masentunut

elämäni on niin solmussa kuin vaan voi olla.
on monenlaisia syytteitä biologisia vanhempia kohtaan.
todella kamalaa aikaa ollut meidän rikkinäisellä perheellä.
kunpa lapsi olisi jo aikuinen ja tämä HELVETTI ohi kaikkien kohdalta.
sitä en toivo kenenkään kohdalle. elämän ilo katoaa ihmeesti tällaisten asioiden vuoksi.
kaikki parhaansa yrittävät.
7669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

järjestyy parhain päin.

Aiheellisille syytteille voi tehdä sen, mitä tehtävissä on ja aiheettomat todistaa aiheettomiksi niin hyvin kuin suinkin pystyy. Koska sanot perhettänne rikkinäiseksi, niin ilmaisesti vaikeuksia on ollut jo jonkin aikaa. Yritä hiljentyä itseksesi pohtimaan, mitkä olisivat parhaat vaihtoehdot kaikkien kannalta. Ei varmaan ole helppoa, mutta kyllä asiat tuppaavat väkisinkin aina jotenkin järjestymään. Voimia!

Äänestä

Ihan ensin: Älä lue edes loppuun syyttäviä kommentteja. Sitten varaa aika psyk. polilta, siis jos kyseessä huostaanoton aiheuttama masennus. Huostaanotto tuo pohjattoman reijän äitiin, sitä ei paikkaa mikään. Hakeudu, jos mahd, seuraan, jossa sinua kunnioitetaan ihmisenä itsenäsi. Vaikka kirkossa, kunhan saat kyyneleet tulemaan. Etsi näiltä palstoilta esim Helinän kommentteja, minua ne on auttaneet mahdottomasti. Hän muistuttaa siitä olennaisesta: Lapsen oikeuksista.

Kunpa kokisit edes ilonhippusia!!

Äänestä
  • haluavat myös että lasten vanhemmat
    olivatpa sitten yhdessä
    tai erikseen omissa elämissään,
    saisivat asiansa ja tilanteensa aina siihen kuntoon että lapsi saisi palata kotiinsa.
    Lastensuojelulain mukaan tämä organisointi ja tilanteen korjaaminen
    lapsen perheessä kuuluu myös huostaanoton tehneelle sosiaaliviranomaiselle!

    Äänestä

  • minä koin suurta iloa
    ja helpotusta
    kostamalla. Kostan
    jokaisen iskun kymmenkertaisesti.
    Herra tietää mitä teen
    Amen

    Äänestä

  • ilonhippusia kirjoitti:

    minä koin suurta iloa
    ja helpotusta
    kostamalla. Kostan
    jokaisen iskun kymmenkertaisesti.
    Herra tietää mitä teen
    Amen

    vaan hyvällä!!näin kokoatte tulisia hiiliä pahantekijän pään päälle, ettekä itseänne pilaa katkeruudella!

    Äänestä

  • lasten asioita ajavat kirjoitti:

    haluavat myös että lasten vanhemmat
    olivatpa sitten yhdessä
    tai erikseen omissa elämissään,
    saisivat asiansa ja tilanteensa aina siihen kuntoon että lapsi saisi palata kotiinsa.
    Lastensuojelulain mukaan tämä organisointi ja tilanteen korjaaminen
    lapsen perheessä kuuluu myös huostaanoton tehneelle sosiaaliviranomaiselle!

    siis miten sosiaalitoimi voisi autta ongelman ratkaisemisessa jonka ovat itse aiheuttaneet hulluill ahuostaanottotoimillaan, miten sellaisesta voisi edes toipua? asiamme on saatu pahaan jamaan , ihan sossun toimin! kuka meitä auttaa että pÄäsemme kiusaajan kynsistä pois? SOSKU ANSAITSEE KUSTANNUKSELLAMME!

    Äänestä

  • älkää kostako pahalla... kirjoitti:

    vaan hyvällä!!näin kokoatte tulisia hiiliä pahantekijän pään päälle, ettekä itseänne pilaa katkeruudella!

    toimiville viranomaisille se, että uhallakin näyttää heille itse toimivansa oikein. On oltava niin vahva, että vaikka olisivat miten sikoja tahansa, ei pidä suuttua, vaikka vaatisi yli-inhimillisiä voimia jne.

    Ja kaikessa on näytettävä, että haluaa vain lapsensa parasta, puheet ja teot eivät saa olla ristiriidassa.

    Jos omat neuvot loppuvat, lisää vinkkejä voi kysyä sosiaaliasiamieheltä, asianajajalta, vaikka tältä palstalta.

    Perheen sisäisiin ristiriitoihin voi miettiä perheterapiaa. Ja sitä, tarvitseeko lapsi terapiaa, tutkimuksia tai hoitoa.

    Ja kaiken keskellä on pidettävä itsestään huolta, terveellinen ruoka ja lepo ovat A ja O, vaikka ne ahdistuksen keskellä tuntuisivat toisarvoisille. Mutta kaikki on suurelta osalta itsestä kiinni ja jos omat voimat ovat vähissä, on luovuttaminen lähellä. Luovuttaa ei kannata ikinä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti.27 kirjoitti:

elämäni on niin solmussa kuin vaan voi olla.
on monenlaisia syytteitä biologisia vanhempia kohtaan.
todella kamalaa aikaa ollut meidän rikkinäisellä perheellä.
kunpa lapsi olisi jo aikuinen ja tämä HELVETTI ohi kaikkien kohdalta.
sitä en toivo kenenkään kohdalle. elämän ilo katoaa ihmeesti tällaisten asioiden vuoksi.
kaikki parhaansa yrittävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu