Puhe

Poikani täyttää kohta vuoden eikä puhu vielä. Jotakin satunnaisia sanoja kuten kakka ja äiti (tuo äitikin vähän "aksentilla") Ei siis tule kakka ja äiti samassa lauseessa onneksi:D
Olisinkin tiedustellut että milloin lapsenne oppi puhumaan, olen jotenkin vaan huolissani kun tuntuu että muut tämän ikäiset jo paapattavat kovastikkin.
Kävelemään oppi viikko sitten.
4779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

1v4kk alkoi tulmaan sanoja ja kehitys on ollut aika hurjaa siitä lähtien. Nyt poika on 1v7kk ja matkii koko ajan meidän sanoja ja osaa monissa asioissa ilmaista mitä haluaa.

Äänestä

vielä huolissasi.
Meillä esikoinen sanoi ensimmäisen sanansa vasta 1v9kk (äiti) ja senkin unohti jonkun ajan kuluttua.
2v4kk alkoi sanoja vasta tulemaan enenevissä määrin ja oltiin puheen takia myös 2,5vee neuvolassa josta saatiin lähete puheterapeutille.
Täällä terapeutille pitkät jonot ja saatiin aika vasta sitten kun poika oli jo 3v3kk. Silloin puhui jo oikein hyvin ja oli ikäistensä tasolla, joten käynti jäi sihen yhteen kertaan ja nyt sitten ihan tavalliset neuvolakäynnit riittävät puhen tarkkailuun.

Kävelyn aloitti 10kk ilman tukea (tuen kanssa 8kk).
Toki en usko että kävelyllä ja puheella on yhteyksiä vaikka niin aina väitetäänkin, sillä meillä kakkonen alkoi kävelemään yhtä aikaisin kuin esikoinenkin ja hänellä oli 30:nen sanan sanavarasto 1v2kk ikäisenä..... ja r-kirjainkin tuli puheeseen 1v7kk ikäisenä.Kakkonen on tyttö ja näillä kahdella ikäeroa 1v, joten esikoiselta ei ainakaan puheen mallia saanut ;)

Äänestä

Alle vuoden ikäisten "sanavarastot" ovat usein vanhempien hyvää mielikuvistusta.

Ei siis kannata olla huolissaan. Ellein 2 vuoteen mennessä tule yhtään sanaa, aletaan etsiä "vikoja". Teillä on siis vielä vuosi aikaa.

Ja muuten kehityksestä. Sehän menee niin että ns. varhaiset lapset ovat varhaisia sekä motorisesti että kielellisesti kun taas ns. myöhäiset lapset oppivat sekä motoriikan että kielen myöhemmin.

Äänestä

1v 5kk eikä puhu, enkä ole asiasta huolissani. Oma ääntely on koko ajan monipuolistunut. Siitä se puhe pikkuhiljaa tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiti 06 kirjoitti:

Poikani täyttää kohta vuoden eikä puhu vielä. Jotakin satunnaisia sanoja kuten kakka ja äiti (tuo äitikin vähän "aksentilla") Ei siis tule kakka ja äiti samassa lauseessa onneksi:D
Olisinkin tiedustellut että milloin lapsenne oppi puhumaan, olen jotenkin vaan huolissani kun tuntuu että muut tämän ikäiset jo paapattavat kovastikkin.
Kävelemään oppi viikko sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu