Datanomi...

http://www.edu.fi/julkaisut/maaraykset/ops/tietojenkasitt.pdf

Em. dokumentin perusteella datanomi ei ole mikään paska, vaan ihan oikeita asioita tekevä ihminen. Osaavat paljon sellaista, jota ei yliopistossa edes kävisi mielessä opiskella.Itse olen yliopistossa.

Miksi datanomia ei arvosteta???? Hehän osaavat sentään kehittää tietojärjestelmiäkin, jos vain ovat sille erikoistuneet. Hei mikä täs on takana?
174683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tarkemmin dokumenttiin tutustuessani yksi kohta tutkinnon määrittelyssä on kyllä mennyt päin (V*TTUA) peetä.

"Opiskelijan on osattava työssään ottaa huomioon ympäristön ja ammatin
kannalta keskeisiä kemian ilmiöitä, ja sitä varten hänen on tunnettava
tavallisimpien alkuaineiden ja yhdisteiden (esimerkiksi happi, typpi,
vety, hiili ja sen oksidit, tärkeimmät hapot, emäkset, suolat, hiilihydraatit,
rasvat, valkuaisaineet) kemiallisia ominaisuuksia."

Sanokaa datanomit onko tuossa mitään järkeä!!!
Tulee mieleen ihan peruskoulun ylä-aste naamioituna ammattitutkintoon.

Äänestä

Kyseessä on vain suppea pintaraapaisu, eikä enää riitä tänä päivänä. Kyllä yliopistoissa ja ammattikorkeissa opiskellaan aihetta huomattavasti laajemmin. Eron huomaa myös työelämässä selvästi.

Äänestä

Datanomi ei ole sellaisenaan mikään kovin kummoinen tutkinto. Perustiedot antaa, mutta jos kokemusta ja suurta kiinnostusta ei ole, niin ei it-hommat tuolla silkalla teorialla onnistu. It-hommat onkin töitä, joissa kokemuksella, kiinnostuksella ja hyvällä loogisella käsityskyvyllä on erittäin suuri merkitys - teoriatieto toki pohjalla auttaa ymmärtämään ja kehittämään itseään.

Äänestä

että datanomi on AMIStutkinto ja kuinka paljon AMISLAISIA yleensä arvostetaan esim. lukiossa ja yliopistoissa?

Äänestä
  • amislainen:
    osaa tehdä, mutta ei tiedä miksi tekee.

    AMK:lainen:
    tietää miksi tehdä, mutta ei osaa

    yliopistolainen/muut korkeakoulut:
    taitaa/tietää

    vitsit vitsinä, eli taitaa tuo datanomin tutkinto kuitenkin olla aika suppea. jotain osataan,mutta ei kuitenkaan tarpeeksi laajasti. (huono vertauskuva: korkeakoulusta tulee lääkäreitä ja amiksesta hoitajia. kumpikin osaa hoitaa potilaita, mutta toinen ei kuitenkaan pysty suorittamaan leikkauksia/yms.)

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    amislainen:
    osaa tehdä, mutta ei tiedä miksi tekee.

    AMK:lainen:
    tietää miksi tehdä, mutta ei osaa

    yliopistolainen/muut korkeakoulut:
    taitaa/tietää

    vitsit vitsinä, eli taitaa tuo datanomin tutkinto kuitenkin olla aika suppea. jotain osataan,mutta ei kuitenkaan tarpeeksi laajasti. (huono vertauskuva: korkeakoulusta tulee lääkäreitä ja amiksesta hoitajia. kumpikin osaa hoitaa potilaita, mutta toinen ei kuitenkaan pysty suorittamaan leikkauksia/yms.)

    yksi vitsinpuolikas:

    Mitä eroa on asentajalla, insinöörillä ja diplomi-insinöörillä?

    Asentaja tietää miten, mutta ei miksi.
    DI tietää miksi, mutta ei miten.
    Insinööri ei tiedä kumpaakaan. =)

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    amislainen:
    osaa tehdä, mutta ei tiedä miksi tekee.

    AMK:lainen:
    tietää miksi tehdä, mutta ei osaa

    yliopistolainen/muut korkeakoulut:
    taitaa/tietää

    vitsit vitsinä, eli taitaa tuo datanomin tutkinto kuitenkin olla aika suppea. jotain osataan,mutta ei kuitenkaan tarpeeksi laajasti. (huono vertauskuva: korkeakoulusta tulee lääkäreitä ja amiksesta hoitajia. kumpikin osaa hoitaa potilaita, mutta toinen ei kuitenkaan pysty suorittamaan leikkauksia/yms.)

    Miksi DI kuoli nälkään vaikka oli iso purkki ruokaa edessä?
    Käsillä ei osannut tehdä mitään ja pää ei mahtunut purkkiin.

    Äänestä

Luulenpa vaan, että datanomien arvostus on laskenut vain ja ainoastaan sen takia, että sen saman tutkinnon saa suoritettua nyt oppisopimuksella. Oppisopimusdatanomeilla on valtavia aukkoja aivan perustiedoissa. Lähipäivinä tehdään kaikkea jonninjoutavaa ja kaikki tiedonsiirto sälytetään työpaikalle, jossa odotetaan jotain kohtuulliset tiedot omaavaa tyyppiä jolle voisi antaakin jotain tehtäviä, mutta huomataan heti ettei tyypistä ole mihinkään. Kierre on valmis. Työpaikka ei saa mitään hyötyä harjottelijasta eikä harjottelija hyödy mitään työpaikasta, koska hänelle ei voi mitään tehtäviä antaa. Ikävä tilanne molemmille osapuolille.

Aiemmin datanomi oli aivan kohtuullinen perustutkinto, jolla oli ihan hyvät mahdollisuudet saada ihan kivojakin hommia, mutta oppisopimusdatanomien ilmaannuttua työmarkkinoille, arvostus katosi samantien. Odotukset olivat vastaavat kuin aiemmin, mutta pettymys oli karvas kun työpaikoille alkoi valua toinen toistaan kykenemättömiä ihmisiä, jotka sitoivat vakihenkilökunnan resursseja aivan liikaa. Alkeetkin piti opettaa eikä aivan kaikkea kerkeä kertoa kiireen lomassa. Vaikka työtä tekemällä oppiikin viimekädessä eniten ja nopeiten, niin kyllä perustiedot pitäisi saada koulusta, mutta tämä nykymuoto on kyllä sellainen, ettei se johda mihinkään. Ei kukaan ota enää opppisopimusdatanomeja. Harmi, hyvä porras työ elämään pilattiin ahneiden ja ammattitaidottomien opppilaitosten taholta. Kyllä tavallisille datanomeille vieläkin löytyy töitä, mutta kannattaa kyllä tehdä selväksi ettei ole saanut tutkintoaan opppisopimuskoulutuksesta.

Äänestä

Tuon dokumentin perusteella voin sanoa että datanomit eivät tuon koulutuksen perusteella tiedä mitään... Tuollahan on kursseja ihan sitä varten mitenkä laaditaan tarjouspyyntö atk-tuotteista. Ja kehdataanpa puhua vielä että tavoitteena on opiskelijat osaavat asentaa käyttöjärjestelmän.

Lähinnä itselle tulee mieleen (kun vertaa omaan insinööritutkintoon) että tuo datanomin tutkinto on atk:n opettelututkinto... eli sen jälkeen osaa käyttää tietokonetta toimistokäytössä jos sitä verrataan huomattavasti laajempiin ja vaativimpiin amk ja yliopistotutkintoihin, joiden jälkeen on huomattavasti laajemmat kuvat asioista.

Äänestä
  • Useimmilla kirjoittajista ei tunnu olevan oikeaa käsitystä siitä mikä on Datanomi, ja nimenomaan vanha Opisto-tason Datanomi! Koulutus erosi nykyisestä tietotekniikan Tradenomi koulutuksesta vain siinä, että Opisto Datanomi ei opiskellut ns. yleissivistäviä ja kaupallisia aineita, eikä kieliä vaan koko koulutus oli silkkaa tietoteknisissä töissä tarvittavaa eli systeemisuunnittelua, IT-projektinhallintaa, tietoliikennettä jne. Nythän Opisto Datanomin tutkintoa ei enää ole olemassakaan vaan nyt tietotekniikan ammattitutkinnon suorittaneet saavat käyttää Datanomi nimikettä, mikä kieltämättä syö Datanomi tutkinnon arvostusta! Omista opiskelukavereistani kaikilla oli pohjana jo esim. merkonomin, insinöörin tai jopa yliopistotutkinto, joten 100 opintoviikkoa täyttä tietotekniikkaa tämän päälle on taatusti pätevä koulutus. Työnantajat myös arvostavat "vanhan" Datanomi tutkinnon suorittaneita, ja sen olen niin minä kuin Datanomiystäväni työelämässä huomanneet ettei Datanomin tarvitse osaamisen puolesta yhtään hävetä Tradenomien rinnalla, päinvastoin..

    Äänestä

  • Datsku kirjoitti:

    Useimmilla kirjoittajista ei tunnu olevan oikeaa käsitystä siitä mikä on Datanomi, ja nimenomaan vanha Opisto-tason Datanomi! Koulutus erosi nykyisestä tietotekniikan Tradenomi koulutuksesta vain siinä, että Opisto Datanomi ei opiskellut ns. yleissivistäviä ja kaupallisia aineita, eikä kieliä vaan koko koulutus oli silkkaa tietoteknisissä töissä tarvittavaa eli systeemisuunnittelua, IT-projektinhallintaa, tietoliikennettä jne. Nythän Opisto Datanomin tutkintoa ei enää ole olemassakaan vaan nyt tietotekniikan ammattitutkinnon suorittaneet saavat käyttää Datanomi nimikettä, mikä kieltämättä syö Datanomi tutkinnon arvostusta! Omista opiskelukavereistani kaikilla oli pohjana jo esim. merkonomin, insinöörin tai jopa yliopistotutkinto, joten 100 opintoviikkoa täyttä tietotekniikkaa tämän päälle on taatusti pätevä koulutus. Työnantajat myös arvostavat "vanhan" Datanomi tutkinnon suorittaneita, ja sen olen niin minä kuin Datanomiystäväni työelämässä huomanneet ettei Datanomin tarvitse osaamisen puolesta yhtään hävetä Tradenomien rinnalla, päinvastoin..

    eikö täällä kuitenkin puhuttu tästä nykyisestä datanomi-tutkinnosta. vaikka se olisi ollut joskus 'parempi' tutkinto niin ei se tee nykyista tutkintoa yhtään sen paremmaksi mitä se on. tosin ne joilla on se 'parempi' datanomin tutkinto niin varmasti saavat huonon mainoksen itsestään tämän uuden datanomi tutkinnon takia, tosin ne joilla on se niin varmasti tekevät asian selväksi työnantajalle.

    "Datanomiystäväni työelämässä huomanneet ettei Datanomin tarvitse osaamisen puolesta yhtään hävetä Tradenomien rinnalla, päinvastoin.."

    eli varmaankin vertaat sitä vanhaa tutkintoa. on täysin eri asia miten asian on nyt. nythän olisi kyseessä ammattikorkeakoulu tutkinnon ja 2.asteen tutkinnon vertailusta

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    eikö täällä kuitenkin puhuttu tästä nykyisestä datanomi-tutkinnosta. vaikka se olisi ollut joskus 'parempi' tutkinto niin ei se tee nykyista tutkintoa yhtään sen paremmaksi mitä se on. tosin ne joilla on se 'parempi' datanomin tutkinto niin varmasti saavat huonon mainoksen itsestään tämän uuden datanomi tutkinnon takia, tosin ne joilla on se niin varmasti tekevät asian selväksi työnantajalle.

    "Datanomiystäväni työelämässä huomanneet ettei Datanomin tarvitse osaamisen puolesta yhtään hävetä Tradenomien rinnalla, päinvastoin.."

    eli varmaankin vertaat sitä vanhaa tutkintoa. on täysin eri asia miten asian on nyt. nythän olisi kyseessä ammattikorkeakoulu tutkinnon ja 2.asteen tutkinnon vertailusta

    ...ei voi nykyään liiaksi painottaa näiden kahden datanomin eroja.

    Myös minä olen kuullut opisto-datanomien koulutusta vertailtavan insinöörien käymään koulutukseen, eli tuhti tietotekniikka-paketti löytyy molemmilta!

    Äänestä

  • Tuo koulutusjärjestelmän uudistus syö vanhan liiton datanomikoulutuksen saaneelta uskottavuutta. Olisi pitänyt muuttaa vähän tuota nimeämistä.

    Äänestä

Kolmetoista vuotta vanha ketju on siis kaiveltu esiin. No säästää aikaa ja vaivaa.

Äänestä
  • Joo, ihmettelen että mistähän MySQL kannan versiosta x nämäkin kamat on oikein heitetty. Maailma oli silloin 2003 It-alan suhteen aivan erilainen kuin nyt.

    Äänestä

Tällä alalla emme oppineet mitään uutta. Erityisesti mikrotuen ja verkkotuen tunnilla kukaan ei tehnyt mitään muuta kuin pelasi tai Googletti mitä ikinä ja välillä tuli yksittäisiä tehtäviä kuten että "asenna tähän koneeseen Windows/Linux..." Olipa kuule iso homma! Sitten ekana vuonna meille opetettiin "tiedonhakua" käyttämällä jotain mitä lie tuntemattomia hakukoneita enkä edes tiedä mitä tässäkin ajettiin takaa puhumattakaan jostain Wordin perusjutuista jota käytiin jo peruskoulussa!

Valmistuin seitsemän vuotta sitten ja voin henkilökohtaisesti sanoa että en suosittele emmekä oppineet oikeastaan mitään koko kurssilla ja kuinka ollakaan että en edes ole kertaakaan ollut datanonihommissa töissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mapper kirjoitti:

http://www.edu.fi/julkaisut/maaraykset/ops/tietojenkasitt.pdf

Em. dokumentin perusteella datanomi ei ole mikään paska, vaan ihan oikeita asioita tekevä ihminen. Osaavat paljon sellaista, jota ei yliopistossa edes kävisi mielessä opiskella.Itse olen yliopistossa.

Miksi datanomia ei arvosteta???? Hehän osaavat sentään kehittää tietojärjestelmiäkin, jos vain ovat sille erikoistuneet. Hei mikä täs on takana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu