirun hankalaa säätää ison liittovaltion alueella tuotantomäärät vuosittain juuri kysyntää vastaavaksi. Pelkästään satotason vaihtelu aiheuttaa laivalasteittain eroa vuotuiseen viljamäärään näin isossa systeemissä.

    Olen huvittuneena pistänyt merkille vähän syyllistävään sävyyn tulleita viestejä luomukauran osalta, kun USA:n vientiin varattua laivaa ei kkoskaan tahdota saaada täyteen.

    No, mielestäni onkin järkevämpää käyttää viljat kotimaassa kuin rahdata niitä valtameren taakse, mutta tuossakin todennäköisesti vaikuttaa viejätahon saamat vientituet.

    Äänestä

  • hankkijanlippalakkipappa kirjoitti:

    Mitä ihmettä jänkkäät? Olemme samaa mieltä, eikö totta? Autoteollisuus, polttoaineteollisuus ja TeVa -teollisuus tukien piiriin. Laitetaan kaikille kolmelle aluksi maataloustukien kokoinen potti 55 000 miljoonaa euroa per ala, 165 000 miljoonaa yhteensä.

    Huolintavarmuuslaki on ihmisen kirjoittama ja muuttuu tilanteen mukaan. Sokerissakaan emme ole omavaraisia vaikka se oli tiukasti tuetua vielä vuosikymmen sitten ja kriittinen osa huoltovarmuutta. EU tasolla varmasti on edelleenkin, mutta EU ei enää olekaan 25 yksittäistä maata vaan 25 maan liittouma. Se tuntuu olevan vaikeasti hyväksyttävissä.

    Kysymys: Miksiköhän moni polvihousupoika ja haalariluuseri on aloittanut landelta? olisiko sinne pumpattu niin paljon ylimääräistä, että lapsilla on ollut varaa eliittiharrastuksiin vaikka "maajussin palkka on 2 e/h"? Kumma juttu, ralliauton hankkiminen noilla liksoilla veisi kymmeniä vuosia, vaikka olisi syömättä ja lämmittämättä.. mielenkiintoista!

    Äänestä

  • hontamies kirjoitti:

    ilman muuta, vuodet eivät ole veljiä keskenään. Kuitenkin joissain tuotteissa (erityisen poikkeuksellisena esimerkkinä viini) tuotanto on liian suurta jatkuvasti. No ilman viiniä tietty voi elääkin, ainakin suomalaisen näkökulmasta.

    Kaikki tuotteet kannattaisi käyttää kotimassa niin kauan kuin niitä kotimaassa tuotetaan. Vientituilla on ympäristönkin kannaltakin katsottuna epäsuotuisa vaikutus. Mutta suuri raha taitaa puhua lujempaa kuin terve järki.

    Äänestä

  • Hankijalippalakipapalle kirjoitti:

    Et nähtävästi ymmärtänyt mitä takoitin. Kriisiaikana ruoka riitti, mutta kuten sanoit kahvia ei ollut ja vaatteet olivat mitä olivat, miksemme varautuisi kunnolla ja varmistaisi myös vaatteeiden riittävyyttä? Vai onko kriisiajan huolto NYKYISTEN maatalousharjoittajien yksinoikeus?

    Millä perusteella TeVa -teollisuutta ei voisi tukea kriisiajan nimissä?

    Ja miksi maissia pitäisi tuoda? Miksei sen tuotantoa tuettaisi? Vai onko niin, että vain nykyisten tuotantotuotteiden kasvattajilla on oikeus tukiin?

    (Jos nyt pitää taas mennä henkilökohtaisuuksiin, niin polvihousut ja haalarihommat eivät välttämättä ole pahasta. Muistaakseni Jari Litmanen, Jari Kurri, Teemu Selänne ja muutama muu teki uransa polvihousuissa. Haalarihommissa ovat pärjänneet Mika Häkkinen, Juha Kankkunen, Kimi Räikkönen ja moni muu.

    Mutta onko kukaan pärjännyt maailmalla hankkijalippalakissa? :P )

    Eiköös ne Duudsonit vallota maailmaa
    hankkijalippis päässä ja Jussipaita päällä!
    Kyllä puheista huomaa, että nälkä on liian kaukana, kun ruokaa ei pidetä enää välttämättömyytenä edes kriisiaikoina, jaa unohdin... sitähän saa kaupasta!

    Äänestä

  • kirjoitusvirhe - siis VALIS... kirjoitti:

    Mitä ihmettä jänkkäät? Olemme samaa mieltä, eikö totta? Autoteollisuus, polttoaineteollisuus ja TeVa -teollisuus tukien piiriin. Laitetaan kaikille kolmelle aluksi maataloustukien kokoinen potti 55 000 miljoonaa euroa per ala, 165 000 miljoonaa yhteensä.

    Huolintavarmuuslaki on ihmisen kirjoittama ja muuttuu tilanteen mukaan. Sokerissakaan emme ole omavaraisia vaikka se oli tiukasti tuetua vielä vuosikymmen sitten ja kriittinen osa huoltovarmuutta. EU tasolla varmasti on edelleenkin, mutta EU ei enää olekaan 25 yksittäistä maata vaan 25 maan liittouma. Se tuntuu olevan vaikeasti hyväksyttävissä.

    Kysymys: Miksiköhän moni polvihousupoika ja haalariluuseri on aloittanut landelta? olisiko sinne pumpattu niin paljon ylimääräistä, että lapsilla on ollut varaa eliittiharrastuksiin vaikka "maajussin palkka on 2 e/h"? Kumma juttu, ralliauton hankkiminen noilla liksoilla veisi kymmeniä vuosia, vaikka olisi syömättä ja lämmittämättä.. mielenkiintoista!

    rallia?

    Eiköhän se ole tallin auto.

    mutta vastaus kysymykseesi
    "Kysymys: Miksiköhän moni polvihousupoika ja haalariluuseri on aloittanut landelta?"
    on ollut kykyä ja halua.

    Ylensä eliitti harrastuksiin luetaan kyllä oopperat teatterit, golf noin niin kuin muutamia mainitakseni, parinsadan euronauton hankinta peltoajeluun ei kovinkaan suurelta kustannukselta vaikuta

    Nim sivusta seuraaja

    Äänestä

  • kirjoitusvirhe - siis VALIS... kirjoitti:

    Mitä ihmettä jänkkäät? Olemme samaa mieltä, eikö totta? Autoteollisuus, polttoaineteollisuus ja TeVa -teollisuus tukien piiriin. Laitetaan kaikille kolmelle aluksi maataloustukien kokoinen potti 55 000 miljoonaa euroa per ala, 165 000 miljoonaa yhteensä.

    Huolintavarmuuslaki on ihmisen kirjoittama ja muuttuu tilanteen mukaan. Sokerissakaan emme ole omavaraisia vaikka se oli tiukasti tuetua vielä vuosikymmen sitten ja kriittinen osa huoltovarmuutta. EU tasolla varmasti on edelleenkin, mutta EU ei enää olekaan 25 yksittäistä maata vaan 25 maan liittouma. Se tuntuu olevan vaikeasti hyväksyttävissä.

    Kysymys: Miksiköhän moni polvihousupoika ja haalariluuseri on aloittanut landelta? olisiko sinne pumpattu niin paljon ylimääräistä, että lapsilla on ollut varaa eliittiharrastuksiin vaikka "maajussin palkka on 2 e/h"? Kumma juttu, ralliauton hankkiminen noilla liksoilla veisi kymmeniä vuosia, vaikka olisi syömättä ja lämmittämättä.. mielenkiintoista!

    Kysymykseesi on erittäin yksinkertainen vastaus; ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot!
    Itsekin säästin vaimoni kanssa ensiasuntorahat(rivitalokaksio) reilussa viidessä vuodessa, josta osan olin maatalouslomittajana ja osan koulutukseeni liittyvässä työharjoittelussa, illat, vapaapäivät ja viikonloput puskin toisessa matalapalkkatyössä metsässä. Palkat ei olleet kummoisia, mutta kun oli aina töissä, niin ei ehtinyt yhtään kuluttaa(eväsvoikkarit ei paljoo maksa). Esimerkkinä, kun normaalin työpäivän jälkeen sahaat metsässä vaikka 6 tuntia, niin ei paljoo tee mieli baariin lähteä pilkkimään!

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Keskustelussa oli siis kyse ylituotannosta, eikä edes maakohtaisesti, vaan EU tasolla. EU:n ja Yhdysvaltojen ylituotanto aiheuttaa ongelmia, kun tuotantotuettua ylijäämää dumpataan kehitysmaihin.

    Vaikka yksittäisen maan tuotanto olisikin vain osa omasta kulutuksesta, voi ylijäämä EU tasolla olla merkittävä - viinistä on pulputettu viimeksi jos kielikuva sallitaan.

    Yli- ja alituotantoja ei pitäisikään enää mitata maittain, EU on selkeästi matkalla kohti liittovaltiomallia. Yksikään maa ei voi olla 100 % omavarainen kaikkien EU alueella tuotettavien tuotteiden suhteen, sisäkauppa on luotu sitä varten. Maat erikoistuvat, mutta kaikissa tuotteissa esiintyy yli- ja alituotantoa väkisinkin, toisissa enemmän, toisissa vähemmän.

    Kyse on siis EU:n kehitysmaihin dumppaamasta ylituotannosta ja sen tietoisesta tukemisesta:
    Miten sitä voi perustella?
    Pitäisikö suomalaisen kuluttajan tukea kehitysmaan köyhää, jotta hän voisi ostaa tuotanto- ja vientituettuja tuotteitamme?

    Tietysti tämäkin kuuluisi toiseen ketjuun, mutta minusta unionissa huolestuttavinta on juuri tämä liittovaltiokehitys, jossa suomelle sanellaan kaikki ehdot mitää saa tai täytyy tehdä isojen armosta! Suomi ei vissiin vaan osaa ja uskalla olla itsenäinen valtio, onhan se ollut koko liittovaltiota edeltävän aikansa Ruotsin ja Venäjän talutusnuorassa!

    Melko huvittavaa, että minä aiheutan sen unionin ylituotannon naudassa, vaikka esim ranskalaisilla on yli 2 miljoonaa emolehmää ja suomessa 50000 kappaletta. Lisäksi suomeen tuodaan lihaa unionin ulkopuolelta sekä toisista jäsenmaista, mutta silti me tuhoamme kehitysmaiden tuotannon?

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    EU:n ja yhdysvaltojen dumppausta. On aivan sama vaikka ranskalaisilla olisi miljardi emolehmää, olemme kirjaimellisesti samassa talousliitossa Ranksan kanssa.

    Liittovaltio on tosiasia, ei EU:ta olisi kannattanut perustaa jos jokainen yrittäisi olla 100 % omavarainen ja pysyä sellaisena. omavaraisuus ei ole realisista muutoinkaan, tuomme autoja, öljyä, kemikaaleja sun muuta joita Suomessa ei tuoteta lainkaan.

    Avasin ketjun vientituista, mutta tuntuu ettei kellään ole vastausta alkuperäisiin kysymyksiin - eivät ne tietysti helppoja olekaan. Kova tarve huutamiseen halvan ruuan, tukiaisten, yms. suhteen kyllä on.

    Ja ketkä sitä halpaa ruokaa toitottavat? Siitä nuristaan puheenvuoroissa jotka *vaikuttavat* kepulaisilta. Olen kokolailla vakuuttunut, että se on mantra jota jussit huutavat saadakseen pitää tukensa ja byrokratiansa.

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Kysymykseesi on erittäin yksinkertainen vastaus; ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot!
    Itsekin säästin vaimoni kanssa ensiasuntorahat(rivitalokaksio) reilussa viidessä vuodessa, josta osan olin maatalouslomittajana ja osan koulutukseeni liittyvässä työharjoittelussa, illat, vapaapäivät ja viikonloput puskin toisessa matalapalkkatyössä metsässä. Palkat ei olleet kummoisia, mutta kun oli aina töissä, niin ei ehtinyt yhtään kuluttaa(eväsvoikkarit ei paljoo maksa). Esimerkkinä, kun normaalin työpäivän jälkeen sahaat metsässä vaikka 6 tuntia, niin ei paljoo tee mieli baariin lähteä pilkkimään!

    alkuperäiseen kysymykseen, niin suositteletko todella kehitysmaihin "ei ne suuret menot vaan pienet tulos" -linjaa? Eiköhän siellä mennä jo aika minimillä..

    Äänestä

  • aloitus koski kirjoitti:

    EU:n ja yhdysvaltojen dumppausta. On aivan sama vaikka ranskalaisilla olisi miljardi emolehmää, olemme kirjaimellisesti samassa talousliitossa Ranksan kanssa.

    Liittovaltio on tosiasia, ei EU:ta olisi kannattanut perustaa jos jokainen yrittäisi olla 100 % omavarainen ja pysyä sellaisena. omavaraisuus ei ole realisista muutoinkaan, tuomme autoja, öljyä, kemikaaleja sun muuta joita Suomessa ei tuoteta lainkaan.

    Avasin ketjun vientituista, mutta tuntuu ettei kellään ole vastausta alkuperäisiin kysymyksiin - eivät ne tietysti helppoja olekaan. Kova tarve huutamiseen halvan ruuan, tukiaisten, yms. suhteen kyllä on.

    Ja ketkä sitä halpaa ruokaa toitottavat? Siitä nuristaan puheenvuoroissa jotka *vaikuttavat* kepulaisilta. Olen kokolailla vakuuttunut, että se on mantra jota jussit huutavat saadakseen pitää tukensa ja byrokratiansa.

    Alkaa olla varastot siinä mallissa ettei EU:sta viedä ainakaan viljaa minnekään. Lähivuosina systeemit muuttuvat niin paljon, ettei ole kannattavaa puhua dumppauksista. Olemme siis astumassa globaalin ravintopulan aikaan ja se aiheuttaa aivan uusia ongelmia kehitysmaille.

    Ja kuka ihme haluaisi vaivoikseen nämä byrokraatit. Vastaavasti voisi väittää että autoilijat toivovat katsastusta joka tien alkuun.

    Tukijutut halutaan säilyttää ainoastaan siksi että samaan aikaan vaaditaan sekä tukia pois, että halpoja hintoja. Hintojen nostoon ei myyjäpuolelta kyetä, siispä halutaan säilyttää tuet. Tämäkin ongelma on poistumassa pikavauhtia, mutta siirrymmekö sitten amerikan malliin jakamaan isolle osalle väestöä kumponkeja elintarvikkeita varten.

    Kukako toitottaa halpaa ruokaa: tuokin joka vähän väliä ostelee sitä muka tuetonta tanskalaista possua.

    Viiden vuoden kuluttua saamme varautua jossain päin maailmaa käytäviin sotiin veden ja ravinnon turvaamiseksi.

    Äänestä

  • mutta jos se oli vastaus kirjoitti:

    Monessa kehitysmaassa kansalle ei riitä edes sitä minimiä, koska johtajat elävät kuten öljysheikit. Outoa, mutta huomattavalla osalla kehitysmaiden johtoportaasta on tilit Sveitsissä ja tileillä summa joka on suurempi kuin tuon valtion budjetti. Edelleen on outoa että on varaa ostaa dumpattuja elintarvikkeita, mutta ei ole varaa viljellä omia tuotteita. Yleensä pitää olla jotain tuotantoa, jolla hankkia valuuttaa ulkomaisen tuonnin rahoittamiselksi, mutta tämä ei näytä koskevan noita maita.

    Periaatteessa siis valtio, jolla ei ole vietäviä tuotteita, joutuu hinnoittelemaan valuuttansa niin halvaksi, ettei kansalla ole varaa ostaa noita alihintaisia tuontielintarvikkeita. Kotimainen tuotanto siis säilyy, koska se on paikallisille halvempaa. Kaupan vapauttaminen on poistanut tullit, mutta ei maailmanpankki tai muu instanssi kykenen määräämään maalle valuuttakurssia joka tekee omasta tuotannosta kannattamatonta (kauppa tasapainottaa kuitenkin itsensä aika pian).

    Äänestä

  • (((((((( kirjoitti:

    väitti kokolailla päinvastaista tuontielintarvikkeista. Kumpaa nyt sitten uskoa, sinua vai Kepaa? Oletko koskaan käynyt todellisessa kehitysmaassa - tarkoitan, miltä pohjalta romutat Kepan tutkimukset?

    Äänestä

  • ((((((((( kirjoitti:

    Alkaa olla varastot siinä mallissa ettei EU:sta viedä ainakaan viljaa minnekään. Lähivuosina systeemit muuttuvat niin paljon, ettei ole kannattavaa puhua dumppauksista. Olemme siis astumassa globaalin ravintopulan aikaan ja se aiheuttaa aivan uusia ongelmia kehitysmaille.

    Ja kuka ihme haluaisi vaivoikseen nämä byrokraatit. Vastaavasti voisi väittää että autoilijat toivovat katsastusta joka tien alkuun.

    Tukijutut halutaan säilyttää ainoastaan siksi että samaan aikaan vaaditaan sekä tukia pois, että halpoja hintoja. Hintojen nostoon ei myyjäpuolelta kyetä, siispä halutaan säilyttää tuet. Tämäkin ongelma on poistumassa pikavauhtia, mutta siirrymmekö sitten amerikan malliin jakamaan isolle osalle väestöä kumponkeja elintarvikkeita varten.

    Kukako toitottaa halpaa ruokaa: tuokin joka vähän väliä ostelee sitä muka tuetonta tanskalaista possua.

    Viiden vuoden kuluttua saamme varautua jossain päin maailmaa käytäviin sotiin veden ja ravinnon turvaamiseksi.

    huutavat halpaa ruokaa ovat vastaväittäjäni. Itse totean nyt jo vähintään toista kertaa tässäkin ketjussa, että annetaan hinnan nousta, vähennetään tukia (siis ei poisteta, vaan vähennetään) ja karsitaan byrokratiaa; kaikki saisivat haluamansa (paitsi byrokraatit).

    Kolmansissa maissa ruuasta ja vedestä soditaan parhaillaan, uskonnosta vielä enemmän. Teollisuusmaat jatkanevat sotimista öljystä, mutta ruuan suhteen sitä on vaikeampi nähdä. En ole ennustajaeukko, mutta toivon kaikkien puolesta että olisit väärässä.

    Pointtini oli, etten keksi ylituotannon tukemiselle ja niistä aiheutuville vientituille mielekkäitä perusteita. Ainoa hatara peruste joka täällä on AIHEESTA esitetty, on kasvava kysyntä. Muutoin "polvihousu poika" -nimittelyt ovat lähinnä koomisia ja kertovat kirjoittajien tasosta. On hankala vetää edes hernettä nenään jos vastaväittäjällä ei ole sisältöön mitään kommentoitavaa ja provotkin on kirjoitettu "maa talous työn tekijän vapaa ajalla yksin kertaisella aivo työllä".

    Ja miksi ihmeessä provosoidutte mokomasta tanskankinkun huutajasta, kaverilla on tasan yksi tarkoitus kirjoituksilleen - ärsyttäminen. Antakaa sen olla, se lopettaa kyllä jos kukaan ei alennu huuteluun, sitähän se hakee.

    Äänestä

  • aloitus koski kirjoitti:

    EU:n ja yhdysvaltojen dumppausta. On aivan sama vaikka ranskalaisilla olisi miljardi emolehmää, olemme kirjaimellisesti samassa talousliitossa Ranksan kanssa.

    Liittovaltio on tosiasia, ei EU:ta olisi kannattanut perustaa jos jokainen yrittäisi olla 100 % omavarainen ja pysyä sellaisena. omavaraisuus ei ole realisista muutoinkaan, tuomme autoja, öljyä, kemikaaleja sun muuta joita Suomessa ei tuoteta lainkaan.

    Avasin ketjun vientituista, mutta tuntuu ettei kellään ole vastausta alkuperäisiin kysymyksiin - eivät ne tietysti helppoja olekaan. Kova tarve huutamiseen halvan ruuan, tukiaisten, yms. suhteen kyllä on.

    Ja ketkä sitä halpaa ruokaa toitottavat? Siitä nuristaan puheenvuoroissa jotka *vaikuttavat* kepulaisilta. Olen kokolailla vakuuttunut, että se on mantra jota jussit huutavat saadakseen pitää tukensa ja byrokratiansa.

    "Ja ketkä sitä halpaa ruokaa toitottavat?"

    Koska se mitä tätä palstaa tulee seurattua niin aina täällä löytyy aloitus kuinka muualta saa halpaa ruokaa, jopa sellaisia väittämiä on esitetty joissa kerrotaan yhden vuoden maataloustuilla tuotavan ulkoa kolmen vuoden ruuat.

    Sille en minä voi mitään jos et noita ole lukenut, mitä suuresti epäilen. Minun mielestäni jussit ovat täällä olleet enemmän sitä mieltä että tuet pois ja hinta kohdalleen kuten se kuuluisi olla.
    Huomasin tosin että sinäkin olet valmis ruokkimaan suomalaisia dumpattujen hintojen avulla koska se on halvempaa, että se siitä mantrasta.

    Tuomme öljyä, jep niin tuomme ja olemme erittäin riippuvaisia niistä maista joista sitä tuodaan.
    Se että jotain tuodaan ei tosiaankaan tarkoita että kaikki pitäisi tuoda pitäisi olla joskus jotain myös vietävääkin ja jos ei suomalaisten tekemä työ kelpaa itselle niin ei se varmaankaan kelpaa muille sen paremmin. Tosin Suomessa kyllä valmistetaan autoja
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Valmet_Automotive

    Äänestä

  • ainoat ketkä kirjoitti:

    "että annetaan hinnan nousta, vähennetään tukia (siis ei poisteta, vaan vähennetään) ja karsitaan byrokratiaa; kaikki saisivat haluamansa (paitsi byrokraatit)."
    olen samaa mieltä.

    Vientitukien yksi perustelu on se että sen avulla kompensoidaan tuontimaan tullit ja tuontimaksut.
    Näin ainakin tulli asiaa selvittää.

    Toinen perustelu on vaikka uusien markkinoiden hankinta, ylijäämän poistaminen

    Välillä muitakin katsantoknatoja kuin Kepan liittyen maataloustuotteiden kauppaan, sillä kuka on voi sanoa että heidän mielipiteensä asiasta on täysin totta.
    http://www.globalisaatio.net/wto/aoa.htm

    Äänestä

  • pecom kirjoitti:

    alkaa vahvasti muodostua se, että halpaa ruokaa toitotetaan apilaviesteissä. Ruuan "halpuus" on laajempi käsite - itse en usko että tukijärjestelmä puoltaa paikkaansa sen suhteen.

    Laskelma oli esimerkki siitä, miten ylituotanto-vientituki kertautuu - lue myös väite johon vastasin.

    Mutta - kaikkea ei tarvitse tuoda. Kaikkea ei tarvitse tehdä halvimmalla. Kaikki ei ole on/off. On kuitenkin terve järki ja ääriesimerkkinä sen puutteesta kurkun kasvattaminen öljyllä pakkasessa. Ja omavaraisuuden huutaminen - mutta vain niille tuotteille joita ME tuotetaan.

    Kysymys oli vientituista - mikä siinä nyt on niin vaikeaa? Onko aihe liian monimutkainen kun pitää vetää kokoajan halpuus, tuet, tuntipalkat ja polvihousut esiin?

    Mennään ohi aiheen, mutta tässä sanot totuuden joka ei monelle ole valjennut:
    ".. suomalaisten tekemä työ kelpaa itselle niin ei se varmaankaan kelpaa muille sen paremmin"
    Jos emme ole kunkkuja omalla maalla, ei meillä ole mitään mahdollisuuksia muuallakaan. Siksi kannattamattomassa tuotannossa tehostaminen tai tuotantosuunnan muuttaminen on välttämätöntä jos aikoo pysyä pystyssä. Jos taas sinnittelee tukiaisilla - millä alalla tahansa - on tie kovin lyhyt.

    Totta, Suomessa valmistetaan autoja ja niitä jatkojalostetaan muuallakin kuin Uudessakaupugissa:
    http://www.pajaviher-vehmas.com/
    http://www.raskone.fi/koritehdas/index.php
    http://www.lahdenautokori.fi/
    Kuinkakohan monta prosenttia nämä kattavat Suomen autokannasta? Pitäisikö näitä tukea niin paljon, että saataisi Kotimainen Auto jokaiselle?

    hedelmällisempää kuin "polvi housu poika" -keskustelu.

    Ei Kepa täysin oikeassa olekaan, jokaisella taholla on joku intressi pelissä.

    WTO:n linja lyhyellä vilkaisulla näyttää olevan tuista poispäin:

    "WTO:n maataloussopimuksen (AoA) pääkohdat ovat:
    · maataloustuotteiden markkinoillepääsyn helpottaminen. Tämä toteutetaan muuttamalla kauppaa rajoittavat kiintiöt, verot ja vähimmäistuontihinnat tulleiksi, jotka poistetaan asteittain.
    · vientituen vähentäminen: teollisuusmaissa 36 prosenttia kaikesta vientituesta, kehitysmaissa 2/3 teollisuusmaiden sitoumuksista.
    · kotimaisten tuotantotukien alentaminen. Tämä perustuu kokonaistukilaskelmaan, josta teollisuusmaat vähentävät 20 prosenttia ja kehitysmaat 13 prosenttia."

    Täytyy tutustua tarkemmin.

    Äänestä

  • mutta jos se oli vastaus kirjoitti:

    alkuperäiseen kysymykseen, niin suositteletko todella kehitysmaihin "ei ne suuret menot vaan pienet tulos" -linjaa? Eiköhän siellä mennä jo aika minimillä..

    "Kysymys: Miksiköhän moni polvihousupoika ja haalariluuseri on aloittanut landelta? olisiko sinne pumpattu niin paljon ylimääräistä, että lapsilla on ollut varaa eliittiharrastuksiin vaikka "maajussin palkka on 2 e/h"? Kumma juttu, ralliauton hankkiminen noilla liksoilla veisi kymmeniä vuosia, vaikka olisi syömättä ja lämmittämättä.. mielenkiintoista! "

    Se on tietysti helpompi olla muistamatta, jos omat mielipiteet menee metsään!

    Kannattaisi ehkä laittaa oma pesä kuntoon ensin ja ryhtyä sitten vasta järjestelemään toisten asioita!

    Kehitysmaissa on paljon isompiakin ongelmia kuin ulkomainen ruoka, esimerkiksi naisten alistettu asema,osaamisen puute, erilaiset päihteet, korruptio, rikollisuus ynnämuuta ynnämuuta...

    Äänestä

  • aloitus koski kirjoitti:

    EU:n ja yhdysvaltojen dumppausta. On aivan sama vaikka ranskalaisilla olisi miljardi emolehmää, olemme kirjaimellisesti samassa talousliitossa Ranksan kanssa.

    Liittovaltio on tosiasia, ei EU:ta olisi kannattanut perustaa jos jokainen yrittäisi olla 100 % omavarainen ja pysyä sellaisena. omavaraisuus ei ole realisista muutoinkaan, tuomme autoja, öljyä, kemikaaleja sun muuta joita Suomessa ei tuoteta lainkaan.

    Avasin ketjun vientituista, mutta tuntuu ettei kellään ole vastausta alkuperäisiin kysymyksiin - eivät ne tietysti helppoja olekaan. Kova tarve huutamiseen halvan ruuan, tukiaisten, yms. suhteen kyllä on.

    Ja ketkä sitä halpaa ruokaa toitottavat? Siitä nuristaan puheenvuoroissa jotka *vaikuttavat* kepulaisilta. Olen kokolailla vakuuttunut, että se on mantra jota jussit huutavat saadakseen pitää tukensa ja byrokratiansa.

    Huvittavaa vannoa liittovaltion nimeen ja syyllistää suomalaisia tuottajia liittovaltion ylituotannosta! Emme me tuottajat päätä tuotantoedellytyksistä, vaan ohjaamme tuotantoamme kulloistenkin poliitikkojen aivoitusten perusteella. Vähän väärä kohde huutaa kehitysmaiden ongelmista, komissio arvio ja komissio päättää vientituista, joten muista ainakin äänestää sitä meppiä, jolla on peräti reilu promille päätösvallasta unionissa!
    Mistähän saadaan sellaiset "turvatakuut", että sitä liittovaltioruokaa tuodaan tänne pohjolankin perukoille myös mahdollisen kriisin sattuessa? Yleensä tosipaikassa oma suu on lähinnä! Meitä vanhemmat sodan eläneet ihmiset ovat karvaasti sen kokeneet. Äitinikin olisi mielellään syönyt lapsena leipää, jos sitä olisi ollut, mutta kahvia ei kaipaa, jos maha on tyhjä.
    Autoista sen verran, että minäkin voin kyllä ajella kolmevuotiaalla mersullani useitakin vuosia, jos rajat sattuisivat menemään kiinni, mutta syömättä en pysty olemaan paria päivää enempää ja sekin tuskan kanssa!

    Äänestä

  • mutta mielikuvaksi kirjoitti:

    alkaa vahvasti muodostua se, että halpaa ruokaa toitotetaan apilaviesteissä. Ruuan "halpuus" on laajempi käsite - itse en usko että tukijärjestelmä puoltaa paikkaansa sen suhteen.

    Laskelma oli esimerkki siitä, miten ylituotanto-vientituki kertautuu - lue myös väite johon vastasin.

    Mutta - kaikkea ei tarvitse tuoda. Kaikkea ei tarvitse tehdä halvimmalla. Kaikki ei ole on/off. On kuitenkin terve järki ja ääriesimerkkinä sen puutteesta kurkun kasvattaminen öljyllä pakkasessa. Ja omavaraisuuden huutaminen - mutta vain niille tuotteille joita ME tuotetaan.

    Kysymys oli vientituista - mikä siinä nyt on niin vaikeaa? Onko aihe liian monimutkainen kun pitää vetää kokoajan halpuus, tuet, tuntipalkat ja polvihousut esiin?

    Mennään ohi aiheen, mutta tässä sanot totuuden joka ei monelle ole valjennut:
    ".. suomalaisten tekemä työ kelpaa itselle niin ei se varmaankaan kelpaa muille sen paremmin"
    Jos emme ole kunkkuja omalla maalla, ei meillä ole mitään mahdollisuuksia muuallakaan. Siksi kannattamattomassa tuotannossa tehostaminen tai tuotantosuunnan muuttaminen on välttämätöntä jos aikoo pysyä pystyssä. Jos taas sinnittelee tukiaisilla - millä alalla tahansa - on tie kovin lyhyt.

    Totta, Suomessa valmistetaan autoja ja niitä jatkojalostetaan muuallakin kuin Uudessakaupugissa:
    http://www.pajaviher-vehmas.com/
    http://www.raskone.fi/koritehdas/index.php
    http://www.lahdenautokori.fi/
    Kuinkakohan monta prosenttia nämä kattavat Suomen autokannasta? Pitäisikö näitä tukea niin paljon, että saataisi Kotimainen Auto jokaiselle?

    Ruoka on niin tärkeä asia, että kaikki sivistyneet valtiot haluavat valvoa ja ohjata sen tuotantoa, käyttöä ja jopa vientiäkin.
    Vientituista päättää yksinomaan se sinun ihannoimasi liittovaltio, johon meillä viljelijöillä ei ole käytännössä mitään vaikutusmahdollisuuksia, mutta kuitenkin käännyt huolinesi meidän puoleemme! Liikuttavaa, mutta hiemman säälittävää!

    Äänestä

  • Paalinpyörittäjä kirjoitti:

    Huvittavaa vannoa liittovaltion nimeen ja syyllistää suomalaisia tuottajia liittovaltion ylituotannosta! Emme me tuottajat päätä tuotantoedellytyksistä, vaan ohjaamme tuotantoamme kulloistenkin poliitikkojen aivoitusten perusteella. Vähän väärä kohde huutaa kehitysmaiden ongelmista, komissio arvio ja komissio päättää vientituista, joten muista ainakin äänestää sitä meppiä, jolla on peräti reilu promille päätösvallasta unionissa!
    Mistähän saadaan sellaiset "turvatakuut", että sitä liittovaltioruokaa tuodaan tänne pohjolankin perukoille myös mahdollisen kriisin sattuessa? Yleensä tosipaikassa oma suu on lähinnä! Meitä vanhemmat sodan eläneet ihmiset ovat karvaasti sen kokeneet. Äitinikin olisi mielellään syönyt lapsena leipää, jos sitä olisi ollut, mutta kahvia ei kaipaa, jos maha on tyhjä.
    Autoista sen verran, että minäkin voin kyllä ajella kolmevuotiaalla mersullani useitakin vuosia, jos rajat sattuisivat menemään kiinni, mutta syömättä en pysty olemaan paria päivää enempää ja sekin tuskan kanssa!

    "Huvittavaa vannoa liittovaltion nimeen ja syyllistää suomalaisia tuottajia liittovaltion ylituotannosta!"

    En ole vannonut mitään, ja jos syyllistyit niin kerää nyt hyvä henkilö jostain itsetuntoasi takaisin. Vaikutat aika epätoivoiselta.

    Äänestä

  • juuri tällaista peräänkuulutin kirjoitti:

    hedelmällisempää kuin "polvi housu poika" -keskustelu.

    Ei Kepa täysin oikeassa olekaan, jokaisella taholla on joku intressi pelissä.

    WTO:n linja lyhyellä vilkaisulla näyttää olevan tuista poispäin:

    "WTO:n maataloussopimuksen (AoA) pääkohdat ovat:
    · maataloustuotteiden markkinoillepääsyn helpottaminen. Tämä toteutetaan muuttamalla kauppaa rajoittavat kiintiöt, verot ja vähimmäistuontihinnat tulleiksi, jotka poistetaan asteittain.
    · vientituen vähentäminen: teollisuusmaissa 36 prosenttia kaikesta vientituesta, kehitysmaissa 2/3 teollisuusmaiden sitoumuksista.
    · kotimaisten tuotantotukien alentaminen. Tämä perustuu kokonaistukilaskelmaan, josta teollisuusmaat vähentävät 20 prosenttia ja kehitysmaat 13 prosenttia."

    Täytyy tutustua tarkemmin.

    Minun ihmetyttää hieman se ristiriita, että toisaalta toivotaaan kehitysmaiden tuotannon parempaa ja tullitonta maailmanmarkkinoille pääsyä sekä samalla voivotellaan ylikansallisten tuotanttopanos/elintarvikeättien määräävää asemaan kehitysmaiden maataloustuotannossa.

    Eli millainen on eri kehitysmaiden maataloustuotannon rakenne ja toimintamalli?
    Sellainen mielikuva mulla on, että ei siinä paikallisen viljelijän leipä kummasti levene, vaikka pystyisi tuotantoa laajentamaan vaikka vientiin 10-kertaiseksi. Monsanto, Nestle ja muut vastaavat veisivät lisääntyneen kaupan hyödyn???

    Täällä voidaan sanoa viljelijöiden olevan pankin ja rysselin renkejä, siellä Monsanton orjia???

    Miten paljon tämän kaltaisiin juttuihin pitää uskoa?? Ovatko pelkkää tunteisiin vetoavaan "luomun puolustuspuhetta"??
    http://www.paaskyt.fi/kastijeesus.htm

    Äänestä

  • raportti kirjoitti:

    väitti kokolailla päinvastaista tuontielintarvikkeista. Kumpaa nyt sitten uskoa, sinua vai Kepaa? Oletko koskaan käynyt todellisessa kehitysmaassa - tarkoitan, miltä pohjalta romutat Kepan tutkimukset?

    Jos raportti ei kuvaa todellisuutta, niin miten sitä pitäisi käsitellä. Kansantalous on siitä kummallinen juttu, ettei sitä voi raporteilla kumota. Jos valuuttaa ei tule, niin tuontituotteiden hinnat muuttuvat automaattisesti kansalle mahdottomiksi.

    Ajattele asiaa oman perheesi kohdalle: jos kukaan ei teistä käy perheen ulkopuolella töissä, ei teillä ole varaa hankkia perheen ulkopuolisia tuotteita. Omavaraistalous on silti toimiva ratkaisu ja tuotteiden arvo määräytyy sisäisesti.

    Raporteista vielä: edelleen kehitysapua kohdennetaan noiden sekalaisten selvitysten perusteella ja silti on samalla todettu sen aiheuttavan korruptiota ja tehottomuutta paikallisella tasolla. Jossain on oikeasti myönnetävä olevan vikaa, jollei vuosikymmenten rahoituksella saada asioita yhtään paremmalle kannalle.

    Äänestä

  • EU-avustaja kirjoitti:

    Minun ihmetyttää hieman se ristiriita, että toisaalta toivotaaan kehitysmaiden tuotannon parempaa ja tullitonta maailmanmarkkinoille pääsyä sekä samalla voivotellaan ylikansallisten tuotanttopanos/elintarvikeättien määräävää asemaan kehitysmaiden maataloustuotannossa.

    Eli millainen on eri kehitysmaiden maataloustuotannon rakenne ja toimintamalli?
    Sellainen mielikuva mulla on, että ei siinä paikallisen viljelijän leipä kummasti levene, vaikka pystyisi tuotantoa laajentamaan vaikka vientiin 10-kertaiseksi. Monsanto, Nestle ja muut vastaavat veisivät lisääntyneen kaupan hyödyn???

    Täällä voidaan sanoa viljelijöiden olevan pankin ja rysselin renkejä, siellä Monsanton orjia???

    Miten paljon tämän kaltaisiin juttuihin pitää uskoa?? Ovatko pelkkää tunteisiin vetoavaan "luomun puolustuspuhetta"??
    http://www.paaskyt.fi/kastijeesus.htm

    Jo perinteisesti ovat united fruit, dole ja muut suuryritykset hankkineet viljelysmaata mafian avustuksella. Guatemalassa toteutettiin todistetusti jopa vallankaappaus CIA:n avustuksella (tarkoitus oli ainoastaan turvata banaanintuotannon edut alueella). Ananasviljelmiäkin on hankittu palkkaamalla mafia tappamaan viljelijöitä.

    Nyt samanlaista toimintaa on biopolttoainepuolella. Sokerin viljelyn orjuus on jo tiedossa, mutta nyt taas tapetaan pienviljelijöitä viljelymaan hankkimiseksi. Öljypalmualueilla on samaa tekeillä.

    Ennusteeni on: samalla hetkellä kun kehitysmaiden maataloustuotteiden kauppa muuttuu selvästi kannattavaksi, siirtyvät viljelykset suuryritysten haltuun ja paikallinen väestö joutuu orjuutta vastaavaan työsuhteeseen tai siirretään lähimpään kaupunkiin slummien asukkaaksi (toiminta motivoidaan taas muutamia viljelijöitä tappamalla).

    Näin ne systeemit etenevät, eikä sillä juuri ole merkitystä mitä mieltä mekin täällä olemme. Chiquitan banaaneja syödään ilman tunnontuskia ja suklaakin kelpaa, vaikka sen tuotanto on suurelta osin orjatyön varassa (sitä perinteistä orjatyövoimaa, joka ostetaan tai kaapataan työhön jo pikkulapsina).

    Äänestä

  • (((((((((((( kirjoitti:

    http://en.wikipedia.org/wiki/United_Fruit_Company

    Äänestä

"Millä voidaan perustella ylituotantoa ja sen dumppaamista verovaroin kehitysmaihin? "

Eu:ssa maataloustuotannon määrä on valtiokohtaisesti kiintiöity. Me emme pysty vaikuttamaan muiden maiden tuotantomääriin käytännössä mitenkään, hyvä jos omaamme vähäsen. Äänimäärämme tuossa yhteisössä on niin mitätön.

Suomen osalta taas emme hyvinkään paljon dumppaa ulkomaille, mitä nyt vähän maitotuotteita.M aidon tuotannon määrät ovat supistuneet koko ajan ja jos trendi jatkuu, sitä tuodaan kohta ulkomailta. Mm kiintiöt poistuu kohtapuoliin. kehitys on menossa siihen kehitys on koko ajan menossa tuontivetoiseksi. Kun suomi ei ole useammankaan tuotteen osalta omavarainen Ylijäämän vientiä ei kehitysmaihin taida Suomesta olla, niin kannattaako meidän siitä murehtia. Hoitakoot ongelman ne, jotka sen aiheuttavat.

"Pitäisikö kuluttajien ottaa osaa nälkäkeräyksiin, jotta kehitysmaan köyhillä olisi varaa ostaa vienti- ja tuotantotuettuja eurooppalaisia tuotteita?"

Keräyksiin osallistuminen on jokaisen oma asia, ei siitä voi antaa ohjeita. Jos joku haluaa, niin siitä vaan. Alla olevan poiminnan perusteella niitä vientituettuja heillä on kuitenkin paremmin vara ostaa kuin omia. Itse, silloin kun asiaa joskus kaupassa mietin, ostan reilun kaupan tuotteita. Sillä saa hyvän omantunnon pitkäksi aikaa.

"EU on maailman suurimpia maataloustuotteiden viejiä. Se maksaa tuotteilleen vientitukia, jolloin niistä tulee usein halvempia kuin kohdemaan kotimaiset tuotteet."

Mehän siis teemme palveluksen kehitysmaille myymällä niille ruokaa halvemmalla kuin mitä se heidän itsensä tuottamana maksaisi. Eikös se ole mitä parasta kehitysapua. Asukkailla on vara syödä enemmän, sitä kautta he pysyvät terveempinä ja lapsiakaan ei tarvitse tehtailla niin paljon kuoleman varalle vanhuuden ajan elättäjäksi.

Kehitysmaat voivat näin toimiessamme unohtaa koko maaatalouden ja keskittyä siihen mitä kannattavammin pystyvät tekemään (vaikkapa käsitöitä, koristeita jne) ja saavat siitä vientituloja ja elintaso nousee.

Taitaa vaan tässä sopassa olla ne ylikansalliset ketjut ja kauppaliikkeet sun muut mitkä sotkee nämä hyvät ajatukset. Lähtömaan näpertelijä saa tekeleestään 10 cnt ja täällä myydään huonekalukaupassa satojen aurojen hintaan.

Äänestä
  • Hontan kirjoituksesa on paljon asiaa.

    Huomaatteko miten kehitysmaat ovat nyt siinä asemassa, mitä niin monet meille esittävät: siis oman maataloustuotanto on kannattamatonta tuontiin verrattuna ja tuotannosta on luovuttu. Hassua, mutta en ole huomannut mitään järjestelmiä, jotka takaisivat noiden maiden elintarvikkeet oloissa joissa niistä on pulaa. Mikä muuten takaisi meidän elintarviketuontimme jos luopuisimme tuotannosta?

    Miten muuten luulette käyvän tilanteessa, jossa elintarvikkeiden hinnat kymmenkertaistuvat jonkin suuremman katastrofin sattuessa. Paljonko valtiostamme joutuisimme realisoimaan elintarvikkeiden turvaamiseksi.

    Äänestä

  • (((((((((((( kirjoitti:

    Hontan kirjoituksesa on paljon asiaa.

    Huomaatteko miten kehitysmaat ovat nyt siinä asemassa, mitä niin monet meille esittävät: siis oman maataloustuotanto on kannattamatonta tuontiin verrattuna ja tuotannosta on luovuttu. Hassua, mutta en ole huomannut mitään järjestelmiä, jotka takaisivat noiden maiden elintarvikkeet oloissa joissa niistä on pulaa. Mikä muuten takaisi meidän elintarviketuontimme jos luopuisimme tuotannosta?

    Miten muuten luulette käyvän tilanteessa, jossa elintarvikkeiden hinnat kymmenkertaistuvat jonkin suuremman katastrofin sattuessa. Paljonko valtiostamme joutuisimme realisoimaan elintarvikkeiden turvaamiseksi.

    Tuo mun teksti oli provo. :-)

    EN itse ajattele noin, mutta laitoin piruuttani, koska täälläkin muutama keskimääräistä kieltämättä fiksumpi kaveri on sitä mieltä että "maataloustuotanto pitäisi Suomessa rajoitaa vaan muutamaan tuotteeseen ja loput voitasi tuoda ulkoa. Globalisaation aikana ei ole tarvetta omavaraisuuteen. "

    Mutta annas olla kun alkaa puhe kehitysmaista, niin muuttuu ääni kellossa!

    Siellä onkin yhtä-äkkiä suuri tarve omaan maataloustuotantoon ja sen puuttuminen suurin ongelma koko maassa.

    Pelkkää populistista skeidaa niitten kommentit Suomen maatalouden tarpeettomuudesta. Ovat pohjimmiltaan itsekin sitä mieltä, että oma elintarviketuotanto on kaiken muun toiminnan perusedellytys.

    M.O.T.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kepa raportoi kirjoitti:

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry:n raportti
Globaali kurina - Nälkä ja maailman ruokatalous
kertoo vakavaa asiaa kehitysmaihin kohdistuvasta maataloustuotteiden dumppauksesta, joka yllättäen on EU:n ja Yhdysvaltojen masinoimaa.

Ote raportista;

"YLIJÄÄMIÄ JA HALPAVIENTIÄ
EU on maailman suurimpia maataloustuotteiden viejiä. Se maksaa tuotteilleen vientitukia, jolloin niistä tulee usein halvempia kuin kohdemaan kotimaiset tuotteet. Yhdysvalloissa taas vientiä tuetaan valtion takaamin vientiluotoin. Kehitysmaiden näkökulmasta vientituet ja -takuut ovat teollisuusmaiden keino dumpata tuotteita ulkomaille jopa alle tuotantokustannusten. Tämä painaa tuotteiden hintoja alas kansallisilla markkinoilla ja heikentää kohdemaan viljelijöiden selviytymismahdollisuuksia. Näin keinotekoisen halvoiksi tehdyt tuontituotteet pakottavat kehitysmaiden tuottajat luopumaan tuotannosta.

Ruokatuonnilla voi olla myös vakavia seurauksia kehitysmaiden kansantaloudelle. Kun viljelijöillä ei ole muita tulonlähteitä, työttömyys nousee, sosiaaliset ongelmat alkavat kasautua ja myös ruokaturva kärsii. Jos tärkein paikallinen tuotantolohko supistuu eikä tuotannon monipuolistamiseen ole varaa, ruoan tuonti kasvattaa maan kauppavajetta. Kun kehitysmaat eivät pysty tuottamaan kylliksi ruokaa, ne joutuvat lainaamaan rahaa ruokkiakseen väestöään maailmanmarkkinoilta ostetulla ruoalla, ja velkaantuminen pahenee. Kehitysmaista tulee näin myös poliittisesti ja taloudellisesti riippuvaisempia niistä samoista maista, joiden ruokatuonnista ne ovat riippuvaisia.

Afrikan maiden yhteistyöjärjestö OAU ja monet kehitysmaiden viljelijäjärjestöt vaativat EU:ta poistamaan vientitukiaan. ... Dumppausvaikutuksen estämiseksi kotimaisten tukien hinnat tulisikin sisällyttää vientituotteiden hintoihin ja ylijäämätuotantoon johtavat tukimuodot olisi lopetettava."

Koko raportti: http://www.kepa.fi/palvelut/julkaisut/raportit/pdf/050_globaali_kurina.pdf

Millä voidaan perustella ylituotantoa ja sen dumppaamista verovaroin kehitysmaihin?

Pitäisikö kuluttajien ottaa osaa nälkäkeräyksiin, jotta kehitysmaan köyhillä olisi varaa ostaa vienti- ja tuotantotuettuja eurooppalaisia tuotteita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu