..suomenpystäri on aika hupsu otus.
Haukkuu ja vouhkaa lähes kaikesta, ja varsinkin silloin kun huomiota ei tarpeeksi liikene. Onneksi osaan olla nykyään välittämättä asiasta.
Söpöhän tuo on kuitenkin jokatapauksessa.
Eilen se sai hirmuisen purkautumisvietin ja alkoi tonkia mättäitä hurjalla kauhomisvauhdilla, välistä repien hampaillaan tukkoja irti maasta ja viskoen niitä minne sattuu samalla muristen ja äristen ja puoliksi haukkuen.
En sitten tiedä oliko kyseisten mättäitten alla jotain riistanhajua, mutta oletettavasti se halusi purkaa itseään jollain tavalla.
Naurua en voinut kuitenkaan pidellä!
Ehkäpä se pääsee mettälle syksyllä toteuttamaan itseään :)
Haukkuu ja vouhkaa lähes kaikesta, ja varsinkin silloin kun huomiota ei tarpeeksi liikene. Onneksi osaan olla nykyään välittämättä asiasta.
Söpöhän tuo on kuitenkin jokatapauksessa.
Eilen se sai hirmuisen purkautumisvietin ja alkoi tonkia mättäitä hurjalla kauhomisvauhdilla, välistä repien hampaillaan tukkoja irti maasta ja viskoen niitä minne sattuu samalla muristen ja äristen ja puoliksi haukkuen.
En sitten tiedä oliko kyseisten mättäitten alla jotain riistanhajua, mutta oletettavasti se halusi purkaa itseään jollain tavalla.
Naurua en voinut kuitenkaan pidellä!
Ehkäpä se pääsee mettälle syksyllä toteuttamaan itseään :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
tapansa. Tuossa naapurissa asuu samanlainen pystykorva, siis käytökseltään. Se armoton riehuja ja menijä tuolla metsässä. kerkiää joka paikaan ja telmii vaikka itsensä kanssa jos muita kavereita ei paikalla ole.
meidän Marja taas, sakemanni, menee sateella mättäitä pitkin naama maassa. Aivan kuin osoittaakseen, että sade kutittaa ja muka märkä sammal auttaa.