Miten autatte ja tuette perheen opiskelevaa lasta taloudellisesti? Opintolaina on aika pieni elämiseen eikä opintojen kustannuksella voi kovin paljon töitäkään tehdä. Mikä on oikein ja kohtuullista teidän mielestänne vai pitääkö opiskelijan vain pärjätä tonnikalalla ja makaroonilla.
Oikea tapa
tukea
4448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen nähnyt, miten vähällä nuori voi tulla toimeen kärsimättä puutetta. Se on vaan hyvää opetusta rahan arvosta. Tietysti on kiva, jos voi vähän tukea, mutta ei pidä opettaa siihenkään, että kaiken saa vaivatta ja ilmaiseksi. Silloin ei pärjää eikä osaa raha-asioitaan hoitaa opiskelujen jälkeenkään.
Ihan sama on asioiden hoidossa noin muuten. On hyvä, että oppii hoitamaan asiansa eikä aina ole äiti tai isä kaikkea selvittämässä ja järjestämässä.
Eli taas kohtuus kaikessa:)
eivät kuole nälkään, eikä paljon "muuhunkaan" :)
Se opiskelukin on ajallista, eli silloin on menoista tingittävä :)
Se kohtuullisuus on yksilöllistä, jotkut pärjää ja jotkut tarvitset siihen vanhempien tukia rahallisesti pärjätäkseen.
Opisekelu kannattaa aina, tieto on viisutta :)
pitäisi. Myönnetään, että minä varmaan vieläkin antaisin täysi-ikäiselle opiskelijapojalleni vaikka viikkorahaa,jos hän ottaisi.
Opiskelijana ei hänellä liikaa rahaa ole. Kesätöillä hän yrittää sitä kerätä, mutta talven varastot hupenevat kyllä aikaa myöten. Autan TODELLA mielelläni, mutta yritän myös "kylmäverisesti" opettaa hänelle, että raha on hyvää menemään, mutta huonompaa tulemaan.
Hyvin on onnistunut. Hän on huippuyksilö... "punastuu"
Hiukan tukea ensimmäisiä opintoja peruskoulun jälkeen.Lapset ei menneet lukioon,joten ammattikouluaikoina autoin tarpeen tullen. Seuraavat opinnot (ammattikorkeakoulu) on maksettava itse,kun täällä on kotona vielä nuorempia autettavia.